sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sitä ja tätä jutustelua.

Syssykiirettä pukkaa. Kämppää täytyy laittaa pikapikaa kuntoon ja tehdä tarvittavia hankintoja, pihaa pistää talvikuntoon ja jossain välissä sitten käydä töissäkin. Onneksi työvuoroja ennen "lomaa" on enää 13 ja josko sitten antaisi itselleen luvan hetkeksi hengähtää ennen seuraavaa koitosta.
Reiluun 2 vuoteen en ole sairastanut lenssun lenssuakaan, mutta nyt pukkaa päälle kunnon kröhää joka tuntuukin istuvan sitkeässä.
Noin 168 kertaa olen tämän syksyn aikana uhannut kaataa kaikki lehtipuut tontilta. Haravointi ei kuulu lempiharrastuksiin joten kyllä siinä muutama kirosana pääsi suusta tonttia haravoidessa. Lehtiä kyllä on riittänytkin kun lehtipuita jos jonkinnäköisiä tontilla riittää. Allekirjoittaneen muumimamma ulkomuoto ei tuo helpotusta hommiin, joten Tuomo onkin joutunut tekemään suurimmanosan töistä.
Koirista ei ulkotöitä tehdessä ole kuin haittaa. Gero on nenä kiinni haravassa ym. tutkimassa erityisen tarkkaan mitäs tässä ollaan tekemässä tai sitten se pahimmillaan piehtaroi juuri kasatussa lehtikasassa. Hemuli sitten taas kantaa kaikki yhteen kasaan kompostikeikkaa odottamaan kasatut kasvienraadot suurina aarteinaan pitkin pihaa ja kun tuo kumartelukin vaatii minulta huolellista suunnittelua ennen toteutusta niin pistää hiukan sylettämään. Onneksi pihahommat taitaa olla tältäerää tehty.

Tänään oli kaunis pakkaspäivä joten päätin lähteä poikien kanssa kunnon metsäretkelle. Reissu typistyi kyllä varsinaiseksi nysäksi, kun en jaksanut tuntia pidempään rämpiä metsässä. Onneksi pojat liikuttivat itse itseään minun istuessa kivellä ähisemässä ja kiroamassa nykyistä jaksamattomuuttani. Väliaikaistahan tämä tietenkin on, mutta kyllä välillä pistää oikein kunnolla harmittamaan kun ei jaksa ja pysty liikkumaan enää entiseen malliin. Meillä ei täällä kävelyteitä ole, eikä juuri muitakaan kivoja pikkuteitä tuon oman kotitien lisäksi joten kunnon lenkkeilyt suuntautuvat tuonne umpimetsään...Se ei ole kaunista katseltavaa rämpiessäni siellä notkeana kuin virtahepo.
Pojat näyttävät kuitenkin olevan kohtuullisen tyytyväisiä reissuunsa. Päästiin lähtiessä tutustumaan naapureihinkin ja heidän ah niin ihanaan dogo neitoon (jolta Gero tosin otti turpaansa ollessaan liian innokas tutustumaan). Kumpainenkaan koirista ei kuitenkaan näyttänyt vetäneen hernettä kirsuunsa tapahtuneen johdosta, joten naapurin naisen ehdottamat yhteislenkit tulevat varmasti kysymykseen.

Gero on päässyt täällä elementtiinsä, kulkijoista saa ilmoittaa mielinmäärin.
Pieniä harmaita hiuksia on aiheuttanut vain nämä maalaiset jotka painavat ovesta sisään kuin kotiinsa. Tervehdyksiä huudellaan siinä vaiheessa kun ollaan jo sisällä. Gero (enkä kyllä minäkään) ei osaa moista tuttavallisuutta arvostaa ja muutaman kerran piti minun ja sisääntulijan saada sydäri ennen kuin tajusin laittaa kuistinoven hakaan vaikka ollaan kotona. Ensimmäisellä "läheltäpiti" kerralla oli Gee makkarissa pötköttelemässä ja suditti tovin ylös noustessaan puulattialla niin että ehdin karjua sille kaikki mahdolliset ja mahdottomat käskyt ennen kuin se ehti täyteen vauhtiin.
Toisella kerralla tulija oli Tuomon kaveri tuolta kirkonkylältä. Eipä juuri Geroa kiinnostanut fakta, että tämä tyyppi on nähty ennenkin, kun sen ponkasi pystyyn tuvanoven edestä kun vieras tempaisi oven auki kailottaen Päivää. Vetäisi herra oven kiinni vielä nopeammin kun oli sen avannut. Kolmas herra oli sitten joku ilmakuvien myyjä. En tiedä tekisikö Gero muuta kun huutaisi vain helvetisti jos se joutuisi ratkomaan tilanteet loppuunasti itse, mutta emme ota siitä selvää.
Pelottavin olio tässä taloudessa on kuitenkin edelleen allekirjoittanut, joten minä voin hoitaa kämpän vartioinnin tästä eteenpäinkin ;)

