perjantai 31. joulukuuta 2010

Joulu: Riitoja, kaatuneita kuusia ja pumpattavia naisia

Jouluaattona kahdeksalta starttasi yksi pieni tonttu töistä, Jouluaaton viettoon. Ensin kodin kautta toista pientä, hieman karvaisempaa tonttua hakemaan ja sitten suunta koti nro II:sta.
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen.  Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.

Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko  pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....

Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
                                             ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Arkea ja naapureita

Arki rullaa eteenpäin tasaiseen tahtiin. Kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle, kun mitään mainittavaa ei ole tapahtunut tässä syksyn aikana. Treenailua, lenkkeilyä, metsäretkiä, autoajeluja sekä töissä käyntiä - siinä Pikku Geen arkiohjelmaa.
Mitään uusia kuviakaan ei ole tullut otettua.

Lokakuussa käytiin mummoa tervehtimässä Saarijärvellä, ihan päiväseltään. Gero oli tietenkin mukana, koska aina on päästävä mukaan autoajelulle - vaikka kahdeksaksi tunniksi. Matkalla kyllä pysähdyttiin yhteen metsään riekkumaan ja Gero pääsi telmimään ensilumeen. Voi onnea ja onnen hepuleita!
Mummolassa tietenkin sai suun makiaksi, koska mummo oli ostanut koiravieraalle keksejä ja muita herkkuja. Meidän mummo on Paras Mummo - sanoi Gero ja veteli tarjottavat kitusiinsa purematta.
Mummo oli siskolleni jälkikäteen puhelimessa kehunut kuinka rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä koira se Tiian koira onkaan.
Huonon kuulonsa vuoksi mummo ei ilmeisesti ollut kuullut niitä lukuisia käskyjä mitä koiruudelle sai koko vierailun ajan ladella, ettei mummo olisi päin puskemisesta lentänyt seinälle, tai ettei mummon sormet olisi tullut syödyksi herkkujen lomassa tai ettei pienenpieni keittiö olisi näyttänyt vähemmän sievältä ja siistiltä mustan torbedon käytyä siellä pikaisesti pyörähtämässä.
Mummon kirkas ja kova ääni sai poitsun "hieman" kierroksille ja ihmekö tuo kun koiran korviin ne varmasti kuulostivat samalta kuin meikäläisen "riemunkiljahdukset" Geen kanssa touhutessa. "Kyllä se kotona ja töissä osaa"-fraasi olisi hyvinkin saattanut tupsahtaa suustani tällä reissulla jos joku koiran käytöstä olisi ymmärtänyt ihmetellä.

Me ollaan nyt asuttu tässä uudessa asunnossa noin 3kk enkä vieläkään ole juuri perillä keitä tässä talossa asuu (ei sillä, että se allekirjoittanutta mitenkään erityisesti ahdistaisi). Seinän takana asustelee joku mustiin pukeutunut moppitukka-poitsu joka ei oikein osaa arvostaa naapuruuttamme ensikohtaamisemme vuoksi. Oltiin yhtenä yönä lähdössä lenkille ja oltiin jo rapussa sulkemassa ovea kun selän takana yht`äkkiä toljottaa tämä naapurimme. En todella tiedä mistä maan alta se siihen itsensä järjesti tai miten koska mitään ääntä nuorukaisestä ei lähtenyt, mutta jumaleissöni että me molemmat (koira ja minä ja hetken päästä myös naapuri) pelästyttiin kääntyessämme rappuja kohti. Minä meinasin lirauttaa pöksyyn ja Gero meinasi vissiin, että hyökkäys on paras puolustus tätä hiipparia vastaan ja nosti hirmuisen älämölön pystyyn. Siinä vaiheessa kuin sain järkytykseltäni koiran aisoihin ja hiljaiseksi, oli rakas naapuri-ressumme singahtanut oveltaan rappuihin ja roikkui kaiteessa kiinni silmät selällään. Mutisin kyllä mennessäni jotakin että huh kun molemmat säikähdettiin ja ettei koira ole oikeasti vihainen. Ei tainnut poika kuitenkaan uskoa, sillä nyt hää ei tunge meidän kanssa samaan aikaan rappuun ollenkaan ja jos tullaan rapussa vastaan kiertää hän meidät hyvin kaukaa, hyvä ettei työnnä itseään tuuletusparvekkeelle. Ressukka :(
En vain ole koskaan törmännyt häneen ilman koiraan, että pääsisin juttusille. Vai pitäisikö mennä oikein ovikelloa soittamaan?

Alakerrassa asuu ulkomaalaistaustainen setä (n.60v.) joka ei koskaan halua tulla koiraa rapsuttamaan tai mitään, mutta aina hän on yhtä haltioissaan nähdessään Geron. "Upea, Mahtava, Uskomaton" on yleensä se litannia jonka hän meille latelee. Välillä hän on oikein meitä rapussa ovellaan odottamassa kun tullaan lenkiltä ja taas tulee sama tarina siitä kuinka "se on mahtava, täydellinen, aivan kuin ihminen!" :) Herra on kuitenkin ollut Suomessa töissä jo vissiin parikymmentä vuotta, joten kielitaidosta ei tämä samojen adjektiivien viljely pitäisi olla kiinni. Ehkä Gero vain on niin hyvää "ettei sanotuksi saa" ;)

maanantai 16. elokuuta 2010

Reissu, jota todentotta kaikki jo kaipasivatkin!

Kotiin on palannut täysin uudestisyntynyt ja reipas ZOO. Kyllä teki rentoutusreissu poikaa meille jokaiselle. Nyt taas jaksaa jatkaa tätä muuttorumbaa purkamalla säkit ja laatikot. Asunto näyttääkin tällä hetkellä lähinnä kaatopaikalta jätesäkkivuorien vuoksi (tällä tytöllä on vähän noita vaatteita näköjään kertynyt... ja pelkkiä käsilaukkujakin on tullut osteltua reilun jätesäkillisen verran...). Minä ja Gero yritetään suunnistaa säkkien yli loikkimalla ja välistä pujottelemalla, Pönde puolestaan on innoissaan ja leikkii Veikka Gustafssonia kiipeilemällä muuttolaatikko-jätesäkkivuorilla.
Tarttee lähteä vaatekaappikauppaan.........

Gero vietti viikkonsa uiden, uiden ja uiden sekä mummolta saatua hk blöötä mussuttaen. Nyt tie viekin kylpyyn, kun koira haisee juuri siltä miltä viikon järvessä ja kaislikossa loirinut koiran voi odottaakin haisevan- eli hyvin pahalta. Iho näyttää olevan onneksi kunnossa.
 Embo oli reissulla kuin toinen koira ja kohtauksiakin tuli vain yksi pieni, josta herra toipui hetkessä. Eetukin kunnostautui urheilun merkeissä ja vietti sekin järvessä tunnin jos toisenkin.

Lauantaina oli hurja ukkonen joka sai jopa allekirjoittaneen puntit tutisemaan iskettyään salaman maahan 15m päähän mökinkuistista jolla istuimme. Aivan mahtavaa, mutta ei kiitos ihan heti uudelleen. Eetu-ressu oli tietenkin ukkosesta kauhuissaan ja vapisi sängyn alla, mutta uskomattoman nopeasti herran mieli tällä kertaa tasaantui ja loppuilta meni kuin mitään ukkosta ei olisi ollutkaan. Gero oli meidän kanssa kuistilla katselemassa ukkosta, eikä korvaansa lotkauttanut ryskeelle, pötkötteli vain vieressä pää sylissäni. Kovimman jysäyksen jälkeen katsoi kerran taivaalle, että mitä seltä on niskaan putoamassa.

