perjantai 29. huhtikuuta 2011

Aamulenkillä

Käytiin aamulenkillä metsässä.
Gerolla on kivaa!





Leiki mun kaa!!
Isoveikalle pusuja ♥


Hemuli alkaa olemaan jo koiran kokoinen, tosin kuva hämää hiukan, koska Hemppa istuu edempänä kuin Gero.
Hemppa painaa tällä hetkellä noin 15 kiloa.
Meno on yleensä tällaista, enkä minä ainakaan pysy kameralla perässä!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Pikapissatuksella

Käytettäisiinkö koirat ihan pikaisesti vain aamupisuilla tuossa takamettässä?”
“Joo, mennään myöhemmin sitten pidemmälle lenkille ” Innostui Tuomo eilen aamuna.
Oltiin edellisenä päivänä oltu 3 ja puoli tuntia eväsretkellä ja kaksijalkaisilta oli vähän veto veks. Ensin taaperrettiin peltojen läpi metsään ja metsän läpi suunta kohti Luukin Väärälampea. Rannalla popsittiin eväitä ja köllötettiin laiturilla, Juniori otti sillä aikaa päiväunet rannalla viltillä pötkötellen.
Koirat saivat evääksi eineslihapullia, jotka Gero oli kauppareissulla saanut tuliaiseksi.

Gero lähtee usein meidän mukaan kauppaan, nyt kun sitä voi vielä autossa ilmojen puolesta istuttaa. Herra tietenkin tietää milloin ollaan lähdössä töihin, milloin lenkille, koska treenaamaan ja milloin taas kauppaan. Nähdessään minun ottavan lompakkoni käsilaukusta (en useinkaan ota laukkua mukaan), en kerkeä kissaa sanomaan kun lompsa on jo Geron suussa ja Gero ovella. Gee siis ehdottomasti haluaa kantaa lompakkoni autoon, eikä siinä mitään muuta, mutta lompakko on tämän avuliaan naperon jäljiltä usein melkoisen limainen. Annoin sitten Gerolle vanhan lompakkoni kannettavaksi ja sen se osaakin napsasta suuhunsa aina kun kauppaan lähdetään, naurettiinkin että täytyykö Gerolle alkaa maksamaan viikkorahaa, ettei tyhjää kukkaroa tarvitse mukanaan kantaa.
Koska Gee on lellipentu saa se myös yleensä tuliaisia kaupasta. Porkkanaa, tomaattia, omenaa, banaania, naudanmahapullia…. milloin mitäkin ja herkut syödään tietenkin heti kaupan parkkiksella. (Juu,juu, tiedetään! Kuulostaa sairaalta ja tarttis varmaan “hankkia” lapsia ja antaa koiran olla koira ym.ym.ym.) Kaupasta tullessa saa Gero kantaa autolta kotiin kevyimmän kauppakassin (ja sen missä ei ole mitään rikkimenevää…)
Nakkeja tai lihapullia tmv. ostan todella harvoin, niiden epämääräisen ja ei kenellekään terveellisen sisällön vuoksi. Niistä koirat kyllä tykkäisivät, aivan hirmuisesti, mutta aina ei voi voittaa – ei edes joka kerta. Eilen kuitenkin tehtiin poikkeus, kun ei meillä ihmisilläkään mitään terveellisiä eväitä ollut mukana (leipää, leipää ja leipää kera lakun )
Hauskaa oli koko poppoolla! Kotiin hipsittiin Luukin ulkoilureittiä pitkin, joka menee talomme nurkalta alkavan metsän takana.

Niinpä sitten eilen aamuna vietiin koirat vain pikaisesti pissille tuohon kyseiseen lähimetsään. Tämä pikapissatus kesti sitten kuitenkin reilut kolme tuntia, ihan vahingossa. Niin se aika vain kului siivillä, kun kuljeskeltiin hissukseen ja ihmeteltiin maasta nousevia kasveja ja kuunneltiin lintuja. Ensin kivuttiin minun lempi paikalleni.


