Yksi "pieni" kanilapsi ja koko talous aivan sekaisin

Ei meille tainnut mitään kania tullakaan! Pönde on niin koiramainen otus, että kyllä se kolmannesta koirasta menee, painoakin jo lähes 4 kiloa.

Koko meidän pieni perheemme pyörii tällä hetkellä Pönden ympärillä! Kaikki (paitsi Eetu, yllättäen) ovat aivan totaalisen rakastuneita. Geroa vaan on saanut välillä toppuutella, kun se tuppaa olemaan vähän turhan riehakas Pönön seurassa, varsinkin ulkona. Pönde ei Geron leikkiinkutsuista mitään ymmärrä, eikä pelkää ohi loikkivaa koiraa, mutta minä pelkään sitäkin enemmän että Gero vahingossa astuu pupun päälle joten Gerolle on napsahtanut joko hihna- tai autojäähy aina kun meno menee hurjaksi. Kyllä se tästä, kun "uutuudenviehätys" laantuu.

Asumisjärjestelyissä ollaan  jouduttu tekemään pieniä muutoksia, sillä Pöndeä ei häkit pidättele ja yöksi häkkiin laitettua pupua saakin sitten aamulla metsästää milloin mistäkin. Niinpä herra muutti tällä viikolla keittiöön asustamaan ja Pönde on onnessaan. Ihan ok järjestely muuten, mutta Pönön keksimä mukava uusi nukkumapaikka - keittiön ikkunalauta, ei oikein allekirjoittanutta hymyilytä. Enkä voi edes käsittää miten kani sinne itsensä väkertää?! Okei, ensimmäisenä päivänä se hyppäsi tuolin kautta ruokapöydälle ja siitä ikkunalaudalle, mutta entäs nyt kun tuolien kautta ei enää pääse? En pysty ymmärtämään, mutta jotain on keksittävä, sillä en todellakaan halua että jänikset hyppii ruokapöydällä - yök! Täytyy kyllä nostaa hattua, että hyvin kiltisti pöydällä on paineltu menemään, kun mitään ei oltu lattialle tiputettu ja rikottu, mutta toista se todennäköisesti tulisi olemaan sitten kun kani on täysikasvuisena lähes 6 kiloinen mörssäri joka tunkee eteenpäin esteistä välittämättä.

Vaikka herra kovin hurmaava onkin, niin luulen silti, että tulossa on vielä monta monituista päivää kun kiroa kanin syntymää, kyllä se on jo nyt tämän parin viikon aikana keksinyt jos jonkinäköistä pientä jäynäntynkää. Hermoja tullaan kyllä venyttämään tulevien vuosien aikana moneen kertaan. :)

Käytiin sitten juoksemista treenaamassa

Tässä yön pimeinä tunteina päätin aktivoitua ja lähteä iltalenkin yhteydessä treenaamaan juoksemista Geron kanssa.
Meidän tuleva juoksuharrastuksemmehan ei tule olemaan mitään kielivyön alla ravittamista canicross-palkinnot silmissä vilkkuen, vaan ihan lähinnä allekirjoittaneen kunnon kohottamista ja polven ehdoilla menemistä. Monen monituisen kilometrin lenkkejä en ainakaan näin alkuun pysty edes juoksemaan ja vauhti - no kyseinen vauhti tulee tuskin Geroa pahemmin rasittamaan, siksipä olenkin katsonut meille valmiiksi reittejä joissa Gero voi juosta vapaana.

Tarvittavat pelit ja vehkeet on hankittu; juoksuvyö, -liina sekä koiralle hyvin istuvat huskyvaljaat ja minulle juoksulenkkarit. Valjaiden pitämistä ja pukemista ollaan harjoiteltu sisätiloissa. Kyllä olisi ihmisten pitänyt olla näkemässä, kun sain valjaat hyppysiini. Yritin ja yritin väkertää niitä Geron päälle, mutta ei onnistunut, ei sitten millään. Epäuskoisena tuijotin valjaita ja koiraa - siis eihän näitä voi saada koiralle mitenkäänpäin päälle, kun missään ei ole mitään avattavia solkia. : ) Ei auttanut lopulta kuin mennä nettiin katsomaan kuvia, että sain valjaat väännettyä jo tuskastuneen Geron päälle.
Yksinkertaisethan ne olikin pukea kun olisi vain viitsinyt käyttää vähän järkeä.