Hemppa-Hemuli-Haisuli harrastaa vahtimista vain silloin jos Gee ei satu olemaan paikalla. Silloin pääsee senkin suusta komia haukku, mutta ei koskaan silloin jos isoveli on paikalla.
Paitsi kerran tässä kesällä kun koirat, kaikki kolme, sekosivat yhtenä yönä aivan tyystin. Olin yksin kotona, Tuomo oli töissä. Embo nukkui olkkarissa ja juniorit makkarissa. Lueskelin sängyssä kun yht`äkkiä kaikki koirat alkoivat huutamaan samaan aikaan ja Gee ramppasi karjuen ovelta toiselle, kunnes se loikkasi seisomaan sänkyyn minun päälleni (siis niin että jäin jalkojen väliin) ja murisi siinä.  Minulla oli jännäkakka pöksyissä enkä uskaltanut lähteä ottamaan selvää mölyn syystä.  Noin 15 minuuttia mesottuaan ne rauhoittuivat, kuka enemmän kuka vähemmän.   Hirmusti kyllä kiinnostaisi tietää mikä äläkän aiheutti. Eihän pihalla enää mitään näkynyt kun vihdoin uskaltauduin vähän verhonraosta kurkkaamaan :D
Eetun hepulikohtaukset nyt eivät olleet mitään kummallisia, se kun sai hirveän härdellin päälle omasta varjostaan, mutta Geron tapoihin ei kyllä kuulu turhasta mölyäminen, että jotain siellä kyllä oli ja nimenomaan ulkona.
Kyse ei siis voinut olla meidän "mummosta" joka pitää jöötä sisällä.  Toisinaan "mummo"  hääräilee keittiössä tiskien parissa ja joskus, yleensä, järjestelee vintineteistä.;) Ei me täällä tosissaan mitään kummituksia olla nähty, mutta toisinaan joku kolistelee keittiössä (tälle löytyy 1001 järkevää selitystä) vaikka kaikki on jo nukkumassa. Mitään järkevää selitystä taas emme ole löytäneet sille, että vintineteisessä oleva Hanskin tekemä puinen hirviönaamio ei tahdo pysyä paikallaa. Ensin se oli ripustettuna seinälle, mutta löytyikin eräänä päivänä keskeltä lattiaa. Nostimme sen takaisin seinälle ja taas se oli lattialla. Vaikka kuinka yritin demonstroida sitä kuinka se naulasta mätkähtää alas niin en saanut sitä mitenkään putoamaan keskilattialle. Kun ei naamio kerran tahtonut naulassa pysyä nostin sen hyllyyn makaamaan ja jumaleissöni löytyi se taas sieltä helkkarin lattialta muutaman päivän päästä. Sen jälkeen sai naamari lähtöpassit kyseisestä huoneesta kun alkoi vähän ahdistaa :)  
Talo on rakennettu 1900-luvun alussa, joten toki täällä voi pari hirviönaamareita vihaavaa "mummoa" asuakin, eikä haittaa ei se naamari minunkaan lemppareihin kuulu ;)                                                                        

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Syksy on hyvästien aikaa...

Huh, kun on taas jäänyt päivitykset vähälle!

 Sato on poimittu ja vähän kylmäkin alkaa olemaan, joten Hemuli ei pihalla enää viihdy itsekseen. Kävi mokoma kaivamassa oravankin talvivarasto omenat metsästä esiin ja veteli huiviinsa. Oravan onneksi pihallamme kasvaa kolme tammea, jotka notkuivat terhoista, nälkä ei siis pitäisi päästä kuitenkaan yllättämään ja ainahan voi tulla pihan lintulaudoille ryöstelemään...

Gero poti parisenviikkoa sitten virtsiksen joka saatiin onneksi yhdellä antibioottikuurilla taltutettua. Mahtoikohan taannoisella mökkireissulla uinteineen olla jotakin tekemistä asian kanssa... Kiviä ei ainakaan löytynyt ja eturauhanenkin oli kunnossa.
Geellä on nyt "syysmasennus" menossa, kun koirat saivat totaali häädöt makkarista pois. Voi itkua ja hammasten kiristystä ja tämä poika ei edes hevillä tunnu luovuttavan. Tuoli on laitettava makuuhuoneen oven eteen yöksi, mikäli ei halua herätä siihen kun Gee avaa makkarin oven ja hipsii vihellellen sängyn viereen nukkumaan. Gertsiähän ei ovet lukottomat ovet pidättele, vaan ne avataan sujuvasti kahvaa painamalla.

Eetu alias Embo läksi Parhaan Ystävänsä Dylanin luokse koirien taivaaseen syyskuussa.  Koirat, jopa Gero joka ei ollut mikään Eetun sydänystävä, "kaipailivat"  Emboa joitakin päiviä. Joka kerta kun tulimme kotiin juoksivat koirat vielä autolle tarkastamaan, että mihin Eetu jäi.
Täytyy kyllä sanoa, että arki on helpottunut 150 prosenttisesti. Kauan Eetun lopettamista mietittiinkin ja lopulta oikeastaan Eetu teki päätöksen itse.
Eetu alkoi enemmän ja enemmän käymään Geron päälle ja puremaan tätä naamasta, milloin mistäkin syystä. Gee oli todella hienosti kestänyt hyökkäykset ja pyörättänyt Eetua kuonollaan hittoon, hampaita se ei käyttänyt. Yritettiin olla äärimmäisen tarkkoja mm. lelujen kanssa, koirat eivät voineet leikkiä millään lelulla mikäli Eetu oli näköpiirissä, koska se kävi ryöstämässä kaikki lelut ja kävi sitten nuorempiensa kimppuun. Ruoka-aikoina koirat olivat täyseristyksessä. Koirien hellimisessäkin sai olla tarkkana, että ketä hellii, missä ja miten. Ja, jos ja kun menit puuttumaan tilanteeseen sait hampaasta sitten itse.
Syyskuussa sitten sattui tilanne, joka ratkaisi Embon kohtalon.
Tultiin aamusella töistä ja ulkoilun jälkeen annettiin vuffeille sapuskaa. Lykkäsin Eetun syötyä herran vielä ulos, tietämättä että Tuomo oli Geron kanssa ulkona (meillä on kaksi ulko-ovea, enkä ollut nähnyt että "pojat" lähtivät vielä pihalle Geen syötyä). Pihalla olevasta pallosta ym. kärhämä sitten syntyi kun Eetu ilmoitti Geelle, että "Tämä on sitten minun!" ja Gee paineli katsomaan että niin mikä on sinun. (Gero ei koskaan ottanut Eetun suusta mitään leluja, vaan se vain meni katsomaan/ haistamaan häntää heiluttaen, että mikä sulla siellä on.) Tämä kuitenkin riitti Embolle joka kävi taas jälleen kerran sutena Geron naamaan kiinni. Tämä  sattui olemaan se korsi joka katkaisi kamelin selän ja Geelle riitti. Tuloksena ventti Embon kyljessä. Täysin selvää oli, ettei mihinkään pitkällisiin ompelu/ hoitotoimiin edes ryhdytä, joten Embo sai sitten lentää eläinlääkärissä sateenkaarisillalle. Eetun kohdalla haavan päivittäinen hoitaminen olisi ollut lähes mahdottomuus ja tiesihän sen ettei poikien suhde tule ainakaan paranemaan, joten uusia yhteenottoja olisi luvassa vaikka yrittäisi olla kuinka tarkkana tahansa.
Meille on syntymässä alkuvuodesta vauva ja tietenkin ajatuskin siitä että koiruudet ottaisivat yhteen vauvan lähellä saa kädet tärisemään ja itkun silmään. Siellä on niin helposti se pieni ihminen välissä. :( Täytyy siis myöntää, että myös tällä seikalla oli merkityksensä lopetuspäätöstä tehtäessä.
Ilman näitä hyökkäilyjä en usko, että Embon ja lapsen yhteiselossa olisi tullut suurempia ongelmia, vaikka todella tarkkana olisi tietenkin saanut olla.

