keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Serkku-tyttö

Tasapuolisuuden nimissä tulkoon esitellyksi, myös toinen sukulainen kuvankaunis Aina-neito. Tänään retkemme suuntautuikin Ainan kotiin, jossa Gero ja Aina pääsivät riekkumaan yhdessä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

“Ei tällä kameralla VOI epäonnistua!”

Sanoi siskoni mies taannoin ja räpsi menemään omalla kuvaimellaan, kun päivittelin etten vieläkään, parinvuoden jälkeen, ole oppinut käyttämään omaani.
Tässäpä tulee terveiset Jonille:

Kantani on siis edelleen, että KYLLÄ voi
Kuvassa telmii collie Neo ja Hemuli, mikäli se jäi epäselväksi

Oltiin siis tänään “pentutreffeillä” ja tuollaisia kuvia on kamera pullollaan ja niissä lopuissa jotka kenties olisi onnistunut onkin sitten ihmislapsen naama, jalka tai takapuoli tai siskoni jalat edessä
Tässä onneksi pari jotenkuten onnistunutta otosta suloisesta  pk collie Neo-Naskalihampaasta 




Hieman on ystävyksillä vielä kokoeroa (Neo 8 viikkoa, Hemppa 11 viikkoa), mutta piankos Neo nappaa Hemulin kiinni.

Tartee varmaan lähteä kamerakurssille, että joskus oppisi kuvaamaan....

Saavutukset

Aluksi tuntui, ettei me päästä Hempan kanssa laisinkaan samalle aaltopituudelle .Hemuli hössötti ja minä olin turhautunut omaan osaamattomuuteeni, kädettömyyteeni. Lähipiiri on saanut kuulla minun lapsellisia itkupotkuraivareitani siitä kuinka en pärjää tuolle natiaiselle, ja tuleekohan siitä koskaan mitään kun en osaa sille mitään opettaa jne. jne. Oikeata puppy bluesia on puskenut päälle.

Tänään onneksi heräsin viikon synkkyydestäni huomaamaan, että Hemppahan osaa jo vaikka mitä! Se osaa odottaa ruokaa kauniisti istuen, se odottaa Geron kanssa työpäivän ajan aivan hipihiljaa, Se osaa kulkea rapuissa eikä arastele enää mitään epämääräisiä pintoja tassujensa alla. Se autoilee moitteettomasti. Se lopettaa puremisen kun sille sanoo “lopeta”. Se juoksee salamana luokse kun sitä kutsuu nimeltä, tai “Täällä” kutsulla, myös silloin kun se on tarkkaavaisena tutkiskelemassa ulkona jotain hajua. Se ottaa oma-aloitteisesti katsekontaktia, jopa ulkona ja ulkoa tullessa se odottaa Geron vieressä istuen että hihna ja panta otetaan pois (hihna on tosin vielä ovenkahvassa kiinni, mutta ei pentu ole paikaltaan mihinkään lähdössä). Aika hyvin 11 viikkoiselta ipanalta, jonka ei omistajansa mielestä pitänyt osata mitään ;)

Eli nyt kun olen tajunnut kuinka tuon pikkuiseen päähän saa ujutettua asioita, ne näyttävät uppoavan sinne salamana. Hemuli on aivan äärimmäisen fiksu koira, eikä toistoja tarvita montaakaan kun se jo tajuaa mistä on kyse. Naksutin on ollut erittäin tärkeä osa tämän vilkkaan pennun “kouluttamisessa”, ilman sitä olisin ollut lukemattomia kertoja myöhässä palkkani kanssa eikä hommat olisi juuri edenneet ainakaan toivottuun suuntaan. Kyllä tästä vielä kuulkaa Hienoa Koira saadaan!

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Vähemmän puhetta, enemmän kuvia

Oltiin tänään pienellä metsäretkellä....
eikä tuon kääpiön perässä meinaa enää pysyä, kun se vetää hirveätä vauhtia eestaas.
Kiirettä pitää...



Sievä kuin sika pienenä
 

Tullaan!




Kävyt maistuu...


ja maistuu...



Suuli ja pelottava peto vaanii!!
 



Mikä missä edessä??!?






Namin etsintää


"Ite olet ryppyinen!"


"Tuus nyt akka, ni lähetään Syömään!"



                                                                                                      
Kivaa välillä kuvata muunkin värisiä koiria, kun mustia. Kuvistakin tulee jotain muuta kun näitä:

Ainakin murusen töpselinokka kertoo mikä on etupää

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Jaahas, mitäs meille?