Rensselit valmiina, tiet sulia joten eikun hommiin! Tällä lenkillä oli tarkoitus opettaa kulkemaan edellä liina kireällä. Joopa joo! Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, vaan eipä se sitä tuon meidän vieterijäniksen kanssa ollutkaan. Kävelyvauhdissa Gee ei tajunnut ollenkaan, että olisi pitänyt vetää!!?? Koko pienen koiran elämän verran on jankattu, että älä vedä! Ehdottomasti edellä olisi pitänyt mennä joku jonka perään Gero haluaisi mennä, aivan niinkuin joka paikassa opastetaan. Mutta koska mitään hommia, ei ilmeisesti pidä tehdä liian helpoiksi niin päätimme aloittaa ilman. :)
Sitten keksin kuningasajatuksen! Kun lähden juoksemaan, niin Gerokin tietenkin ampaisee liikkeelle ja kun  koira on oikeissa asemissa niin palkka! Jee, näin se homma etenee!
Tai sitten ei...
Lenkkareiden kiristys ja eikun menoksi! Ensimmäiset juoksuaskeleet ja koira ampaisee liinan päähän, mutta valitettavasti vain sivusuunnassa - ojan pohjalle... Ressukka säikähti, että mitä helkkaria tapahtuu kun emäntä noin yllättäviä liikkeitä tekee! Seuraavaksi se, koira siis, repesikin nauramaan. Minua ei tässä vaiheessa paljoa naurattanut, kun olin hädintuskin saanut pidettyä itseni pystyssä ja poissa sieltä ojan pohjalta jossa oli ihan riittävästi vettä. Gero loikkii kahdella jalalla vieressä kieli suupielestä roikkuen ja aivan selvästi nauraa päin naamaa. Pöh! Minullehan ei koirat naura ;) , joten tiukka komennus koiralle käskien sen rauhoittumaan ja sitten uusi yritys.
Vahingosta viisastuneena päätin siirtyä keskemmälle tietä juoksemaan, etten ainakaan löydä itseäni naamaltani sieltä ojasta... Enää ei sitten ollutkaan pelkoa ojaan joutumisesta, mutta ei ollut kyllä liinakaan enää kireällä. Gero joko vaihtoehtoisesti loikki vieressä kahdella jalalla yrittäen kiskoa liinaa/hihnaa/IhanMitäVaanSuuhunSaa, ihan kun joku pikkupentu(!?) tai sitten juoksi tiukasti vasemman jalan vieressä silmiin tuijottaen. Ei hyvä ihme! Jos ei saa riehua kun kakarat, niin sitten seurataan... Just just.

Piiiiitkän ja hikisen lenkin päätteeksi sain kuin sainkin koiran edes jollakin tasolla tajuamaan (älkää ihmeessä kysykö miten), mitä sen tulee tehdä ja pääsin jopa pariin kertaa ruhtinaallisesti poikaa palkkaamaan.
No, jos joku tällä reissulla jotakin oppi niin ainakin nyt minä tiedän miten canicrossin treenaamista EI pidä aloittaa. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa ja Gerolla oli kyllä vissiinkin hauskin lenkki ikinä - minulla ei!

Kuvia ei toivon mukaan ole missään nähtävillä! ;)

Mamma, mikä toi on???

Gero on aivan pihalla, totaalisen sekaisin uudesta pikkuveikastaan. Poitsut tulevat kyllä todella hienosti juttuun ja valvonnan alla ovat yhdessä touhunneet lattialla. Pönö ei pelkää Geroa laisinkaan, vaan tunkee päätään toisen partaan, puikkelehtii jalkojen välistä, loikkii nenän alla iloloikkiaan, pysähtyy välillä aivan viereen pesulle ja tökkii Geroa kuonollaan Geen pötköttäessä lattialla. Gero todella nätisti seuraillee pupusen puuhia ja antaa sen rauhassa tehdä tuttavuutta. Välillä Geroakin tosin pupun riehuessa alkaisi vähän leikittämään, mutta hyvin uskoo kun sanotaan että "nätisti".
Gee on kyllä selkeästi hieman hämillää, että mikä tämä lattialla loikkiva tyyppi oikein on?? Se on vähän samanlainen kun Tupuna, mutta ei kuitenkaan, se on paljon suurempi, haisee erilaiselle ja käyttäytyy erilailla. Kovasti Gero yrittää ottaa asiasta selvää pupusen takamusta haistelemalla oikein perusteellisesti, väillä oikein nostaen päällään kanin peppua hieman ilmaan (josta Pönde ei ole moksiskaan) mutta mitään järkevää ei ilmeisesti näytä selviävän. Haistelu hetkien jälkeen Gero ravitti minun luokse "naureskellen" tökkäisemään kuonolla ja palasi selvittämään mysteeriä.
Kertakaikkisen hupaisia otuksia molemmat. :)

3 kiloa rakkautta

Kääpiöluppa vaihtui sitten lähes kolme kiloiseksi ranskanluppa penikaksi!  :-(
No, onpahan mitä pusutella. Mihinkään tuo elukka ei meiltä kyllä enää lähde, kyllä se on jo sen verta vakaasti loikkinut tässä pienessä hetkessä kaikkien sydämiin. Tuomo ehti Pöntseä pallotella eilen puolisen tuntia, kun oli mies jo aivan myyty. Gero on tietysti intona, eikä Pönö-pupukaan näytä Geestä pistävän pahakseen, laittoi vain pitkälleen kun Gero sitä nenällään tuuppi ja pusutteli.
Kyllä sitä on itse ollut lähes itkuraivarin partaalla, kun on pitänyt yöksi mennä töihin. ;)  Ennemmin sitä olisi maannut mahallaan lattialla paapomassa vauvelia. Kentie Gerokin olisi jättänyt mielummin tällä viikolla työyöt välistä ja jäänyt pitämään tulokkaalle seuraa. ;)
Emboa ei koko elukka voisi vähempää kiinnostaa, lähinnä vain sen ruoat...
Suurimman yllätyksen antoi Tupuna joka pääsi tulokkaaseen tutustumaan valvovien silmien alla kalterin rakosesta. Tupuna joka on tähän päivään saakka saanut hirmuiset raivarit nähdessään muita pupuja seuraili uteliaana Pönön touhuja ja antoi sen nuolla päätään! Ehkäpä nämä kaksi vielä jonakin päivänä voivat asua sopuisasti yhdessä.