On sitä pienessä mielessä tullut podettua todella huonoa omaatuntoa ja epäonnistumisentunteita, että näin pääsi käymään. Sitähän on suuressa  viisaudessaan ollut sitämieltä, että minä en ainakaan luopuisi/lopettaisi koiraa lapsen vuoksi, vaan kummasti sitä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja järki kampeaa jostakin sinne päähän kun tilanne sattuu omallekohdalle (perheenlisäyshän ei ollut se pääsyy, mutta raskaushormooneissaan sitä saa itsellensä stressiä ja pahaaoloa väännettyä vaikka pöydälle unohtuneesta ja hapanneesta maidosta).

Niiiin rasittava ärripurri nurkkaan pissiä, kun pappa olikin, niin on sitä kuitenkin ikävöinyt ja useat itkut on tullut itkettyä unettomina öinä.
Nyt ei Embon tarvitse enää pelätä mitään kun Dylan on taas sen tukena ja turvana!
Sano Dylanille ja Netta-mummelille terkkuja, senkin pikku kakkiainen.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesäterveiset maalta!

Ei toimi korpikuusen kannon alla vieläkään netti, joten kuulumisia ei ole taas(kaan) kuulunut. Kuviakaan ei tipu, kun en omalla koneella blogia kirjoita.

Muutto sujui allekirjoittaneen osalta oikein mukavasti. En tainnut laatikon laatikkoa kantaa mihinkään suuntaan. Stressiä pukkasi silti ja muuttoviikolla keskellä yövuoroja oli terkkarissa käydessä alapaineet 90, kun normaalisti yläpaineetkin huitelevat pitkälti satasen alla. Ei tykännyt hoitaja-täti ei.

Ensimmäinen viikonloppu kului kivasti, tiluksia mittaillen. Tuomo oli viikonlopun pääkaupunkiseudulla ja siskoni saapui koiriensa kanssa pitämään allekirjoittaneelle seuraa ja vähän pitämään meikäläistä silmällä ollessani tuolloin "hieman" heikossa hapessa. Ilmat helli ja hauskaa oli!

Nyt on arki koittanut, vaikka varsinkaan koirat ei taida vielä ymmärtää, ettei kyseessä ole mikään tilapäinen ratkaisu. Lääniä on missä painia ja vähän jokaisesta puskasta löytyy jotakin syötävää. Gero on erittäin onnistuneesti saanut Hempan oppimaan miten marjoja ja hedelmiä poimitaan suoraan puista ja pensaista. Ei tarvitse kahta kertaa miettiä mistä juniorin löytää mikäli se ei ole etupihalla... takapihalla se on viinimarja puskan kimpussa. Hempan käsittelyn jälkeen puskasta tosin puuttuvat lehdetkin. Onneksi koiruudet ovat keskittyneet vain yhteen viinimarjapuskaan, niin riittää sitten marjoja poimittavaksikin asti.  Gero poimii, aina kun selkäsi käännät, omenan raakileita suoraan oksilta, vaikka tämä hupi onkin kiellettyjen listalla. Vattuja ei enää ole ja aikamoista kilpajuoksua saa poikien kanssa pitää, jos aikoo saada napattua siellä ja täällä kypsyvän ahomansikan omaan suuhunsa. :)
Saa nähdä kuinka käy luumujen, kun hedelmät alkavat kypsymään. Vielä ei ole koiruudet hoksanneet tätä herkkua. Onneksi kaverukset eivät ole myöskään vielä  tajunneet pihan perällä kukoistavaa kasvimaata, jossa rehottavat edellisten asukkaiden istuttamat potut, porkkanat, kesäkurpitsat ja salaatit.
Eetu keskittyy aamuisin rusakon tuotoksien imuroimiseen pihanurmelta ja jättää rehuosaston nuoremmille.

Tupuna on muuttanut ulos asumaan ja muori nauttii silminnähden ulkoelämästään.  Torstai aamuna oli ensimmäinen kerta kun muori oli pelastettava sisälle, ukkosmyräkän tultua päälle riehumaan. Sen hulabaloon jälkeen olisi ollut pupunen aivan litimärkä, varsinkin kun Tupsu ei missään tapauksessa halua käyttää häkkinsä suojaisampaa yläkertaa ja sen koppia.