Pönö luuli varmasti kuoleensa ja päässeensä taivaaseen loikattuaan kuljetusboksista ulos: Ruoka ja ruokaa, joka puolella vain ihanaa vihreää ruokaa! Ja kyllä poitsu söikin. Pönö sai viipottaa joukon jatkona pihalla vapaana, mukula sai kaulaansa kissojen kaulapannan pienellä kulkusella varustettuna ja näin ei jääneet jäneksen liikkeet kuulematta.



Mitä pienet edellä sitä isot perässä, vai mitense nyt oli

Eetu jäi rannalle ruikuttamaan
Kyllä ne pienetkin osaavat!




Kilikali ja Korvat piitsillä :)



Tupuna joutui jäämään näistä pirskeistä pois ja pääsi (Tupunan mielestä joutui), jo ihan siitä syystä ettei autoon olisi mahtunut enää yhtään mitään, kummipoikani hyvään hoitoon. Palkaksi tästä suuresta kokemastaan väärydestään on rouva sitten työllistänytkin nuorta hoitajaansa unohtamalla täysin sisäsiisteyden ja pissimällä ahkerasti vessalaatikon viereen.
Kiitos Tupsukka, sinua ei varmasti enää siinä osoitteessa kaivata. :(

Hoitoon lähdön lähtökohdatkaan eivät olleet parhaimmat, kun pupu oli jo valmiiksi "loukkaantunut" saadessaan häädön espoosta ja joutuessaan muuttamaan tilapäisesti vantaalle. Rouva pupu ei suostunut olemaan missään tekemisissä meikäläisen kanssa vaan paineli murjottamaan telttaansa aina kun olin lähistöllä, muiden kanssa sopi kyllä keskustella ja herkutkin kelpasivat.

Eilen iltana oli kämpässä hiljaista sakkia. Gee makasi illan ja yön reporankana lattialla ja iltalenkkikin typistettiin puolentunnin minilenkiksi. Pönö makasi kuljetusboksissaan kuin raato vielä muutama tunti kotiinpaluun jälkeen, loputa kai hirmuinen pissihätä ajoi pupusen vessalaatikolle asioilleen.
Eetu lähti vantaalle, katsomaan kuinka elo siellä sujuisi...

Gee köllöttelee edelleen, mutta Pönde on jo toipunut rankasta viikosta ja vetää kämpässä satasta kiristäen meidän molempien hermoja tuttuun tapaansa.... :)

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pienen koiran suuret murheet

Huh huh, nyt on muutto viimein saatu hoidettua ja seurakunta on vihdoin uudessa osoitteessa. Kyllä tuo laatikoiden keskellä eläminen alkoikin jo nyppiä aika rankasti. Tupsukka tosin joutui lähtemään Tuomon luokse evakkoon Pöndeä joka on tullut siihen ikään, että kuvittelee olevansa  espoon kovin jätkä. Täytyy poitsu kastroida tuossa syksyllä niin saadaan mummelikin kotiin.

Gero on asettunut uuteen kotiin hienosti eikä mitään pöhinöitä uusista rapunäänistäkään ilmenyt, mikä on hieno asia ja hieman yllättävä. Toisaalta, täällä on tutut tavarat ja hajut ympärillä.

Embo ei muutto ihan yhtä lungisti ottanut ja herra on aika nyt hämillään, sen lisäksi että tämä kesä on ollut kokonaisuudessaan Eetulle kuumuuden vuoksi rankaa ja epikohtauksia on ollut enemmän kuin koko Eetun meillä oloaikana ja tarpeetkin tehdään juuri siihen missä hädän sattuessa satutaan seisomaan. Kovasti on toki yritetty viilentää herran oloa ja tehdä  oloa mukavaksi, toisaalta myös muutto ja jatkuva härdelli on lisännyt tämän Stressi-Erkin rauhattomuutta ja sehän on jo tiedossa että stressatessaan niitä kohtauksia hälle juuri tulee.
Nyt vaan aletaan olemaan siinä risteyksessä, että ihan tosissaan täytyy miettiä mikä on järkevää, kun tämän hetkinen tilanne ei ole mukavaa varsinkaan Eetulle, saati Gerolle eikä Pöndellekään jonka liikkumista täytyy rajoittaa kun Embo ei siedä ketään lähellään. Ja minä olen lopen väsynyt ainaiseen luuttuamiseen ja varpaillaan oloon kytätessäni kohtauksia tai vahdatessani muiden elukoiden liikkeitä, että Embo saisi olla mahdollisimman rauhassa. Lisäksi saan paikkailla itsestäni puremajälkiä (Eetun) mennessäni väliin kun Gee tai Pönde (tai minä itse) on mennyt liian lähelle Emboa sen ollessa "siinä mielentilassa"  :(
Tuomon luona sitten taas ramppaa Hanneksen kavereita, joten ei E:en muutto sinnekään ole nyt ratkaisu.

Ennen mitään elämää muuttavia ratkaisuja lähdemme kuitenkin viikoksi omalla porukalla reissuun.  Tilava mökki korvessa ja monta tuntia autoajelua, siitä on Embokin aina nauttinut. Makkaran syöntiä, kainalossa kellimistä ja metsäretkiä - vaaleanpunaiset lasit silmille ja arjen harmauden miettimistä sitten viikonpäästä kun palaamme kotiin.

Vaikka tiedänhän minä, että tämä tulee olemaan Embon viimeinen kesälomareissu.

Koskakohan tämä paskan sataminen niskaan oikein loppuu? :(

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Uusi Koti ja kesäloma suunnitelmia

Jee jeee JEEE! Me saatiin uusi koti täältä samasta kaupunginosasta! Alkuun iski paniikki - Miten me mahdutaan pienempään kämppään, mutta nyt päälle jo puskee melkoista innostusta, eikä vähiten siksi ettei meidän tarvinnutkaan muuttaa mihinkään betonihelvettiin. Nyt Pöndekin saa rauhassa jatkaa metsäretkeilyjä meidän kanssamme, eikä Gero ole tulevaisuudessakaan hihnaan sidottuna. Elokuun alussa olisi muutto.
Kesälomaakin siirrettiin niin, että loma piteni viikolla. Ehkäpä 5 viikkoa kesälomailua on riittävästi ;)
Elokuuksi suunniteltu parin-kolmen yön vaellus on täysin suunnittelu asteella. Tarkempi aikataulu on vielä mietinnässä, sekä joidenkin varusteiden hankinta. Myös elukoiden hoito on vielä suuri ? Embon ja Tupsukan voi hoitaa Hanski, mutta tuon  murkkuikäisen lupan hoitopaikka on kovin hakusessa... Eikai tuota itkupotkuraivareita kiellettäessä saavaa, sohvaa syövää Pönde Torvista kukaan huoli. :)
Voipi olla, että reissu siirtyy ainakin parilla vuodella eteenpäin, ensivuonna kun ei erinäisistä syistä päästä niin pitkää reissua tekemään.
Keski-Suomessakin pitäisi käydä jossakin välissä....Mahdetaankohan taas käydä syömässä siskon mansikkamaa tyhjäksi ;)

Näyttää siltä, että ihan loistava kesä tästä on kehkeytymässä ja toivottavasti vielä loistavampi syksy.....