Kyllä Gerosta ja Pönöstäkin vielä hyvät kamut saadaan!

On se vaan aika ihana! ♥

Uusia vinkuleluja ja pusukaveri

Tänään saatiin herätä peipon lauluun ja eilen asioille mennessä oli vihdintien varressa olevalle pellolle laskeutunut muutama kurki! Lumen sulamisen kuulee ja kadut ovat loskaa täynnä. Kyllä se on kuulkaa kevät saapunut! Tokihan tässä haittapuolensakin on mm. jatkuva tassujen, vatsanalusten ja lattioiden pesu, mutta kyllä se kevät vaan on vuodenajoista paras!
Gerolle sulava lumi aiheuttaa "harmaita hiuksia", koska kakalle täytyy päästä aina mahdollisimman syvälle ojan pohjalle, metsään tai pusikkoon, mutta nytpä ei enää hanki kannakkaan. Naurussa on ollut pitelemistä katsellessa koiran rämpimistä kaulaan asti upottavassa hangessa täydellistä kakkapaikkaa etsimässä. :)

Eilen oli Geen mielestä huippupäivä, koska oltiin monta monituista tuntia reissussa. Ensin pääsi autoajelulle manniin ja lopuksi vielä "kylään". Kyläpaikassa sai vielä kaikenkukkuraksi oleilla keittiössä ja osallistua ruoanvalmistukseen, mitä ei täällä kotona kuuna kullan valkeana suvaita, lähinnä bakteerin kokoisesta keittiöstä johtuen.
Ostettiin mennessämme cittarista joku koirille tarkoitettu lelupaketti, jossa oli yhteensä viisi erilaista vinkuvaa lelua, koska Gee kuitenkin jonkin verran viettää aikaa Tuomon luona ja tietenkin herralla täytyy olla viihdykettä. Ei meinannut herra päästä ihmeen alta pois kun Tuomo leväytti kaikki uudet aarteet  keittiön lattialle. Jokaista piti vuorotellen painaa nenällä ja saada lelu vinkaisemaan ja sitten valittiin yksi, vedettiin hirmuista ravia olkkariin ja yhtä kovaa ravia takaisin ja uusi lelu kantoon. :)
Pitäisi vissiin tänne Espooseenkin hankkia vinkuvia leluja. Täällä ainut vinkuva on röhköpossu jonka olen nyt useana yönä saanut(?) ottaa viereeni nukkumaan, muuten on saanut herätä keskellä yötä ihastuttavaan öhöhönkönkönk-ääneen, kun poitsu on lelun piilottamastani jemmasta käynyt onkimassa esille.

Maanantaina laumaamme saapuu uusijäsen kääpiöluppa-herra, tilapäisesti vai vakituisesti - se jää nähtäväksi. Tarkoitus on etsiä pojalle uusi koti, koska nykyinen perhe ei allergiansa vuoksi pysty poikaa pitämään ja tähän hätään heillä oli ajatuksena kuskata poitsu eläinkauppaan, mikä ei käy missään nimessä mikäli minä voin asiaan vaikuttaa! Ennemmin sitten hemmo tänne meille, tilaa kyllä riittää. Itse en hirmuisen innoissani ole jänestä itse pitämässä, koska Tupuna ei ole mikään kani-rakastaja, se ei aktiivisesta yrityksestä huolimatta koskaan hyväksynyt edellisiä kanejamme, eikä kumpaakaan kaneista ole leikattu. Toki tulokkaan voisi leikata, mutta mikäli uusi (HYVÄ) koti jostakin ilmaantuu, niin sitten poitsu saapi lähteä.  (Olen kyllä aika heikkona noihin luppakorvaisiin miehiin, joten saapa nähdä raaskinko herraa enää luovuttaa eteenpäin). Mitään varsinaista tietoa kanista ei ole, koska se on ostettu kuin sika säkissä, luotettu myyjän puheisiin (joka siis ei ollut kanin kasvattaja, kai??) siitä, että se on puhdas kluppa, mutta koska mitään mustaa valkoisella ei ole niin... käytännössähän se voi olla mitä tahansa. :(
Nyt on hyvin vielä tilaa rajattavaksi niin, että molemmille pitkäkorville jää ruhtinaalliset juoksutilat ja yksi kokonainen tyhjä huone johon tulokas saakin muuttaa, eli viettää aikaansa siellä kun en ole kotona ettei tapahdu mitään häkistä murtautumisia ja kohta ole kämppä täynnä kaninpoikasia. ;)
Gero on varmasti onnessaan, uusi kaveri jonka voi pusuttaa märäksi, kunhan tulokas ei pelkää....