Nyt kun vain jaksaa olla reipas ja äheltää viimeinenkin työviikko kunnialla läpi, niin pääsee vihdoin kesälomailemaan! :)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Pikaiset kuulumiset

Eläinlääkärissä käytiin, eikä onneksi braccon poikaisen maksa- ja munuaisarvoissa ollut mitään häikkää.
Selän karvanlähtöön ei saatu mitään järkevää syytä, mutta tänään juuri huomasin, että selkä näyttää parantuvan itsekseen joten seuraamme ja katselemme.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas riittänyt omistajan v*tutuksesta, "sairasteluista" ja väsymyksestä johtuen. Kuuma ja väsyttää ja jokapaikkaa särkee, nukuttua ei kuitenkaan ole saanut kun kämpän lämpötila on huidellut pahimmillaan 35 asteessa.  Vessassa istuttu ja kasteltu ja kasteltu ja kasteltu koiria. Riehuli lenkit on jääneet tekemättä - ja sen kyllä huomaa. Gero on ihan tyytyväinen vaikka muutama päivä menee hiljaiselolla, mutta jumalavita tuo kakara juoksee pitkin seiniä. Onneksi ilmat viilenivät, minä sain nukuttua ja jaksan taas tehdä muutakin kun möllöttää, kiukutella ja hikoilla.

Pönde lähti autuaimmille porkkanamaille :(
Ei tullut pojan eläinlääkäri kierteestä loppua eikä poitsu kuntoon millään, joten parempi oli päästä nappula pois.

Tässä pikapäivitystä Espoosta. 2 viikko muuttoon (ja hirveää stressiä pukkaa!) ja sitten päästään asettumaan vihdoin aloillemme.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Huh, kun oikein hengästyttää

Niin hirveästi on tapahtunut viime kirjoituksesta, että mistähän sitä aloittaisi….
Ensinnäkin meidän Hemppa-Hemuli, Tuhansien Tilanteiden Mies, itsemurhayhdistyksen kunniajäsen
On yrittänyt päästä hengestään oikein useaan otteeseen.

Pari viikkoa sitten oltiin Kaitalammella iltakävelyllä (Hemuli hihnassa). Pysähdyttiin lammenrantaan hetkeksi, ihan todella pieneksi hetkeksi, koska noin 10sekunnin kuluttua alkoi Hempan suunnalta kuulua pahaenteistä Lurpsin, Lurpsin YÖK,  Lurpsin, Lurpsin YÖK –ääntä. Arvasinhan minä heti mitä nappula on imeskelemässä, joten tiukka sakariniskaote koirasta ja vääntämään kitaa auki. Ja mikäs muu suusta putosikaan, kun erittäin kiukkuinen rupikonna joka vielä järveen hypellessään  näytteli sormimerkkejä ja manasi koiranpennun alimpaan helvettiin. Loppu kävely meni sitten yökkäillessä, mutta eihän se tietenkään tahtia haitannut kotimatkalla oli jo uutta yritystä ilmassa ja konnan metsästys mielessä. Ei siis ilmeisesti ollut riittävän paha saku, kun ei tuo elukka mitään oppinut. Tästä välikohtauksesta selvisimme siis pelästyksellä, eikä mitään yökkäilyä pahempaa ilmennyt.
No, kun ei kerta saa rupisammakoita syödä niin eikun uutta matoa koukkuun ja laajentamaan gourmee-herkkujen valikoimaa johonkin muuhun eksoottiseen, tuumi Hemppa eräänä kauniina iltapäivänä.
Samaisena päivänä lähdettiin metsään lenkkeilemään. Pojat hilluivat ja leikkivät. Yht`äkkiä sai Hemppa hajun jostakin, juoksi kiven taakse ja pois sieltä samalla mutustaen jotakin. Paskaa, ajattelin, koska Hemppalla on tuo ihanainen tapa vetää villieläinten sontaa lärviinsä aina ja heti kun siihen mahdollisuus ilmaantuu. Lähdettiin kuitenkin katsomaan, josko paikalta löytyisi jotain viitteitä tämän kertaisesta herkusta ja onneksi mentiin. Maassa napotti jämät sienestä! Voi perkeleen rakki minkä menit tekemään!!! Koirat pikavauhtia hihnaan ja juoksujalkaa kotiin, onneksi oltiin ihan talon kulmalla.
Kotona suolaa kitusiin, kun ei muutakaan ollut ja Hemppa oksensikin minuutissa herkkunsa pihalle. Korvasieni, ihan niin kuin arvasinkin! Helkkarin älykääpiö yritti vielä syödä oksentamansa sienen uudelleen.Luulisi että sieni olisi maistunut pahalle jo ensimmäisellä kerralla, mutta mitäpä sitä virheistään oppimaan. Seuraava puolituntinen menikin sitten lääkehiiltä syöttäessä.
Todellakaan tästäkään kerrasta ei Hemppa oppinut yhtään mitään, koska paripäivää sitten oli taas yksin korvasieni menossa suuhun.

Eipä sitä juuri metsään uskalla enää tuon itsetuhoisen kakaran kanssa mennä ja silloin kun mennään niin koiruus on hihnassa. Hihnassa oleminen ei kyllä takaa yhtään mitään, sillä tuo on niin nopea noissa herkkujen poimimisissaan, ettei taluttaja kerkeä edes tajuta kun imuri on jo iskenyt. Tarkoitus on hankkia Hempalle ulkoiluja varten kennelkoppa, kun niin pahasti tässä nyt leikitään hengellä enkä pysty olemaan kokoajan niin skarppina että voisin taata ettei vahinkoja enää koskaan satu. Toisekseen ilman koppaa joutuisin myös kieltämään Hemulilta haistelun aivan täysin, sekä vapaan ulkoilun.

Urbaanimmassa ympäristössä sitten yritetään syödä tupakantumppeja ja muita vastaavia ei niin terveellisiä herkkuja. Kotona sitten silputaan kaikki muovipussit mitä vain ikinä mistään löytyy, joten kuinkahan paljon penikka on muovipussejakin ehtinyt nielemään??


Tässä kevään aikana Hempan selkään ilmestyi pienen pieniä ihon värisiä näppyjä joita pentu ei raapinut tai kirputtanut laisinkaan ja näpyt olivat siis aivan ihon värisiä. Kysyin toisten rokotusten yhteydessä eläinlääkäriltä niistä, joka oli sitä mieltä että kannattaa seurata niitä ja palata asiaan mikäli näpyt lisääntyvät tai iho ärsyyntyy. Tähän asti ei ole tapahtunut mitään. Näpyt on ja pysyy, eivätkä ne ilmeisesti edelleenkään kutise. Tässä loppuviikosta huomasin kauhukseni, että selästä on alkanut lähtemään karvaa ja iho paistaa harventuneiden karvojen johdosta. Muuten turkki on todella hyvässä kunnossa, karva kiiltää ja on muutenkin hyvinvoiva. Kaljuuntuvat läikät eivät edelleenkään punota tippaakaan, mutta iho hilseilee kys. kohdista ja kutiseekin hieman. Missään muualla ei kaljuuntumista ole havaittavissa, iho ei punoita mistään. Korvat, silmän ympärykset, huulet ja varpaidenvälit ovat aivan normaalit. Mistä kummasta on kyse?? Tänään toki soitan ja varaan ajan eläinlääkäriin. Pentu on edelleen oma riehakas itsensä, joten (ainakaan vielä) se ei ole tekemässä kuolemaa.


Sitten niitä iloisempi uutisia!
Meistä tulee maalaisia!! Muutetaan heinäkuussa ihanaiseen maalaistaloon, pois pääkaupunkiseudulta. Lähin naapuri 100m päässä, ei näköyhteyttä. Pihaa, peltoa (vain pikkuisen), metsää jossa rällätä, eikä tarvitse lupia keneltäkään kysellä, että saako treenata metsässä ja juoksuttaa pellolla – saan ihan itse antaa itselleni luvan. Gero saa tontin jota vahtia sydämensä kyllyydestä, Embo rauhallisen eläkepaikan ja Hemppa paaaljon lääniä josta etsiä vaarallisia naposteltavia. Lähimmälle järvelle on matkaa 1,5km.
Työpaikat pidetään samoina ja minä pidän tämän Espoon kämpän jossa voidaan sitten nukkua päiviä jos ei jaksa matkustaa aamulla kotiin asti. Koirat luonnollisesti kulkevat mukana.


JEEE!! Parinvuoden paskanropinan jälkeen alkaa vihdoinkin aurinko paistamaan tähänkin risukasaa ja vielä on mukavia asioita edessäpäinkin, mutta niistä ei vielä hiiskuta mitään ...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Leikki on lapsen työtä








"Metsänpeikko tahdon olla......"


Kattokkaa ny, ei se mikään iso ole...


maanantai 9. toukokuuta 2011

Pieni poika 4kk nuori

Viimeisimmistä kuvista olen saanut “kauhisteluita” siitä kuinka Hemppa on jo niin iso. Johonkin kirjoitinkin kommenttia, että kuvat hämäävät eikä tuolla säkä ole vielä niin paljoa kun kuvat antaa ymmärtää. Ohessa uudempia kuvia aamu metsäilyltä, niissä näkyy hiukan paremmin tuo Hemulin todellinen korkeus. Täytyyy yrittää mitata säkää tässä joku päivä. (Mitenhän se tuolta elohopealta onnistuu???)

On se kova poika pussaamaan
Epäonnistuneimmassa kuvassa (tietenkin) näkyy kokoero parhaiten
Lopuksi vielä söpöstelyä! Herra on tosin pakko köyttää hihnalla kiinni milloin mihinkin, kun ei hää yleensä muuten pysy paikallaan niin pitkään, että ehtisi kameran laukaisinta painaa....






 Kevätkin on jo ottanut harppauksen kohti kesää

30.4.2011

9.5.2011

torstai 5. toukokuuta 2011

Toiset rokotukset

Nyt on toisetkin rokotukset hankittu ja koska päätettiin ottaa samalla rabiesrokote niin otettiin passi samalla keikalla. Nyt kun on kerta passi hankittuna, niin on pakko olla aktiivisempi näissä näyttelytouhuissa kun Geron kanssa jota en ole käyttänyt ikuna missään näytelmissä
Velipoika Boris onneksi pitää edelleen G-pentujen lippua korkealla menestyen näyttelyissä, tokossa ja taitaa olla bh:kin jo suoritettuna. Kauniilla pojalla aktiiviset omistajat, niin niitä tuloksia tehdään eikä meidän tyyliin haahuilemalla ja saamattomuudella!
Hempassa on se hyväpuoli, että turkki on tyyliä pese ja pidä, eikä trimmaamista tarvitse miettiä (turkki ei ole tosin mikään puolustus sille, ettei olla edes bh-koetta saatu Geen kanssa suoritettua ).

Rokotusreissu sujui jälleen hienosti, paitsi että Hemuli vietiin autoon odottamaan sillä välin kun odottelin papereita valmistuvaksi. Tyyppi olikin nostanut sillä välin hirveän ulvomiskonsertin autossa, jota se ei ole koskaan tehnyt! Ei tahtonut lähteä eläinlääkäristä, kun siellä oli niin kivaa – vai mitä hittoa?? Toivottavasti ei tule tavaksi!
Puntari näytti 15.8kg, eikä roikkuvista luomistakaan tullut sanomista.

Käytin Hemulia pissillä tuossa talon päädyssä metsässä ennen kun tyrkkäsin otuksen autoon lähtiessämme lääkäriin ja mitä siellä tulikaan meitä vastaan! Beauceron rouva, nuoren emäntänsä kanssa. Olenkin tätä pariskuntaa ihaillut kun olen heidät nähnyt lenkillä. Beauceroneissa on jotain niin sykähdyttävää, ovatten yksi kauneimmista koiraroduista, mielestäni.
Koirat pääsivät telmimään, kun rouvaskoira oli niin ystävällinen ja rauhallinen tyttönen.
Hemuli oli tietty onnesta mykkyrässä tavatessaan uuden ystävän. Selvisi, että koirakko asuu meidän naapurirapussamme, että näin hyvin sitä tuntee naapureitansa…
Puhelinnumerot vaihdettiin, joten pian on toivottavasti yhteisiä telmuamisia luvassa enemmänkin, kunhan saadaan aikataulut natsaamaan. Hemppa nyt ainakin saa nartusta kaverin, Gerosta en ole aivan varma – kun mielestäni omistaja sanoi nartulla olevan selän kanssa ongelmia. Gee on kuitenkin leikkityyliltään sellainen remuaja, että voi olla liian rajua menoa selkäkipuiselle, eikä viitsisi sitten kokoaikaa olla Geroakaan kieltämässä. Katsellaan!
Oli miten oli, minä olen ainakin aivan intopiukeana uusista tuttavuuksista

Meinasipa unohtua:
Lähdettiin Tuomon kanssa molemmat yövuoroon tällä viikolla, Gero lähti Tuomon mukaan. Ajattelin sitten, että koska Gero ei ole kotona, saa Hemppa ja Eetu koko kämpän käyttöönsä ja avasin portit. En tietenkään ehtinyt sanoa kissaa, kun Hemppa makasi jo äksänä sohvalla ja embo oli tyylilleen uskollisena sujahtanut sohvan alle.
Tuomopa huomasikin työmatkallaan, että puhelin oli jäänyt kotiin. Nou hätä, siellähän se pysyy.
Monet kuitenkin varmasti jo arvaavatkin tarinan lopun...
Puhelin oli tietenkin, kuinkas muuten, jäänyt sohvalle. Hemppa oli yöllä yrittänyt joko soittaa pizzataksiin tai vastaavaan, sillä seurauksella että jouduimme viettämään sen kännykän hautajaisia.
Oma moka, mutta toivottavasti tuhoamiset jäävät tähän. Nyt on ainakin Hemuli Geron kanssa tasoissa. Gero purki gepsin viime talvena, kun olin typeryyksissäni jättänyt geokätköilykassin lattialle ja laukkuun oli jäänyt jotain evään rippeitä. Siinä murusia mutustellessa oli ihan vahingosssa joutunut gepsikin sitten hampaiden väliin. No, gepsin kohtalo ei juuri harmittanut, vanha huuto.netistä ostettu rieska joka olikin tarkoitus vaihtaa uudenpaan (vielä kun saisi aikaiseksi)

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Aamulenkillä

Käytiin aamulenkillä metsässä.
Gerolla on kivaa!





Leiki mun kaa!!
Isoveikalle pusuja ♥


Hemuli alkaa olemaan jo koiran kokoinen, tosin kuva hämää hiukan, koska Hemppa istuu edempänä kuin Gero.
Hemppa painaa tällä hetkellä noin 15 kiloa.
Meno on yleensä tällaista, enkä minä ainakaan pysy kameralla perässä!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Pikapissatuksella

Käytettäisiinkö koirat ihan pikaisesti vain aamupisuilla tuossa takamettässä?”
“Joo, mennään myöhemmin sitten pidemmälle lenkille ” Innostui Tuomo eilen aamuna.
Oltiin edellisenä päivänä oltu 3 ja puoli tuntia eväsretkellä ja kaksijalkaisilta oli vähän veto veks. Ensin taaperrettiin peltojen läpi metsään ja metsän läpi suunta kohti Luukin Väärälampea. Rannalla popsittiin eväitä ja köllötettiin laiturilla, Juniori otti sillä aikaa päiväunet rannalla viltillä pötkötellen.
Koirat saivat evääksi eineslihapullia, jotka Gero oli kauppareissulla saanut tuliaiseksi.

Gero lähtee usein meidän mukaan kauppaan, nyt kun sitä voi vielä autossa ilmojen puolesta istuttaa. Herra tietenkin tietää milloin ollaan lähdössä töihin, milloin lenkille, koska treenaamaan ja milloin taas kauppaan. Nähdessään minun ottavan lompakkoni käsilaukusta (en useinkaan ota laukkua mukaan), en kerkeä kissaa sanomaan kun lompsa on jo Geron suussa ja Gero ovella. Gee siis ehdottomasti haluaa kantaa lompakkoni autoon, eikä siinä mitään muuta, mutta lompakko on tämän avuliaan naperon jäljiltä usein melkoisen limainen. Annoin sitten Gerolle vanhan lompakkoni kannettavaksi ja sen se osaakin napsasta suuhunsa aina kun kauppaan lähdetään, naurettiinkin että täytyykö Gerolle alkaa maksamaan viikkorahaa, ettei tyhjää kukkaroa tarvitse mukanaan kantaa.
Koska Gee on lellipentu saa se myös yleensä tuliaisia kaupasta. Porkkanaa, tomaattia, omenaa, banaania, naudanmahapullia…. milloin mitäkin ja herkut syödään tietenkin heti kaupan parkkiksella. (Juu,juu, tiedetään! Kuulostaa sairaalta ja tarttis varmaan “hankkia” lapsia ja antaa koiran olla koira ym.ym.ym.) Kaupasta tullessa saa Gero kantaa autolta kotiin kevyimmän kauppakassin (ja sen missä ei ole mitään rikkimenevää…)
Nakkeja tai lihapullia tmv. ostan todella harvoin, niiden epämääräisen ja ei kenellekään terveellisen sisällön vuoksi. Niistä koirat kyllä tykkäisivät, aivan hirmuisesti, mutta aina ei voi voittaa – ei edes joka kerta. Eilen kuitenkin tehtiin poikkeus, kun ei meillä ihmisilläkään mitään terveellisiä eväitä ollut mukana (leipää, leipää ja leipää kera lakun )
Hauskaa oli koko poppoolla! Kotiin hipsittiin Luukin ulkoilureittiä pitkin, joka menee talomme nurkalta alkavan metsän takana.

Niinpä sitten eilen aamuna vietiin koirat vain pikaisesti pissille tuohon kyseiseen lähimetsään. Tämä pikapissatus kesti sitten kuitenkin reilut kolme tuntia, ihan vahingossa. Niin se aika vain kului siivillä, kun kuljeskeltiin hissukseen ja ihmeteltiin maasta nousevia kasveja ja kuunneltiin lintuja. Ensin kivuttiin minun lempi paikalleni.


Vanha kuva, joka on otettu joskus Dylanin aikaan.
Sieltä matka jatkui pellolle (näkyy kuvassa) ja joenrantaan, ja Gee tietenkin ui, ui ja ui. Talsittiin aivan pellon päähän jossa pauhaa pikkuinen koski. Olen asunut täällä samoilla nurkilla reilut 7 vuotta ja nyt vasta tänä keväänä löysin tuon kosken ja sen ympärillä olevat niityt joilla kölliä! Ei vaan ole koskaan tullut käveltyä tuonne asti vaan aina on tullut poikettua jossain välissä metsään.
Gerosta oli hullun hauskaa tarpoa suvannossa koskea vastaan ja pyydystää kuplia. Vettä tuossa kohtaa oli maksimissaan Geron kylkiin asti, joten mistään Kukkolankoskesta tai vastaavasta hurjasti pauhaavasta koskesta emme tässä nyt puhu.
Me muut köllimme niityllä ja otimme rennosti. Gero kävi välillä havahduttamassa meidät tähän maailmaan ravistelemalla vettä niskaan ja paineli taas takaisin loirimaan.
Valitettavasti kameraa en ottanut mukaan, kun lähdimmehän vain pikapissatukselle, mutta aivan varmasti menemme tuonne uudelleen.

Embo jäi tästä riemusta taas paitsi, kun sitä oli käytetty aamulla ulkona erikseen. Korvaus tuli kuitenkin illalla, kun otimme Eetun mukaan Halkolammelle grillaamaan. Luulen, että grillattu possunliha maistui Eetulle paremmin kun pellolla olevat hirvenkakat...ja saimme anteeksi aamuisen hylkäämisemme.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

+20°C

Täällä on +20 astetta lämmintä, Klaukkalassa käydessä näytti auton mittari välillä +23°C!!
T-paidassa on on tullut ulkoiltua ja pari päivää ja tänään on taas lämpöisempää kuin eilen. Huomenna vissiin onneksi taitaa hellittää. Minullehan 20 astetta on jo kuuma ja semmoinen 15°C olisi optimi jossa pärjäisi täydellisesti vaikka koko kesän. Aurinko saisi olla kyllä pilvessä, koska yksikin valon välähdys jostain ikkunasta, järven pinnasta ym. tarkoittaa lähes poikkeuksetta allekirjoittaneelle saatanallista migreenipäänsärkyä, eikä aina vaan osaa olla niin tilanteen tasalla ja arskat naamalla, että välähdyksiä pystyisi täysin välttämään. Sama tulos syntyy kyllä talvisin vastaantulevien autojen valoista…  En ole valittanut talvella pakkasista, joten saan valittaa kesäisin kuumuudesta

Noh, nyt on kuitenkin nautittu ilman kitinöitä viikonlopun ilmoista noiden kääpiöiden kanssa eli Eetun ja Hemulin kanssa. Ollaan ulkoiltu oikein urakalla tuolla pellolla ja metsässä, sekä käyty uimassa. Eetullakin on ollut askel keveä kuin pikkupojalla konsanaan ja herra on käynyt pikkuriikkisessä lammessa uimassa useaan otteeseen. Hirven- ja peuranp*skaa on vedetty posket pulleina varmaan kilo tolkulla, kun sitä tuolla pellolla riittää….ja mitä vanhat edellä, sitä nuoret perässä

Gertsi kotiutui eilen iltana, joten se pääsi eilen vain tylsääkin tylsemmälle kävelylenkille tuonne ihmisten ilmoille. Tänään aamulla, kun Tuomo saapui töistä, lähdettiin nuorten poikien kanssa peltolenkille. Eetu joutui jäämään kotiin, koska en uskalla sitä ja Geroa enää ottaa riehulilenkeille yhdessä mukaan ettei taas synny mitään tappelua, kun tunteet käy vapaudenriemusta kuumina. Eetu sai sitten myöhemmin  privatelenkin metsässä isäntänsä kanssa kahden.
Kyllä oli meidän maailman rumimmalla mustaterrierillä (en ole vielä ehtinyt siistiä Geroa sen pikaisen Ikea-saksi leikkuun jälkeen) kevättä rinnassa ja kevyt olo, kun sai painatella menemään, ilman paksua turkkia! Jokaisessa ojassa piti olla lutraamassa ja lopulta hivuttautua jokeen polskimaan. Ja kyllä se taas polskikin. Ensin mentiin aivan varovasti hiipien ja vettä tunnustellen virtaan, mutta hetkenpäästä jo tehtiin komeita uimaloikkia vatsalleen veteen. Joki ei ole kun noin 2 metriä leveä, mutta syvyyttä on riittävästi ja virta antaa mukavaa vastusta ja veteen heitetyt kepit ovat erihauskoja kun ne uivat karkuun. Niitä näytti olevan hauska metsästää ja yrittää uida kiinni
Hemppa tyytyi hääräämään rannalla ja juoksemaan täysiä karkuun, kun Gero nousi vedestä, ettei olisi saanut sadetta niskaansa. Huonoin tuloksin tosin.
Meillä on tänään tupa täynnä onnellisia koiria ja ihmisiä

Näyttää muuten todella typeriltä nuo Geron talvikuvat tämän kesäisen teeman päällä...

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Maata näkyvissä

Nyt on lumet sulaneet lähes joka paikasta, joitakin metsäplänttejä lukuun ottamatta.
Veret on hankittu, joten tänään tai huomenna päästään tositoimiin Hempan kanssa.
Hemuli iloitsee lämpimistä ilmoista jopa niin paljon, että talviturkki tuli heitettyä tulvineessa ojassa toissapäivänä. Geroa saamme kiittää, että Hemppa näyttää olevan ihan sinut veden kanssa ja läträilee lätäköissä empimättä. Geron esimerkkiä seuraten ryntäsi Hemppa veteen ensimmäisen kerran.

Gero on jo toista viikkoa halunnut päästä uimaan, mutta en ole turjaketta päästänyt kun vähän loirimaan. Eilen tehtiin pikainen alkutrimmi IKEA:n saksilla, eli pisimmät karvat pois. Todennäköisesti vedetään kaikki karvat (ei tietenkään partaa ja otsista) koneella aivan lyhyeksi. Niin se on kaikkein käytännöllisintä, kun vietetään niin “maanläheistä” elämää metsässä, pellolla ja rannoilla päivittäin hihhuloiden sekä käydään vesien lämmettyä vähintään päivittäin uimassa.
Parran lyhentämisestä pitää huolen Hemuli joka leikkiessään roikkuu Geen parrassa kaikin voimin. Leikin jälkeen roikkuu pentusen suusta nippu partakarvoja, eikä Gee sano mitään, tunkee vain päätään uudelleen hain hampaisiin.

Geetä saamme myös kiittää siitä, että meidän duracelpentu näyttää oivaltaneen kuinka hihnassa tulee kulkea. Aikaisemmin Hemppa ulkoilun riemusta singahti täysillä eteenpäin ja sitten hihnan mitan sivulle, sitten taakse ja toiselle sivulle. Tätähän sitten jatkui, kun vain seisoin paikallani ja odotin että Hemppa palaa tähän maailmaan. Hermo meinasi mennä, kun kulkemisesta mihinkään suuntaan ei oikeasti tullut mitään. Päätin luovuttaa ja kokeilla asiaa uudelleen sitten kun järki on tullut jälkilähetyksenä perille.
Ollaan sitten ulkoiltu hihnassa vain niin, että Gee on ollut mukana, Hemppa minun ja Geron välissä vasemmalla puolella. Siinä on pentu kulkenut esimmäisestä kerrasta lähtien todella kauniisti riekkumatta ja vetämättä.
Eilen lähdettiin sitten Hemulin kanssa katselemaan maailmaa ja Gee jäi kotio, koska se oli juuri tullut ulkoilemasta.
Aluksi meinasi jatkua sama tahti kuin aikaisemminkin, eli päätön singahtelu sinne ja tänne, mutta kun hihnan otti vasempaan käteen kohtuu lyhyelle niin että Hoo kävelee vierellä kokoajan alkoi homma sujumaan
Jos annoin sen leuhottaa hihnanmitan verran alkoi taas puolelta toiselle singahtelu.
Kyllä se edelleen hajun saatuaan yrittää vetää ja välillä kulkea väärällä puolella.
 Ihmisten ohittaminen on aivan mahdotonta, siis todella mahdotonta. Gerohan halusi pikkuisena mennä kaikkien luokse, mutta se oli kyllä pientä Hemppaan verrattuna. Hemuli kiskoo ja itkee ja vetää vaikka kahdella jalalla ihmisen luokse ja kun mennään vain ohi saa sitten Hemppaa vetää perässä sen märistessä ja marmattaessa kovaa kohtaloaan.  Yhtään ei asiaa helpota se, että Hemuli on syötävän suloinen, eikä lainkaan pelottava jättisuurissa korvissaan, surullisessa ilmeessään ja oransseissa lehmälaikuissaan, joten tietenkin kaikki ovat tulossa sitä hellimään. Vammattomille kulkijoille pystyn sentään sanomaan, että me mennään tästä nyt vaan ohi ja vähän harjoitellaan ihmisten ohittamista, MUTTA kehitysvammaiset! Ei minulla ole lähes koskaan sydäntä sanoa silmät onnesta ja innostuksesta palavalle kehitysvammaiselle, ettei pentua saa tulla rapsuttamaan. Ja tämänhän Hemuli tietää, joten kaikki kehitysvammaiset ovat parasta mitä voi olla! Geron ollessa mukanamme saamme kulkea rauhassa, sillä noin 95% asuinalueemme ihmisistä tuntuu pelkäävän Geroa, eikä sitä juuri koskaan kukaan halua lähestyä. Koiratkin vain huutaa sille

Nyt lähdetään pikkuisten kanssa pihalle. Gee lähti eilen taas työkeikalle, mutta nyt näyttää siltä että taidan kutsua sen pikapikaa takaisin kotiin ja tehdään huomenna kunnon päiväretki eväineen kaikkineen

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Musta koira ja valkoinen hanki...

ei mikään amatöörikuvaajan unelma yhdistelmä....











Ja kun kuvattava jaksaisi edes olla paikallaan...

Yllä kuitenkin kevättalven öö-luokan räpsyjä Pikku Geestä.
Nyt kun lumet ovat lähteneet, niin lupaan kunnostautua Geron kuvaamisessa, onhan tämä kuitenkin oikeastaan sen blogi.