Vanha kuva, joka on otettu joskus Dylanin aikaan.
Sieltä matka jatkui pellolle (näkyy kuvassa) ja joenrantaan, ja Gee tietenkin ui, ui ja ui. Talsittiin aivan pellon päähän jossa pauhaa pikkuinen koski. Olen asunut täällä samoilla nurkilla reilut 7 vuotta ja nyt vasta tänä keväänä löysin tuon kosken ja sen ympärillä olevat niityt joilla kölliä! Ei vaan ole koskaan tullut käveltyä tuonne asti vaan aina on tullut poikettua jossain välissä metsään.
Gerosta oli hullun hauskaa tarpoa suvannossa koskea vastaan ja pyydystää kuplia. Vettä tuossa kohtaa oli maksimissaan Geron kylkiin asti, joten mistään Kukkolankoskesta tai vastaavasta hurjasti pauhaavasta koskesta emme tässä nyt puhu.
Me muut köllimme niityllä ja otimme rennosti. Gero kävi välillä havahduttamassa meidät tähän maailmaan ravistelemalla vettä niskaan ja paineli taas takaisin loirimaan.
Valitettavasti kameraa en ottanut mukaan, kun lähdimmehän vain pikapissatukselle, mutta aivan varmasti menemme tuonne uudelleen.

Embo jäi tästä riemusta taas paitsi, kun sitä oli käytetty aamulla ulkona erikseen. Korvaus tuli kuitenkin illalla, kun otimme Eetun mukaan Halkolammelle grillaamaan. Luulen, että grillattu possunliha maistui Eetulle paremmin kun pellolla olevat hirvenkakat...ja saimme anteeksi aamuisen hylkäämisemme.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

+20°C

Täällä on +20 astetta lämmintä, Klaukkalassa käydessä näytti auton mittari välillä +23°C!!
T-paidassa on on tullut ulkoiltua ja pari päivää ja tänään on taas lämpöisempää kuin eilen. Huomenna vissiin onneksi taitaa hellittää. Minullehan 20 astetta on jo kuuma ja semmoinen 15°C olisi optimi jossa pärjäisi täydellisesti vaikka koko kesän. Aurinko saisi olla kyllä pilvessä, koska yksikin valon välähdys jostain ikkunasta, järven pinnasta ym. tarkoittaa lähes poikkeuksetta allekirjoittaneelle saatanallista migreenipäänsärkyä, eikä aina vaan osaa olla niin tilanteen tasalla ja arskat naamalla, että välähdyksiä pystyisi täysin välttämään. Sama tulos syntyy kyllä talvisin vastaantulevien autojen valoista…  En ole valittanut talvella pakkasista, joten saan valittaa kesäisin kuumuudesta

Noh, nyt on kuitenkin nautittu ilman kitinöitä viikonlopun ilmoista noiden kääpiöiden kanssa eli Eetun ja Hemulin kanssa. Ollaan ulkoiltu oikein urakalla tuolla pellolla ja metsässä, sekä käyty uimassa. Eetullakin on ollut askel keveä kuin pikkupojalla konsanaan ja herra on käynyt pikkuriikkisessä lammessa uimassa useaan otteeseen. Hirven- ja peuranp*skaa on vedetty posket pulleina varmaan kilo tolkulla, kun sitä tuolla pellolla riittää….ja mitä vanhat edellä, sitä nuoret perässä

