tiistai 25. syyskuuta 2012

Pieni retkikertomus

Mehua, voikkareita, omppuja, sadetakki... check! Koiruus, joka oli tällä kertaa Gero, autoon ja nokka kohti  Komion luonnonsuojelualuetta. Suunnitelmana oli kiertää Luutaharjun Samo -niminen n.7km pitkä rengasreitti.

Kuvat on vähän tylsiä pönötyskuvia, kun lainkuuliaisesti pidin Geron hihnassa koska olimme luonnonsuojelualueella ja koska oma seremoniamestarimme Hemuli ei ollut hämmentämässä soppaa. Kahden kytketttynä kulkevan koiran kanssa kulkeminen olisi ollut vähemmän miellyttävä kokemus. Ainakin jos toinen niistä on Hemppa :)

Matka alkakoon!
Pilpalantien parkkipaikalta on noin 2,3 km taaperrus ennen varsinaista rengasreittiä. (Toki parkkipaikkoja löytyy lähempääkin)


Ensimmäinen juoma-ja ompputauko pidettiin Lukkolammen rannassa.



Lukkolammen jälkeen oli nousu harjulle, josta oli komeat näkymät. Noustessa meinasi tulla hiki ;)



Täytyihän tietenkin ottaa kuva kun Gero istuu Ryssänvuorella :)


Ryssänvuoren jälkeen poikettiin polulta, kun huomasin metsän takaa siintävän vesistön, jonka luokse ei polku vienytkään. Metsän takaa paljastui Sikalisko- niminen järvi, jossa pidettiin jälleen juomatauko.


Tällä veneellä ei enää paljon soudella.

Palattuamme merkitylle reitille oli edessä nousu Komiovuorelle josta näkyi kauas!





Komiovuorelta saatiin laskeutua rappusia pitkin alas.



Välillä poikettiin hetkeksi hiekkatielle. 


Tieltä metsään ja metsästä Luutasuolle.








Luutasuolla, Luutalammin rannassa oli myös odotettu grillipaikka jossa pidimme eväshetken.








Eväät jakoon niin kuin olisi jo!!

Grillipaikka olikin reitin lopussa, joten enää oli taivallus pienen metsäpläntin läpi tielle ja sitten hiekkatietä kohti parkkipaikkaa.



Kyllä oli hauska päivä! Aikaa meni rengasreitin kiertämiseen 2,5 tuntia johon sisältyy lukuisat pysähtelyt, reitiltä poikkeaminen sekä eväshetki. Autoja oli  lähtiessämme parkkiksella neljä, mutta koko aikana emme nähneet ristin sielua. Edes hirvikärpäset eivät kiusanneet.

Tänne mennään uudestaan!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Lomailua isomummolassa ja kotona

Gero loikkasi tiistaiaamuna autoon ja lomamatka saattoi alkaa. Geron (ja kyllä minunkin, ja etenkin Tuomon) mielestä kyse oli Lomasta Isolla L:llä sillä Hemuli jäi hoitosedän kanssa kotio. Me suuntasimme nokan kohti Keski-Suomea.
Kolme päivää kului aivan liian nopeasti ja kun torstaina olisi pitänyt suunnata kotiin, soitimme hoitosedältä lisääaikaa ja palasimme vasta perjantaina.

Vaikka Haisuli-poika on kovin kovin rakas häslääjä niin täytyy kyllä sanoa että ikävä ei ehtinyt tulla. Teki todella hyvää viettää useampi päivä Geron kanssa kahden (siis ilman Hemppaa).
Lenkkeiltiin ihanissa mäntymetsissä ja hiekkakuopalla joka löydettiin ihan mummolan naapurista. Kaupunkikävelyilläkin käytiin, joka on nykyään melkoisen harvinaista. Tosin illalla klo 21.30 vastaan tuli vilkkainpana iltana vain kaksi pyöräilijää sekä siili, joten mitenkään villkkaasta citystä ei tällä kertaa ollut kyse.
Sen verran ihmisiä kuitenkin tavattiin, että Gero ehti saada ihailijoita. Erään omakotitaloalueen pihassa oli nainen pihahommissa kun käveltiin ohi. Nainen kyttäsi meitä pitkään ja hartaasti ja jäi vielä peräänkin katsomaan. Ajattelin, että rouva ei ehkä ollut kovin iloinen lenkkivalinnastamme tai jotain ja kuvitteli ehkä että jätän kakat keräämättä tmv. Ei ollut ilo huomata että kävelemämme tie oli umpikuja ja takaisin jouduttaisiin kulkemaan saman naisen ohi.
Hieman ennen taloa huomasin, että nainen ryysäsi sisälle ja tuli ulos miehensä kanssa. Nice! Naikkonen haki apuvoimia. Mutta nainenpa huutelikin, että ihaillaan vain kun on niin komea koira :)
Siinä sitten juteltiin aikamme koirista, mustiksista, Gerosta ja kotikulmistamme, kun herra sattui olemaan kotoisin tästä naapurista.  Hyvä mieli tuli kokopäiväksi :)

Yhdellä lenkillä törmäsimme myös hevoseen. Kaksikertaa jätti sydämeni lyömättä, kun huomasin mikä tietä myöten on tulossa. Gero on viimeksi pikkuruisena pentuna nähnyt hevosia, joten ajattelin ohituksen menevän täysin pelleillyksi.  Rämmittiin sivummalle ja käskin Geron sivulle. Hevonen kopsutteli ohitse ja Gero istui kauniisti vierellä eikä jaksanut lotkauttaa korvaansakaan koko kopukalle. Jatkaessamme matkaa nuuskutteli koiruus vähän ilmaan, kun hepoisen haju leijui ilmassa. Wau, hienoa Gertsi! :)




Tuolla se auto on...