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Arjen harjoittelua ala` Gero & Pönde

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, kuinka tulen hoitamaan pupujen, lähinnä Pönön, ja Geron yhteiselon kun joudumme muuttamaan tämän vuoden puolella pienempään asuntoon. Pönöllä on kokoa jo nyt sen verran, ettei sitä tee häkissä mieli seisottaa kuin pieniä hetkiä kerrallaan, pakon edessä (Pönön keittiössä asuminen, ei oikein pöytätasoille loikkimisen vuoksi (YÖK) ottanut onnistuakseen). Yöt on poika kuitenkin joutunut teljettynä kyhjöttämään koska en ole uskaltanut jättää koiraa ja kania tänne keskenään viipottamaan töihin lähtiessäni. Embo ja Tupuna ovat omissa kämpissään poissaollessani.
En usko, että Gero Pöndelle mitään tekisi, mutta koira on koira eikä tietenkään 100%:sen luotettava. Toisaalta, jos Gero haluaisi kanin niitata niin eipä siinä häkit sitä urakkaa paljon hidastaisi. Joitakin kertoja ole tehnyt nyt niin, että jätän töihin lähteissäni Pönden vapaaksi olkkariin ja laitan Gerolle kuonokopan päähän (pystyy läähättämään, juomaan ja jopa poimimaan nappuloita lattialta). Gee ei voi kuitenkaan ikuisesti viettää koppa päässään yksinolo aikojaan joten eilen päätin jättää kopan pois.
Tyypit jäivät vieretysten pötköttelemään tuulettimen eteen kun lähdin. Aamulla kaikki ok ja molemmat luppakorvat loikkivat ovelle vastaan, kun kotiuduin. Täytyy kyllä myöntää, että pientä jännäkakkaa meinasi puskea, kun kotiovea avasin. Tällä menolla siis jatketaan. Tietenkin jotain voi sattua myöhemminkin, mutta niinhän sitä voi sattua millon mitäkin odottamatonta kun on elukoista kyse. En ala nyt sressaamaan sellaista mitä ei ole vielä tapahtunut ja mitä 99.9% todennäköisyydellä ei tule tapahtumaan.

Pöndestä ja Geestä on tullut kyllä loistavat kaverukset. Yhdessä ne ovat oikein pojankoltiaisia jotka pistävät pinnan venymään. Pönö se on parivaljakon Ville Vallaton ja Gero taas menee mukaan kaikkiin hölmöilyihin.
Siivoaminen on osoittautunut täysin mahdottomaksi jos nämä kaksi pyörii jaloissa. Parikertaa kokeilin ja sitten päätin luovuttaa. Pönö on kokoajan siellä missä tapahtuu; tunkemassa roskapussiin, maistelemassa lattiarättiä, makaamassa keskellä lattiaa kun imuroin eikä muuten taatusti väistä. Siinä saa sitten reporankana kyljellään makaavaa pupua lykkiä imurinsuulakkeella pois tieltä ja se on pönden mielestä ilmeisen kivaa, koska jos käsineni nosta herran vaikka sohvalle istumaan niin ennen kun saan imurin käyntiin on kani taas lattialla makaamassa. Gero tietenkin menossa mukana, koska sen mielestä on aivan huippu hauskaa kun Pönö tekee iloloikkiaan ja niitä se tekee aina kun sen vippaa pahanteosta johonkin kauemmaksi. Varsinkin lattiaa pitkin imurilla työnnettävä kaninraato on hauska (tai huolestuttava) koska sitä täytyy olla nenällä tökkimässä sekä nuolemassa ja sitten kun pupu loikkaa pystyyn ja singahtaa johonkin suuntaan niin Geetä naurattaa ja sen pitää tulla minulle asiasta reportoimaan (ja imuria tallomaan, mahdollisesti sammuttamaan sen). Jos taas käsken Geron vaikka eteiseen maate, niin sitten Pönö on Geron kimpussa, kiipeämässä selkään istumaan, tökkimässä nenällää ja vetämässä nenän alla hirmuista ravia selvästi lällättäen samalla. Ei siinä pieni koira kyllä paikallaan malta pysyä.
Tämä ruljanssi sitten jaaatkuu ja jaaatkuu niin kauan kun siivoaminenkin jatkuu. Siivoksen loputtua olen raivosta punainen, kun pieni siivous hetki venyikin parintunnin EI:n jankkaamiseksi. Helpompaa siis kun pistää Pönden lukkojen taakse.

Ulos olisi lähdössä aina kolme luppaa, ruokaa odottaa  aina kolme luppaa jne jne jne.....

perjantai 14. toukokuuta 2010

Mille ne golfpallot haisee?

Laitetaan hieman kuulumispäivitystä esille, vaikka mitään huikaisevaa ei ole tapahtunutkaan.

Talviturkki on heitetty eli uimassa käyty ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten. Gero siis kävi, minä sain osani vain märkien verkkareiden muodossa kun poitsu tuli "kiittämään" eli puskemaan jalkoihin kun vihdoinkin pääsi pulahtamaan. Siitä saakka kun rannasta hieman jäät sulivat olisi Gee halunnut olla siellä plutaamassa, mutta lupaa ei hellinnyt ennen kuin koko lampi oli sula. Nauru oli taas herkässä katsellessa pienen koirapojan onnea. Ensin hirmuista loikkaa veteen ja vedestä rannalle, selkäuintia hiekassa ja takaisin veteen. Arvatkaa minkä näköiset oli lattiat aamulla...
Uintia on harrastettu ahkerasti siitä lähtien ja varsinkin nyt kahtena päivänä kun "on ollut ihan liian kuuma meidän makuun". :p
Lammen vesi tekee turkille hyvää (kuin myös hiuksille), mutta suojuoksun jälkeen joutui koira kyllä kylpyyn.
Eksyttiin viimeviikolla suonlaitaan iltalenkille ja mikäpä tietenkin sen mukavampaa kuin painella suota ees-taas-ees-taas ja välillä uida selkää suopursujen keskellä. En illalla/alku yöstä kotiin päästyämme kiinnittänyt kummempaa huomiota Geron hajuun, märkä koira haisee märälle ja vielä kun on rymytty  suolla niin eihän koira millenkkään ruusuille tietenkään haissut. Herätys aamulla olikin astetta karumpi! En osaa edes kuvailla sitä "tuoksua" mikä rakkaan koiran turkista lähti. Ulkopuolinen olisi voinut kuvitella, että piilottelen sänkyni alla suohirviön raatoa. Aamulenkki vaihtui takapihan pikapissatukseen ja matka kävi kohti kylpyammetta. Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen oli minulla puhdas ja siisti koira - semmoisen 12 tuntia kunnes lähdimme iltalenkille...Päivälenkit tehdään yleensä ns. ihmistenilmoilla, joten koirakin pysyy siistinä.
No, ei jaksa pingottaa tuon ulkomuodon kanssa, ei me mihinkään näytelmiin saada itseämme raahattua kuitenkaan. Varsinkin jos kelit jatkuvat kuumina niin taidan kaivaa Andiksen taas trimmisalkusta esille ja annan koneen laulaa.
Vaan jossain vaiheessa täytyy kyllä ryhdistäytyä ja mennä jonkun näköistä lausuntoa hakemaan herran ulkomuodosta. Mutta nyt nautitaan kesästä ja mietitään velvollisuuksia toiste.

Treenit on pyörähtäneet taas täysillä käyntiin, eikä juuri uutta auringon alla. Noutokapulaahan esittelin Geelle syksyllä, eikä moinen mötikkä poitsua juuri kiinnostanut. Pistin kapulan jemmaan ja ajattelin palaavani siihen sitten joskus myöhemmin. Jälkivaljaita kaivaessani esille osui kapulakin käteeni ja olin sitä vain siirtämässä pois tieltä kun Gero nappasi sen suuhunsa. Tuijotin koiraa hölmistyneenä ja koira tuijotti minuun innosta täristen. Päätin testata kuinka hauska kapula Geen mielestä olikaan. Kapula pois koiralta, sivulle käsky ja kapulan vippaus eteiseen. Gero singahti perään nappasi mötikän suuhunsa ja kiikutti sen minulle.
OK, vähän hienosäätöä ja se on siinä! Vielä kun minä oppisin heittämään kapulan niin ettei se singahtelisi mihin sattuu ja jos sen saisi vaikka kentällä pysymään ;)
Jälkiä ollaan käyty ajamassa ja se sujuu edelleen, mutta nyt tarttisi varmaan alkaa tekemään jotakin niiden keppien eteen....