Gertsi kotiutui eilen iltana, joten se pääsi eilen vain tylsääkin tylsemmälle kävelylenkille tuonne ihmisten ilmoille. Tänään aamulla, kun Tuomo saapui töistä, lähdettiin nuorten poikien kanssa peltolenkille. Eetu joutui jäämään kotiin, koska en uskalla sitä ja Geroa enää ottaa riehulilenkeille yhdessä mukaan ettei taas synny mitään tappelua, kun tunteet käy vapaudenriemusta kuumina. Eetu sai sitten myöhemmin  privatelenkin metsässä isäntänsä kanssa kahden.
Kyllä oli meidän maailman rumimmalla mustaterrierillä (en ole vielä ehtinyt siistiä Geroa sen pikaisen Ikea-saksi leikkuun jälkeen) kevättä rinnassa ja kevyt olo, kun sai painatella menemään, ilman paksua turkkia! Jokaisessa ojassa piti olla lutraamassa ja lopulta hivuttautua jokeen polskimaan. Ja kyllä se taas polskikin. Ensin mentiin aivan varovasti hiipien ja vettä tunnustellen virtaan, mutta hetkenpäästä jo tehtiin komeita uimaloikkia vatsalleen veteen. Joki ei ole kun noin 2 metriä leveä, mutta syvyyttä on riittävästi ja virta antaa mukavaa vastusta ja veteen heitetyt kepit ovat erihauskoja kun ne uivat karkuun. Niitä näytti olevan hauska metsästää ja yrittää uida kiinni
Hemppa tyytyi hääräämään rannalla ja juoksemaan täysiä karkuun, kun Gero nousi vedestä, ettei olisi saanut sadetta niskaansa. Huonoin tuloksin tosin.
Meillä on tänään tupa täynnä onnellisia koiria ja ihmisiä

Näyttää muuten todella typeriltä nuo Geron talvikuvat tämän kesäisen teeman päällä...

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Maata näkyvissä

Nyt on lumet sulaneet lähes joka paikasta, joitakin metsäplänttejä lukuun ottamatta.
Veret on hankittu, joten tänään tai huomenna päästään tositoimiin Hempan kanssa.
Hemuli iloitsee lämpimistä ilmoista jopa niin paljon, että talviturkki tuli heitettyä tulvineessa ojassa toissapäivänä. Geroa saamme kiittää, että Hemppa näyttää olevan ihan sinut veden kanssa ja läträilee lätäköissä empimättä. Geron esimerkkiä seuraten ryntäsi Hemppa veteen ensimmäisen kerran.

Gero on jo toista viikkoa halunnut päästä uimaan, mutta en ole turjaketta päästänyt kun vähän loirimaan. Eilen tehtiin pikainen alkutrimmi IKEA:n saksilla, eli pisimmät karvat pois. Todennäköisesti vedetään kaikki karvat (ei tietenkään partaa ja otsista) koneella aivan lyhyeksi. Niin se on kaikkein käytännöllisintä, kun vietetään niin “maanläheistä” elämää metsässä, pellolla ja rannoilla päivittäin hihhuloiden sekä käydään vesien lämmettyä vähintään päivittäin uimassa.
Parran lyhentämisestä pitää huolen Hemuli joka leikkiessään roikkuu Geen parrassa kaikin voimin. Leikin jälkeen roikkuu pentusen suusta nippu partakarvoja, eikä Gee sano mitään, tunkee vain päätään uudelleen hain hampaisiin.

