Meillä oli Geron kanssa varmasti monen mielestä kuolettavan tylsä Juhannus. Päivä maattiin olkkarissa kuin siat.
Pikkasen on allekirjoittanutta väsyttänyt tuon pennun typerän lääke aikataulun vuoksi. Muutaman tunnin välein täytyy työntää jotakin sen lärviin, joko lääkettä tai sitten hiiltä ruoan kanssa, ilta lääkekin annetaan "useita tunteja viimeisen ruoan jälkeen". Arvatkaa muuten minkänäköinen on kämppä hetkessä, ellei Geroa ohjaa suihkuun heti siinä vaiheessa kun viimeinen osa mustaa hiilimömmöä on vielä kitusissa? :D Vahingosta viisastuneena syötänkin sen nyt valmiiksi suihkussa. Tänään onneksi tuo hiilen kanssa pelaaminen loppuukin. Lääkekuurit jatkuvat vielä.
Puolenyön aikaan sitten havahduin, että pihalle olisi lähdettävä. Mutta meidän pikkuruinen iltapissalenkki vaihtui huomaamattani kahden tunnin ulkoiluksi suviyössä...
Yöllä oli täydellinen ilma. Sopivan lämmintä, hieman tuulista ettei itikat päässeet häiritsemään ja todella valoisaa. Ja ne kaikki tuoksut oli huumaavia!
Yhdessä vaiheessa lenkkiä huomasin joutuneemme keskelle lehtopöllöjen juhannusjuhlintaa. Pöllöjä oli äänistä päätellen ainakin 6, ilmeisesti vanhemmat ja poikaset. Sellaista räpiköintiä näytti joidenkin yksilöiden meno olevan, että mahtoikohan kyseessä olla lentoharjoittelut? Lehtopöllö on kyllä todella kaunis lintu ja tykkään sen soidinäänestä ihan mielettömästi. Sen huhuilustä pääseekin nauttimaan meidän nurkilla melkein joka ilta ja tänä vuonna niitä on ollut hyvän "myyräsadon" vuoksi vielä todella paljon.
Muita meidän nurkilla kuultuja pöllöjä ovat helmipöllö ja huuhkaja. Yhtenä vuonna pääsimme seuraamaan suopöllön metsästystä tuossa pellon päällä, se oli hienoa katseltavaa.
Hetken puskasta, piilosta, perhettä seurattuamme jatkoimme matkaa.
Gerolla oli virtaa kahden mustiskakaran verran, se paineli kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana pitkin ryteiköitä. Sen onnellista menoa katsellessa kirposi taas kyyneeleet silmiin. On se niin totta mitä Kirsti meille sanoi "Teillä oli suojelusenkelit matkassa" tarkoittaen tuota keskiviikkoillan traamaa. Lähellä oli ettei käynyt huonosti.
Aina välillä siinä riekkumisen välissä ehti Gero tulla ontamaan kevyen "pusun" käteen. Ei siinä lopulta voinut kuin nauraa katsellessa sitä hupsua, vähän kömpelöä loikkimista.
Liikkeellä oli hirvittävän paljon yöperhosia (hrrr!) ja siitäkös Gero innostui. Se veti hirmuista siksakkia yrittäessään pyydystää niitä suuhunsa. Jossain vaiheessa se oivalsi, että kannattaa juosta pientareella kukkien keskellä, sieltä niitä löytyy. Omistaja ei tästä harrastuksesta ollut niin innoissaan kuin pentu. Minä pelkään yöperhosia ihan jumalattomasti! Tai oikeastaan en ole tehnyt niiden kanssa niin läheistä tuttavuutta, että voisin sanoa pelkäänkö niitä vai ällöänkö vai. Oli miten oli, kaikki yli 1cm yökköset on aivan järkyttäviä ja jos satun kohtamaan kiitäjän tai kehrääjän olen naapuripitäjässä ennen kuin kukaan ehtii edes tajuta. Jotenkin se koko, paksukarvainen ruumis ja arvaamaton käytös, on jotain mitä en vain pysty järjellä ajattelemaan ollenkaan. Näkisittepä minut elokuunyössä, kun reippaana lenkkeilen koirien kanssa otsalamppu päässäni - ja sitten otsalamppuun napsahtaa hirveän kokoinen yöperhonen/kiitäjä/mikä tahansa. Siinä on varmasti naurussa pitelemistä meikäläisen reaktiota katsellessa. :D Yleensä tyydynkin kulkemaan pilkkopimeässä...