Tehtiinpä muuten ensimmäinen bussiretki tällä viikolla kun lähdettiin oikein stadiin. Myyrmäkeen asti bussilla ja siitä loppu matka autolla. Kyllä olin pakahtua ylpeydestä kun Gero käyttäytyi niin hienosti ja sai kovasti kehuja rauhallisesta, kiltistä luonteestaan, tottelevaisuudestaan sekä kauniista ulkomuodostaan. Rapsuttelijoita riitti ja Gee nautti huomiostaan 110 prosenttisesti.

Gerohan käy edelleen joka toinen viikko "töissä"  vanhainkodissa Tuomon mukana ja kaikki ovat tyytyväisiä järjestelyyn. Tuomo saa työkaverin, vanhukset ovat haltioissaan kun saavat koiralta pusuja ja saavat rapsutella sitä ja Gero on aina todella innokkaana lähdössä hommiin. Gero osaa kuulema todella rauhallisesti kohdata vanhukset, istuu rauhassa eikä häsellä.

Muuten ollaan otettu lungisti. Vietetty paaaaljon aikaa ulkona  uiden, juosten, leikkien ja jätskiä syöden.
Toissapäivänä istuskelin Geen kanssa lenkin päätteeksi erään pellon laidassa. Gee ei tietenkään juuri malttanut istua vaan tuusaili omiaan mm. ojassa läträten (yllättäen). Yht`äkkiä se nosti nokan kohti taivasta ja lähti vetämään pellolla siksakkia, löysi etsimänsä ja palasi takaisin - golfpallo suussa. (??) Kolme kertaa se tekin saman ja viimeisen pallon kohdalla se joutui hiukan kaivamaankin, että aarteen sai esille. Viime kesänä kyseisellä pellolla oli joku wannabe golffari muutaman kerran yönpimeinä tunteina treenailemassa, mutta olen 100% varma ettei palloihin hänen jälkeensä ole kukaan muu koskenut. Sen jälkeen pallot on seisseet monissa vesisateissa, auringon paisteissa ja valtavan lumikinoksen alla melkein vuoden ja silti ne muka haisivat koiran nenään.  Aivan käsittämätöntä!

*EDIT* Valehtelenkin pentele! Rupesin tuossa lukemaan, että mitä olemme Geen kanssa puuhailleet vuosi sitten ja kah` mehän ollaan oltu bussiajelulla! Ihan kirkkain silmin olen sitten valehdellut niille tädeillekin siellä bussissa. :(

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Yksi "pieni" kanilapsi ja koko talous aivan sekaisin

Ei meille tainnut mitään kania tullakaan! Pönde on niin koiramainen otus, että kyllä se kolmannesta koirasta menee, painoakin jo lähes 4 kiloa.
Koko meidän pieni perheemme pyörii tällä hetkellä Pönden ympärillä! Kaikki (paitsi Eetu, yllättäen) ovat aivan totaalisen rakastuneita. Geroa vaan on saanut välillä toppuutella, kun se tuppaa olemaan vähän turhan riehakas Pönön seurassa, varsinkin ulkona. Pönde ei Geron leikkiinkutsuista mitään ymmärrä, eikä pelkää ohi loikkivaa koiraa, mutta minä pelkään sitäkin enemmän että Gero vahingossa astuu pupun päälle joten Gerolle on napsahtanut joko hihna- tai autojäähy aina kun meno menee hurjaksi. Kyllä se tästä, kun "uutuudenviehätys" laantuu.

Asumisjärjestelyissä ollaan  jouduttu tekemään pieniä muutoksia, sillä Pöndeä ei häkit pidättele ja yöksi häkkiin laitettua pupua saakin sitten aamulla metsästää milloin mistäkin. Niinpä herra muutti tällä viikolla keittiöön asustamaan ja Pönde on onnessaan. Ihan ok järjestely muuten, mutta Pönön keksimä mukava uusi nukkumapaikka - keittiön ikkunalauta, ei oikein allekirjoittanutta hymyilytä. Enkä voi edes käsittää miten kani sinne itsensä väkertää?! Okei, ensimmäisenä päivänä se hyppäsi tuolin kautta ruokapöydälle ja siitä ikkunalaudalle, mutta entäs nyt kun tuolien kautta ei enää pääse? En pysty ymmärtämään, mutta jotain on keksittävä, sillä en todellakaan halua että jänikset hyppii ruokapöydällä - yök! Täytyy kyllä nostaa hattua, että hyvin kiltisti pöydällä on paineltu menemään, kun mitään ei oltu lattialle tiputettu ja rikottu, mutta toista se todennäköisesti tulisi olemaan sitten kun kani on täysikasvuisena lähes 6 kiloinen mörssäri joka tunkee eteenpäin esteistä välittämättä.

Vaikka herra kovin hurmaava onkin, niin luulen silti, että tulossa on vielä monta monituista päivää kun kiroa kanin syntymää, kyllä se on jo nyt tämän parin viikon aikana keksinyt jos jonkinäköistä pientä jäynäntynkää. Hermoja tullaan kyllä venyttämään tulevien vuosien aikana moneen kertaan. :)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Käytiin sitten juoksemista treenaamassa

Tässä yön pimeinä tunteina päätin aktivoitua ja lähteä iltalenkin yhteydessä treenaamaan juoksemista Geron kanssa.
Meidän tuleva juoksuharrastuksemmehan ei tule olemaan mitään kielivyön alla ravittamista canicross-palkinnot silmissä vilkkuen, vaan ihan lähinnä allekirjoittaneen kunnon kohottamista ja polven ehdoilla menemistä. Monen monituisen kilometrin lenkkejä en ainakaan näin alkuun pysty edes juoksemaan ja vauhti - no kyseinen vauhti tulee tuskin Geroa pahemmin rasittamaan, siksipä olenkin katsonut meille valmiiksi reittejä joissa Gero voi juosta vapaana.

Tarvittavat pelit ja vehkeet on hankittu; juoksuvyö, -liina sekä koiralle hyvin istuvat huskyvaljaat ja minulle juoksulenkkarit. Valjaiden pitämistä ja pukemista ollaan harjoiteltu sisätiloissa. Kyllä olisi ihmisten pitänyt olla näkemässä, kun sain valjaat hyppysiini. Yritin ja yritin väkertää niitä Geron päälle, mutta ei onnistunut, ei sitten millään. Epäuskoisena tuijotin valjaita ja koiraa - siis eihän näitä voi saada koiralle mitenkäänpäin päälle, kun missään ei ole mitään avattavia solkia. : ) Ei auttanut lopulta kuin mennä nettiin katsomaan kuvia, että sain valjaat väännettyä jo tuskastuneen Geron päälle.
Yksinkertaisethan ne olikin pukea kun olisi vain viitsinyt käyttää vähän järkeä.