Rakas!


Tossua toisen eteen akka!

No, entäs Hemulin loma sitten?
Hoitaja ainakin oli tykästynyt Hemppaan kovasti, eikä Hempallakaan tainnut olla suuremmin valittamista palvelun laadusta. Palloa oli pelattu kovasti, frisbeetä heitelty, omppuja syöty, lenkkeilty ja karkailtu naapuriin...
Tuskin oli lenkkeilyt olleet hoitajan osalta kovinkaan miellyttäviä, sillä järkytys oli hirmuinen kun iskin paluumme jälkeen Hempan ensimmäistä kertaa hihnaan ja suuntasin lenkille. Hihnassa kulkeminen oli jotain aivan hirveää, ihan kun koko koira ei olisi ikinä hihnaa nähnytkään. Sinkoilua puolelta toisella ja vetämistä. Hemppa oli vissiin vienyt hoitajaansa kuin märkää rättiä, ihan miten haluaa ja sitä se näemmä yritti myös minulle. Ensimmäinen lenkkimme ei ollut kovin miellyttävä kenenkään osalta, mutta lähellä kotiporttia oli hihnanpäässä jo lähestulkoon entiseen malliin kulkeva Hemuli. Ehkä se vielä tästä.
Kaksi kertaa oli piski myös päässyt karkaamaan naapuriin katsomaan naapurin koiraa :(
Vielä ei Hemppa ole yrittänyt karkaamista meidän ollessa paikalla vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisi olleet, kun tarhaan kuljetaan aitaamattoman etupihan poikki ilman hihnaa, mutta uskon että se päivä tulee vielä koittamaan ja sitä odotellessa...
Hemppa oli siis pistänyt elämän risaseksi ja tehnyt kaikki mahdolliset "tuhmuudet" jotka eivät onnistu meidän läsnäollessamme.
Kurinpalautus on alkanut ja siihen osallistui heti kotiin päästyämme myös Gero joka palautti kakaran mieleen missä sen paikka on, kun Hemuli alkoi kukkoilemaan samantien kun Gee hyppäsi autosta ulos.
Arki on alkanut!


Kotona taasen




sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tervetuloa syksy!

Ihmiset valittavat, että oli huono kesä ilmojen puolesta ja ettei kesä päässyt kunnolla edes alkamaan kun se jo loppui. Minulla ei ole valittamista, hellepäiviä oli vähän - hyvä!
Yksi kunnollinen ukkosmyräkkä ylitti torppamme koko kesän aikana, mutta siinä oli kyllä myräkkää ihan riittävästi. Meinasi jopa alkaa hiukan hirvittää. Ja luonnollisesti olimme sen jälkeen jälleen ilman sähköjä...No, siihenhän totuttiin tapaninpäivän myrskyn jälkeen, kun sähköjä sai odotella monta vuorokautta. Nyt päästiin vähemmällä.
Koirat eivät tietenkään sanoneet juuta eikä jaata koko ukkoseen ja kuvaamani videon taustalla kuuluu Hemulin kuorsaus...

Lintujen kesäloma on ohi ja joukkio on joutunut siirtymään kuistille, josta matka jatkuu lähipäivinä pysyvästi sisälle.
Myös Rva. Esteri Töppönen viettää pääosin aikaansa sisällä.
Unski Töppönen pitää majaa edelleen ulkona ja sinne herra tulee myös talveksi jäämään. Eristetty ja  lämmitettävä koppi valmistuu ensi viikon aikana. Herra tulee taatusti olemaan tyytyväisempi ulkona kuin sisällä jossa on aivan liian kuuma ulkoelämään tottuneelle jättikanille. Vaihtoehtona olisi tietenkin ollut asuttaa poika myös vanhaan kanalaan, mutta jotenkaan idea ei vain miellyttänyt. Ulkona on enemmän tilaa ja virikkeitä, eikä lämpötilan suhteen olisi paljoa voitettu - ei se lämpötila kanalassakaan olisi pakkasilla pysynyt plussan puolella. Vanhan kanalana ja sikalana toimineen tilan huoneilma myös hieman mietityttää... Ainut (ja erittäin suuri sellainen) miinus on se, että Unski joutuu olemaan ulkona yksin!
En uskalla jättää tuota rouvas kania vielä talveksi ulos, kun rouva on vasta kuukauden totutellut ulkoilmaan vietettyään ensimmäiset 2,5 vuotta täysin sisäkanina. Tuntuu, ettei Esteri ole kasvattanut lainkaa paksumpaa takkia itselleen vaikka onkin ulkoilmassa elellyt, päin vastoin karvanlähtö on aivan järkyttävää. Tämähän luonnollisesti tarkoittaa allekirjoittaneelle monia ja vielä monia kylmiä tunteja Unskin seurana sen tarhassa. Koppiin tulee pakkasvahti, joten lämmön puolesta Unski kyllä pärjäilee. Kyllä me tämä talvi porskutetaan läpi näinkin, mutta kyllähän Unski kaverin kainaloonsa mieluusti ottaisi, ja Esteri tietysti myöskin.

Koiria harmittaa, kun niiden tarha on värkätty takapihalle jossa ei ole yhden yhtä omenapuuta ja viinimarjatkin keitin mehuksi. Joka kerta ulos päästessään kääntyy nenät kohti etupihan herkkuja ja joka kerta tuomio on yhtä tyly "Ei Sinne!" Pahimmassa tapauksessa pienten riehuleiden jälkeen seistään rinnatusten portilla pillittämässä ja kun portin avaa karautetaan sieltä pää viidentenä jalkana kohti omenapuita. Ja aivan turhaan. Viime syksynä oli välillä kakka vähän herkässä, joten nyt omppuja syödään vain hallitusti.
Unski aamupuurolla