Geetä saamme myös kiittää siitä, että meidän duracelpentu näyttää oivaltaneen kuinka hihnassa tulee kulkea. Aikaisemmin Hemppa ulkoilun riemusta singahti täysillä eteenpäin ja sitten hihnan mitan sivulle, sitten taakse ja toiselle sivulle. Tätähän sitten jatkui, kun vain seisoin paikallani ja odotin että Hemppa palaa tähän maailmaan. Hermo meinasi mennä, kun kulkemisesta mihinkään suuntaan ei oikeasti tullut mitään. Päätin luovuttaa ja kokeilla asiaa uudelleen sitten kun järki on tullut jälkilähetyksenä perille.
Ollaan sitten ulkoiltu hihnassa vain niin, että Gee on ollut mukana, Hemppa minun ja Geron välissä vasemmalla puolella. Siinä on pentu kulkenut esimmäisestä kerrasta lähtien todella kauniisti riekkumatta ja vetämättä.
Eilen lähdettiin sitten Hemulin kanssa katselemaan maailmaa ja Gee jäi kotio, koska se oli juuri tullut ulkoilemasta.
Aluksi meinasi jatkua sama tahti kuin aikaisemminkin, eli päätön singahtelu sinne ja tänne, mutta kun hihnan otti vasempaan käteen kohtuu lyhyelle niin että Hoo kävelee vierellä kokoajan alkoi homma sujumaan
Jos annoin sen leuhottaa hihnanmitan verran alkoi taas puolelta toiselle singahtelu.
Kyllä se edelleen hajun saatuaan yrittää vetää ja välillä kulkea väärällä puolella.
 Ihmisten ohittaminen on aivan mahdotonta, siis todella mahdotonta. Gerohan halusi pikkuisena mennä kaikkien luokse, mutta se oli kyllä pientä Hemppaan verrattuna. Hemuli kiskoo ja itkee ja vetää vaikka kahdella jalalla ihmisen luokse ja kun mennään vain ohi saa sitten Hemppaa vetää perässä sen märistessä ja marmattaessa kovaa kohtaloaan.  Yhtään ei asiaa helpota se, että Hemuli on syötävän suloinen, eikä lainkaan pelottava jättisuurissa korvissaan, surullisessa ilmeessään ja oransseissa lehmälaikuissaan, joten tietenkin kaikki ovat tulossa sitä hellimään. Vammattomille kulkijoille pystyn sentään sanomaan, että me mennään tästä nyt vaan ohi ja vähän harjoitellaan ihmisten ohittamista, MUTTA kehitysvammaiset! Ei minulla ole lähes koskaan sydäntä sanoa silmät onnesta ja innostuksesta palavalle kehitysvammaiselle, ettei pentua saa tulla rapsuttamaan. Ja tämänhän Hemuli tietää, joten kaikki kehitysvammaiset ovat parasta mitä voi olla! Geron ollessa mukanamme saamme kulkea rauhassa, sillä noin 95% asuinalueemme ihmisistä tuntuu pelkäävän Geroa, eikä sitä juuri koskaan kukaan halua lähestyä. Koiratkin vain huutaa sille

Nyt lähdetään pikkuisten kanssa pihalle. Gee lähti eilen taas työkeikalle, mutta nyt näyttää siltä että taidan kutsua sen pikapikaa takaisin kotiin ja tehdään huomenna kunnon päiväretki eväineen kaikkineen

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Musta koira ja valkoinen hanki...

ei mikään amatöörikuvaajan unelma yhdistelmä....











Ja kun kuvattava jaksaisi edes olla paikallaan...

Yllä kuitenkin kevättalven öö-luokan räpsyjä Pikku Geestä.
Nyt kun lumet ovat lähteneet, niin lupaan kunnostautua Geron kuvaamisessa, onhan tämä kuitenkin oikeastaan sen blogi.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sikapossu

Sikapossu ponteva,

lekottelee pahnoilla.

Silmiänsä raottelee,

röhkien se mietiskelee:

Mukavat on päivät mulla,

saa nukkua ja herkutella.

Maha kasvaa, pyöristyy,

liika syönti varmaan syy!

-Paula Tarvainen-














Kevät on täällä!

Yllättäen on taas allekirjoittaneella rytmi sekaisin, kun tyhmänä nukuin torstaina yövuoron päälle, kun olisi heti pitänyt kääntää rytmi. Kuudelta en ollut tänä aamuna nukkunut vielä silmäystäkään, joten pihalle vain kun aurinkokin näytti merkkejä nousemisestaan ja linnutkin heräili. Eetu aamupisulle ja sen jälkeen Hemuli kainaloon ja menoksi (Gee on Tuomon matkassa töissä).