Rensselit valmiina, tiet sulia joten eikun hommiin! Tällä lenkillä oli tarkoitus opettaa kulkemaan edellä liina kireällä. Joopa joo! Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, vaan eipä se sitä tuon meidän vieterijäniksen kanssa ollutkaan. Kävelyvauhdissa Gee ei tajunnut ollenkaan, että olisi pitänyt vetää!!?? Koko pienen koiran elämän verran on jankattu, että älä vedä! Ehdottomasti edellä olisi pitänyt mennä joku jonka perään Gero haluaisi mennä, aivan niinkuin joka paikassa opastetaan. Mutta koska mitään hommia, ei ilmeisesti pidä tehdä liian helpoiksi niin päätimme aloittaa ilman. :)
Sitten keksin kuningasajatuksen! Kun lähden juoksemaan, niin Gerokin tietenkin ampaisee liikkeelle ja kun  koira on oikeissa asemissa niin palkka! Jee, näin se homma etenee!
Tai sitten ei...
Lenkkareiden kiristys ja eikun menoksi! Ensimmäiset juoksuaskeleet ja koira ampaisee liinan päähän, mutta valitettavasti vain sivusuunnassa - ojan pohjalle... Ressukka säikähti, että mitä helkkaria tapahtuu kun emäntä noin yllättäviä liikkeitä tekee! Seuraavaksi se, koira siis, repesikin nauramaan. Minua ei tässä vaiheessa paljoa naurattanut, kun olin hädintuskin saanut pidettyä itseni pystyssä ja poissa sieltä ojan pohjalta jossa oli ihan riittävästi vettä. Gero loikkii kahdella jalalla vieressä kieli suupielestä roikkuen ja aivan selvästi nauraa päin naamaa. Pöh! Minullehan ei koirat naura ;) , joten tiukka komennus koiralle käskien sen rauhoittumaan ja sitten uusi yritys.
Vahingosta viisastuneena päätin siirtyä keskemmälle tietä juoksemaan, etten ainakaan löydä itseäni naamaltani sieltä ojasta... Enää ei sitten ollutkaan pelkoa ojaan joutumisesta, mutta ei ollut kyllä liinakaan enää kireällä. Gero joko vaihtoehtoisesti loikki vieressä kahdella jalalla yrittäen kiskoa liinaa/hihnaa/IhanMitäVaanSuuhunSaa, ihan kun joku pikkupentu(!?) tai sitten juoksi tiukasti vasemman jalan vieressä silmiin tuijottaen. Ei hyvä ihme! Jos ei saa riehua kun kakarat, niin sitten seurataan... Just just.

Piiiiitkän ja hikisen lenkin päätteeksi sain kuin sainkin koiran edes jollakin tasolla tajuamaan (älkää ihmeessä kysykö miten), mitä sen tulee tehdä ja pääsin jopa pariin kertaa ruhtinaallisesti poikaa palkkaamaan.
No, jos joku tällä reissulla jotakin oppi niin ainakin nyt minä tiedän miten canicrossin treenaamista EI pidä aloittaa. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa ja Gerolla oli kyllä vissiinkin hauskin lenkki ikinä - minulla ei!

Kuvia ei toivon mukaan ole missään nähtävillä! ;)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Mamma, mikä toi on???

Gero on aivan pihalla, totaalisen sekaisin uudesta pikkuveikastaan. Poitsut tulevat kyllä todella hienosti juttuun ja valvonnan alla ovat yhdessä touhunneet lattialla. Pönö ei pelkää Geroa laisinkaan, vaan tunkee päätään toisen partaan, puikkelehtii jalkojen välistä, loikkii nenän alla iloloikkiaan, pysähtyy välillä aivan viereen pesulle ja tökkii Geroa kuonollaan Geen pötköttäessä lattialla. Gero todella nätisti seuraillee pupusen puuhia ja antaa sen rauhassa tehdä tuttavuutta. Välillä Geroakin tosin pupun riehuessa alkaisi vähän leikittämään, mutta hyvin uskoo kun sanotaan että "nätisti".
Gee on kyllä selkeästi hieman hämillää, että mikä tämä lattialla loikkiva tyyppi oikein on?? Se on vähän samanlainen kun Tupuna, mutta ei kuitenkaan, se on paljon suurempi, haisee erilaiselle ja käyttäytyy erilailla. Kovasti Gero yrittää ottaa asiasta selvää pupusen takamusta haistelemalla oikein perusteellisesti, väillä oikein nostaen päällään kanin peppua hieman ilmaan (josta Pönde ei ole moksiskaan) mutta mitään järkevää ei ilmeisesti näytä selviävän. Haistelu hetkien jälkeen Gero ravitti minun luokse "naureskellen" tökkäisemään kuonolla ja palasi selvittämään mysteeriä.
Kertakaikkisen hupaisia otuksia molemmat. :)

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

3 kiloa rakkautta

Kääpiöluppa vaihtui sitten lähes kolme kiloiseksi ranskanluppa penikaksi!  :-(
No, onpahan mitä pusutella. Mihinkään tuo elukka ei meiltä kyllä enää lähde, kyllä se on jo sen verta vakaasti loikkinut tässä pienessä hetkessä kaikkien sydämiin. Tuomo ehti Pöntseä pallotella eilen puolisen tuntia, kun oli mies jo aivan myyty. Gero on tietysti intona, eikä Pönö-pupukaan näytä Geestä pistävän pahakseen, laittoi vain pitkälleen kun Gero sitä nenällään tuuppi ja pusutteli.
Kyllä sitä on itse ollut lähes itkuraivarin partaalla, kun on pitänyt yöksi mennä töihin. ;)  Ennemmin sitä olisi maannut mahallaan lattialla paapomassa vauvelia. Kentie Gerokin olisi jättänyt mielummin tällä viikolla työyöt välistä ja jäänyt pitämään tulokkaalle seuraa. ;)
Emboa ei koko elukka voisi vähempää kiinnostaa, lähinnä vain sen ruoat...
Suurimman yllätyksen antoi Tupuna joka pääsi tulokkaaseen tutustumaan valvovien silmien alla kalterin rakosesta. Tupuna joka on tähän päivään saakka saanut hirmuiset raivarit nähdessään muita pupuja seuraili uteliaana Pönön touhuja ja antoi sen nuolla päätään! Ehkäpä nämä kaksi vielä jonakin päivänä voivat asua sopuisasti yhdessä.

Kyllä Gerosta ja Pönöstäkin vielä hyvät kamut saadaan!

On se vaan aika ihana! ♥

torstai 1. huhtikuuta 2010

Uusia vinkuleluja ja pusukaveri

Tänään saatiin herätä peipon lauluun ja eilen asioille mennessä oli vihdintien varressa olevalle pellolle laskeutunut muutama kurki! Lumen sulamisen kuulee ja kadut ovat loskaa täynnä. Kyllä se on kuulkaa kevät saapunut! Tokihan tässä haittapuolensakin on mm. jatkuva tassujen, vatsanalusten ja lattioiden pesu, mutta kyllä se kevät vaan on vuodenajoista paras!
Gerolle sulava lumi aiheuttaa "harmaita hiuksia", koska kakalle täytyy päästä aina mahdollisimman syvälle ojan pohjalle, metsään tai pusikkoon, mutta nytpä ei enää hanki kannakkaan. Naurussa on ollut pitelemistä katsellessa koiran rämpimistä kaulaan asti upottavassa hangessa täydellistä kakkapaikkaa etsimässä. :)

Eilen oli Geen mielestä huippupäivä, koska oltiin monta monituista tuntia reissussa. Ensin pääsi autoajelulle manniin ja lopuksi vielä "kylään". Kyläpaikassa sai vielä kaikenkukkuraksi oleilla keittiössä ja osallistua ruoanvalmistukseen, mitä ei täällä kotona kuuna kullan valkeana suvaita, lähinnä bakteerin kokoisesta keittiöstä johtuen.
Ostettiin mennessämme cittarista joku koirille tarkoitettu lelupaketti, jossa oli yhteensä viisi erilaista vinkuvaa lelua, koska Gee kuitenkin jonkin verran viettää aikaa Tuomon luona ja tietenkin herralla täytyy olla viihdykettä. Ei meinannut herra päästä ihmeen alta pois kun Tuomo leväytti kaikki uudet aarteet  keittiön lattialle. Jokaista piti vuorotellen painaa nenällä ja saada lelu vinkaisemaan ja sitten valittiin yksi, vedettiin hirmuista ravia olkkariin ja yhtä kovaa ravia takaisin ja uusi lelu kantoon. :)
Pitäisi vissiin tänne Espooseenkin hankkia vinkuvia leluja. Täällä ainut vinkuva on röhköpossu jonka olen nyt useana yönä saanut(?) ottaa viereeni nukkumaan, muuten on saanut herätä keskellä yötä ihastuttavaan öhöhönkönkönk-ääneen, kun poitsu on lelun piilottamastani jemmasta käynyt onkimassa esille.

