Hyvää Uutta Vuotta 2012!
Takana taas melkoinen vuosi!!
Suuri Pieni Mies Hemppa-Hemuli-Haisuli saapui ilahduttamaan arkeamme alkuvuodesta. Alku ei ehkä ollut ihan niin ruusuinen kun olin suurissa haaveissani kuvitellut. Pienestä, Eetuakin pienemmästä, paketista löytyi enemmän omaa tahtoa, kun kaikista edellisistä koiristani yhteensä. Ja se energian määrä!! Ei tuollaista duracelpupua voi olla olemassakaan! Kumpikaan edellämainituista seikoista ei ole muuttunut, mutta olemme, puolin ja toisin, oppineet elämään yhdessä.
Edesmennyt buvvemme oli melkoinen paketti. Se saapui meille ½ vuotiaana, täysin pellossa eläneenä nuorukaisena ja koetteli meitä kaksijalkaisia ihan joka ikinen päivä. Yhteisen sävelen löytäminen vei reilun vuoden ja uskokaa jos sanon, että sinä aikana tuli vuodatettua kyynel jos toinenkin ja monesti, todella monesti, olin valmis luovuttamaan ja antamaan koiran jonnekin jossa sen kanssa joku pärjäisi. Epätoivo oli välillä niin musertavaa.
Lähes samanlaista epätoivoa on, alkuaikoina, tullut tunnettua Hemulin kohdalla. Tosin, en ole vielä kertaakaan, pahimpinakaan päivinä suunnitellut antavani Hemulia pois. Toki sitä on tullut suutuspäissään kaikkea miettineeksi ja välillä sanoneeksikin, kun on päässyt mieltään purnaamaan Tuomolle tai siskoille, mutta vakavalla naamalla ei moinen ole mielessä käynyt. Hemuli on kuitenkin koko tämän alkutaipaleen antanut palkkioksi läheisyyttä ja sitä fiilistä, mitä koiranomistaminen voi parhaimmillaan olla. Ollaan nukuttu päikkäreitä poski poskea vasten saman peiton alla ja kun on itkettänyt (muusta syystä, kun Hemulista itsestään) niin Hemuli on "pelastanut" tilanteen ja itkut on vaihtuneet nauruksi. Deeltä ei tätä palkkaa ensimmäiseen vuoteen saanut. Se ei osannut ottaa vastaan minkäänlaista hellyyttä ja viihtyi vain omissa oloissaan :(
Luulin tietäväni koirista edes jotakin, mutta Hemuli on kyllä pudottanut meikäläisen maanpinnalle ja voin vain "lyötynä" todeta, että suuret oli luulot. Enhän mä tiedä p*skaakaan. Hemuli on niin erilainen paketti, kun muut nelijalkaiset joiden kanssa olen elämäni aikana saanut olla tekemisissä, että tässä on moneen monituiseen kertaan saanut olla ihmeissään. Muutto maalle omakotitaloon ei olisi voinut enää parempi ratkaisu olla, kun mietitään ihan meidän kaikkien mielenterveyttä. Virran purkaminen Hempasta on täällä huomattavasti helpompaa kun taajamassa ja kerrostalossa.
Tulin tässä yhtenä päivänä lukeneeksi kirjoituksiani Geron pentuajoista. Nauratti. Voi tyttönen, kun olisit tienyt mihin soppaan itsesi vielä tulet iskemäänkään valittaessasi Geen hölmöilyistä. :)
Nyt on kuitenkin uskoakseni pahin vaihe takana ja meillä äärimmäisen energinen, itsepäinen, rohkea, avoin ja suloinen nuorukainen jota en ikuna vaihtaisi pois.
Parasta on koko vuodessa ollut ehdottomasti nähdä kuinka Gero on muuttunut. Se on paljon onnellisemman oloinen, kun vierellä kulkee lajitoveri. Välillä iskee yrmypäivä, eikä Hemulin naama oikein jaksa miellyttää, mutta 99,9% pojat ovat kuin paita ja peppu. Ruokailutilanteet ovat niitä räjähdysherkkiä Geron osalta, mutta kaikki on hyvin kunhan Gero saa ruokansa ensin ja vältetään turha stressi antamalla ruoat eri huoneissa. Hemuli fanittaa isoveljeään ihan satasella ja Gero on välillä niin hämmentyneen näköinen saamistaan suosionosoituksista. Suurinta hämmennystä aiheuttaa kun Hemuli hissukseen lähes vihellellen peruuttaa lattialla makaavan Geron viereen, istahtaa alas vähän kuin vahingossa ja lopulta kiepsahtaa Geron kainaloon nukkumaan. Geron ilme on tällöin aina näkemisen arvoinen, se ei oikein tiedä kuinka tilanteeseen tulisi suhtautua. Yleensä se näyttää hakemavan katseellaan vastauksia minulta, mutta kun en sano mitään laskee Gero hetken päästä päänsä Hemulin selän tai pepun päälle.
Kannatti tämän näyn takia muutama kyynel vuodattaa ;)
Vielä kun saadaan kroppa kuntoon, (Hemulin kanssa on ollut ongelmia löytää sopivaa ruokaa ja se on melkoinen laiheliini) niin meillä on käsissämme häikäisevän komea koirakin vielä. Nyt se on "vaan" suloinen :)
No, otamme Hempan kanssa yhteisen tavoitteen: Kropat rantakuntoon kesäksi 2012. Hempalla tuo näyttää tällä hetkellä ihan mahdolliselta tavoitteelta, itsestäni en menisi takuuseen : D
Ikävämpääkin mahtui vuoteen 2011, kun jouduimme saattelemaan viimeiselle matkalleen kaksi persoonaa. Eetu-papan ja Pönö pupun. Pönön hammasongelmista ei tullut loppua ja kun kurittomat etuhampaat lopulta poistettiin ei pupu lähtenytkään enää parantumaan. Pasteurella koitui luppamme kohtaloksi. Eetusta olenkin tehnyt oman postauksen.
Niin on Haisulinkin ihka ensimmäinen uusi vuosi sitten takana. Uuden vuodenaaton iltalenkillä Hemuli hieman kummeksuen kuunteli rätinää ja pauketta mitä metsän takaa kuului, mutta ihan reippaasti kulki ilman mitään säpsyilyjä. Puoliltaöin käytin herraa vielä iltapissillä ja naapurit aloittivat tällöin omien rakettiensa ampumisen. Hemppa pysähtyi kuistille kuuntelemaan paukahduksia samalla kun ähräsin kenkiä jalkaani ja vähän painui häntä alas. Ulos poitsu kuitenkin lähti ilman draamaa. Palatessamme takaisin ulko-ovea kohti Hemppa vihdoin näki mistä tämä kumma meteli oli lähtöisin. Suhtautuminen oli täsmälleen sama kuin Gerolla ensimmäisenä uutena vuotena. Herra tuijotti raketteja ja sitten minua, loikkasi metrin ilmaan ja ilmoitti "WAU, Siistii mennään kattoo lähempää". Ja oli vetää meikäläisen selälleen, lähtiessään porhaltamaan hihnassaan naapuriin.
Gero ei välittänyt paukuttelusta tietenkään mitään, vaan tyynesti keskittyi esineiden etsintään, ruudusta jonka olin sille aikaisemmin käynyt tallomassa.
Vuosi 2012 on alkanut jännityksessä. Kohta jo pitäisi Haikaran tuoda meille uusi laumanjäsen, missä se viipyy?!