Arvatkaa vain kuinka paljon minulle on naurettu ja olen saanut selitellä pelkoani. :D
Nyt ei kuitenkaan auttanut kuin yrittää selviytyä, pikkumustalla oli niin hauskaa etten kehdannut kieltääkkään sitä. Onneksi liikkeellä oli vain semmoisia ihan pikkuisia yökkösiä. ;)
Törmättiin lenkillämme myös Rouva Kiiltomatoon. Niitä ei kovin usein täällä näe, en tiedä miksi. Gero ei siitä mitään tajunnut, vaan minä olin tästä ötökästä paljon kiinnostuneempi, joten tasapuolisuuden nimissä jäätiin sitäkin hetkeksi ihmettelemään. Gero löysi lähistöltä palan kaarnaa ja viihdytti itseään sillä heitellen sitä ilmaan.
Tänään tai huomenna olisi ajatuksessa lähteä loggaamaan tuossa meidän lähellä oleva multikätkö. Olen sitä joskus käynyt pikapikaa sieltä kaivelemassa, löytämättä. Tänään näyttäisi olevan mukava kätköilyilmakin, otetaan eväät mukaan ja lähdetään retkuilemaan. Kunhan vain saataisin itseäni niskasta kiinni...
En ole vielä päättänyt opetanko Geron etsimään purkkeja vai en. Täytyy nyt katsoa, eihän penska ole ollut vielä kertaakaan edes mukana.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
torstai 18. kesäkuuta 2009
Takana painajaismainen yö!!
Jees, lähdettiin iltasella eilen Tuomon kanssa molemmat töihin ja Tuomon poika jäi pitämään kämppää pystyssä.
En ehtinyt olla töissä tuntiakaan kun Tuomo soitti, että Gero on syönyt Burana 400mg tbl ainakin kaksi! Mä en oikeasti ymmärrä mistä se on voinut niitä edes löytää, koska juuri tässä yhtenä päivänä hirveässä päänsäryssä kaivoin kämpän ylösalaisin enkä löytänyt yhtä ainutta särkylääkettä koko asunnosta. No, jostain se oli nyt niitä jokatapauksessa kaivanut. Tuo on jo niin isokin, ettei pöydältä tavaroiden varastaminen ole sille mikään ongelma, vaikka se ei ole sitä tähän saakka harrastanut, ei ole edes yrittänyt. No kuitenkin jostakin se oli saanut levyn buranaa hampaisiinsa ja yhden tabletin sai Hanski kaivettu sen suusta pois. Kenelläkään ei ollut tietoa onko levy ollut täysi vai vajaa, joten lähdimme siitä olettamuksesta että se on ollut täysi ja näin ollen penska on vetänyt huiviinsa 800mg buranaa. Hanski yritti täällä kotosalla saada Geron oksentamaan sillä välin kun Tuomo porhalsi töistään kotiin. Onneksi hänellä on niin ihana työkaveri, että hän suostui jäämään ylitöihin jotta Tuomo pääsi kotiin.
Soitto Viikkiin varmisti sen, että koska Geroa ei oltu saatu oksentamaan, tulisi iltalenkki suuntautumaan Helsinkiin.
Gerohan oli aivan onnessaan päästessään eläinlääkäriin, mikäs sen mukavampaa kuin vieraiden ihmisten kopeloitavana. Viikissä ottivat verikokeet katsoakseen munuais- ja maksa-arvot sekä pistivät herran ilmeisesti tiputukseen. Verikokeissa ei näkynyt mitään ihmeellistä, ainakaan vielä. Käydään kuitenkin alkuviikosta vielä ottamassa uudet verikokeet, ihan oman mielenterveyden säilymisen vuoksi, vaikka ell sanoi ettei tällä määrällä pitäisi olla munuaisvaurioiden riskiä. Eipähän tarvitse sitten enää miettiä ja kytätä pentua kaiken aikaa.
Kakara pääsi kotiin vatsahaavan-esto lääkitys reseptien sekä lääkehiilikuuri määräyksen kera. Pentu ei ollut reissusta moksiskaan, eikä missään vaiheessa vaikuttanut siltä että mikään olisi vialla.
Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Vaan kyllä sitä tuli töissä itkeä tihrustettua! Hirveää istua siellä, ei pääse itse puhumaan lääkäreille, ei tiedä missä mennään, mikä on tilanne. Onnistuin saamaan itseni oikein läheshysteeriseksi kun aloin rullaamaan päässäni viime kesän Dylanin viikinreissua. Maksa- ja munuaisarvot siltäkin otettiin, tuloksena se ettei meidän rakas päässyt sieltä enää koskaan kotiin. :( Jossain vaiheessa kun ei vieläkään kuulunut Tuomolta soittoa, olin jo ihan varma, ettei tässä käy hyvin. "Hieman" ehkä (taas) ylireagoin, mutta ehkä se annetaan anteeksi, tällä kertaa.
Tänä aamuna kun tutkin tätä turmiollista burana-pakettia tulin salapoliisityöllä siihen tulokseen ettei Gero ole voinut syödä kuin maksimissaan yhden tabletin, onneksi. Jos se olisi ollut yksin kotona se olisi saanut rauhassa vetää koko paketillisen ja me olisimme tulleet kotiin vasta aamulla... tilanne ei olisi varmasti tällä hetkellä tämä kun se on nyt.
Tällä hetkellä meillä on täällä yksi ylivilkas pikkumusta joka painii hikipäässä oman petinsä kanssa ja yrittää kiusata Eetua, mitä kofeiinitabletteja lienevätkään sille eilen lääkärissä antaneet. ;)
Lääkkeet saa annettua ilman temppuja ja pikimusta, hiilellä maustettu ruoka maistuu. Kakatkin ovat tyylikkään mustia.
Mitä tästä opimme? -Voi, ette uskokaan miten paljon! :( Oikein hävettää, että tällaista edes pääsi sattumaan!
Pakko muuten vielä kertoa:
Pieneläinhoitaja oli pelännyt Geroa!! :D Oli oikein tiedustellut, onko se vihainen, pureeko se?! :D
Kysyin sitten Tuomolta että mitä Gero teki, että se tuollaista kysyi. Gee oli kiehnännyt tyttösen sylissä ja pusutellut tätä! Likka vissiin kuvitteli Geron maistelevan, että mistä kohdasta kannattaa ensimmäiseksi haukata....Että sellainen peto meillä ja sellainen koiratuntemus siellä. :D
En ehtinyt olla töissä tuntiakaan kun Tuomo soitti, että Gero on syönyt Burana 400mg tbl ainakin kaksi! Mä en oikeasti ymmärrä mistä se on voinut niitä edes löytää, koska juuri tässä yhtenä päivänä hirveässä päänsäryssä kaivoin kämpän ylösalaisin enkä löytänyt yhtä ainutta särkylääkettä koko asunnosta. No, jostain se oli nyt niitä jokatapauksessa kaivanut. Tuo on jo niin isokin, ettei pöydältä tavaroiden varastaminen ole sille mikään ongelma, vaikka se ei ole sitä tähän saakka harrastanut, ei ole edes yrittänyt. No kuitenkin jostakin se oli saanut levyn buranaa hampaisiinsa ja yhden tabletin sai Hanski kaivettu sen suusta pois. Kenelläkään ei ollut tietoa onko levy ollut täysi vai vajaa, joten lähdimme siitä olettamuksesta että se on ollut täysi ja näin ollen penska on vetänyt huiviinsa 800mg buranaa. Hanski yritti täällä kotosalla saada Geron oksentamaan sillä välin kun Tuomo porhalsi töistään kotiin. Onneksi hänellä on niin ihana työkaveri, että hän suostui jäämään ylitöihin jotta Tuomo pääsi kotiin.
Soitto Viikkiin varmisti sen, että koska Geroa ei oltu saatu oksentamaan, tulisi iltalenkki suuntautumaan Helsinkiin.