Maanantaina laumaamme saapuu uusijäsen kääpiöluppa-herra, tilapäisesti vai vakituisesti - se jää nähtäväksi. Tarkoitus on etsiä pojalle uusi koti, koska nykyinen perhe ei allergiansa vuoksi pysty poikaa pitämään ja tähän hätään heillä oli ajatuksena kuskata poitsu eläinkauppaan, mikä ei käy missään nimessä mikäli minä voin asiaan vaikuttaa! Ennemmin sitten hemmo tänne meille, tilaa kyllä riittää. Itse en hirmuisen innoissani ole jänestä itse pitämässä, koska Tupuna ei ole mikään kani-rakastaja, se ei aktiivisesta yrityksestä huolimatta koskaan hyväksynyt edellisiä kanejamme, eikä kumpaakaan kaneista ole leikattu. Toki tulokkaan voisi leikata, mutta mikäli uusi (HYVÄ) koti jostakin ilmaantuu, niin sitten poitsu saapi lähteä.  (Olen kyllä aika heikkona noihin luppakorvaisiin miehiin, joten saapa nähdä raaskinko herraa enää luovuttaa eteenpäin). Mitään varsinaista tietoa kanista ei ole, koska se on ostettu kuin sika säkissä, luotettu myyjän puheisiin (joka siis ei ollut kanin kasvattaja, kai??) siitä, että se on puhdas kluppa, mutta koska mitään mustaa valkoisella ei ole niin... käytännössähän se voi olla mitä tahansa. :(
Nyt on hyvin vielä tilaa rajattavaksi niin, että molemmille pitkäkorville jää ruhtinaalliset juoksutilat ja yksi kokonainen tyhjä huone johon tulokas saakin muuttaa, eli viettää aikaansa siellä kun en ole kotona ettei tapahdu mitään häkistä murtautumisia ja kohta ole kämppä täynnä kaninpoikasia. ;)
Gero on varmasti onnessaan, uusi kaveri jonka voi pusuttaa märäksi, kunhan tulokas ei pelkää....

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Lupaus keväästä (ja ikuisesta ystävyydestä?)

Viimeyönä tein poikien (niin, en minä Eetua raaskinutkaan päästää täältä vielä mihinkään) kanssa täyden kympin lenkin. Tavallisestihan pojat lenkkeilevät erikseen, koska Embon hinakäytös on - no, jokseenkin erikoista ja joukossa sitten tyhmyys tiivistyy. Harjoittelun vuoksi otan poitsut joskus harvoin yhdessä ulos, mutta ei niistä harjoitteluista ole tuntunut olevan mitään hyötyä - Embo on mikä on, vaikka voissa paistais. :)
Eilen iski laiskuus, kun tarkoitus oli tehdä Geen kanssa parin tunnin lenkki ja sen päälle olisi pitänyt lähteä vielä Embon kanssa - ei kiitos, meni syteen tai saveen niin pojat lähtee yhdessä.
Heti ulko-ovella sai Geroa muistuttaa, että vaikka pikkuruinen Eetu vetää hihnassa ja välillä lähes hyppii voltteja, niin Sinä kuljet nätisti, etkä härpi Emboa!! Hihnassa ei tehdä myöskään mitään leikkiin kutsurituaaleja.
Esitelemän jälkeen päästiin lopulta matkaan ja silmät meinasi pudota päästä kun totesin miten sujuvasti poitsut kulkivat rinta-rinnan. Eetukin kulki lähes vetämättä joka on jo melkoinen ihme. Gerokin on tainnut jo sen verran aikuistua, ettei se jaksa enää juuri riehaantua Eetun tempauksista.

En lenkeillä ole myöskään päästänyt kovinkaan usein poikia samanaikaisesti irti, koska Eetua on ärsyttänyt perässä seuraava "pikkuveli" joka tunkee viereen haistelemaan samaa ruohonkortta, änkee ja tyrkkii ja sitten on Eetulta palanut pinna. Metsässä kyllä painattavat molemmat irti ilman että vanhalta herralta menee hermo.
Nyt päätin sitten kokeilla koska hihnaosuuskin meni niin hienosti. Molemmat pojat istuivat vierekkäin kun irrotin hihnat ja kaksi karvapäätä napittivat ponnariensa lomasta silmiin ja luvan saatuaan ryntäsivät liikkeelle.
Sulassa sovussa pojat painelivat kuin majakka ja perävaunu, ihan kuin silloin Geron ollessa ihan pikkuinen! Nenät vieretysten nuuskuttivat samoja hajuja ja virittelivät jossain vaiheessa jopa leikkiä yhdessä, Eetun aloitteesta!!! Gero kyllä on tähänkin asti yrittänyt saada Eetua leikkimään, mutta mitä suuremmaksi Geen on kasvanut niin sitä nyreissään on Eetu kutsuista ollut. Onhan se toisaalta ymmärrettävää kun koko eroa on yli 40 kiloa ja isompi osapuoli on ollut teinihulttio joka ei ihan aina ole täydellisesti osannut varoa pienempäänsä.
Ei voinut kuin hymyillä katsellessaan veljesten menoa! Eetu ei selvästi ole mikään penturakastaja, mutta nyt kun Gee on kasvanut ja ehkä jopa hieman rauhoittunut niin nyt se hyväksyy Geron mukinoitta. On tätä odotettukin!

Ulkona on selvästi jo lupaus keväästä. Päälle ei tarvinnut pukea puolta vaatekaappia ja hanskat kädessä tuli kuuma. Paikoittain on lumi jo sulanut niin, että alta on paljastunut hiekkatie ja vähän heinänkorsia, mustarastaat laulavat aamuisin ja iltaisin täyttäkurkkua ja mikä ihaninta  -ulkona tuoksuu kevät! Naapurimme lehto- eikä muutkaan pöllöt eivät ole vielä kevään saapumista huomanneet, koska mistään ei ole vielä kuulunut huhuilun huhuilua, vaikka normaalisti tähän aikaan on öisin melkoiset konsertit käynnissä. Ketuilla sitävastoin on kevättärinnassa niin, että raikaa. ;) 
Myöskin lenkkireittimme varrella oleva joki oli paikoitellen jo sulanut ja uimamaisterimme Geehän olisi tahtonut olla rannassa heti läträämässä, vaan vielä joutuu vähän odottamaan, ainakin niin pitkään että karvat ovat kasvaneet vähän pitemmiksi. :)

Kyllä lenkiltä taas palasi kotiin hyväntuulista ja rentoutunutta porukkaa. Ihanaa oli nähdä Eetukin niin rauhallisena ja rentona, kun se monesti pimeällä säpsähtelee omaa varjoansakin.
Tarkemmin ajateltuna olen nähnyt Eetun viimeksi tuollaisena silloin kun Dylan vielä eli! Dylan oli meillä ennen Eetua ja Dee otti pikkuisen, pelokkaan Embon heti "suojelukseensa".
Eetu oli ollut meillä alta viikon, kun Dylan pyöräytti kaveriaan, naapuriemme koiraa takametsässä, kun tämä oli menossa tekemään tuttavuutta Eetuun ja Eetu pelästyi.
Eetu sai ja haki lenkeilläkin valtavasti turvaa ja tukea Deestä, ja olisi aivan  todella hienoa jos se kokisi saavansa samanlaista tukea ja turvaa nyt Gerosta!
Eetu kun nyt vain selvästi tarvitsee itselleen turvallisen kaverin jonka selän taakse voi piiloutua kun pelottaa.  