Ajattelin, että haahuillaan ja ihmetellään heräävää luontoa ja mennään hissukseen Hempan tahtiin. Rikollisena ihmisenähän pidän se irti. Näin kolmen tunnin ulkona haahuilun jälkeen voin sanoa, että mikäli olisin mennyt Hemulin tahtiin, olisin ollut täysin kuollut jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen. Hemppa veti täysillä kokoajan ja kun pysähdyin ihastelemaan jotakin, tai kuvaamaan niin Hemuli sinkoili eestaas että mennään jo ja lopulta istahti märisemään tylsistyneenä, kun vihdoin lähdin taas liikkeelle loikkasi pentu pystyyn ja kirmasi taas menemään. Liikkuessamme pysyi Hemulin nokka melko tiivisti maanpinnalla hajuja koodaillen. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että tämän tästä se nosti nenän maasta ja kääntyi katsomaan missä minä olin ja jos en ollut kaukana takana jatkoi se nuuskuttelua, mutta jos välimatkaa oli välillemme päässyt kertymään vähänkään enemmän kirmasi Hemuli täysiä luokse – ja sai siitä tietenkin palkan. Myös Täällä kutsun kuultuaan Hemppa tekee lukkojarrutuksen ja syöksyy luokse. 

Haahuiltiin sitten läheiselle lammelle ja istahdettiin lähes tunniksi saunamökin kuistille ihmettelemään ja kuuntelemaan Hempalle uusia ääniä ja hajuja. Hemppa tosin ehti ottaa kainalossani pienet aamunokosetkin.


Ihania hajuja.....

Hopi Hopi, Aina sua saa odottaa!!

Ja taas mennään täysii!

Tämmöiseen iloiseen veikkoseenkin törmättiin matkalla :D


Vielä on metsässä lunta reippaasti, mutta tiet ovat sulia ja rannasta on jäät sulaneet puolen metrin verran (Gee riemastuu tämän kuullessaan). Kurjet, joutsenet, kyyhkyt ja peipot ovat saapuneet. Varsinkin peipon laulua rakastan, siitä tulle aina Äiti mieleen.
 Pipo ja hanskatkin jäivät kotiin tältä reissulta ja talvikengät ovat jo saaneet painua kesälevolle.
Eiköhän parinviikon päästä ala olemaan lumetonta lääniä nappulan ensimmäisen verijäljen verran...

Kotiinpäin taapertaessamme ei Hempan vauhti ollut laantunut laisinkaan, mutta nyt parin tunnin ja ruoan jälkeen meillä näyttää tältä.


On se niin kaunis!!


Ekalla rokotuksella

Torstaina Hemuli sai ensimmäisen rokotuksensa. Ovensuussa seisova puntari antoi pennun elopainoksi 12 kiloa. Painoa on siis tullut lisää noin kilo viikossa. Rohkeasti, mutta rauhallisesti Hemppa tepsutti elukkalääkäriin, eikä juuri korvaansa lotkauttanut odotustilassa olevalla kääpiövillakoiralle. Myöhemmin vastaanotolle tullut fieldspanieli sai Hempalta osakseen kummastuneita katseita ja hännänheilutusta vetäessään itkupotkuraivarit, kun ei päässyt Hempan luokse. Ihan kevyesti sain Hemulin katsekontaktiin spanielin toljottelun sijasta, joka tuntui melkoiselta erävoitolta meidän kankean alun jälkeen. Nyt ollaankin päästy tosi mukavasti vauhtiin naksuttelussamme ja uusien temppujen opettelu sujuu vauhdikkaasti Hemulin hogattua nopeasti mitä siltä haluan. Ollaan löydetty se herkkukin joka saa Hemppaan vauhtia: ZiwiPeakin Daily Dog Cuisine Peura- sapuska. Aivan järkyttävän kallista, mutta kun sitä kerran kaapissa valmiiksi oli niin nyt herkutellaan palkkoina sitä ja samalla etsitään toista edullisempaa ja pehmeämpää palkkanamia.
Hoitsut oli Hempan mielestä iiiiiihania, mutta eläinlääkärin nähdessään herra kääntyi kannoillaan ja oli painelemassa kotiin
Aivan käsittämätöntä, sillä tuo nappula ei vielä ole tavannut yhtäkään ihmistä jota se ei olisi Rakastanut. Olisiko tuo elukkalääkärin vierastaminen johtunut puhdistusaineen hajusta jolla ell pyyhki pöytänsä juuri kun tultiin sisään? Pöydälle päästyään ei Hemppa lääkäriä  väistänyt, mutta ei se häntä ollut pussaamassakaan… Odotushuoneessa Hemppa taas flirttaili tuttuun tapaan hoitsuille, ilman merkkiäkään äsköisestä “vierastamisesta”.
Terveystutkimuksessa ei huomautettavaa, mitä nyt ell sanoi, että “noin roikkuvista alaluomista saattaa tulla myöhemmin ongelmia  ja niitä kannattaa seurata”. Sen kummoisemmat luomet Hemulilla ei ole kuin muillakaan tapaamillani tai kuvista näkemilläni  braccoillakaan, ja toivomma ettei mitään ongelmia myöhemmi tule.