Gerohan oli aivan onnessaan päästessään eläinlääkäriin, mikäs sen mukavampaa kuin vieraiden ihmisten kopeloitavana. Viikissä ottivat verikokeet katsoakseen munuais- ja maksa-arvot sekä pistivät herran ilmeisesti tiputukseen. Verikokeissa ei näkynyt mitään ihmeellistä, ainakaan vielä. Käydään kuitenkin alkuviikosta vielä ottamassa uudet verikokeet, ihan oman mielenterveyden säilymisen vuoksi, vaikka ell sanoi ettei tällä määrällä pitäisi olla munuaisvaurioiden riskiä. Eipähän tarvitse sitten enää miettiä ja kytätä pentua kaiken aikaa.
Kakara pääsi kotiin vatsahaavan-esto lääkitys reseptien sekä lääkehiilikuuri määräyksen kera. Pentu ei ollut reissusta moksiskaan, eikä missään vaiheessa vaikuttanut siltä että mikään olisi vialla.
Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Vaan kyllä sitä tuli töissä itkeä tihrustettua! Hirveää istua siellä, ei pääse itse puhumaan lääkäreille, ei tiedä missä mennään, mikä on tilanne. Onnistuin saamaan itseni oikein läheshysteeriseksi kun aloin rullaamaan päässäni viime kesän Dylanin viikinreissua. Maksa- ja munuaisarvot siltäkin otettiin, tuloksena se ettei meidän rakas päässyt sieltä enää koskaan kotiin. :( Jossain vaiheessa kun ei vieläkään kuulunut Tuomolta soittoa, olin jo ihan varma, ettei tässä käy hyvin. "Hieman" ehkä (taas) ylireagoin, mutta ehkä se annetaan anteeksi, tällä kertaa.
Tänä aamuna kun tutkin tätä turmiollista burana-pakettia tulin salapoliisityöllä siihen tulokseen ettei Gero ole voinut syödä kuin maksimissaan yhden tabletin, onneksi. Jos se olisi ollut yksin kotona se olisi saanut rauhassa vetää koko paketillisen ja me olisimme tulleet kotiin vasta aamulla... tilanne ei olisi varmasti tällä hetkellä tämä kun se on nyt.
Tällä hetkellä meillä on täällä yksi ylivilkas pikkumusta joka painii hikipäässä oman petinsä kanssa ja yrittää kiusata Eetua, mitä kofeiinitabletteja lienevätkään sille eilen lääkärissä antaneet. ;)
Lääkkeet saa annettua ilman temppuja ja pikimusta, hiilellä maustettu ruoka maistuu. Kakatkin ovat tyylikkään mustia.
Mitä tästä opimme? -Voi, ette uskokaan miten paljon! :( Oikein hävettää, että tällaista edes pääsi sattumaan!
Pakko muuten vielä kertoa:
Pieneläinhoitaja oli pelännyt Geroa!! :D Oli oikein tiedustellut, onko se vihainen, pureeko se?! :D
Kysyin sitten Tuomolta että mitä Gero teki, että se tuollaista kysyi. Gee oli kiehnännyt tyttösen sylissä ja pusutellut tätä! Likka vissiin kuvitteli Geron maistelevan, että mistä kohdasta kannattaa ensimmäiseksi haukata....Että sellainen peto meillä ja sellainen koiratuntemus siellä. :D
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Taas naisia naurattamassa
Tänään oli niin tarkoitus suunnata mustisten erkkariin, mutta laiskuus voitti. Yövuoron päätteeksi olin niin väsynyt että ei isojen mustien katselu tällä kertaa innostanut, onhan noita nähty. Josko sitten seuraavalla kerralla.
Iltapäivällä kun vihdoin sain itseni sängystä ylös suuntasimme rellun nokan kohti helsinkiä, tarkoituksena käydä katsastamassa mökin vointi ja nurmikon pituus (ja juu, pituutta kyllä löytyi). Gero nautiskeli taas suunnattomasti kun sai kölliä viileällä nurmikolla sellällään ja mutustella heinän korsia.
Takasin päin tullessa piipahdettiin vielä toisen siskoni luona tervehtimässä sekarotuista Aina koiraa. Gero ja Aina eivät olleet vielä tavanneetkaan vaan hyvin juttu luisti tälläkin pariskunnalla. Ihmetys oli suuri kun koirat pääsivät nenätysten, Gerohan on jo lähes Ainan kokoinen!
Aina vaan halusi leikkiä juoksemalla tuhatta ja sataa ympäriinsä, kun Gero tykkää enemmän paini leikeistä. Gero siis tyytyi katselemaan Ainan ravitusta seisomalla keskellä pihaa ja tekemällä hyökkäyksiä aina kun Aina sattui juoksemaan läheltä. Välillä sitten "pussailtiin".
Kovin kauaa ei kumpikaan jaksanut vouhottaa, kun tänään oli niin tukahduttavan kuuma ilman.
Muuten,
viime maanantaina treenien jälkeen piipahdettiin vielä iltasella toisen siskoni luona ja Gero pääsi tutustumaan Roope ja Meri vipukkaan sekä Andres espanjan hurmuriin. Tyypit olivat nähneet toisensa viimeksi Geron vasta kotiuduttua meille. Mitään ongelmia ei tapaamisessa kuitenkaan ollut. Ja tällä kertaa Gerokin oli kiinnostuneempi koirista kun ihmislapsista. Roope tyytyi seisomaan sohvalla naama mutrussa, kun tuollainen ipana tuli hänen rauhaansa häiritsemään.
Gero olisi halunnut hirvittävästi päästä tekemään tuttavuutta Merin kanssa, mutta Meri ei ollut ihan varma haluaako se tehdä lähempää tuttavuutta tunkeilevan Geron kanssa. Kuitenkin hetki ennen lähtöämme alkoi Merikin vähän lämmetä joten tyyppien pitäisi varmaan päästä vähän ulos irrottelemaan, niin josko se ystävyys siitä lähtisi.
Iltapäivällä kun vihdoin sain itseni sängystä ylös suuntasimme rellun nokan kohti helsinkiä, tarkoituksena käydä katsastamassa mökin vointi ja nurmikon pituus (ja juu, pituutta kyllä löytyi). Gero nautiskeli taas suunnattomasti kun sai kölliä viileällä nurmikolla sellällään ja mutustella heinän korsia.
Takasin päin tullessa piipahdettiin vielä toisen siskoni luona tervehtimässä sekarotuista Aina koiraa. Gero ja Aina eivät olleet vielä tavanneetkaan vaan hyvin juttu luisti tälläkin pariskunnalla. Ihmetys oli suuri kun koirat pääsivät nenätysten, Gerohan on jo lähes Ainan kokoinen!
Aina vaan halusi leikkiä juoksemalla tuhatta ja sataa ympäriinsä, kun Gero tykkää enemmän paini leikeistä. Gero siis tyytyi katselemaan Ainan ravitusta seisomalla keskellä pihaa ja tekemällä hyökkäyksiä aina kun Aina sattui juoksemaan läheltä. Välillä sitten "pussailtiin".
Kovin kauaa ei kumpikaan jaksanut vouhottaa, kun tänään oli niin tukahduttavan kuuma ilman.
Muuten,
viime maanantaina treenien jälkeen piipahdettiin vielä iltasella toisen siskoni luona ja Gero pääsi tutustumaan Roope ja Meri vipukkaan sekä Andres espanjan hurmuriin. Tyypit olivat nähneet toisensa viimeksi Geron vasta kotiuduttua meille. Mitään ongelmia ei tapaamisessa kuitenkaan ollut. Ja tällä kertaa Gerokin oli kiinnostuneempi koirista kun ihmislapsista. Roope tyytyi seisomaan sohvalla naama mutrussa, kun tuollainen ipana tuli hänen rauhaansa häiritsemään.
Gero olisi halunnut hirvittävästi päästä tekemään tuttavuutta Merin kanssa, mutta Meri ei ollut ihan varma haluaako se tehdä lähempää tuttavuutta tunkeilevan Geron kanssa. Kuitenkin hetki ennen lähtöämme alkoi Merikin vähän lämmetä joten tyyppien pitäisi varmaan päästä vähän ulos irrottelemaan, niin josko se ystävyys siitä lähtisi.
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Euroopan omistaja treffeillä
Tiistaina Gerolla oli treffit Cane Corso Elsan kanssa. Elsa on noin kuukautta vanhempi kuin Gero ja tyypeillä löytyi heti yhteinen sävel, ovathan ne saman kokoisia ja molemmilla melko rajutyyli leikkiä. Siellä tanner tömisi ja puita kaatui, kun parivaljakko paineli menemään. Jossain vaiheessa kakarat olivat vain onnistuneet painimaan kusiaspesän päällä(?) sillä seurauksella, että Elsa rukka oli täynnä kiukkuisia kusiaisia. Geron karvat suojasivat herraa noilta pedoilta, mutta allekirjoittanut sai tuta kusiaisten raivon, kun Elsaa putsatessani kolme niistä puri minua raivokkaasti käteen. Lopputulos oli se, että seuraavat neljä päivää vasen käteni oli kuin limppu ja kutisi niin pirusti. Nyt on turvotus jo laskenut, mutta kutina jatkuu yhä. Yleensä saan jättisuuret paukkikset jo hyttysistäkin, mutta enpä olisi tuollaista reaktiota sentään osannut odottaan. No, toivotaan että Elsa selvisi helpommalla.
Kotiin päästyämme pääsikin pikkumusta kylpyyn, oli se sen verran villin näköinen ilmestys pyörittyään vesisateessa mullassa, hiekassa ja sammaleessa. Unta ei tarvinnut iltasella pennun odottaa.
Sisäsiisti on Gero ollut edelleen, mutta silti en ole vielä uskaltanut ottaa papereita pois lattialta. Olkoon siinä vielä vähän niin kuin varmuuden varalta.
Uusin keskustelun aiheemme on se kuka saa kulkea rapussa, kuinka läheltä meidän oveamme ja missä vaiheessa vahtikoira saa tehdä asiasta ilmoituksen. Gero on sitä mieltä, että rapussa tulee liikkua ripeästi, kevyin askelin, eikä ainakaan jäädä jumittamaan meidän ovemme eteen.
Eli varsinkin yläkerran verkkaisesti askeltava, tömpsyttelevä herra joka jää monesti vielä hengähtämään meidän ovemme kohdalle, saa aina niskaansa komean "suksi *ittuun"-vahtihaukun. Tästä seikasta siis käymme edelleen keskustelua, minä kun olen taas sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun joku yrittää tulla meille eli koskee meidän ovea, saa asiasta tehdä ilmoituksen. Muiden rapussa liikkujien annetaan kulkea rauhassa, koska muuten tuo kakara kohta huutaa kaikille jotka uskaltavat tulla ulos asunnoistaan. Asian opetusta ei vain helpota yhtään se, että samassa taloudessa asuu myös herra Eetu joka on sitä mieltä, ettei kukaan saa edes ajatella liikkuvansa rapussa, siitä täytyy heti vuhkia ja haukkua. Eetua kun ei saa edes hiljenemään ja kun toinen haukkuu niin sitten toinen haukkuu. Joten, tätä keskustelua tulemme todennäköisesti käymään vielä hyvän aikaa...
Viime sunnuntaina olin saunomassa ja istuskelemassa Geron kanssa iltaa (minä saunoin, Gero ei ;) )saunamökillä. Siinä laiturilla istuessamme paukkasi saunan nurkan takaa vieras nainen laiturille hirveällä höösillä, oli uimaan tulossa, mutta poistui sitten anteeksi pyydellen kun huomasi paikan olevan varattu. Minut yllätti se miten Gero tähän tilanteeseen, siis naisen ilmestymiseen, reagoi. Se pomppasi pystyy, otti pariaskelta naista kohti ja seiso häntä pystyssä edessäni kuin euroopan omistaja hiljaa muristen. Murinaa ei siis kuullut, mutta tunsin sen kun nappasin poitsua pannasta kiinni, ettei se tunge naisen tykö.
Vahtiiko jo tuollainen ipanakin jo? Missään nimessä Gero ei vaikuttanut pelästyneen millään muotoa vaan paremminkin sen olemus huokui, että nyt tulit rouva väärään osoitteesseen anti heittää muualle. En olisi odottanut tuollaista vielä tuolta ipanalta.
Tähän saakka ja edelleen vieläkin, kaikki ihmiset on Geen mielestä ihania ja niiden luokse mennään täysin arastelematta, että ei tuon arkuudestakaan / epävarmuudestakaan pitäisi jotua. Mielenkiintoista! Meikäläinen on tässä aivan uusien asioiden edessä, Dylan oli sellainen jäyhä hemmo joka ei korvaansa lotkauttanut mistään. Kämppääkin se vahti ainoastaan silloin jos joku yöllä rymisteli ovemme takana ja olin sen kanssa kahden. Eikä sellaista tilannetta onneksi ikinä tullut, jossa olisi selvinnyt yrittääkö se puolustaa ns. "tosipaikan tullen".
Tavoite kuitenkin on, että huolehdin kyllä itse itsestäni.
Kotiin päästyämme pääsikin pikkumusta kylpyyn, oli se sen verran villin näköinen ilmestys pyörittyään vesisateessa mullassa, hiekassa ja sammaleessa. Unta ei tarvinnut iltasella pennun odottaa.
Sisäsiisti on Gero ollut edelleen, mutta silti en ole vielä uskaltanut ottaa papereita pois lattialta. Olkoon siinä vielä vähän niin kuin varmuuden varalta.
Uusin keskustelun aiheemme on se kuka saa kulkea rapussa, kuinka läheltä meidän oveamme ja missä vaiheessa vahtikoira saa tehdä asiasta ilmoituksen. Gero on sitä mieltä, että rapussa tulee liikkua ripeästi, kevyin askelin, eikä ainakaan jäädä jumittamaan meidän ovemme eteen.
Eli varsinkin yläkerran verkkaisesti askeltava, tömpsyttelevä herra joka jää monesti vielä hengähtämään meidän ovemme kohdalle, saa aina niskaansa komean "suksi *ittuun"-vahtihaukun. Tästä seikasta siis käymme edelleen keskustelua, minä kun olen taas sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun joku yrittää tulla meille eli koskee meidän ovea, saa asiasta tehdä ilmoituksen. Muiden rapussa liikkujien annetaan kulkea rauhassa, koska muuten tuo kakara kohta huutaa kaikille jotka uskaltavat tulla ulos asunnoistaan. Asian opetusta ei vain helpota yhtään se, että samassa taloudessa asuu myös herra Eetu joka on sitä mieltä, ettei kukaan saa edes ajatella liikkuvansa rapussa, siitä täytyy heti vuhkia ja haukkua. Eetua kun ei saa edes hiljenemään ja kun toinen haukkuu niin sitten toinen haukkuu. Joten, tätä keskustelua tulemme todennäköisesti käymään vielä hyvän aikaa...
Viime sunnuntaina olin saunomassa ja istuskelemassa Geron kanssa iltaa (minä saunoin, Gero ei ;) )saunamökillä. Siinä laiturilla istuessamme paukkasi saunan nurkan takaa vieras nainen laiturille hirveällä höösillä, oli uimaan tulossa, mutta poistui sitten anteeksi pyydellen kun huomasi paikan olevan varattu. Minut yllätti se miten Gero tähän tilanteeseen, siis naisen ilmestymiseen, reagoi. Se pomppasi pystyy, otti pariaskelta naista kohti ja seiso häntä pystyssä edessäni kuin euroopan omistaja hiljaa muristen. Murinaa ei siis kuullut, mutta tunsin sen kun nappasin poitsua pannasta kiinni, ettei se tunge naisen tykö.
Vahtiiko jo tuollainen ipanakin jo? Missään nimessä Gero ei vaikuttanut pelästyneen millään muotoa vaan paremminkin sen olemus huokui, että nyt tulit rouva väärään osoitteesseen anti heittää muualle. En olisi odottanut tuollaista vielä tuolta ipanalta.
Tähän saakka ja edelleen vieläkin, kaikki ihmiset on Geen mielestä ihania ja niiden luokse mennään täysin arastelematta, että ei tuon arkuudestakaan / epävarmuudestakaan pitäisi jotua. Mielenkiintoista! Meikäläinen on tässä aivan uusien asioiden edessä, Dylan oli sellainen jäyhä hemmo joka ei korvaansa lotkauttanut mistään. Kämppääkin se vahti ainoastaan silloin jos joku yöllä rymisteli ovemme takana ja olin sen kanssa kahden. Eikä sellaista tilannetta onneksi ikinä tullut, jossa olisi selvinnyt yrittääkö se puolustaa ns. "tosipaikan tullen".
Tavoite kuitenkin on, että huolehdin kyllä itse itsestäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)