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kuulumisia - ihan kaikenlaisia

Jaa-a mistähän sitä oikein tämän sepustuksen aloittaisi, kun niin paljon on meneillään?

No, ensi viikonloppuna loppuu yksi ja alkaa toinen ajanjakso meidän elämässä, kun jäämme Geron kanssa kahden, -eipäs kun kolmin, eihän sovi unohtaa taloutemme kuningatarta Rouva Tupunaa The Jänestä! Kaksilahkeiset sekä Eetu keräävät kimpsunsa ja muuttavat vantaalle. Kyllähän sitä tietenkin miettii, miten arki alkaa rullaamaan. Tähän asti on ollut niin helppoa kun koirista huolehtijoita on ollut aina kaksi, toinen on voinut mennä ja toinen on hoitanut koirat. Kotiin on vain voinut soittaa, että hoidatko jos menen sinne ja sinne. No, enää ei soitella eikä venytetä menoja pitkiksi. Vaan toisaalta, mitä minä tuollaistakin jaksan edes murehtia, kun enhän oikeastaan edes käy missään.  Mutta stressataan nyt sitten siitäkin, kun on stressaamisen makuun päästy. ;)  Harmittaa vaan Geron puolesta, kun se jää nyt ihan ypöyksin. Eivät ne Eetun kanssa mitään sydänystäviä ole edes olleet, mutta on se toinen kuitenkin ollut siinä läsnä, kun me olemme olleet töissä. Kyllä Gero täällä yksinkin pärjää, ei sille mitään paniikkia iske, mutta olisihan se kuitenkin mukavampaa kaverin kanssa odotella mammaa töistä. Tupunasta ei seuraa liiemmin ole, kun se viettää poissaollessani aikansa häkissään. Vapaana ollessaan siitä kyllä on jonkin sortin seuraa Gerolle, silloin kun Tupsukka on hyvällä tuulella. Silloin Gee kuljeskelee sen mukana/perässä ympäri kämppää häntä heiluen, tai makoilee keskellä olkkaria seuraamassa pupusen touhuja. Pahan tuulisena Tupunaa ei kannata Geen lähestyä tai muuten saa joko potkun naamaan, tai partakarvat saattavat lyhentyä muutamalla sentillä kun  parikiloinen pupu kiukuissaan nappaa niihin kiinni - ja Gerolla vain häntä heiluu. :)
Eetua muutto ei todennäköisesti tule hätkäyttämään suuntaan tai toiseen, taitaa pappa olla vain tyytyväinen kun pääsee meistä eroon. Meillä on Eetun kanssa sellainen viha-rakkaus-suhde. Minä olen se joka tekee kaikki hoitotoimet ja niitähän ei tehdä ilman että koiralla on kuonokoppa päässä tai muuten veri lentää. En voi välillä käsittää koko elukkaa, se on äärimmäisen rasittava räksyttäjä ja täysin arvaamaton liikkeissään, mutta kuitenkin siinä on sitä jotakin. Ehkä me ollaan liian samanlaisia, epävakaita persoonallisuuksia. :) Kovaan ääneen olen kuitenkin vannottanut, että jos hoitopaikkaa tarvitaan, niin Embo on tuotava sitten meille kuin myös trimmaamisen tahtoisin hoitaa jatkossakin. Kyllä Emboa ikävä tulee!

Asunnon etsintä se on edessä meilläkin, meistä johtumattomista syistä. Asuntohakemuksia olen lähettänyt, sinne, tuonne ja tänne, mutta vielä ei ole tärpännyt. Vielä tosin on aikaakin useampi kuukausi etsiä meille uutta kotia, mutta koska olen stressi-erkki niin olen asunnon löytymisestäkin ottanut itselleni suuren huolen  -tahtomattani.  Mihinkään en täältä haluaisi muuttaa vaikka varsinkin nyt autottomana on eläminen täällä hiukan hankalaa, kun pelkästään kauppareissuun menee matkoineen aikaa 3 tuntia. Toki meillä lähikauppakin on, mutta kovin on siellä yksipuoliset valikoimat.

Autottomuushan tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että ohjatut jälki- ja tottistreenit saamme unohtaa, ainakin kevätkaudelta. Onneksi jälkimaastot alkavat meillä kotiovelta, joten kyllä me saamme varmasti treenikiintiömme täytettyä ja josko(??) sitten syksyllä olisi jo autokin käytössä. Tarvitsisimme vaan ehdottomasti takamukselle potkijaa joka sanoo meille, että etene äläkä junnaa niissä asioissa jotka koira jo osaa, taipumusta junnaamiseen kun löytyy. ;) Mutta ehtiihän sitä myöhemminkin, koira on nuori ja mihinkä sitä kiire valmiissa maailmassa!

Minä olen kireä kuin viulunkieli tästä kaikesta muutoksesta ja huolesta mitä tulevaisuus tuo tullessaan (ihan kun sisimmässäni en kuitenkin tietäisi, että kyllä ne asiat järjestyy) ja pisteenä i:n päälle tuli äidinkin kuolemasta sopivasti vuosi täyteen, joka tietenkin pisti tunteet hyrskynmyrskyn. Gero minun kireyteni selvästi huomaa, koska kireä se on nykyään sekin ja "ylihuolehtiva" jos voi tuollaista ilmausta käyttää. Yöt varsinkin on vuhkumista vuhkumisen perään, pienikin rapsahdus kuuluu vaikkapa olohuoneesta (Tupuna tuusailee siellä jotakin itsekseen) niin kamala möykkä heti pystyyn, jos joku uskaltaa hengittää rapussa niin taas täytyy vuhkua. Lisäksi se on kaiken aikaa millissä kiinni, kyhnyttää kyljessä ja nukkuu vieressä, mitä se ei ole aikaisemmin tehnyt, nyt ihan viikon sisällä aloittanut. Nytkin nukkuu parisängyn "omalla puolellaan" pää tyynyllä ja selkä kiinni minun kyljessä, vaikkei se ole juuri sängyssä ennen viihtynytkään. Kaipa se on sekin ressukka sekaisin ja ihmeissään, kun allekirjoittanut "kertoilee kovaan ääneen mielipiteitään" Tuomolle ja milloin kenellekin tai vaihtoehtoisesti itkeä vollotan, kun ei tämä normaalia arkea ole vaikka hyvin kiivasluonteinen osaakin olla sille päälle sattuessani. ;)
Eiköhän meidän arki tästä kuitenkin tasaannu, kun saadaan "ylimääräiset pois jaloista pyörimästä" ja päästää rakentamaan uutta päiväjärjestystä.