Niin ne viikot vain jälleen kerran kuluvat. Talviloma tuli lusittua ja paluu töihin tapahtui torstaina. Poikia on ahkerasti opetettu olemaan siivosti kotona vaikka kaksijalkaisia ei asunnossa olisikaan ja tosi hienosti näyttää (kuuluu) menevän!
Autolla ollaan huristeltu ahkerasti sinne ja tänne, eikä matkustaminen tuota Hemulille ongelmia. Välillä täytyy vähän märistä matkan aluksi, mutta se on sitä Hempalle tyypillistä “mielipiteen ilmaisu” – märinää koska se joutuu yleensä yksin sikaosastolle, eikä mitään “apua en varmaan halua matkustaa autossa”. Ollaankin kuskattu Hemppaa paljon niin, että Isot Pojat ovat jääneet kotiin, että se oppii suorittamaan hommat ensin aivan yksin, eikä Geroon tukeutumalla.
Uudet asiat Hemppa ottaa vastaan pienen alkujännityksen jälkeen todella reippaasti. Oikeastaan ainoat asiat jotka poitsua jännittää on uudet rappukäytävät ym. Kehitysvammaisten ja muidenkin ihmisten luokse Hemuli pyyhältää oikein avoimesti rapsutuksia vastaanottamaan. Yhtenä päivänä kasasin taskuun herkkuja ja kiikutin pennun tuonne tienvarteen autoihin ja bussiin tutustumaan. Ajattelin, että istuskellaan parkkiksen reunassa ja ihmetellään autoja, koska hyvä totuttaa koira pentuna siihen  että kävelyteitä ei ole ja autot ajavat välillä hyvinkin kovaa aivan vierestä. Busseista nyt puhumattakaan. Reissu oli tosin aivan turha, koska Hemuli ei korvaansa lotkauttanut liikenteelle, ei vaikka pienen kävelymatkan aikana bussi huristi ohi parin metrin päästä.
Metsäretkeilyt sujuvat jo niin, että Hemppa kirmaa hirmuista vauhtia Geron kanssa ja monesti joukkoa johtaen. Pysähtyä ei saisi Hemulin mielestä laisinkaan, silloin se aloittaa mennään jo-märinän ja useimmiten lähteekin painattamaan itsekseen eteenpäin. Jostain käsittämättömästä syystä sen täytyy vain joka ikinen kerta lähteä pois polulta umpihankeen kahlaamaan. Siellä se sitten seisoo keskellä lähes itsensä korkuista hankea kun ei pääse eteen eikä taaksepäin ja karjuu kun hänet on tällä tavalla hylätty yksin suureen maailmaan Siinä vaiheessa kun herra Hemppa saa menovaihteen päälle ja se päättää, että nyt jatkuu matka vaikka mikä olisi, niin se on aivan sama vaikka sille huutaisi, tai sitä kutsuisi mitenkä – se ilmeisesti lukitsee korvansa ja painaa vain menemään. Sitten se seisoo (vaikka siellä umpihangessa) ja karjuu koska on “eksynyt”. Minä en pentujen perässä juokse, vaan ne saavat tässä taloudessa ihan alusta saakka itse pitää huolta siitä, että pysyvät porukan matkassa. Kyllä se Hemppakin sieltä sitten korvat putkella juoksee takaisin, kun on ensin herännyt omasta maailmastaan ja pienen itkun jälkeen huomaa, että tuollahan se loppu porukka seisoo. Siihen mennessä olen tosin saanut hihkua ääneni käheäksi ja hyppiä ja loikkia kuin mielipuoli, jotta Hemppa todellakin huomaa missä suunnassa törötämme. Normaalioloissa, siis silloin kun tuo menovaihde ei ole päällä, tulee Hemuli kutsusta luokse nopeasti ja iloisesti, joten sillä kuitenkin on jonkinmoinen käsitys mitä “Hemppa Täällä” tarkoittaa. Pilliin se ei ole vielä 100% ehdollistunut, joten kutsu toimii tällä hetkellä paremmin, mutta tätä työstämme kaikenaikaa. 

Naksutin on tullut tutuksi ja penska tietää jo mitä naksun jälkeen tapahtuu ja kosketuskepinkin kanssa ollaan leikitty. Tuskin tulemme keppiä erityisesti mihinkään käyttämään, mutta se näytti olevan helppo ja hauska tapa, Hemulinkin mielestä, saada jonkinnäköinen kontakti pentuun joka muuten painaa hereilläolo aikansa sata lasissa ja häslää häseltämästä päästyään. Jonkin aikaa meni, että Hemppa sai ensimmäisillä keroilla rauhoituttua ja lopetettua sen epämääräisen häsläämisen, jotta pystyi keskittymään uuteen juttuun, mutta kun se rauhoittui, niin sitten se kyllä jaksoikin tehdä ja keskittyä.
Gero vain teki pentuna lähes kaikki asiat mitä siltä pyydettiin, Hempan kanssa jok`ikisestä asiasta saa käydä vääntöä ja keskustelua, että tehdäänkö vaiko eikö, eikä yksi vääntö per asia näytä edes riittävän vaan mm. pannan laittaminen kaulaan on aivan tyhmää ja sitä ei Hemulin mielestä pitäisi pienelle koilanpennulle tapahtua  ja kynsien leikkuu menee samaan kastiin. Geelle iskettiin panta kaulaa ja se oli siinä, kynnet vain leikattiin, eikä siitäkään tarvinnut koskaan keskustella suuremmin. Ei Hemuli pantaa tai kynsienleikkuuta näytä pelkäävän, mutta se on sen mielestä hyvin tylsää ja siksi sitä tulee boikotoida. Hemuli on erittäin puhelias koiruus ja se tuo mielipiteensä kyllä selkeästi esille ja nämä mielipiteen ilmaisut kyllä kuuluvat (todennäköisesti myös naapuriin). Tänäänkin kynsiä leikatessa se ensin yritti pullikoida sylistä pois, kunnes vissiin huomasi ettei onnistu jolloin se  tyytyi tönöttämään sylissä hervotonta märinää ja karjuntaa pitäen, mutta samalla aivan levollisin silmin ja ilmein seurasi mitä Gero puuhailee, mitä aamupalaa Tuomo syö jne.  Getsi on aina ollut todella helppo koira, pikkuveli ei näytä olevan samasta puusta veistetty, eikä tietenkään pidäkään. Tokihan täysin erilaiset rodutkin vaikuttavat “vaativuuteen”. Kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan väittää, että kunhan kaikki “tappelut” on Hemulin kanssa tapeltu ja järki on asettunut asumaan sen suloiseen kupoliin, niin siitä on tullut entistä rakkaampi.
Nyt me nautimme tämän viikonlopun Isojen Poikien kanssa laatuajasta, kun lykkäsin Hemulin Tuomolle hoitoon ja Emppu tuli meille. Nyt Embo levyttää lempipaikallaan sängyn alla ja Gero kainalossa tassut kohti kattoa ja mikä rauha talossa onkaan!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Retkuilemassa

Aamusella jäin koirien (Gero ja Hemppa) kahden ja käytinkin  pojat sitten yhtä aikaa aamupissalla ja mukavasti meni. Geron perässä Hemppa  kulkee vaikka maailman tappiin saakka. Saatuani naperon syötettyä, ulkoilutettua ja väsytettyä. Päätettiin ottaa  Gertsin kanssa yhdessä vähän laatuaikaa kahdestaan ja lähteä ihanaan keväältä maistuvaan ilmaan lenkille/treenailemaan jotain pientä.  Hemppa on ollut sen verran yksin, että olen sen nukkuessa käyttänyt Geroa ja Eetua ulkona, olen lukkiutunut kylppäriin ym. muuta lyhytaikaista poissaoloa. Olen ladannut koneelle Audacityn voidakseni varmistua siitä, että Napero todellakin relaa poissa ollessamme, eikä havahdu mölyämään. Ihan siis kaikkien “sääntöjen” mukaan ei yksinolon opetuskaan ole mennyt, mutta tähän saakka kaikki hyvin. Yhdelläkään koiristamme ei ole koskaan ollut ongelmia olla yksin vaikka aika nopeasti ollaan asiassa aina edetty.

Eilen pojat olivat keskenään 1,5 tuntia eikä äänityksessä kuulunut pihaustakaan! Audacity siis tänäänkin nauhoittamaan ja Muruseni kanssa pihalle. Kierrettyämme ääreistylsästi vain hihnalenkkimme (typeränä laitoin lähteissämme väärät kengät jalkaan eikä hanskojakaan ollut mukana niin jäi sitten metsäretkuilut välistä ) reilun puolentunnin päästä oli kämpässä hipihiljaista. Nauhoituksessa kuului vain Hempan kitinä kun se pukiessani heräsi ja olisi tietenkin tahtonut osallistua puuhaan. Itkua ei jatkunut yhtään pidempään kuin mitä Hempan näkyvillä kekkaloin, sitten se heti painui pehkuihin ja nukkui. hienoa, hienoa!

Iltapäivällä lähdettiin koko poppoo autoajelulle. Gero sikaosastolla omalle puolelleen ja Hemuli Eetun boksiin. Matkalla käytiin vanhimmalla siskollani aivan pikaisesti ovensuussa hoitamassa asioita –> koirat odottivat autossa, ei ongelmia. Seuraava päämäärä oli kellonummen hautausmaa, mutta päädyttiinkin yllätysvisiitille keskimmäisen siskoni luokse Aina koiraa moikkaamaan ja näyttämään Hemppaa siskolleni ja tämän miehelle. Hemuli oli onnessaan uudesta neitikoira ystävästään ja Aina käyttäytyi esimerkillisesti pienen vieraansa seurassa. Gerokin pääsi tietenkin leikkimään kaverinsa kanssa, eikä Hemuli jäänyt jalkoihin tällöinkään. Täältä kyläpaikasta lähtö pisti Kääpiötä vähän kiukuttamaan, kun takaboksista kuului senpäiväinen märinä. Kehälle päästessämme oli takaboksikin jo hiljaa. Hautausmaallakin pojat odottelivat kynttilän laskunajan autossa kahdestaan ilman ongelmia. Gero on kyllä niin täydellinen reissukoira, että parempaa esimerkkiä ei voisi kukaan pienelle koiralapselle antaakaan.

Illalla käytiin vielä porukalla  iltapissalla(koirat siis kävivät)  tuossa tien ja pellon reunassa ja Hemuli kulki kuin alkuviikkoisesta jumittamisesta ei olisi tietoakaan. Jäiset ja lumiset kohdat aiheuttavat pientä mielenilmaus märinää, mutta saatuaan kerrottua mitä mieltä tällaisesta alustan muutoksesta on, herra jatkaa taaperrustaan. Gero on kyllä niin suloinen kun se heti kiepsahtaa katsomaan mikä pikkuveljellä on hätänä, kun se vähän äännähtää, tökkää kuonollaan, heiluttaa vähän häntää ihan kuin sanoakseen, että “tule vain tää on ihan turvallinen juttu, mä pidän susta huolta” Autot ja bussit, eivät hetkauta pikku-Hemulia millään tavalla.
Ensi viikolla saadaankin (joudutaan!) olemaan Hempan kanssa muutamia päiviä yksin, kun olen Gerolle luvannut, että se saa lähteä töihin vaikka minulla onkin talvilomaa. Pääsee Gertsi mielipuuhaansa ja saa vähän “lomaa” tuosta piraijasta, sekä 100% huomion täysin itselleen. Se on ehdottomasti ansainnut sen! Vaan mitenhän minä pärjään ilman omaa kainalotuppoani, kuka tulee aamuisiin kainaloon köllimään jalat kohti kattoa ja antamaan märkiä aamupusuja? Hemulista ei sijaiseksi ole, se vain puree nenästä ja korvasta..

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Itse suloisuus

IMG_3433
IMG_3448
hhhhhh

Se kävelee sittenkin!

Kirjoitteli aikaisemmin, ettei Hemuli suostu ottamaan ulkona askeltakaan kun on kylmää, märkää ja liukasta. Toissailtana/yönä tapahtui kuitenkin “läpimurto” ja nappula joutui taipumaan ja taapertamaan pienen matkan syliini, kun itkusta ja karjunnasta huolimatta ei henkilökunta tullut nostamaan pientä viluista pentusta syliin. Siitä se ajatus sitten vissiin lähti, koska eilisen kyläilyreissun jälkeen Hemppa käveli aivan itse parkkikselta oman rapun eteen oikein reippaana  häntä pystyssä. Nyt on pissat ja kakatkin tulleet jo ulos.

Eilinen kyläilyreissu suuntautui Helsinkiin siskoni luokse. Siellä riitti jälleen vilskettä kolmen koiruuden ja lapsen voimin. Pienen varovaisen nurkkien nuuskutteluretken jälkeen oli Hemppa kuin kotonaan. Päikkärit nukuttiin kummipoikani sylissä.

Viimekertainen automatkahan meni todella kivasti. Hemppa nukkui matkan. Silloin olin vieressä tukena ja turvana, joten eilen päätimme matkustaa, niin kuin tulevaisuudessa on matkustettava eli ihmiset etupenkeillä ja koirat sikaosastolla. Gero jäi kotiin, joten Hemppa joutui itsekseen konttiin. Se ei sopinut herran pirtaan ja meteli oli sen mukainen. Viitisen minuuttia Hemppa jaksoin itkeä ja märistä, kokoajan volyymia hiljentäen, jonka jälkeen kävi nukkumaan. Perille päästyämme oli pentu unessa. Kotiin lähtiessämme, oli märinä jo huomattavasti hiljaisempaa ja lyhyt kestoisempaa. Pysähdyimme matkalla kauppaan ja poistuessamme nakkotti koira pentu istumassa, mutta palatessa autolle oli se jälleen nukkumassa. Kyllä siitä vielä autokoira saadaan.

Päivät ja yöt menevät nekin kokoajan paremmin. Hillittömiä mullekaikkihetinyt raivareita ei Hemppa ole enää saanut, kun järjestelmällisesti ollaan kiikutettu pentunen pesäänsä (kevythäkki, ovi auki) rauhoittumaan. Portin taakse se jää jo hyvillä mielin ja painelee yleensä pienen kitinän jälkeen tuusailemaan jotain omiaan leluillaan. Virtaa riittää kyllä muuten ja varsinkin iltaisin on vauhtia hillittömästi ja riehulit päällä. Geron kanssa leikkivät niin kovasti kuin kokoero huomioiden voi antaa leikkiä ja minä touhua katsellessa lähestulkoon itken onnesta.
 Geron parrasta on Hemulin mielestä eri kivaa repiä, kuin myös vatsakarvoista tai ottaa jalka suuhun.  Olen (edelleen) todella yllättynyt siitä kuinka kauniisti Gero osaa suhteuttaa voimansa pieneen leikkikaveriinsa. Tassuilla läpsimisestä ei ole puhettakaan, vaan Gertsi leikki oikeastaan ainoastaan päällään. Päällään se “hyökkäilee” ja puskee, mutta pikkuveikka ei ole tainnut kertaakaan työnnön voimasta edes tehdä kuperkeikkaa. Toisinaan Gero käy sohvalle kyljelleen maate ja pojat leikkivät Hempan repiessä lattialta Geroa parrasta Geron heitellessä päätään ja uristessa hännän viuhuessa hurjasti.
Öisin Hemppa on säännöllisesti herännyt 05, jolloin on myös alkanut itkeminen: “Päästäkää mut pois täältä vancilasta” eli portti auki niin kuin olis jo! Suu kiinni ja nukkumaan- kommentti on riittänyt ja Hemuli on kömpinyt takaisin nukkumaan. Seitsemältä on sitten herätty aamutoimiin. Iloissamme huomasimme tänä aamuna, että kääpiö heräsikin ensimmäisen kerran vasta seitsemältä ja vähän aikaa märistyään kävi nukkumaan ja heräsi seuraavan kerran yhdeksältä. Voi onnea! Talviloma ja sain ensimmäisen kerran nukkua yhdeksään.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Maailmaa katselemassa

Iltapäivällä pakattiin Juniori autoon ja huristeltiin tutustumaan suureen maailmaan. Autoon päästyään Hemuli istui ensimmäiseen mutkaan saakka jonka jälkeen painovoima heitti jätkän kumoon, eikä makuuasennosta sitten tehnytkään mieli nousta. Ennen Lahnusta poika veteli jo sikeitä, kotimatkalla sama juttu. Ei noussut pää vaikka jäi itsekseen autoon tankkauksen ja myöhemmin vielä kauppareissun ajaksi. Kylkeä oli vain kääntänyt, mutta uni jatkui. Ei ollut tietoakaan samasta kuolaamisesta mitä oli kasvattajan luota kotiin tultaessa. Toivottavasti ei tule myöhemminkään, niin kuin Gertsillä tuli.
Kakkoskodissa käytiin näytillä ja puolen minuutin alkukankeuden jälkeen Hemppa paineli jo menemään jopa liukkaalla laminaatilla, vaikka olin ounastellut ettei pentu varmasti eksy matoilta pois ensi erheen jälkeen. Toisin kävi ja hyvä niin.
Ulkoilut ovat Hempan mielestä täysin revasta! Ulkona on kylmä! Varpaita paleltaa ja massu jäätyy. Jähmettyminen paikalleen on Hempan mielestä oikea suhtautumistapa tähän ällöttävään kylmään maailmaan. Pissat eivät tasan tarkkaan, vahingossakaan tule vielä ulos. Omalla parkkiksella, joka on aurattu lähes asfaltille, pystyy ottamaan haparoivia askelia. Mutta siellä onkin sitten petollista jäätä, joka myöskin on aivan persiistä koiruuden mielestä.
Myös rappukäytävä on ehdottoman epäilyttävä paikka ja myös siellä on turvallisinta vain jähmettyä  paikalleen. Ikävämpi juttu onkin jos on eksynyt asustamaan tylsän koiranpenturääkkääjä-naisen kanssa saman katon alle. Tämä ikävä ihminen iskee pienen surkean pennun istumaan omalle tasanteelle ulkoa tultaessa ja painelee itse sisälle jättäen oven auki. Sieltä se sitten kynnykseltä huutelee, että tulepa nyt sisälle – hopi hopi ja höpö höpö nyt loppuu kitinä – tassua toisen eteen mars mars! Eikä auta kun itkupotkuraivarin jälkeen kälppiä itse sisälle, ettei tarvitse kylmässä rapussa koko yötä itsekseen istua. Tyly meininki. Seuraavan ulkoilun jälkeen sama homma, silloin ei kyllä enää suurempia kannustus huutojakaan sisältä kuulunut, ihan itsekseen sai sisälle hiippailla.

Kohtuu mukavasti on mennyt, mitä nyt jo eilen iltana meinasi iskeä epätoivo! Eikö tuo kääpiö osaa olla hetkeäkään hiljaa??Sama “Istun keskellä lattiaa ja karjun, kun jokin ei mene mielen mukaan” jatkui koko päivän. Ajattelin ensin, että huutakoon piru, mutta kun samaa laulua sai kuunnella kymmenennen kerran mm. aiheesta “Gero ei leiki mun kaa”, “Mua ei nosteta sänkyyn” ja “En saa repiä Tupuna-pupua korvista” sekä “Hitto kun nukuttaa, mutta kun ei huvittaisi nukkua” niin riitti. Toruminen ja pedille nakkaaminen sai pennun nassulle järkyttyneen ja epäuskoisen ilmeen.
 Järkytystä kesti tasan muutaman sekunnin ja herra oli jälleen taapertamassa estradille jatkamaan kesken jäänyttä mielenilmaustaan. Uusintaotos ja pentu jäi sängylleen makaamaan ja märisemään, kunnes oli hetkenpäästä umpiunessa. Tänään on märinää ollut ilmassa huomattavasti vähemmän ja yhden pedille palauttamisen jälkeen meni sana perille.
Hemuli on aivan täysin eri luontoinen kuin Gero oli pienenä, joten tässä ollaan nyt puolin ja toisin vähän ihmeissämme, mutta hyvin se tästä lähtee rullaamaan.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pikkuveli

Hemppa, valtavia tassuja, suuria korvia ja liian isoa nahkaa siinä paketillinen pientä  bracco italiano-poikaa
IMG_3368
IMG_3382
IMG_3350
IMG_3396
IMG_3394
Kokoeroa on Gertsiin aivan huimasti, Hemppa-Hemuli on vain hiukan suurempi kuin Geron pää. Gero kuitenkin näyttää osaavan varoa pikkuista todella hienosti. Hiukan on veljekset jo leikkineetkin ts. Hemppa tempoo tasullaan Geroa päin näköä, koittaa roikkua parrassa ja Gero heiluttelee päätään ja “väistelee”. Hännät heiluu molemmilla satasta. Eilen iltana pieni “koti-ikävä” – kohtaus saatiin taltutettua päikkäreillä isoveikan kainalossa.
Luonnetta Kääpiöllä näyttää riittävän ja samantien kun herraa käy tylsistyttämään istahtaa se keskelle lattiaa ja karjuu kuin hullu hirvi, kunnes se joko alkaa itsekseen painimaan lelujensa kanssa tai Gero saapuu paikalle. Keittiöön portin taakse ei saisi mennä vaan Kääpiölle iskee KiukkuRaivo ja komentamalla yrittää saada kaksijalkaista takaisin olohuoneen puolelle. Yritä siinä sitten pitää pokkaa ja odottaa naperon hiljenemistä.