Spanielin omistaja muuten, jonkin aikaa Hemppaa tuijotettuaan uskaltautu kysymään kuinka vanha Hemppa on. Saatuaan vastauksen, että reilun 12 viikkoa, oli ilme erittäin yllättynyt "12 viikkoa??"  "Kylläpäs on vaikea arvioida sen ikää!"
Ilmeisesti nuorimies oli kuvitellut Hemulin hieman vanhemmaksi kuin 3kk

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Hemuli rahaa tienaamassa ja Pönde kuluttamassa sitä

Niin se on nuorena vitsa väännettävä! Hemuli on aloittanut työharjoittelunsa hoitoalalla. Tuomon mukana se on ollut viime työviikon aikana kolmena yönä ja toissayönä sitten minun mukanani.
Hempan kohdalla en jännittänyt yhtään sitä, miten se kohtaa kehitysvammaiset ystävämme ja hyvä niin sillä se paineli asuntolaan sisälle kuin kotiinsa. Oven edessä oleva metallinen pyörätuoliramppikaan ei hidastanut Hempan menoa, vaikka olisi voinut kuvitella että ritilää olisi pentu edes hiukan arastellut.
Minä en ehtinyt saada edes ulkovaatteitani pois, kun Hemuli oli jo ryysännyt olohuoneeseen asukkaiden keskelle peppu onnesta vispaten. Ei häirinnyt tavalliset– eikä sähköpyörätuolitkaan. Asukkaat olivat tietenkin onnensa kukkuloillaan, kun saivat toisenkin yökön ja joku jopa haaveili saavansa pennun viereensä nukkumaan. .
Seurusteluiden ja leikin jälkeen olikin pikkuruinen viihdyttäjä niin väsynyt, että se nukahti asukkaan kainaloon sohvalle. Asukkaiden iltatoimien ajaksi laitoin Hemulin toimistoon johon olin sille pöydän alle pedannut pedin. Oma patja, peitteet, pari lelua ja puruluu olivat tietenkin mukana ja niiden keskelle Hemppa sitten sammahtikin samantien. Pienten unien ja iltaruoan jälkeen olikin sitten virtaa tutkiskella taloa ja nuuskia kaikki nurkat läpi. Siellä koiruus paineli pitkin asuntolaa, eikä viis veisannut siitä missä minä olin, vähän väliä sai olla hakemassa penskaa toisesta päästä taloa, ettei se olisi eksynyt ovet auki nukkuvien asukkaiden huoneisiin herättämään heitä.

Mukavasti meni yö ja pikkuapulainen toivotettiin tervetulleeksi toisenkin kerran. Asukkaat olisivat halunneet pennun uudelleen kylään jo heti samana iltana.
Vaan arki se on koitettava pennunelämässäkin ja Hemppa joutuikin tosipaikan eteen, kun päätin että nyt vihdoin saa olla se yö, kun Gero ja Hemuli joutuvat olemaan yön keskenään. Hiukan lyhennetty yö tosin, kun menin autolla töihin eikä kotoa tarvinnut lähteä niin aikaisin. Audacity oli taas nauhoittamassa. Hiukan mietitytti kuinka täällä oikein sujuu yöllä, mutta joskus se on kuitenkin kokeiltava.
Ensimmäinen helpotuksen huokaisu oli ulko-ovea avatessa : Ei valituskirjettä, joten kovin järkyttävän hirveää metakkaa pojat eivät siis todennäköisesti ole pitäneet. Aamutoimien jälkeen oli edessä nauhoituksen tarkistaminen. Noin klo 21.45 oli Gero sanonut Hau Hau, eli naapuri on tullut kotiinsa ja kolannut ovemme vieressä. Hemppa itkenyt 15 sekunnin ajan yhy-yhy itkuaan puoliltaöin ja klo 7 on Gee sanonut hau = samainen naapuri on lähtenyt töihin. Yö on siis sujunut loistavasti. Hiukan ärsyttää, että Gero on alkanut haukahtelemaan tuolle moppitukalle (sille samaiselle joka taannoin pelästytettiin rapussa), mutta toisaalta se haukkuu vain sille ja maksimissaan kaksi haukahdusta ja nekin näköjään oli onnistuttu haukkumaan ei hiljaisuuden aikaan, joten annettakoon anteeksi.

No, Pönde sitten!
Pönde kävi taas noin kuukausi sitten hammaslääkärissä, koska sillä on purennassa vikaa, eikä näin ollen hampaat kulu riittävästi. Kanin hampaathan kasvavat kokoajan ja mikäli purenta on väärä eikä hampaita lyhennettä ei pupu pysty pian syömään. Pöndellä on ongelmaa etuhampaiden kanssa ja niitä saisi olla kuukauden välein lyhentämässä. Päätimme sitten taannoin kaneihin erikoistuneen ell:n kanssa, että pupusen etuhampaat poistetaan kokonaan, koska jatkuva lyhentäminen on stressaavaa (ja kallista) ja kani oppii ja pystyy kyllä syömään ilman etuhampaitakin. Toimenpide tehtiin ja Pönö toipui siitä loistavasti. Ruoka maistuu entiseen tapaan, ainoastaan hedelmät ja vihannekset joutuu pilkkomaan pienemmiksi suupaloiksi.
Nyt sitten kani herra alkoi tuhisemaan ja nenästä vuotamaan paksua töhnää. Ruoka maistui ja menojalkaa vipatti, maalailin kuitenkin hirmuisia kauhukuvia ärhäkästä Pasteurelloosista. Tuomo kilttinä miehenä kiikutti pupusen eilen eläinlääkäriin ja diagnoosi oli melkoisen mielenkiintoinen! Suussa kohdasta mistä hampaat on poistettu paiseet jotka täynnä märkää ja tämä märkä tunkee nenän kautta ulos . Siis jätkällä on suussa ikenien sisällä mätää täynnä olevat paiseet, mutta tämä vetelee ruokaa edelleen samaan tahtiin kuin terveinäkin päivinä!!
Nyt on sitten päällä yli kahden viikon antibioottikuuri, jonka jälkeen kituset kuvataan, koska todennäköisesti ikenestä on pukkaamassa uutta hammasta ja leikataan uudelleen. Juuri tällä viikolla katsoin pupusen suuhun, mutta en nähnyt siellä mitään erikoista ja ikenetkin olivat kauniin vaaleanpunaiset.

Elukat tietenkin hoidetaan, kun ne on otettu, mutta silti kivityksen pelossakin uskallan sanoa, että Melko Kallista! Tuohon jänekseen on uponnut satanen jos toinenkin ja kun noille ei mitään vakuutustakaan saa, niin pistäähän tuo vähän harmittamaan. Voisi sitä rahaa muuhunkin käyttää ja olisihan se toivottavaa, että Pöndekin tulisi jo kokonaan kuntoon. Josko se eläinlääkärien elättäminen Pönön osalta joskus loppuu...