Tämän päivän kireyteni kättenjälkiä sopiikin katsella Gerossa... Aloin sitä aamulla trimmaamaan, ihan hyvillä mielin niin kuin aina, trimmaaminen on mukavaa ja rentouttavaa.  Nyt vaan alkoi kesken kaiken saksien käyttö ottamaan niin kovasti otsanahasta, että kaivoin Andiksen esiin ja kah` mustiksestamme kuoriutui kelpo riiseni! :)  Mutta nou hätä, tarkoitukseni olikin tässä keväämmällä, ilmojen vähän lauhduttua vetäistä karvat alas, nyt vaan suunnitelmat aikaistuivat hiukan. Pikkuinen tirriäinenhän sieltä karvojen alta paljastui ja paljon on vielä matkaa komeaan lihaksikkaaseen aikuiseen uros mustikseen, mutta matkalla ollaan jo.
Keväällä, kun tiet ovat sulat on tarkoitus aloittaa canicrossi. Pelit ja rensselit on jo hankittu ja nyt vain odotetaan että päästää tositoimiin. Tuonne lumeen en uskalla tämän polveni kanssa lähteä liukastelemaan. Juoksu ei tietenkään todellakaan ole järkevä liikuntamuoto tällaiselle polvivammaiselle, mutta uskon että kunnon lenkkareilla ja maltillisella aloituksella pääsemme kyllä pinkomaan ilman, että polvi siitä hermostuu. Olen juoksua harrastanut aikaisemminkin tämän sairastelu-urani aikana ja polvi on sen kestänyt hyvin. Myöskin "uimakoulu" on tarkoitus aloittaa heti kun veteen tarkenee mennä (sikäli mikäli nämä lumet ehtivät sulaa ennen kun Jaakko heittää kylmän kiven), se on loistavaa liikuntaa meille molemmille.
Mutta kevättä odotellessa saa Gero nauttia sukelluksistaan ja kenguruhypyistään valtavissa lumikinoksissa, se on pienen koirapojan elämää ja sitä katsellessa murheetkin hetkeksi unohtuvat. :)

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Hihna keskustelut ne ovat meilläkin....

Mökiltä on kotiuduttu tai "kotiuduttu" ystäväni luokse, jota Gero selkeästi pitää jo jonkin sortin kotinaan. Autolta ryysää oikealle ovelle ja lenkiltä suuntaa oikean talon pihaan. Vaan siellä se Geron "koti" taitaa olla missä minäkin olen, helppo reissukaveri tuo pikku-musta.
Lunta mökillä riitti, riitti ja riitti ja lisääkin tuli, niin että oman jännityksensä mökkeilyyn toi se miten sieltä päästään pois. Gero oli tietenkin intopiukeana kaikesta siitä lumesta, mutta meille ihmisille olisi kyllä vähempikin riittänyt....

Boriksen isäntä kirjoittaa blogissaan, että heillä on menossa keskustelut siitä miten hihnassa kuljetaan. Taitaa olla sukuvika kun suksi ei luista, meillä on tällä hetkellä menossa täysin samat keskustelut. ;) Itseään tässä saa kuitenkin täällä osoitteessa syyttää, kun on jäänyt hihnalenkkeilyt todella vähälle. Hihnassa vain siirrytään ulos tai autolle, muuten on poitsu saanut kirmata ilman "kahleita" ja sen kyllä huomaa... Nyt täällä kaupungissa ollessa joutuu ulkoilut suorittamaan pääosin narun päässä ja pientä edistystä on selkeästi jo havaittavissa. Täytyy vain ottaa itseään niskasta kiinni ja pitää tiukka linja tuon vetämisen suhteen, niin eiköhän homma ala taas sujumaan entiseen malliin. Tai pakkohan sen on alkaa sujumaan, kun ei minusta  ainakaan voimalla ole pitämään 47 kiloista koiraa joka päättääkin kulkea täysin eri vauhtia kun itse ulkoiluttaja. Luotan vakaasti siihen, että tämä on  nuoren miehen törttöilyä joka kyllä saadaan hallintaan enemmin tai myöhemmin.

Muuten arki sujuu entiseen malliinsa, ilman ongelmia ja toivotaan niin jatkuvankin.

lauantai 30. tammikuuta 2010

1 vee!!

Hyvää syntymäpäivää Pikku-Geelle, maailman rakkaimmalle koiralle!!

"Juhlia" meillä vietettiin jo eilen, koska tänään joudun menemään illaksi töihin.
Tarjolla oli tietenkin kakkua, erikoisherkkua maksalaatikkoa kuorrutettuna kissanruoalla ja koristeltuna lohipasteijalla! Meinasi joutua lautanenkin syödyksi, kun niin näytti olevan herkkullista. Me ihmiset saimme tyytyä runebergintorttuun.
Huomenna suuntaammekin sitten pariksi päiväksi mökille, joka on Gerolle parempi synttärilahja kun mikään muu.

Hurrrjasti onnitteluja ja rapsutuksia myös sisaruksille!!!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Kuono kohti uutta vuotta ja uusia haasteita!

Joulu tuli ja meni, joulufiilis sitävastoin ei koskaan tänne Pohjois-Espooseen löytänyt joten joulu jäi tänä vuonna viettämättä. :(
Vähäsen Geron kanssa herkuteltiin savustetulla kalkkunalla ja Gero tietenkin avasi joululahjansa.

Uudenvuoden vietto oli sekin hyvin vaisua. Eetu kävi hieman klo 19 jälkeen iltapissalla ja viihtyikin loppu illan ja yön vessassa jonne ei paukkeet ja välähdykset kuuluneet tai näkyneet. Gero ei kesällä välittänyt päällä ryskäävästä ukkosesta mitään, joten luulin että raketit otettaisiin samalla tyyneydellä vastaan, mutta ei!
Lähdettiin vähän ennen yhtätoista iltalenkille. Ensimmäinen paukahdus ja koira ihmeissään häntä pystyssä etsimässä katseellaan metakan lähdettä. Seuraava raketti sitten jo nähtiinkin. Fhiuuu, PAM, välähdys ja Gero sekosi täysin! "WAU, siistii!" vouhkasi Gero ja loikki tasajalkaa hihnan päässä. Loputkin raketit olivat Geen mielestä jotain ihan sikamageeta ja niitä olisi ehdottomasti pitänyt päästä seuraamaan lähempää. Alkumatka siis kului vetäen koiraa perässä, kun tämä olisi ennemmin osallistunut uudenvuoden juhlintaan kun lähtenyt lenkille. Raketteihin ei siis suhtauduttu kovin tyynesti. ;)
Tunnin lenkin ja umpihangessa loikkimisen jälkeen ei enää raketiti jaksaneet niin kovin kiinnostaa.

Viimevuosi meni aivan äärimmäisen nopeasti! Ihan vastahan sitä odotettiin Doriksen synnytystä ja jänskätettiin syntyykö meille sieltä pientä poikaa. Nyt lattialla röhnöttää ei enää fyysisesti niin pieni poika, mutta mieleltään edelleen se sama natiainen joka ensimmäisenä yönään viihdytti itseään repimällä peittoani lattialle ja joka ensimmäisten päikkäreiden aikaan keksi ottaa makkarin verhosta kiinni ja juosta....
Vuosi alkoi aivan käsittämättömällä surulla, mutta niin alkoi aurinko paistamaan tähänkin risukasaan 28.3 kun Gero saapui ja se onkin pitänyt huolen ettei turhanpäiväiseen murehtimiseen ole ollut aikaa.

Vuosi 2010 tulee olemaan jänskä. Paljon muutoksia on luvassa Geron ja minun elämään ja uskon, että suurinosa tulee olemaan ainoastaan positiivisia sellaisia.
Aika näyttää, mutta eikähän me pikku Geen kanssa yhdessä handlata ne ikävimmätkin vastoinkäymiset joita eteen työnnetään. Geromainen elämänasenne vain peliin, niin kaikki asiat lutviutuvat!



Oikein Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille!