Äly ja Väläys

Kelausta

2012-01-19T10:35:00.005+02:00

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Takana taas melkoinen vuosi!!

Suuri Pieni Mies Hemppa-Hemuli-Haisuli saapui ilahduttamaan arkeamme alkuvuodesta. Alku ei ehkä ollut ihan niin ruusuinen kun olin suurissa haaveissani kuvitellut. Pienestä, Eetuakin pienemmästä, paketista löytyi enemmän omaa tahtoa, kun kaikista edellisistä koiristani yhteensä. Ja se energian määrä!! Ei tuollaista duracelpupua voi olla olemassakaan! Kumpikaan edellämainituista seikoista ei ole muuttunut, mutta olemme, puolin ja toisin, oppineet elämään yhdessä.
Edesmennyt buvvemme oli melkoinen paketti. Se saapui meille ½ vuotiaana, täysin pellossa eläneenä nuorukaisena ja koetteli meitä kaksijalkaisia ihan joka ikinen päivä. Yhteisen sävelen löytäminen vei reilun vuoden ja uskokaa jos sanon, että sinä aikana tuli vuodatettua kyynel jos toinenkin ja monesti, todella monesti, olin valmis luovuttamaan ja antamaan koiran jonnekin jossa sen kanssa joku pärjäisi. Epätoivo oli välillä niin musertavaa.
Lähes samanlaista epätoivoa on, alkuaikoina, tullut tunnettua Hemulin kohdalla. Tosin, en ole vielä kertaakaan, pahimpinakaan päivinä suunnitellut antavani Hemulia pois. Toki sitä on tullut suutuspäissään kaikkea miettineeksi ja välillä sanoneeksikin, kun on päässyt mieltään purnaamaan Tuomolle tai siskoille, mutta vakavalla naamalla ei moinen ole mielessä käynyt. Hemuli on kuitenkin koko tämän alkutaipaleen antanut palkkioksi läheisyyttä ja sitä fiilistä, mitä koiranomistaminen voi parhaimmillaan olla. Ollaan nukuttu päikkäreitä poski poskea vasten saman peiton alla ja kun on itkettänyt (muusta syystä, kun Hemulista itsestään) niin Hemuli on "pelastanut" tilanteen ja itkut on vaihtuneet nauruksi. Deeltä ei tätä palkkaa ensimmäiseen vuoteen saanut. Se ei osannut ottaa vastaan minkäänlaista hellyyttä ja viihtyi vain omissa oloissaan :(
Luulin tietäväni koirista edes jotakin, mutta Hemuli on kyllä pudottanut meikäläisen maanpinnalle ja voin vain "lyötynä" todeta, että suuret oli luulot. Enhän mä tiedä p*skaakaan. Hemuli on niin erilainen paketti, kun muut nelijalkaiset joiden kanssa olen elämäni aikana saanut olla tekemisissä, että tässä on moneen monituiseen kertaan saanut olla ihmeissään. Muutto maalle omakotitaloon ei olisi voinut enää parempi ratkaisu olla, kun mietitään ihan meidän kaikkien mielenterveyttä. Virran purkaminen Hempasta on täällä huomattavasti helpompaa kun taajamassa ja kerrostalossa.
Tulin tässä yhtenä päivänä lukeneeksi kirjoituksiani Geron pentuajoista. Nauratti. Voi tyttönen, kun olisit tienyt mihin soppaan itsesi vielä tulet iskemäänkään valittaessasi Geen hölmöilyistä. :)

Nyt on kuitenkin uskoakseni pahin vaihe takana ja meillä äärimmäisen energinen, itsepäinen, rohkea, avoin ja suloinen nuorukainen jota en ikuna vaihtaisi pois.
Parasta on koko vuodessa ollut ehdottomasti nähdä kuinka Gero on muuttunut. Se on paljon onnellisemman oloinen, kun vierellä kulkee lajitoveri. Välillä iskee yrmypäivä, eikä Hemulin naama oikein jaksa miellyttää, mutta 99,9% pojat ovat kuin paita ja peppu. Ruokailutilanteet ovat niitä räjähdysherkkiä Geron osalta, mutta kaikki on hyvin kunhan Gero saa ruokansa ensin ja vältetään turha stressi antamalla ruoat eri huoneissa. Hemuli fanittaa isoveljeään ihan satasella ja Gero on välillä niin hämmentyneen näköinen saamistaan suosionosoituksista. Suurinta hämmennystä aiheuttaa kun Hemuli hissukseen lähes vihellellen peruuttaa lattialla makaavan Geron viereen, istahtaa alas vähän kuin vahingossa ja lopulta kiepsahtaa Geron kainaloon nukkumaan. Geron ilme on tällöin aina näkemisen arvoinen, se ei oikein tiedä kuinka tilanteeseen tulisi suhtautua. Yleensä se näyttää hakemavan katseellaan vastauksia minulta, mutta kun en sano mitään laskee Gero hetken päästä päänsä Hemulin selän tai pepun päälle.
Kannatti tämän näyn takia muutama kyynel vuodattaa ;)
Vielä kun saadaan kroppa kuntoon, (Hemulin kanssa on ollut ongelmia löytää sopivaa ruokaa ja se on melkoinen laiheliini) niin meillä on käsissämme häikäisevän komea koirakin vielä. Nyt se on "vaan" suloinen :)
No, otamme Hempan kanssa yhteisen tavoitteen: Kropat rantakuntoon kesäksi 2012. Hempalla tuo näyttää tällä hetkellä ihan mahdolliselta tavoitteelta, itsestäni en menisi takuuseen : D

Ikävämpääkin mahtui vuoteen 2011, kun jouduimme saattelemaan viimeiselle matkalleen kaksi persoonaa. Eetu-papan ja Pönö pupun. Pönön hammasongelmista ei tullut loppua ja kun kurittomat etuhampaat lopulta poistettiin ei pupu lähtenytkään enää parantumaan. Pasteurella koitui luppamme kohtaloksi. Eetusta olenkin tehnyt oman postauksen.

Niin on Haisulinkin ihka ensimmäinen uusi vuosi sitten takana. Uuden vuodenaaton iltalenkillä Hemuli hieman kummeksuen kuunteli rätinää ja pauketta mitä metsän takaa kuului, mutta ihan reippaasti kulki ilman mitään säpsyilyjä. Puoliltaöin käytin herraa vielä iltapissillä ja naapurit aloittivat tällöin omien rakettiensa ampumisen. Hemppa pysähtyi kuistille kuuntelemaan paukahduksia samalla kun ähräsin kenkiä jalkaani ja vähän painui häntä alas. Ulos poitsu kuitenkin lähti ilman draamaa. Palatessamme takaisin ulko-ovea kohti Hemppa vihdoin näki mistä tämä kumma meteli oli lähtöisin. Suhtautuminen oli täsmälleen sama kuin Gerolla ensimmäisenä uutena vuotena. Herra tuijotti raketteja ja sitten minua, loikkasi metrin ilmaan ja ilmoitti "WAU, Siistii mennään kattoo lähempää". Ja oli vetää meikäläisen selälleen, lähtiessään porhaltamaan hihnassaan naapuriin.
Gero ei välittänyt paukuttelusta tietenkään mitään, vaan tyynesti keskittyi esineiden etsintään, ruudusta jonka olin sille aikaisemmin käynyt tallomassa.

Vuosi 2012 on alkanut jännityksessä. Kohta jo pitäisi Haikaran tuoda meille uusi laumanjäsen, missä se viipyy?!

Sitä ja tätä jutustelua.

2011-11-20T19:57:00.000+02:00

Syssykiirettä pukkaa. Kämppää täytyy laittaa pikapikaa kuntoon ja tehdä tarvittavia hankintoja, pihaa pistää talvikuntoon ja jossain välissä sitten käydä töissäkin. Onneksi työvuoroja ennen "lomaa" on enää 13 ja josko sitten antaisi itselleen luvan hetkeksi hengähtää ennen seuraavaa koitosta.
Reiluun 2 vuoteen en ole sairastanut lenssun lenssuakaan, mutta nyt pukkaa päälle kunnon kröhää joka tuntuukin istuvan sitkeässä.
Noin 168 kertaa olen tämän syksyn aikana uhannut kaataa kaikki lehtipuut tontilta. Haravointi ei kuulu lempiharrastuksiin joten kyllä siinä muutama kirosana pääsi suusta tonttia haravoidessa. Lehtiä kyllä on riittänytkin kun lehtipuita jos jonkinnäköisiä tontilla riittää. Allekirjoittaneen muumimamma ulkomuoto ei tuo helpotusta hommiin, joten Tuomo onkin joutunut tekemään suurimmanosan töistä.
Koirista ei ulkotöitä tehdessä ole kuin haittaa. Gero on nenä kiinni haravassa ym. tutkimassa erityisen tarkkaan mitäs tässä ollaan tekemässä tai sitten se pahimmillaan piehtaroi juuri kasatussa lehtikasassa. Hemuli sitten taas kantaa kaikki yhteen kasaan kompostikeikkaa odottamaan kasatut kasvienraadot suurina aarteinaan pitkin pihaa ja kun tuo kumartelukin vaatii minulta huolellista suunnittelua ennen toteutusta niin pistää hiukan sylettämään. Onneksi pihahommat taitaa olla tältäerää tehty.

Tänään oli kaunis pakkaspäivä joten päätin lähteä poikien kanssa kunnon metsäretkelle. Reissu typistyi kyllä varsinaiseksi nysäksi, kun en jaksanut tuntia pidempään rämpiä metsässä. Onneksi pojat liikuttivat itse itseään minun istuessa kivellä ähisemässä ja kiroamassa nykyistä jaksamattomuuttani. Väliaikaistahan tämä tietenkin on, mutta kyllä välillä pistää oikein kunnolla harmittamaan kun ei jaksa ja pysty liikkumaan enää entiseen malliin. Meillä ei täällä kävelyteitä ole, eikä juuri muitakaan kivoja pikkuteitä tuon oman kotitien lisäksi joten kunnon lenkkeilyt suuntautuvat tuonne umpimetsään...Se ei ole kaunista katseltavaa rämpiessäni siellä notkeana kuin virtahepo.
Pojat näyttävät kuitenkin olevan kohtuullisen tyytyväisiä reissuunsa. Päästiin lähtiessä tutustumaan naapureihinkin ja heidän ah niin ihanaan dogo neitoon (jolta Gero tosin otti turpaansa ollessaan liian innokas tutustumaan). Kumpainenkaan koirista ei kuitenkaan näyttänyt vetäneen hernettä kirsuunsa tapahtuneen johdosta, joten naapurin naisen ehdottamat yhteislenkit tulevat varmasti kysymykseen.

Gero on päässyt täällä elementtiinsä, kulkijoista saa ilmoittaa mielinmäärin.
Pieniä harmaita hiuksia on aiheuttanut vain nämä maalaiset jotka painavat ovesta sisään kuin kotiinsa. Tervehdyksiä huudellaan siinä vaiheessa kun ollaan jo sisällä. Gero (enkä kyllä minäkään) ei osaa moista tuttavallisuutta arvostaa ja muutaman kerran piti minun ja sisääntulijan saada sydäri ennen kuin tajusin laittaa kuistinoven hakaan vaikka ollaan kotona. Ensimmäisellä "läheltäpiti" kerralla oli Gee makkarissa pötköttelemässä ja suditti tovin ylös noustessaan puulattialla niin että ehdin karjua sille kaikki mahdolliset ja mahdottomat käskyt ennen kuin se ehti täyteen vauhtiin.
Toisella kerralla tulija oli Tuomon kaveri tuolta kirkonkylältä. Eipä juuri Geroa kiinnostanut fakta, että tämä tyyppi on nähty ennenkin, kun sen ponkasi pystyyn tuvanoven edestä kun vieras tempaisi oven auki kailottaen Päivää. Vetäisi herra oven kiinni vielä nopeammin kun oli sen avannut. Kolmas herra oli sitten joku ilmakuvien myyjä. En tiedä tekisikö Gero muuta kun huutaisi vain helvetisti jos se joutuisi ratkomaan tilanteet loppuunasti itse, mutta emme ota siitä selvää.
Pelottavin olio tässä taloudessa on kuitenkin edelleen allekirjoittanut, joten minä voin hoitaa kämpän vartioinnin tästä eteenpäinkin ;)

Hemppa-Hemuli-Haisuli harrastaa vahtimista vain silloin jos Gee ei satu olemaan paikalla. Silloin pääsee senkin suusta komia haukku, mutta ei koskaan silloin jos isoveli on paikalla.
Paitsi kerran tässä kesällä kun koirat, kaikki kolme, sekosivat yhtenä yönä aivan tyystin. Olin yksin kotona, Tuomo oli töissä. Embo nukkui olkkarissa ja juniorit makkarissa. Lueskelin sängyssä kun yht`äkkiä kaikki koirat alkoivat huutamaan samaan aikaan ja Gee ramppasi karjuen ovelta toiselle, kunnes se loikkasi seisomaan sänkyyn minun päälleni (siis niin että jäin jalkojen väliin) ja murisi siinä. Minulla oli jännäkakka pöksyissä enkä uskaltanut lähteä ottamaan selvää mölyn syystä. Noin 15 minuuttia mesottuaan ne rauhoittuivat, kuka enemmän kuka vähemmän. Hirmusti kyllä kiinnostaisi tietää mikä äläkän aiheutti. Eihän pihalla enää mitään näkynyt kun vihdoin uskaltauduin vähän verhonraosta kurkkaamaan :D
Eetun hepulikohtaukset nyt eivät olleet mitään kummallisia, se kun sai hirveän härdellin päälle omasta varjostaan, mutta Geron tapoihin ei kyllä kuulu turhasta mölyäminen, että jotain siellä kyllä oli ja nimenomaan ulkona.
Kyse ei siis voinut olla meidän "mummosta" joka pitää jöötä sisällä. Toisinaan "mummo" hääräilee keittiössä tiskien parissa ja joskus, yleensä, järjestelee vintineteistä.;) Ei me täällä tosissaan mitään kummituksia olla nähty, mutta toisinaan joku kolistelee keittiössä (tälle löytyy 1001 järkevää selitystä) vaikka kaikki on jo nukkumassa. Mitään järkevää selitystä taas emme ole löytäneet sille, että vintineteisessä oleva Hanskin tekemä puinen hirviönaamio ei tahdo pysyä paikallaa. Ensin se oli ripustettuna seinälle, mutta löytyikin eräänä päivänä keskeltä lattiaa. Nostimme sen takaisin seinälle ja taas se oli lattialla. Vaikka kuinka yritin demonstroida sitä kuinka se naulasta mätkähtää alas niin en saanut sitä mitenkään putoamaan keskilattialle. Kun ei naamio kerran tahtonut naulassa pysyä nostin sen hyllyyn makaamaan ja jumaleissöni löytyi se taas sieltä helkkarin lattialta muutaman päivän päästä. Sen jälkeen sai naamari lähtöpassit kyseisestä huoneesta kun alkoi vähän ahdistaa :)
Talo on rakennettu 1900-luvun alussa, joten toki täällä voi pari hirviönaamareita vihaavaa "mummoa" asuakin, eikä haittaa ei se naamari minunkaan lemppareihin kuulu ;)

Syksy on hyvästien aikaa...

2011-10-30T05:53:00.000+02:00

Huh, kun on taas jäänyt päivitykset vähälle!

Sato on poimittu ja vähän kylmäkin alkaa olemaan, joten Hemuli ei pihalla enää viihdy itsekseen. Kävi mokoma kaivamassa oravankin talvivarasto omenat metsästä esiin ja veteli huiviinsa. Oravan onneksi pihallamme kasvaa kolme tammea, jotka notkuivat terhoista, nälkä ei siis pitäisi päästä kuitenkaan yllättämään ja ainahan voi tulla pihan lintulaudoille ryöstelemään...

Gero poti parisenviikkoa sitten virtsiksen joka saatiin onneksi yhdellä antibioottikuurilla taltutettua. Mahtoikohan taannoisella mökkireissulla uinteineen olla jotakin tekemistä asian kanssa... Kiviä ei ainakaan löytynyt ja eturauhanenkin oli kunnossa.
Geellä on nyt "syysmasennus" menossa, kun koirat saivat totaali häädöt makkarista pois. Voi itkua ja hammasten kiristystä ja tämä poika ei edes hevillä tunnu luovuttavan. Tuoli on laitettava makuuhuoneen oven eteen yöksi, mikäli ei halua herätä siihen kun Gee avaa makkarin oven ja hipsii vihellellen sängyn viereen nukkumaan. Gertsiähän ei ovet lukottomat ovet pidättele, vaan ne avataan sujuvasti kahvaa painamalla.

Eetu alias Embo läksi Parhaan Ystävänsä Dylanin luokse koirien taivaaseen syyskuussa. Koirat, jopa Gero joka ei ollut mikään Eetun sydänystävä, "kaipailivat" Emboa joitakin päiviä. Joka kerta kun tulimme kotiin juoksivat koirat vielä autolle tarkastamaan, että mihin Eetu jäi.
Täytyy kyllä sanoa, että arki on helpottunut 150 prosenttisesti. Kauan Eetun lopettamista mietittiinkin ja lopulta oikeastaan Eetu teki päätöksen itse.
Eetu alkoi enemmän ja enemmän käymään Geron päälle ja puremaan tätä naamasta, milloin mistäkin syystä. Gee oli todella hienosti kestänyt hyökkäykset ja pyörättänyt Eetua kuonollaan hittoon, hampaita se ei käyttänyt. Yritettiin olla äärimmäisen tarkkoja mm. lelujen kanssa, koirat eivät voineet leikkiä millään lelulla mikäli Eetu oli näköpiirissä, koska se kävi ryöstämässä kaikki lelut ja kävi sitten nuorempiensa kimppuun. Ruoka-aikoina koirat olivat täyseristyksessä. Koirien hellimisessäkin sai olla tarkkana, että ketä hellii, missä ja miten. Ja, jos ja kun menit puuttumaan tilanteeseen sait hampaasta sitten itse.
Syyskuussa sitten sattui tilanne, joka ratkaisi Embon kohtalon.
Tultiin aamusella töistä ja ulkoilun jälkeen annettiin vuffeille sapuskaa. Lykkäsin Eetun syötyä herran vielä ulos, tietämättä että Tuomo oli Geron kanssa ulkona (meillä on kaksi ulko-ovea, enkä ollut nähnyt että "pojat" lähtivät vielä pihalle Geen syötyä). Pihalla olevasta pallosta ym. kärhämä sitten syntyi kun Eetu ilmoitti Geelle, että "Tämä on sitten minun!" ja Gee paineli katsomaan että niin mikä on sinun. (Gero ei koskaan ottanut Eetun suusta mitään leluja, vaan se vain meni katsomaan/ haistamaan häntää heiluttaen, että mikä sulla siellä on.) Tämä kuitenkin riitti Embolle joka kävi taas jälleen kerran sutena Geron naamaan kiinni. Tämä sattui olemaan se korsi joka katkaisi kamelin selän ja Geelle riitti. Tuloksena ventti Embon kyljessä. Täysin selvää oli, ettei mihinkään pitkällisiin ompelu/ hoitotoimiin edes ryhdytä, joten Embo sai sitten lentää eläinlääkärissä sateenkaarisillalle. Eetun kohdalla haavan päivittäinen hoitaminen olisi ollut lähes mahdottomuus ja tiesihän sen ettei poikien suhde tule ainakaan paranemaan, joten uusia yhteenottoja olisi luvassa vaikka yrittäisi olla kuinka tarkkana tahansa.
Meille on syntymässä alkuvuodesta vauva ja tietenkin ajatuskin siitä että koiruudet ottaisivat yhteen vauvan lähellä saa kädet tärisemään ja itkun silmään. Siellä on niin helposti se pieni ihminen välissä. :( Täytyy siis myöntää, että myös tällä seikalla oli merkityksensä lopetuspäätöstä tehtäessä.
Ilman näitä hyökkäilyjä en usko, että Embon ja lapsen yhteiselossa olisi tullut suurempia ongelmia, vaikka todella tarkkana olisi tietenkin saanut olla.

On sitä pienessä mielessä tullut podettua todella huonoa omaatuntoa ja epäonnistumisentunteita, että näin pääsi käymään. Sitähän on suuressa viisaudessaan ollut sitämieltä, että minä en ainakaan luopuisi/lopettaisi koiraa lapsen vuoksi, vaan kummasti sitä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja järki kampeaa jostakin sinne päähän kun tilanne sattuu omallekohdalle (perheenlisäyshän ei ollut se pääsyy, mutta raskaushormooneissaan sitä saa itsellensä stressiä ja pahaaoloa väännettyä vaikka pöydälle unohtuneesta ja hapanneesta maidosta).

Niiiin rasittava ärripurri nurkkaan pissiä, kun pappa olikin, niin on sitä kuitenkin ikävöinyt ja useat itkut on tullut itkettyä unettomina öinä.
Nyt ei Embon tarvitse enää pelätä mitään kun Dylan on taas sen tukena ja turvana!

Sano Dylanille ja Netta-mummelille terkkuja, senkin pikku kakkiainen.

Kuvasatoa

2011-08-28T20:09:00.001+03:00

Tupuna-mummeli

Omenavarkaissa

Kesäterveiset maalta!

2011-07-23T06:04:00.002+03:00

Ei toimi korpikuusen kannon alla vieläkään netti, joten kuulumisia ei ole taas(kaan) kuulunut. Kuviakaan ei tipu, kun en omalla koneella blogia kirjoita.

Muutto sujui allekirjoittaneen osalta oikein mukavasti. En tainnut laatikon laatikkoa kantaa mihinkään suuntaan. Stressiä pukkasi silti ja muuttoviikolla keskellä yövuoroja oli terkkarissa käydessä alapaineet 90, kun normaalisti yläpaineetkin huitelevat pitkälti satasen alla. Ei tykännyt hoitaja-täti ei.

Ensimmäinen viikonloppu kului kivasti, tiluksia mittaillen. Tuomo oli viikonlopun pääkaupunkiseudulla ja siskoni saapui koiriensa kanssa pitämään allekirjoittaneelle seuraa ja vähän pitämään meikäläistä silmällä ollessani tuolloin "hieman" heikossa hapessa. Ilmat helli ja hauskaa oli!

Nyt on arki koittanut, vaikka varsinkaan koirat ei taida vielä ymmärtää, ettei kyseessä ole mikään tilapäinen ratkaisu. Lääniä on missä painia ja vähän jokaisesta puskasta löytyy jotakin syötävää. Gero on erittäin onnistuneesti saanut Hempan oppimaan miten marjoja ja hedelmiä poimitaan suoraan puista ja pensaista. Ei tarvitse kahta kertaa miettiä mistä juniorin löytää mikäli se ei ole etupihalla... takapihalla se on viinimarja puskan kimpussa. Hempan käsittelyn jälkeen puskasta tosin puuttuvat lehdetkin. Onneksi koiruudet ovat keskittyneet vain yhteen viinimarjapuskaan, niin riittää sitten marjoja poimittavaksikin asti. Gero poimii, aina kun selkäsi käännät, omenan raakileita suoraan oksilta, vaikka tämä hupi onkin kiellettyjen listalla. Vattuja ei enää ole ja aikamoista kilpajuoksua saa poikien kanssa pitää, jos aikoo saada napattua siellä ja täällä kypsyvän ahomansikan omaan suuhunsa. :)
Saa nähdä kuinka käy luumujen, kun hedelmät alkavat kypsymään. Vielä ei ole koiruudet hoksanneet tätä herkkua. Onneksi kaverukset eivät ole myöskään vielä tajunneet pihan perällä kukoistavaa kasvimaata, jossa rehottavat edellisten asukkaiden istuttamat potut, porkkanat, kesäkurpitsat ja salaatit.
Eetu keskittyy aamuisin rusakon tuotoksien imuroimiseen pihanurmelta ja jättää rehuosaston nuoremmille.

Tupuna on muuttanut ulos asumaan ja muori nauttii silminnähden ulkoelämästään. Torstai aamuna oli ensimmäinen kerta kun muori oli pelastettava sisälle, ukkosmyräkän tultua päälle riehumaan. Sen hulabaloon jälkeen olisi ollut pupunen aivan litimärkä, varsinkin kun Tupsu ei missään tapauksessa halua käyttää häkkinsä suojaisampaa yläkertaa ja sen koppia.

Nyt kun vain jaksaa olla reipas ja äheltää viimeinenkin työviikko kunnialla läpi, niin pääsee vihdoin kesälomailemaan! :)

Pikaiset kuulumiset

2011-06-15T05:04:00.000+03:00

Eläinlääkärissä käytiin, eikä onneksi braccon poikaisen maksa- ja munuaisarvoissa ollut mitään häikkää.
Selän karvanlähtöön ei saatu mitään järkevää syytä, mutta tänään juuri huomasin, että selkä näyttää parantuvan itsekseen joten seuraamme ja katselemme.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas riittänyt omistajan v*tutuksesta, "sairasteluista" ja väsymyksestä johtuen. Kuuma ja väsyttää ja jokapaikkaa särkee, nukuttua ei kuitenkaan ole saanut kun kämpän lämpötila on huidellut pahimmillaan 35 asteessa. Vessassa istuttu ja kasteltu ja kasteltu ja kasteltu koiria. Riehuli lenkit on jääneet tekemättä - ja sen kyllä huomaa. Gero on ihan tyytyväinen vaikka muutama päivä menee hiljaiselolla, mutta jumalavita tuo kakara juoksee pitkin seiniä. Onneksi ilmat viilenivät, minä sain nukuttua ja jaksan taas tehdä muutakin kun möllöttää, kiukutella ja hikoilla.

Pönde lähti autuaimmille porkkanamaille :(
Ei tullut pojan eläinlääkäri kierteestä loppua eikä poitsu kuntoon millään, joten parempi oli päästä nappula pois.

Tässä pikapäivitystä Espoosta. 2 viikko muuttoon (ja hirveää stressiä pukkaa!) ja sitten päästään asettumaan vihdoin aloillemme.

Huh, kun oikein hengästyttää

2011-05-29T09:33:00.000+03:00

Niin hirveästi on tapahtunut viime kirjoituksesta, että mistähän sitä aloittaisi….
Ensinnäkin meidän Hemppa-Hemuli, Tuhansien Tilanteiden Mies, itsemurhayhdistyksen kunniajäsen
On yrittänyt päästä hengestään oikein useaan otteeseen.

Pari viikkoa sitten oltiin Kaitalammella iltakävelyllä (Hemuli hihnassa). Pysähdyttiin lammenrantaan hetkeksi, ihan todella pieneksi hetkeksi, koska noin 10sekunnin kuluttua alkoi Hempan suunnalta kuulua pahaenteistä Lurpsin, Lurpsin YÖK, Lurpsin, Lurpsin YÖK –ääntä. Arvasinhan minä heti mitä nappula on imeskelemässä, joten tiukka sakariniskaote koirasta ja vääntämään kitaa auki. Ja mikäs muu suusta putosikaan, kun erittäin kiukkuinen rupikonna joka vielä järveen hypellessään näytteli sormimerkkejä ja manasi koiranpennun alimpaan helvettiin. Loppu kävely meni sitten yökkäillessä, mutta eihän se tietenkään tahtia haitannut kotimatkalla oli jo uutta yritystä ilmassa ja konnan metsästys mielessä. Ei siis ilmeisesti ollut riittävän paha saku, kun ei tuo elukka mitään oppinut. Tästä välikohtauksesta selvisimme siis pelästyksellä, eikä mitään yökkäilyä pahempaa ilmennyt.
No, kun ei kerta saa rupisammakoita syödä niin eikun uutta matoa koukkuun ja laajentamaan gourmee-herkkujen valikoimaa johonkin muuhun eksoottiseen, tuumi Hemppa eräänä kauniina iltapäivänä.
Samaisena päivänä lähdettiin metsään lenkkeilemään. Pojat hilluivat ja leikkivät. Yht`äkkiä sai Hemppa hajun jostakin, juoksi kiven taakse ja pois sieltä samalla mutustaen jotakin. Paskaa, ajattelin, koska Hemppalla on tuo ihanainen tapa vetää villieläinten sontaa lärviinsä aina ja heti kun siihen mahdollisuus ilmaantuu. Lähdettiin kuitenkin katsomaan, josko paikalta löytyisi jotain viitteitä tämän kertaisesta herkusta ja onneksi mentiin. Maassa napotti jämät sienestä! Voi perkeleen rakki minkä menit tekemään!!! Koirat pikavauhtia hihnaan ja juoksujalkaa kotiin, onneksi oltiin ihan talon kulmalla.
Kotona suolaa kitusiin, kun ei muutakaan ollut ja Hemppa oksensikin minuutissa herkkunsa pihalle. Korvasieni, ihan niin kuin arvasinkin! Helkkarin älykääpiö yritti vielä syödä oksentamansa sienen uudelleen.Luulisi että sieni olisi maistunut pahalle jo ensimmäisellä kerralla, mutta mitäpä sitä virheistään oppimaan. Seuraava puolituntinen menikin sitten lääkehiiltä syöttäessä.
Todellakaan tästäkään kerrasta ei Hemppa oppinut yhtään mitään, koska paripäivää sitten oli taas yksin korvasieni menossa suuhun.

Eipä sitä juuri metsään uskalla enää tuon itsetuhoisen kakaran kanssa mennä ja silloin kun mennään niin koiruus on hihnassa. Hihnassa oleminen ei kyllä takaa yhtään mitään, sillä tuo on niin nopea noissa herkkujen poimimisissaan, ettei taluttaja kerkeä edes tajuta kun imuri on jo iskenyt. Tarkoitus on hankkia Hempalle ulkoiluja varten kennelkoppa, kun niin pahasti tässä nyt leikitään hengellä enkä pysty olemaan kokoajan niin skarppina että voisin taata ettei vahinkoja enää koskaan satu. Toisekseen ilman koppaa joutuisin myös kieltämään Hemulilta haistelun aivan täysin, sekä vapaan ulkoilun.

Urbaanimmassa ympäristössä sitten yritetään syödä tupakantumppeja ja muita vastaavia ei niin terveellisiä herkkuja. Kotona sitten silputaan kaikki muovipussit mitä vain ikinä mistään löytyy, joten kuinkahan paljon penikka on muovipussejakin ehtinyt nielemään??

Tässä kevään aikana Hempan selkään ilmestyi pienen pieniä ihon värisiä näppyjä joita pentu ei raapinut tai kirputtanut laisinkaan ja näpyt olivat siis aivan ihon värisiä. Kysyin toisten rokotusten yhteydessä eläinlääkäriltä niistä, joka oli sitä mieltä että kannattaa seurata niitä ja palata asiaan mikäli näpyt lisääntyvät tai iho ärsyyntyy. Tähän asti ei ole tapahtunut mitään. Näpyt on ja pysyy, eivätkä ne ilmeisesti edelleenkään kutise. Tässä loppuviikosta huomasin kauhukseni, että selästä on alkanut lähtemään karvaa ja iho paistaa harventuneiden karvojen johdosta. Muuten turkki on todella hyvässä kunnossa, karva kiiltää ja on muutenkin hyvinvoiva. Kaljuuntuvat läikät eivät edelleenkään punota tippaakaan, mutta iho hilseilee kys. kohdista ja kutiseekin hieman. Missään muualla ei kaljuuntumista ole havaittavissa, iho ei punoita mistään. Korvat, silmän ympärykset, huulet ja varpaidenvälit ovat aivan normaalit. Mistä kummasta on kyse?? Tänään toki soitan ja varaan ajan eläinlääkäriin. Pentu on edelleen oma riehakas itsensä, joten (ainakaan vielä) se ei ole tekemässä kuolemaa.

Sitten niitä iloisempi uutisia!
Meistä tulee maalaisia!! Muutetaan heinäkuussa ihanaiseen maalaistaloon, pois pääkaupunkiseudulta. Lähin naapuri 100m päässä, ei näköyhteyttä. Pihaa, peltoa (vain pikkuisen), metsää jossa rällätä, eikä tarvitse lupia keneltäkään kysellä, että saako treenata metsässä ja juoksuttaa pellolla – saan ihan itse antaa itselleni luvan. Gero saa tontin jota vahtia sydämensä kyllyydestä, Embo rauhallisen eläkepaikan ja Hemppa paaaljon lääniä josta etsiä vaarallisia naposteltavia. Lähimmälle järvelle on matkaa 1,5km.
Työpaikat pidetään samoina ja minä pidän tämän Espoon kämpän jossa voidaan sitten nukkua päiviä jos ei jaksa matkustaa aamulla kotiin asti. Koirat luonnollisesti kulkevat mukana.

JEEE!! Parinvuoden paskanropinan jälkeen alkaa vihdoinkin aurinko paistamaan tähänkin risukasaa ja vielä on mukavia asioita edessäpäinkin, mutta niistä ei vielä hiiskuta mitään ...

Leikki on lapsen työtä

2011-05-10T23:15:00.001+03:00

"Metsänpeikko tahdon olla......"

Kattokkaa ny, ei se mikään iso ole...

Pieni poika 4kk nuori

2011-05-09T11:09:00.001+03:00

Viimeisimmistä kuvista olen saanut “kauhisteluita” siitä kuinka Hemppa on jo niin iso. Johonkin kirjoitinkin kommenttia, että kuvat hämäävät eikä tuolla säkä ole vielä niin paljoa kun kuvat antaa ymmärtää. Ohessa uudempia kuvia aamu metsäilyltä, niissä näkyy hiukan paremmin tuo Hemulin todellinen korkeus. Täytyyy yrittää mitata säkää tässä joku päivä. (Mitenhän se tuolta elohopealta onnistuu???)

On se kova poika pussaamaan

Epäonnistuneimmassa kuvassa (tietenkin) näkyy kokoero parhaiten

Lopuksi vielä söpöstelyä! Herra on tosin pakko köyttää hihnalla kiinni milloin mihinkin, kun ei hää yleensä muuten pysy paikallaan niin pitkään, että ehtisi kameran laukaisinta painaa....

Kevätkin on jo ottanut harppauksen kohti kesää

30.4.2011

9.5.2011

Toiset rokotukset

2011-05-05T21:03:00.001+03:00

Nyt on toisetkin rokotukset hankittu ja koska päätettiin ottaa samalla rabiesrokote niin otettiin passi samalla keikalla. Nyt kun on kerta passi hankittuna, niin on pakko olla aktiivisempi näissä näyttelytouhuissa kun Geron kanssa jota en ole käyttänyt ikuna missään näytelmissä
Velipoika Boris onneksi pitää edelleen G-pentujen lippua korkealla menestyen näyttelyissä, tokossa ja taitaa olla bh:kin jo suoritettuna. Kauniilla pojalla aktiiviset omistajat, niin niitä tuloksia tehdään eikä meidän tyyliin haahuilemalla ja saamattomuudella!
Hempassa on se hyväpuoli, että turkki on tyyliä pese ja pidä, eikä trimmaamista tarvitse miettiä (turkki ei ole tosin mikään puolustus sille, ettei olla edes bh-koetta saatu Geen kanssa suoritettua ).

Rokotusreissu sujui jälleen hienosti, paitsi että Hemuli vietiin autoon odottamaan sillä välin kun odottelin papereita valmistuvaksi. Tyyppi olikin nostanut sillä välin hirveän ulvomiskonsertin autossa, jota se ei ole koskaan tehnyt! Ei tahtonut lähteä eläinlääkäristä, kun siellä oli niin kivaa – vai mitä hittoa?? Toivottavasti ei tule tavaksi!
Puntari näytti 15.8kg, eikä roikkuvista luomistakaan tullut sanomista.

Käytin Hemulia pissillä tuossa talon päädyssä metsässä ennen kun tyrkkäsin otuksen autoon lähtiessämme lääkäriin ja mitä siellä tulikaan meitä vastaan! Beauceron rouva, nuoren emäntänsä kanssa. Olenkin tätä pariskuntaa ihaillut kun olen heidät nähnyt lenkillä. Beauceroneissa on jotain niin sykähdyttävää, ovatten yksi kauneimmista koiraroduista, mielestäni.
Koirat pääsivät telmimään, kun rouvaskoira oli niin ystävällinen ja rauhallinen tyttönen.
Hemuli oli tietty onnesta mykkyrässä tavatessaan uuden ystävän. Selvisi, että koirakko asuu meidän naapurirapussamme, että näin hyvin sitä tuntee naapureitansa…
Puhelinnumerot vaihdettiin, joten pian on toivottavasti yhteisiä telmuamisia luvassa enemmänkin, kunhan saadaan aikataulut natsaamaan. Hemppa nyt ainakin saa nartusta kaverin, Gerosta en ole aivan varma – kun mielestäni omistaja sanoi nartulla olevan selän kanssa ongelmia. Gee on kuitenkin leikkityyliltään sellainen remuaja, että voi olla liian rajua menoa selkäkipuiselle, eikä viitsisi sitten kokoaikaa olla Geroakaan kieltämässä. Katsellaan!
Oli miten oli, minä olen ainakin aivan intopiukeana uusista tuttavuuksista

Meinasipa unohtua:
Lähdettiin Tuomon kanssa molemmat yövuoroon tällä viikolla, Gero lähti Tuomon mukaan. Ajattelin sitten, että koska Gero ei ole kotona, saa Hemppa ja Eetu koko kämpän käyttöönsä ja avasin portit. En tietenkään ehtinyt sanoa kissaa, kun Hemppa makasi jo äksänä sohvalla ja embo oli tyylilleen uskollisena sujahtanut sohvan alle.
Tuomopa huomasikin työmatkallaan, että puhelin oli jäänyt kotiin. Nou hätä, siellähän se pysyy.
Monet kuitenkin varmasti jo arvaavatkin tarinan lopun...
Puhelin oli tietenkin, kuinkas muuten, jäänyt sohvalle. Hemppa oli yöllä yrittänyt joko soittaa pizzataksiin tai vastaavaan, sillä seurauksella että jouduimme viettämään sen kännykän hautajaisia.
Oma moka, mutta toivottavasti tuhoamiset jäävät tähän. Nyt on ainakin Hemuli Geron kanssa tasoissa. Gero purki gepsin viime talvena, kun olin typeryyksissäni jättänyt geokätköilykassin lattialle ja laukkuun oli jäänyt jotain evään rippeitä. Siinä murusia mutustellessa oli ihan vahingosssa joutunut gepsikin sitten hampaiden väliin. No, gepsin kohtalo ei juuri harmittanut, vanha huuto.netistä ostettu rieska joka olikin tarkoitus vaihtaa uudenpaan (vielä kun saisi aikaiseksi)

HAUSKAA VAPPUA!!

2011-04-30T06:08:00.000+03:00

Aamulenkillä

2011-04-29T09:44:00.000+03:00

Käytiin aamulenkillä metsässä.

Gerolla on kivaa!

Leiki mun kaa!!

Isoveikalle pusuja ♥

Hemuli alkaa olemaan jo koiran kokoinen, tosin kuva hämää hiukan, koska Hemppa istuu edempänä kuin Gero.
Hemppa painaa tällä hetkellä noin 15 kiloa.

Meno on yleensä tällaista, enkä minä ainakaan pysy kameralla perässä!

Pikapissatuksella

2011-04-28T13:41:00.000+03:00

“ Käytettäisiinkö koirat ihan pikaisesti vain aamupisuilla tuossa takamettässä?”
“Joo, mennään myöhemmin sitten pidemmälle lenkille ” Innostui Tuomo eilen aamuna.
Oltiin edellisenä päivänä oltu 3 ja puoli tuntia eväsretkellä ja kaksijalkaisilta oli vähän veto veks. Ensin taaperrettiin peltojen läpi metsään ja metsän läpi suunta kohti Luukin Väärälampea. Rannalla popsittiin eväitä ja köllötettiin laiturilla, Juniori otti sillä aikaa päiväunet rannalla viltillä pötkötellen.
Koirat saivat evääksi eineslihapullia, jotka Gero oli kauppareissulla saanut tuliaiseksi.

Gero lähtee usein meidän mukaan kauppaan, nyt kun sitä voi vielä autossa ilmojen puolesta istuttaa. Herra tietenkin tietää milloin ollaan lähdössä töihin, milloin lenkille, koska treenaamaan ja milloin taas kauppaan. Nähdessään minun ottavan lompakkoni käsilaukusta (en useinkaan ota laukkua mukaan), en kerkeä kissaa sanomaan kun lompsa on jo Geron suussa ja Gero ovella. Gee siis ehdottomasti haluaa kantaa lompakkoni autoon, eikä siinä mitään muuta, mutta lompakko on tämän avuliaan naperon jäljiltä usein melkoisen limainen. Annoin sitten Gerolle vanhan lompakkoni kannettavaksi ja sen se osaakin napsasta suuhunsa aina kun kauppaan lähdetään, naurettiinkin että täytyykö Gerolle alkaa maksamaan viikkorahaa, ettei tyhjää kukkaroa tarvitse mukanaan kantaa.
Koska Gee on lellipentu saa se myös yleensä tuliaisia kaupasta. Porkkanaa, tomaattia, omenaa, banaania, naudanmahapullia…. milloin mitäkin ja herkut syödään tietenkin heti kaupan parkkiksella. (Juu,juu, tiedetään! Kuulostaa sairaalta ja tarttis varmaan “hankkia” lapsia ja antaa koiran olla koira ym.ym.ym.) Kaupasta tullessa saa Gero kantaa autolta kotiin kevyimmän kauppakassin (ja sen missä ei ole mitään rikkimenevää…)
Nakkeja tai lihapullia tmv. ostan todella harvoin, niiden epämääräisen ja ei kenellekään terveellisen sisällön vuoksi. Niistä koirat kyllä tykkäisivät, aivan hirmuisesti, mutta aina ei voi voittaa – ei edes joka kerta. Eilen kuitenkin tehtiin poikkeus, kun ei meillä ihmisilläkään mitään terveellisiä eväitä ollut mukana (leipää, leipää ja leipää kera lakun )
Hauskaa oli koko poppoolla! Kotiin hipsittiin Luukin ulkoilureittiä pitkin, joka menee talomme nurkalta alkavan metsän takana.

Niinpä sitten eilen aamuna vietiin koirat vain pikaisesti pissille tuohon kyseiseen lähimetsään. Tämä pikapissatus kesti sitten kuitenkin reilut kolme tuntia, ihan vahingossa. Niin se aika vain kului siivillä, kun kuljeskeltiin hissukseen ja ihmeteltiin maasta nousevia kasveja ja kuunneltiin lintuja. Ensin kivuttiin minun lempi paikalleni.

Vanha kuva, joka on otettu joskus Dylanin aikaan.

Sieltä matka jatkui pellolle (näkyy kuvassa) ja joenrantaan, ja Gee tietenkin ui, ui ja ui. Talsittiin aivan pellon päähän jossa pauhaa pikkuinen koski. Olen asunut täällä samoilla nurkilla reilut 7 vuotta ja nyt vasta tänä keväänä löysin tuon kosken ja sen ympärillä olevat niityt joilla kölliä! Ei vaan ole koskaan tullut käveltyä tuonne asti vaan aina on tullut poikettua jossain välissä metsään.
Gerosta oli hullun hauskaa tarpoa suvannossa koskea vastaan ja pyydystää kuplia. Vettä tuossa kohtaa oli maksimissaan Geron kylkiin asti, joten mistään Kukkolankoskesta tai vastaavasta hurjasti pauhaavasta koskesta emme tässä nyt puhu.
Me muut köllimme niityllä ja otimme rennosti. Gero kävi välillä havahduttamassa meidät tähän maailmaan ravistelemalla vettä niskaan ja paineli taas takaisin loirimaan.
Valitettavasti kameraa en ottanut mukaan, kun lähdimmehän vain pikapissatukselle, mutta aivan varmasti menemme tuonne uudelleen.

Embo jäi tästä riemusta taas paitsi, kun sitä oli käytetty aamulla ulkona erikseen. Korvaus tuli kuitenkin illalla, kun otimme Eetun mukaan Halkolammelle grillaamaan. Luulen, että grillattu possunliha maistui Eetulle paremmin kun pellolla olevat hirvenkakat...ja saimme anteeksi aamuisen hylkäämisemme.

+20°C

2011-04-25T14:43:00.001+03:00

Täällä on +20 astetta lämmintä, Klaukkalassa käydessä näytti auton mittari välillä +23°C!!
T-paidassa on on tullut ulkoiltua ja pari päivää ja tänään on taas lämpöisempää kuin eilen. Huomenna vissiin onneksi taitaa hellittää. Minullehan 20 astetta on jo kuuma ja semmoinen 15°C olisi optimi jossa pärjäisi täydellisesti vaikka koko kesän. Aurinko saisi olla kyllä pilvessä, koska yksikin valon välähdys jostain ikkunasta, järven pinnasta ym. tarkoittaa lähes poikkeuksetta allekirjoittaneelle saatanallista migreenipäänsärkyä, eikä aina vaan osaa olla niin tilanteen tasalla ja arskat naamalla, että välähdyksiä pystyisi täysin välttämään. Sama tulos syntyy kyllä talvisin vastaantulevien autojen valoista… En ole valittanut talvella pakkasista, joten saan valittaa kesäisin kuumuudesta

Noh, nyt on kuitenkin nautittu ilman kitinöitä viikonlopun ilmoista noiden kääpiöiden kanssa eli Eetun ja Hemulin kanssa. Ollaan ulkoiltu oikein urakalla tuolla pellolla ja metsässä, sekä käyty uimassa. Eetullakin on ollut askel keveä kuin pikkupojalla konsanaan ja herra on käynyt pikkuriikkisessä lammessa uimassa useaan otteeseen. Hirven- ja peuranp*skaa on vedetty posket pulleina varmaan kilo tolkulla, kun sitä tuolla pellolla riittää….ja mitä vanhat edellä, sitä nuoret perässä

Gertsi kotiutui eilen iltana, joten se pääsi eilen vain tylsääkin tylsemmälle kävelylenkille tuonne ihmisten ilmoille. Tänään aamulla, kun Tuomo saapui töistä, lähdettiin nuorten poikien kanssa peltolenkille. Eetu joutui jäämään kotiin, koska en uskalla sitä ja Geroa enää ottaa riehulilenkeille yhdessä mukaan ettei taas synny mitään tappelua, kun tunteet käy vapaudenriemusta kuumina. Eetu sai sitten myöhemmin privatelenkin metsässä isäntänsä kanssa kahden.
Kyllä oli meidän maailman rumimmalla mustaterrierillä (en ole vielä ehtinyt siistiä Geroa sen pikaisen Ikea-saksi leikkuun jälkeen) kevättä rinnassa ja kevyt olo, kun sai painatella menemään, ilman paksua turkkia! Jokaisessa ojassa piti olla lutraamassa ja lopulta hivuttautua jokeen polskimaan. Ja kyllä se taas polskikin. Ensin mentiin aivan varovasti hiipien ja vettä tunnustellen virtaan, mutta hetkenpäästä jo tehtiin komeita uimaloikkia vatsalleen veteen. Joki ei ole kun noin 2 metriä leveä, mutta syvyyttä on riittävästi ja virta antaa mukavaa vastusta ja veteen heitetyt kepit ovat erihauskoja kun ne uivat karkuun. Niitä näytti olevan hauska metsästää ja yrittää uida kiinni
Hemppa tyytyi hääräämään rannalla ja juoksemaan täysiä karkuun, kun Gero nousi vedestä, ettei olisi saanut sadetta niskaansa. Huonoin tuloksin tosin.
Meillä on tänään tupa täynnä onnellisia koiria ja ihmisiä

Näyttää muuten todella typeriltä nuo Geron talvikuvat tämän kesäisen teeman päällä...

Maata näkyvissä

2011-04-23T13:20:00.000+03:00

Nyt on lumet sulaneet lähes joka paikasta, joitakin metsäplänttejä lukuun ottamatta.
Veret on hankittu, joten tänään tai huomenna päästään tositoimiin Hempan kanssa.
Hemuli iloitsee lämpimistä ilmoista jopa niin paljon, että talviturkki tuli heitettyä tulvineessa ojassa toissapäivänä. Geroa saamme kiittää, että Hemppa näyttää olevan ihan sinut veden kanssa ja läträilee lätäköissä empimättä. Geron esimerkkiä seuraten ryntäsi Hemppa veteen ensimmäisen kerran.

Gero on jo toista viikkoa halunnut päästä uimaan, mutta en ole turjaketta päästänyt kun vähän loirimaan. Eilen tehtiin pikainen alkutrimmi IKEA:n saksilla, eli pisimmät karvat pois. Todennäköisesti vedetään kaikki karvat (ei tietenkään partaa ja otsista) koneella aivan lyhyeksi. Niin se on kaikkein käytännöllisintä, kun vietetään niin “maanläheistä” elämää metsässä, pellolla ja rannoilla päivittäin hihhuloiden sekä käydään vesien lämmettyä vähintään päivittäin uimassa.
Parran lyhentämisestä pitää huolen Hemuli joka leikkiessään roikkuu Geen parrassa kaikin voimin. Leikin jälkeen roikkuu pentusen suusta nippu partakarvoja, eikä Gee sano mitään, tunkee vain päätään uudelleen hain hampaisiin.

Geetä saamme myös kiittää siitä, että meidän duracelpentu näyttää oivaltaneen kuinka hihnassa tulee kulkea. Aikaisemmin Hemppa ulkoilun riemusta singahti täysillä eteenpäin ja sitten hihnan mitan sivulle, sitten taakse ja toiselle sivulle. Tätähän sitten jatkui, kun vain seisoin paikallani ja odotin että Hemppa palaa tähän maailmaan. Hermo meinasi mennä, kun kulkemisesta mihinkään suuntaan ei oikeasti tullut mitään. Päätin luovuttaa ja kokeilla asiaa uudelleen sitten kun järki on tullut jälkilähetyksenä perille.
Ollaan sitten ulkoiltu hihnassa vain niin, että Gee on ollut mukana, Hemppa minun ja Geron välissä vasemmalla puolella. Siinä on pentu kulkenut esimmäisestä kerrasta lähtien todella kauniisti riekkumatta ja vetämättä.
Eilen lähdettiin sitten Hemulin kanssa katselemaan maailmaa ja Gee jäi kotio, koska se oli juuri tullut ulkoilemasta.
Aluksi meinasi jatkua sama tahti kuin aikaisemminkin, eli päätön singahtelu sinne ja tänne, mutta kun hihnan otti vasempaan käteen kohtuu lyhyelle niin että Hoo kävelee vierellä kokoajan alkoi homma sujumaan
Jos annoin sen leuhottaa hihnanmitan verran alkoi taas puolelta toiselle singahtelu.
Kyllä se edelleen hajun saatuaan yrittää vetää ja välillä kulkea väärällä puolella.
Ihmisten ohittaminen on aivan mahdotonta, siis todella mahdotonta. Gerohan halusi pikkuisena mennä kaikkien luokse, mutta se oli kyllä pientä Hemppaan verrattuna. Hemuli kiskoo ja itkee ja vetää vaikka kahdella jalalla ihmisen luokse ja kun mennään vain ohi saa sitten Hemppaa vetää perässä sen märistessä ja marmattaessa kovaa kohtaloaan. Yhtään ei asiaa helpota se, että Hemuli on syötävän suloinen, eikä lainkaan pelottava jättisuurissa korvissaan, surullisessa ilmeessään ja oransseissa lehmälaikuissaan, joten tietenkin kaikki ovat tulossa sitä hellimään. Vammattomille kulkijoille pystyn sentään sanomaan, että me mennään tästä nyt vaan ohi ja vähän harjoitellaan ihmisten ohittamista, MUTTA kehitysvammaiset! Ei minulla ole lähes koskaan sydäntä sanoa silmät onnesta ja innostuksesta palavalle kehitysvammaiselle, ettei pentua saa tulla rapsuttamaan. Ja tämänhän Hemuli tietää, joten kaikki kehitysvammaiset ovat parasta mitä voi olla! Geron ollessa mukanamme saamme kulkea rauhassa, sillä noin 95% asuinalueemme ihmisistä tuntuu pelkäävän Geroa, eikä sitä juuri koskaan kukaan halua lähestyä. Koiratkin vain huutaa sille

Nyt lähdetään pikkuisten kanssa pihalle. Gee lähti eilen taas työkeikalle, mutta nyt näyttää siltä että taidan kutsua sen pikapikaa takaisin kotiin ja tehdään huomenna kunnon päiväretki eväineen kaikkineen

Musta koira ja valkoinen hanki...

2011-04-13T23:42:00.000+03:00

ei mikään amatöörikuvaajan unelma yhdistelmä....

Ja kun kuvattava jaksaisi edes olla paikallaan...

Yllä kuitenkin kevättalven öö-luokan räpsyjä Pikku Geestä.
Nyt kun lumet ovat lähteneet, niin lupaan kunnostautua Geron kuvaamisessa, onhan tämä kuitenkin oikeastaan sen blogi.

Päivän kuvapläjäys

2011-04-10T22:07:00.002+03:00

Paparazzi iski kun leikittiin :(

Vielä on handlerilla "vähän" opeteltavaa....

Kiitos (vähän vinolle) kuvaajalle!!

Huomenna se Gertsikin vihdoin kotiutuu työkeikaltaa! On tehnyt meille Hempan kanssa kyllä tosi hyvää olla kahden. Olen saanut täysin rauhassa, vailla huonoa omaatuntoa, puuhailla Hempan kanssa kahden miettimättä, että kotona odottaa Parta-Jaakko joka antoi lähtiessämme pahaasilmää kun ei päässyt mukaan. Rauhassa ollaan saatu sisälläkin treenailla, ilman että Gero itkee oventakana kun kuulee naksun äänen. Hemppa on tämän viikonlopun jälkeen ollut selvästi enemmän kiinnostunut minusta ja minun tekemisistä ja liikkeistä, kun tähän saakka se on välillä tuntunut olevan Geron koira.

Seuraavana viikonloppuna tehdään taas varmaan vaihtari toisinpäin, niin saa sitten taas Gero täyden huomion itselleen.

Tykkään muutenkin, kun on useampia koiria, antaa jokaiselle The Aikaa. Käydään esim. yhteisriehulilenkkien lisäksi kaikkien kanssa yksittäin lenkillä ja metsissä samoilemassa jolloin saavat kaiken huomion vain itselleen. Sitten kun Hemulin kanssa aletaan tekemään oikein hihnalenkkejä, niin aikaa tulee tietenkin menemään kolminkertainen määrä, mutta näin on aina menty ja näin tullaan menemään. Onni on pitkät vapaat ja yötyö niin riittää vuorokaudessa tunnit.

Eetu alkaa kyllä tulemaan tiensä päähän ja viimeistään kesän kuumuden tultua on oikeasti mietittävä, olisiko Eetu parempi päästää pois. Epikohtauksia ei nyt ole ollut, mutta melkoisen nihkeää on lenkille lähteminen ja siellä oleminen - rappuja ei Embo pääse ylös enää juuri laisinkaan. Ja tuntuu, että mitä vanhemmaksi tuo käy, niin sitä "erityisemmäksi" lue:hullummaksi myös luonne muuttuu (epilepsia ja jalkavaivat-kivut-ikuinen kipulääkeputki) ja hampaat on kiinni milloin kenessäkin, viimeisimpänä Geron nenässä... :(

Minuahan tuon purrut sen sata kertaa pakollisia hoitotoimia suoritettaessa (ja ennen kun sille saa kuonokopan päähän), aina se on ollut sellainen ärripurri - jo edellisessä kodissaan. Ok, osaan hoitaa hommat jo niin ettei osumia niinkään tule ja Eetukin on tilanteissa kohtuullisen rauhallinen, mutta tuo ei enää tule onnistumaan että Embo alkaa napsimaan esim. Geroa. Gee ei pitkällä juoksulla tule tuollaista katsomaan ja joku kaunispäivä se on edessä se viimeinen puraisu joka katkaisee kamelin selän....

Ollaan oltu kyllä jo pitkään erityisen tarkkoja Embon ja Geen suhteen: ruokailut eristetään täysin, kahden niitä ei jätetä, mutta aina voi sattua vaikka olisi kuinka tarkka tahansa ja tuokin Geron nenään nappasu sattui ns. täysin yllättäen ulkona.

Sikapossu

2011-04-09T13:09:00.000+03:00

Sikapossu ponteva,

lekottelee pahnoilla.

Silmiänsä raottelee,

röhkien se mietiskelee:

Mukavat on päivät mulla,

saa nukkua ja herkutella.

Maha kasvaa, pyöristyy,

liika syönti varmaan syy!

-Paula Tarvainen-

Kevät on täällä!

2011-04-09T11:32:00.000+03:00

Yllättäen on taas allekirjoittaneella rytmi sekaisin, kun tyhmänä nukuin torstaina yövuoron päälle, kun olisi heti pitänyt kääntää rytmi. Kuudelta en ollut tänä aamuna nukkunut vielä silmäystäkään, joten pihalle vain kun aurinkokin näytti merkkejä nousemisestaan ja linnutkin heräili. Eetu aamupisulle ja sen jälkeen Hemuli kainaloon ja menoksi (Gee on Tuomon matkassa töissä).

Ajattelin, että haahuillaan ja ihmetellään heräävää luontoa ja mennään hissukseen Hempan tahtiin. Rikollisena ihmisenähän pidän se irti. Näin kolmen tunnin ulkona haahuilun jälkeen voin sanoa, että mikäli olisin mennyt Hemulin tahtiin, olisin ollut täysin kuollut jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen. Hemppa veti täysillä kokoajan ja kun pysähdyin ihastelemaan jotakin, tai kuvaamaan niin Hemuli sinkoili eestaas että mennään jo ja lopulta istahti märisemään tylsistyneenä, kun vihdoin lähdin taas liikkeelle loikkasi pentu pystyyn ja kirmasi taas menemään. Liikkuessamme pysyi Hemulin nokka melko tiivisti maanpinnalla hajuja koodaillen. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että tämän tästä se nosti nenän maasta ja kääntyi katsomaan missä minä olin ja jos en ollut kaukana takana jatkoi se nuuskuttelua, mutta jos välimatkaa oli välillemme päässyt kertymään vähänkään enemmän kirmasi Hemuli täysiä luokse – ja sai siitä tietenkin palkan. Myös Täällä kutsun kuultuaan Hemppa tekee lukkojarrutuksen ja syöksyy luokse.

Haahuiltiin sitten läheiselle lammelle ja istahdettiin lähes tunniksi saunamökin kuistille ihmettelemään ja kuuntelemaan Hempalle uusia ääniä ja hajuja. Hemppa tosin ehti ottaa kainalossani pienet aamunokosetkin.

Ihania hajuja.....

Hopi Hopi, Aina sua saa odottaa!!

Ja taas mennään täysii!

Tämmöiseen iloiseen veikkoseenkin törmättiin matkalla :D

Vielä on metsässä lunta reippaasti, mutta tiet ovat sulia ja rannasta on jäät sulaneet puolen metrin verran (Gee riemastuu tämän kuullessaan). Kurjet, joutsenet, kyyhkyt ja peipot ovat saapuneet. Varsinkin peipon laulua rakastan, siitä tulle aina Äiti mieleen Pipo ja hanskatkin jäivät kotiin tältä reissulta ja talvikengät ovat jo saaneet painua kesälevolle.
Eiköhän parinviikon päästä ala olemaan lumetonta lääniä nappulan ensimmäisen verijäljen verran...

Kotiinpäin taapertaessamme ei Hempan vauhti ollut laantunut laisinkaan, mutta nyt parin tunnin ja ruoan jälkeen meillä näyttää tältä.

On se niin kaunis!!

Ekalla rokotuksella

2011-04-09T04:58:00.003+03:00

Torstaina Hemuli sai ensimmäisen rokotuksensa. Ovensuussa seisova puntari antoi pennun elopainoksi 12 kiloa. Painoa on siis tullut lisää noin kilo viikossa. Rohkeasti, mutta rauhallisesti Hemppa tepsutti elukkalääkäriin, eikä juuri korvaansa lotkauttanut odotustilassa olevalla kääpiövillakoiralle. Myöhemmin vastaanotolle tullut fieldspanieli sai Hempalta osakseen kummastuneita katseita ja hännänheilutusta vetäessään itkupotkuraivarit, kun ei päässyt Hempan luokse. Ihan kevyesti sain Hemulin katsekontaktiin spanielin toljottelun sijasta, joka tuntui melkoiselta erävoitolta meidän kankean alun jälkeen. Nyt ollaankin päästy tosi mukavasti vauhtiin naksuttelussamme ja uusien temppujen opettelu sujuu vauhdikkaasti Hemulin hogattua nopeasti mitä siltä haluan. Ollaan löydetty se herkkukin joka saa Hemppaan vauhtia: ZiwiPeakin Daily Dog Cuisine Peura- sapuska. Aivan järkyttävän kallista, mutta kun sitä kerran kaapissa valmiiksi oli niin nyt herkutellaan palkkoina sitä ja samalla etsitään toista edullisempaa ja pehmeämpää palkkanamia.
Hoitsut oli Hempan mielestä iiiiiihania, mutta eläinlääkärin nähdessään herra kääntyi kannoillaan ja oli painelemassa kotiin Aivan käsittämätöntä, sillä tuo nappula ei vielä ole tavannut yhtäkään ihmistä jota se ei olisi Rakastanut. Olisiko tuo elukkalääkärin vierastaminen johtunut puhdistusaineen hajusta jolla ell pyyhki pöytänsä juuri kun tultiin sisään? Pöydälle päästyään ei Hemppa lääkäriä väistänyt, mutta ei se häntä ollut pussaamassakaan… Odotushuoneessa Hemppa taas flirttaili tuttuun tapaan hoitsuille, ilman merkkiäkään äsköisestä “vierastamisesta”.
Terveystutkimuksessa ei huomautettavaa, mitä nyt ell sanoi, että “noin roikkuvista alaluomista saattaa tulla myöhemmin ongelmia ja niitä kannattaa seurata”. Sen kummoisemmat luomet Hemulilla ei ole kuin muillakaan tapaamillani tai kuvista näkemilläni braccoillakaan, ja toivomma ettei mitään ongelmia myöhemmi tule.

Spanielin omistaja muuten, jonkin aikaa Hemppaa tuijotettuaan uskaltautu kysymään kuinka vanha Hemppa on. Saatuaan vastauksen, että reilun 12 viikkoa, oli ilme erittäin yllättynyt "12 viikkoa??" "Kylläpäs on vaikea arvioida sen ikää!"
Ilmeisesti nuorimies oli kuvitellut Hemulin hieman vanhemmaksi kuin 3kk

Hemuli rahaa tienaamassa ja Pönde kuluttamassa sitä

2011-04-03T10:43:00.001+03:00

Niin se on nuorena vitsa väännettävä! Hemuli on aloittanut työharjoittelunsa hoitoalalla. Tuomon mukana se on ollut viime työviikon aikana kolmena yönä ja toissayönä sitten minun mukanani.
Hempan kohdalla en jännittänyt yhtään sitä, miten se kohtaa kehitysvammaiset ystävämme ja hyvä niin sillä se paineli asuntolaan sisälle kuin kotiinsa. Oven edessä oleva metallinen pyörätuoliramppikaan ei hidastanut Hempan menoa, vaikka olisi voinut kuvitella että ritilää olisi pentu edes hiukan arastellut.
Minä en ehtinyt saada edes ulkovaatteitani pois, kun Hemuli oli jo ryysännyt olohuoneeseen asukkaiden keskelle peppu onnesta vispaten. Ei häirinnyt tavalliset– eikä sähköpyörätuolitkaan. Asukkaat olivat tietenkin onnensa kukkuloillaan, kun saivat toisenkin yökön ja joku jopa haaveili saavansa pennun viereensä nukkumaan. .
Seurusteluiden ja leikin jälkeen olikin pikkuruinen viihdyttäjä niin väsynyt, että se nukahti asukkaan kainaloon sohvalle. Asukkaiden iltatoimien ajaksi laitoin Hemulin toimistoon johon olin sille pöydän alle pedannut pedin. Oma patja, peitteet, pari lelua ja puruluu olivat tietenkin mukana ja niiden keskelle Hemppa sitten sammahtikin samantien. Pienten unien ja iltaruoan jälkeen olikin sitten virtaa tutkiskella taloa ja nuuskia kaikki nurkat läpi. Siellä koiruus paineli pitkin asuntolaa, eikä viis veisannut siitä missä minä olin, vähän väliä sai olla hakemassa penskaa toisesta päästä taloa, ettei se olisi eksynyt ovet auki nukkuvien asukkaiden huoneisiin herättämään heitä.

Mukavasti meni yö ja pikkuapulainen toivotettiin tervetulleeksi toisenkin kerran. Asukkaat olisivat halunneet pennun uudelleen kylään jo heti samana iltana.
Vaan arki se on koitettava pennunelämässäkin ja Hemppa joutuikin tosipaikan eteen, kun päätin että nyt vihdoin saa olla se yö, kun Gero ja Hemuli joutuvat olemaan yön keskenään. Hiukan lyhennetty yö tosin, kun menin autolla töihin eikä kotoa tarvinnut lähteä niin aikaisin. Audacity oli taas nauhoittamassa. Hiukan mietitytti kuinka täällä oikein sujuu yöllä, mutta joskus se on kuitenkin kokeiltava.
Ensimmäinen helpotuksen huokaisu oli ulko-ovea avatessa : Ei valituskirjettä, joten kovin järkyttävän hirveää metakkaa pojat eivät siis todennäköisesti ole pitäneet. Aamutoimien jälkeen oli edessä nauhoituksen tarkistaminen. Noin klo 21.45 oli Gero sanonut Hau Hau, eli naapuri on tullut kotiinsa ja kolannut ovemme vieressä. Hemppa itkenyt 15 sekunnin ajan yhy-yhy itkuaan puoliltaöin ja klo 7 on Gee sanonut hau = samainen naapuri on lähtenyt töihin. Yö on siis sujunut loistavasti. Hiukan ärsyttää, että Gero on alkanut haukahtelemaan tuolle moppitukalle (sille samaiselle joka taannoin pelästytettiin rapussa), mutta toisaalta se haukkuu vain sille ja maksimissaan kaksi haukahdusta ja nekin näköjään oli onnistuttu haukkumaan ei hiljaisuuden aikaan, joten annettakoon anteeksi.

No, Pönde sitten!
Pönde kävi taas noin kuukausi sitten hammaslääkärissä, koska sillä on purennassa vikaa, eikä näin ollen hampaat kulu riittävästi. Kanin hampaathan kasvavat kokoajan ja mikäli purenta on väärä eikä hampaita lyhennettä ei pupu pysty pian syömään. Pöndellä on ongelmaa etuhampaiden kanssa ja niitä saisi olla kuukauden välein lyhentämässä. Päätimme sitten taannoin kaneihin erikoistuneen ell:n kanssa, että pupusen etuhampaat poistetaan kokonaan, koska jatkuva lyhentäminen on stressaavaa (ja kallista) ja kani oppii ja pystyy kyllä syömään ilman etuhampaitakin. Toimenpide tehtiin ja Pönö toipui siitä loistavasti. Ruoka maistuu entiseen tapaan, ainoastaan hedelmät ja vihannekset joutuu pilkkomaan pienemmiksi suupaloiksi.
Nyt sitten kani herra alkoi tuhisemaan ja nenästä vuotamaan paksua töhnää. Ruoka maistui ja menojalkaa vipatti, maalailin kuitenkin hirmuisia kauhukuvia ärhäkästä Pasteurelloosista. Tuomo kilttinä miehenä kiikutti pupusen eilen eläinlääkäriin ja diagnoosi oli melkoisen mielenkiintoinen! Suussa kohdasta mistä hampaat on poistettu paiseet jotka täynnä märkää ja tämä märkä tunkee nenän kautta ulos . Siis jätkällä on suussa ikenien sisällä mätää täynnä olevat paiseet, mutta tämä vetelee ruokaa edelleen samaan tahtiin kuin terveinäkin päivinä!! Nyt on sitten päällä yli kahden viikon antibioottikuuri, jonka jälkeen kituset kuvataan, koska todennäköisesti ikenestä on pukkaamassa uutta hammasta ja leikataan uudelleen. Juuri tällä viikolla katsoin pupusen suuhun, mutta en nähnyt siellä mitään erikoista ja ikenetkin olivat kauniin vaaleanpunaiset.

Elukat tietenkin hoidetaan, kun ne on otettu, mutta silti kivityksen pelossakin uskallan sanoa, että Melko Kallista! Tuohon jänekseen on uponnut satanen jos toinenkin ja kun noille ei mitään vakuutustakaan saa, niin pistäähän tuo vähän harmittamaan. Voisi sitä rahaa muuhunkin käyttää ja olisihan se toivottavaa, että Pöndekin tulisi jo kokonaan kuntoon. Josko se eläinlääkärien elättäminen Pönön osalta joskus loppuu...

Serkku-tyttö

2011-03-30T23:02:00.000+03:00

Tasapuolisuuden nimissä tulkoon esitellyksi, myös toinen sukulainen kuvankaunis Aina-neito. Tänään retkemme suuntautuikin Ainan kotiin, jossa Gero ja Aina pääsivät riekkumaan yhdessä.

“Ei tällä kameralla VOI epäonnistua!”

2011-03-29T23:27:00.002+03:00

Sanoi siskoni mies taannoin ja räpsi menemään omalla kuvaimellaan, kun päivittelin etten vieläkään, parinvuoden jälkeen, ole oppinut käyttämään omaani.
Tässäpä tulee terveiset Jonille:

Kantani on siis edelleen, että KYLLÄ voi
Kuvassa telmii collie Neo ja Hemuli, mikäli se jäi epäselväksi

Oltiin siis tänään “pentutreffeillä” ja tuollaisia kuvia on kamera pullollaan ja niissä lopuissa jotka kenties olisi onnistunut onkin sitten ihmislapsen naama, jalka tai takapuoli tai siskoni jalat edessä
Tässä onneksi pari jotenkuten onnistunutta otosta suloisesta pk collie Neo-Naskalihampaasta

Hieman on ystävyksillä vielä kokoeroa (Neo 8 viikkoa, Hemppa 11 viikkoa), mutta piankos Neo nappaa Hemulin kiinni.

Tartee varmaan lähteä kamerakurssille, että joskus oppisi kuvaamaan....

Saavutukset

2011-03-29T01:26:00.000+03:00

Aluksi tuntui, ettei me päästä Hempan kanssa laisinkaan samalle aaltopituudelle .Hemuli hössötti ja minä olin turhautunut omaan osaamattomuuteeni, kädettömyyteeni. Lähipiiri on saanut kuulla minun lapsellisia itkupotkuraivareitani siitä kuinka en pärjää tuolle natiaiselle, ja tuleekohan siitä koskaan mitään kun en osaa sille mitään opettaa jne. jne. Oikeata puppy bluesia on puskenut päälle.

Tänään onneksi heräsin viikon synkkyydestäni huomaamaan, että Hemppahan osaa jo vaikka mitä! Se osaa odottaa ruokaa kauniisti istuen, se odottaa Geron kanssa työpäivän ajan aivan hipihiljaa, Se osaa kulkea rapuissa eikä arastele enää mitään epämääräisiä pintoja tassujensa alla. Se autoilee moitteettomasti. Se lopettaa puremisen kun sille sanoo “lopeta”. Se juoksee salamana luokse kun sitä kutsuu nimeltä, tai “Täällä” kutsulla, myös silloin kun se on tarkkaavaisena tutkiskelemassa ulkona jotain hajua. Se ottaa oma-aloitteisesti katsekontaktia, jopa ulkona ja ulkoa tullessa se odottaa Geron vieressä istuen että hihna ja panta otetaan pois (hihna on tosin vielä ovenkahvassa kiinni, mutta ei pentu ole paikaltaan mihinkään lähdössä). Aika hyvin 11 viikkoiselta ipanalta, jonka ei omistajansa mielestä pitänyt osata mitään ;)

Eli nyt kun olen tajunnut kuinka tuon pikkuiseen päähän saa ujutettua asioita, ne näyttävät uppoavan sinne salamana. Hemuli on aivan äärimmäisen fiksu koira, eikä toistoja tarvita montaakaan kun se jo tajuaa mistä on kyse. Naksutin on ollut erittäin tärkeä osa tämän vilkkaan pennun “kouluttamisessa”, ilman sitä olisin ollut lukemattomia kertoja myöhässä palkkani kanssa eikä hommat olisi juuri edenneet ainakaan toivottuun suuntaan. Kyllä tästä vielä kuulkaa Hienoa Koira saadaan!

Vähemmän puhetta, enemmän kuvia

2011-03-26T21:47:00.001+02:00

Oltiin tänään pienellä metsäretkellä....
eikä tuon kääpiön perässä meinaa enää pysyä, kun se vetää hirveätä vauhtia eestaas.

Kiirettä pitää...

Sievä kuin sika pienenä

Tullaan!

Kävyt maistuu...

ja maistuu...

Suuli ja pelottava peto vaanii!!

Mikä missä edessä??!?

Namin etsintää

"Ite olet ryppyinen!"

"Tuus nyt akka, ni lähetään Syömään!"

Kivaa välillä kuvata muunkin värisiä koiria, kun mustia. Kuvistakin tulee jotain muuta kun näitä:

Ainakin murusen töpselinokka kertoo mikä on etupää

Jaahas, mitäs meille?

2011-03-19T17:51:00.001+02:00

Niin ne viikot vain jälleen kerran kuluvat. Talviloma tuli lusittua ja paluu töihin tapahtui torstaina. Poikia on ahkerasti opetettu olemaan siivosti kotona vaikka kaksijalkaisia ei asunnossa olisikaan ja tosi hienosti näyttää (kuuluu) menevän!

Autolla ollaan huristeltu ahkerasti sinne ja tänne, eikä matkustaminen tuota Hemulille ongelmia. Välillä täytyy vähän märistä matkan aluksi, mutta se on sitä Hempalle tyypillistä “mielipiteen ilmaisu” – märinää koska se joutuu yleensä yksin sikaosastolle, eikä mitään “apua en varmaan halua matkustaa autossa”. Ollaankin kuskattu Hemppaa paljon niin, että Isot Pojat ovat jääneet kotiin, että se oppii suorittamaan hommat ensin aivan yksin, eikä Geroon tukeutumalla.

Uudet asiat Hemppa ottaa vastaan pienen alkujännityksen jälkeen todella reippaasti. Oikeastaan ainoat asiat jotka poitsua jännittää on uudet rappukäytävät ym. Kehitysvammaisten ja muidenkin ihmisten luokse Hemuli pyyhältää oikein avoimesti rapsutuksia vastaanottamaan. Yhtenä päivänä kasasin taskuun herkkuja ja kiikutin pennun tuonne tienvarteen autoihin ja bussiin tutustumaan. Ajattelin, että istuskellaan parkkiksen reunassa ja ihmetellään autoja, koska hyvä totuttaa koira pentuna siihen että kävelyteitä ei ole ja autot ajavat välillä hyvinkin kovaa aivan vierestä. Busseista nyt puhumattakaan. Reissu oli tosin aivan turha, koska Hemuli ei korvaansa lotkauttanut liikenteelle, ei vaikka pienen kävelymatkan aikana bussi huristi ohi parin metrin päästä.

Metsäretkeilyt sujuvat jo niin, että Hemppa kirmaa hirmuista vauhtia Geron kanssa ja monesti joukkoa johtaen. Pysähtyä ei saisi Hemulin mielestä laisinkaan, silloin se aloittaa mennään jo-märinän ja useimmiten lähteekin painattamaan itsekseen eteenpäin. Jostain käsittämättömästä syystä sen täytyy vain joka ikinen kerta lähteä pois polulta umpihankeen kahlaamaan. Siellä se sitten seisoo keskellä lähes itsensä korkuista hankea kun ei pääse eteen eikä taaksepäin ja karjuu kun hänet on tällä tavalla hylätty yksin suureen maailmaan Siinä vaiheessa kun herra Hemppa saa menovaihteen päälle ja se päättää, että nyt jatkuu matka vaikka mikä olisi, niin se on aivan sama vaikka sille huutaisi, tai sitä kutsuisi mitenkä – se ilmeisesti lukitsee korvansa ja painaa vain menemään. Sitten se seisoo (vaikka siellä umpihangessa) ja karjuu koska on “eksynyt”. Minä en pentujen perässä juokse, vaan ne saavat tässä taloudessa ihan alusta saakka itse pitää huolta siitä, että pysyvät porukan matkassa. Kyllä se Hemppakin sieltä sitten korvat putkella juoksee takaisin, kun on ensin herännyt omasta maailmastaan ja pienen itkun jälkeen huomaa, että tuollahan se loppu porukka seisoo. Siihen mennessä olen tosin saanut hihkua ääneni käheäksi ja hyppiä ja loikkia kuin mielipuoli, jotta Hemppa todellakin huomaa missä suunnassa törötämme. Normaalioloissa, siis silloin kun tuo menovaihde ei ole päällä, tulee Hemuli kutsusta luokse nopeasti ja iloisesti, joten sillä kuitenkin on jonkinmoinen käsitys mitä “Hemppa Täällä” tarkoittaa. Pilliin se ei ole vielä 100% ehdollistunut, joten kutsu toimii tällä hetkellä paremmin, mutta tätä työstämme kaikenaikaa.

Naksutin on tullut tutuksi ja penska tietää jo mitä naksun jälkeen tapahtuu ja kosketuskepinkin kanssa ollaan leikitty. Tuskin tulemme keppiä erityisesti mihinkään käyttämään, mutta se näytti olevan helppo ja hauska tapa, Hemulinkin mielestä, saada jonkinnäköinen kontakti pentuun joka muuten painaa hereilläolo aikansa sata lasissa ja häslää häseltämästä päästyään. Jonkin aikaa meni, että Hemppa sai ensimmäisillä keroilla rauhoituttua ja lopetettua sen epämääräisen häsläämisen, jotta pystyi keskittymään uuteen juttuun, mutta kun se rauhoittui, niin sitten se kyllä jaksoikin tehdä ja keskittyä.

Gero vain teki pentuna lähes kaikki asiat mitä siltä pyydettiin, Hempan kanssa jok`ikisestä asiasta saa käydä vääntöä ja keskustelua, että tehdäänkö vaiko eikö, eikä yksi vääntö per asia näytä edes riittävän vaan mm. pannan laittaminen kaulaan on aivan tyhmää ja sitä ei Hemulin mielestä pitäisi pienelle koilanpennulle tapahtua ja kynsien leikkuu menee samaan kastiin. Geelle iskettiin panta kaulaa ja se oli siinä, kynnet vain leikattiin, eikä siitäkään tarvinnut koskaan keskustella suuremmin. Ei Hemuli pantaa tai kynsienleikkuuta näytä pelkäävän, mutta se on sen mielestä hyvin tylsää ja siksi sitä tulee boikotoida. Hemuli on erittäin puhelias koiruus ja se tuo mielipiteensä kyllä selkeästi esille ja nämä mielipiteen ilmaisut kyllä kuuluvat (todennäköisesti myös naapuriin). Tänäänkin kynsiä leikatessa se ensin yritti pullikoida sylistä pois, kunnes vissiin huomasi ettei onnistu jolloin se tyytyi tönöttämään sylissä hervotonta märinää ja karjuntaa pitäen, mutta samalla aivan levollisin silmin ja ilmein seurasi mitä Gero puuhailee, mitä aamupalaa Tuomo syö jne. Getsi on aina ollut todella helppo koira, pikkuveli ei näytä olevan samasta puusta veistetty, eikä tietenkään pidäkään. Tokihan täysin erilaiset rodutkin vaikuttavat “vaativuuteen”. Kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan väittää, että kunhan kaikki “tappelut” on Hemulin kanssa tapeltu ja järki on asettunut asumaan sen suloiseen kupoliin, niin siitä on tullut entistä rakkaampi.

Nyt me nautimme tämän viikonlopun Isojen Poikien kanssa laatuajasta, kun lykkäsin Hemulin Tuomolle hoitoon ja Emppu tuli meille. Nyt Embo levyttää lempipaikallaan sängyn alla ja Gero kainalossa tassut kohti kattoa ja mikä rauha talossa onkaan!

Retkuilemassa

2011-03-07T01:12:00.002+02:00

Aamusella jäin koirien (Gero ja Hemppa) kahden ja käytinkin pojat sitten yhtä aikaa aamupissalla ja mukavasti meni. Geron perässä Hemppa kulkee vaikka maailman tappiin saakka. Saatuani naperon syötettyä, ulkoilutettua ja väsytettyä. Päätettiin ottaa Gertsin kanssa yhdessä vähän laatuaikaa kahdestaan ja lähteä ihanaan keväältä maistuvaan ilmaan lenkille/treenailemaan jotain pientä. Hemppa on ollut sen verran yksin, että olen sen nukkuessa käyttänyt Geroa ja Eetua ulkona, olen lukkiutunut kylppäriin ym. muuta lyhytaikaista poissaoloa. Olen ladannut koneelle Audacityn voidakseni varmistua siitä, että Napero todellakin relaa poissa ollessamme, eikä havahdu mölyämään. Ihan siis kaikkien “sääntöjen” mukaan ei yksinolon opetuskaan ole mennyt, mutta tähän saakka kaikki hyvin. Yhdelläkään koiristamme ei ole koskaan ollut ongelmia olla yksin vaikka aika nopeasti ollaan asiassa aina edetty.
Eilen pojat olivat keskenään 1,5 tuntia eikä äänityksessä kuulunut pihaustakaan! Audacity siis tänäänkin nauhoittamaan ja Muruseni kanssa pihalle. Kierrettyämme ääreistylsästi vain hihnalenkkimme (typeränä laitoin lähteissämme väärät kengät jalkaan eikä hanskojakaan ollut mukana niin jäi sitten metsäretkuilut välistä ) reilun puolentunnin päästä oli kämpässä hipihiljaista. Nauhoituksessa kuului vain Hempan kitinä kun se pukiessani heräsi ja olisi tietenkin tahtonut osallistua puuhaan. Itkua ei jatkunut yhtään pidempään kuin mitä Hempan näkyvillä kekkaloin, sitten se heti painui pehkuihin ja nukkui. hienoa, hienoa!
Iltapäivällä lähdettiin koko poppoo autoajelulle. Gero sikaosastolla omalle puolelleen ja Hemuli Eetun boksiin. Matkalla käytiin vanhimmalla siskollani aivan pikaisesti ovensuussa hoitamassa asioita –> koirat odottivat autossa, ei ongelmia. Seuraava päämäärä oli kellonummen hautausmaa, mutta päädyttiinkin yllätysvisiitille keskimmäisen siskoni luokse Aina koiraa moikkaamaan ja näyttämään Hemppaa siskolleni ja tämän miehelle. Hemuli oli onnessaan uudesta neitikoira ystävästään ja Aina käyttäytyi esimerkillisesti pienen vieraansa seurassa. Gerokin pääsi tietenkin leikkimään kaverinsa kanssa, eikä Hemuli jäänyt jalkoihin tällöinkään. Täältä kyläpaikasta lähtö pisti Kääpiötä vähän kiukuttamaan, kun takaboksista kuului senpäiväinen märinä. Kehälle päästessämme oli takaboksikin jo hiljaa. Hautausmaallakin pojat odottelivat kynttilän laskunajan autossa kahdestaan ilman ongelmia. Gero on kyllä niin täydellinen reissukoira, että parempaa esimerkkiä ei voisi kukaan pienelle koiralapselle antaakaan.
Illalla käytiin vielä porukalla iltapissalla(koirat siis kävivät) tuossa tien ja pellon reunassa ja Hemuli kulki kuin alkuviikkoisesta jumittamisesta ei olisi tietoakaan. Jäiset ja lumiset kohdat aiheuttavat pientä mielenilmaus märinää, mutta saatuaan kerrottua mitä mieltä tällaisesta alustan muutoksesta on, herra jatkaa taaperrustaan. Gero on kyllä niin suloinen kun se heti kiepsahtaa katsomaan mikä pikkuveljellä on hätänä, kun se vähän äännähtää, tökkää kuonollaan, heiluttaa vähän häntää ihan kuin sanoakseen, että “tule vain tää on ihan turvallinen juttu, mä pidän susta huolta” Autot ja bussit, eivät hetkauta pikku-Hemulia millään tavalla.
Ensi viikolla saadaankin (joudutaan!) olemaan Hempan kanssa muutamia päiviä yksin, kun olen Gerolle luvannut, että se saa lähteä töihin vaikka minulla onkin talvilomaa. Pääsee Gertsi mielipuuhaansa ja saa vähän “lomaa” tuosta piraijasta, sekä 100% huomion täysin itselleen. Se on ehdottomasti ansainnut sen! Vaan mitenhän minä pärjään ilman omaa kainalotuppoani, kuka tulee aamuisiin kainaloon köllimään jalat kohti kattoa ja antamaan märkiä aamupusuja? Hemulista ei sijaiseksi ole, se vain puree nenästä ja korvasta..

Itse suloisuus

2011-03-05T20:55:00.002+02:00

Se kävelee sittenkin!

2011-03-05T12:16:00.003+02:00

Kirjoitteli aikaisemmin, ettei Hemuli suostu ottamaan ulkona askeltakaan kun on kylmää, märkää ja liukasta. Toissailtana/yönä tapahtui kuitenkin “läpimurto” ja nappula joutui taipumaan ja taapertamaan pienen matkan syliini, kun itkusta ja karjunnasta huolimatta ei henkilökunta tullut nostamaan pientä viluista pentusta syliin. Siitä se ajatus sitten vissiin lähti, koska eilisen kyläilyreissun jälkeen Hemppa käveli aivan itse parkkikselta oman rapun eteen oikein reippaana häntä pystyssä. Nyt on pissat ja kakatkin tulleet jo ulos.

Eilinen kyläilyreissu suuntautui Helsinkiin siskoni luokse. Siellä riitti jälleen vilskettä kolmen koiruuden ja lapsen voimin. Pienen varovaisen nurkkien nuuskutteluretken jälkeen oli Hemppa kuin kotonaan. Päikkärit nukuttiin kummipoikani sylissä.

Viimekertainen automatkahan meni todella kivasti. Hemppa nukkui matkan. Silloin olin vieressä tukena ja turvana, joten eilen päätimme matkustaa, niin kuin tulevaisuudessa on matkustettava eli ihmiset etupenkeillä ja koirat sikaosastolla. Gero jäi kotiin, joten Hemppa joutui itsekseen konttiin. Se ei sopinut herran pirtaan ja meteli oli sen mukainen. Viitisen minuuttia Hemppa jaksoin itkeä ja märistä, kokoajan volyymia hiljentäen, jonka jälkeen kävi nukkumaan. Perille päästyämme oli pentu unessa. Kotiin lähtiessämme, oli märinä jo huomattavasti hiljaisempaa ja lyhyt kestoisempaa. Pysähdyimme matkalla kauppaan ja poistuessamme nakkotti koira pentu istumassa, mutta palatessa autolle oli se jälleen nukkumassa. Kyllä siitä vielä autokoira saadaan.

Päivät ja yöt menevät nekin kokoajan paremmin. Hillittömiä mullekaikkihetinyt raivareita ei Hemppa ole enää saanut, kun järjestelmällisesti ollaan kiikutettu pentunen pesäänsä (kevythäkki, ovi auki) rauhoittumaan. Portin taakse se jää jo hyvillä mielin ja painelee yleensä pienen kitinän jälkeen tuusailemaan jotain omiaan leluillaan. Virtaa riittää kyllä muuten ja varsinkin iltaisin on vauhtia hillittömästi ja riehulit päällä. Geron kanssa leikkivät niin kovasti kuin kokoero huomioiden voi antaa leikkiä ja minä touhua katsellessa lähestulkoon itken onnesta Geron parrasta on Hemulin mielestä eri kivaa repiä, kuin myös vatsakarvoista tai ottaa jalka suuhun. Olen (edelleen) todella yllättynyt siitä kuinka kauniisti Gero osaa suhteuttaa voimansa pieneen leikkikaveriinsa. Tassuilla läpsimisestä ei ole puhettakaan, vaan Gertsi leikki oikeastaan ainoastaan päällään. Päällään se “hyökkäilee” ja puskee, mutta pikkuveikka ei ole tainnut kertaakaan työnnön voimasta edes tehdä kuperkeikkaa. Toisinaan Gero käy sohvalle kyljelleen maate ja pojat leikkivät Hempan repiessä lattialta Geroa parrasta Geron heitellessä päätään ja uristessa hännän viuhuessa hurjasti.
Öisin Hemppa on säännöllisesti herännyt 05, jolloin on myös alkanut itkeminen: “Päästäkää mut pois täältä vancilasta” eli portti auki niin kuin olis jo! Suu kiinni ja nukkumaan- kommentti on riittänyt ja Hemuli on kömpinyt takaisin nukkumaan. Seitsemältä on sitten herätty aamutoimiin. Iloissamme huomasimme tänä aamuna, että kääpiö heräsikin ensimmäisen kerran vasta seitsemältä ja vähän aikaa märistyään kävi nukkumaan ja heräsi seuraavan kerran yhdeksältä. Voi onnea! Talviloma ja sain ensimmäisen kerran nukkua yhdeksään

Maailmaa katselemassa

2011-03-03T01:16:00.001+02:00

Iltapäivällä pakattiin Juniori autoon ja huristeltiin tutustumaan suureen maailmaan. Autoon päästyään Hemuli istui ensimmäiseen mutkaan saakka jonka jälkeen painovoima heitti jätkän kumoon, eikä makuuasennosta sitten tehnytkään mieli nousta. Ennen Lahnusta poika veteli jo sikeitä, kotimatkalla sama juttu. Ei noussut pää vaikka jäi itsekseen autoon tankkauksen ja myöhemmin vielä kauppareissun ajaksi. Kylkeä oli vain kääntänyt, mutta uni jatkui. Ei ollut tietoakaan samasta kuolaamisesta mitä oli kasvattajan luota kotiin tultaessa. Toivottavasti ei tule myöhemminkään, niin kuin Gertsillä tuli.

Kakkoskodissa käytiin näytillä ja puolen minuutin alkukankeuden jälkeen Hemppa paineli jo menemään jopa liukkaalla laminaatilla, vaikka olin ounastellut ettei pentu varmasti eksy matoilta pois ensi erheen jälkeen. Toisin kävi ja hyvä niin.

Ulkoilut ovat Hempan mielestä täysin revasta! Ulkona on kylmä! Varpaita paleltaa ja massu jäätyy. Jähmettyminen paikalleen on Hempan mielestä oikea suhtautumistapa tähän ällöttävään kylmään maailmaan. Pissat eivät tasan tarkkaan, vahingossakaan tule vielä ulos. Omalla parkkiksella, joka on aurattu lähes asfaltille, pystyy ottamaan haparoivia askelia. Mutta siellä onkin sitten petollista jäätä, joka myöskin on aivan persiistä koiruuden mielestä.

Myös rappukäytävä on ehdottoman epäilyttävä paikka ja myös siellä on turvallisinta vain jähmettyä paikalleen. Ikävämpi juttu onkin jos on eksynyt asustamaan tylsän koiranpenturääkkääjä-naisen kanssa saman katon alle. Tämä ikävä ihminen iskee pienen surkean pennun istumaan omalle tasanteelle ulkoa tultaessa ja painelee itse sisälle jättäen oven auki. Sieltä se sitten kynnykseltä huutelee, että tulepa nyt sisälle – hopi hopi ja höpö höpö nyt loppuu kitinä – tassua toisen eteen mars mars! Eikä auta kun itkupotkuraivarin jälkeen kälppiä itse sisälle, ettei tarvitse kylmässä rapussa koko yötä itsekseen istua. Tyly meininki. Seuraavan ulkoilun jälkeen sama homma, silloin ei kyllä enää suurempia kannustus huutojakaan sisältä kuulunut, ihan itsekseen sai sisälle hiippailla.

Kohtuu mukavasti on mennyt, mitä nyt jo eilen iltana meinasi iskeä epätoivo! Eikö tuo kääpiö osaa olla hetkeäkään hiljaa??Sama “Istun keskellä lattiaa ja karjun, kun jokin ei mene mielen mukaan” jatkui koko päivän. Ajattelin ensin, että huutakoon piru, mutta kun samaa laulua sai kuunnella kymmenennen kerran mm. aiheesta “Gero ei leiki mun kaa”, “Mua ei nosteta sänkyyn” ja “En saa repiä Tupuna-pupua korvista” sekä “Hitto kun nukuttaa, mutta kun ei huvittaisi nukkua” niin riitti. Toruminen ja pedille nakkaaminen sai pennun nassulle järkyttyneen ja epäuskoisen ilmeen Järkytystä kesti tasan muutaman sekunnin ja herra oli jälleen taapertamassa estradille jatkamaan kesken jäänyttä mielenilmaustaan. Uusintaotos ja pentu jäi sängylleen makaamaan ja märisemään, kunnes oli hetkenpäästä umpiunessa. Tänään on märinää ollut ilmassa huomattavasti vähemmän ja yhden pedille palauttamisen jälkeen meni sana perille.

Hemuli on aivan täysin eri luontoinen kuin Gero oli pienenä, joten tässä ollaan nyt puolin ja toisin vähän ihmeissämme, mutta hyvin se tästä lähtee rullaamaan.

Pikkuveli

2011-03-01T09:06:00.002+02:00

Hemppa, valtavia tassuja, suuria korvia ja liian isoa nahkaa siinä paketillinen pientä bracco italiano-poikaa

Kokoeroa on Gertsiin aivan huimasti, Hemppa-Hemuli on vain hiukan suurempi kuin Geron pää. Gero kuitenkin näyttää osaavan varoa pikkuista todella hienosti. Hiukan on veljekset jo leikkineetkin ts. Hemppa tempoo tasullaan Geroa päin näköä, koittaa roikkua parrassa ja Gero heiluttelee päätään ja “väistelee”. Hännät heiluu molemmilla satasta. Eilen iltana pieni “koti-ikävä” – kohtaus saatiin taltutettua päikkäreillä isoveikan kainalossa.
Luonnetta Kääpiöllä näyttää riittävän ja samantien kun herraa käy tylsistyttämään istahtaa se keskelle lattiaa ja karjuu kuin hullu hirvi, kunnes se joko alkaa itsekseen painimaan lelujensa kanssa tai Gero saapuu paikalle. Keittiöön portin taakse ei saisi mennä vaan Kääpiölle iskee KiukkuRaivo ja komentamalla yrittää saada kaksijalkaista takaisin olohuoneen puolelle. Yritä siinä sitten pitää pokkaa ja odottaa naperon hiljenemistä.

Viimeinen rutistus ennen Hoo Hetkeä!

2011-02-18T14:40:00.000+02:00

Keskiviikkona käytiin haistelemassa pennuntuoksua ja kyllä se nyt epäilyttävästi näyttää siltä, että pikkuruinen possu muuttaa meille n. 1,5 viikon päästä sekoittamaan arkemme
1,5 viikkoa, sen ajanhan seisoo vaikka päällään, kun puuhaakin vielä riittää. Kämppä on tietenkin pistettävä pentukuosiin ja keskusteltava Gertsin kanssa tulevista säännöistä . Töissä pitäisi vielä jaksaa käydä ensi torstaihin saakka, jolloin alkaa 3 viikkoa talvi-mammalomaa. Ei olisi tuon talviloman kanssa enää parempi tuuri käydä. Lomahan on tietenkin listoihin lykätty jo viime syksynä, toki pentua jo silloin kovasti odotettiin vaan en voinut tietää milloin napero lopulta uuteen kotiinsa muuttaa / koska pennut syntyvät. Voi helpotuksen määrää, kun huomasin fiksuna tyttönä laittaneeni lomani täsmälleen oikeaan kohtaa.
Minä olen niitä tyyppejä, jotka ehdottomasti haluavat pitää lomansa silloin kuin pentu kotiutuu. Minulla ei olisi sydäntä jättää pientä naperoa viikonlopun jälkeen yksin, töihin mennessäni. Haluan, että pentunen saa rauhallisen “lähdön” arkeemme ja saamme rauhassa harjoitella yksin ja yhdessä Geron kanssa kotiin jäämistä.
Asutaan vielä kerrostalossa, joten ikäväänsä ja ahdistusta möykkääviä koiria ei hyvällä katsota (tokikaan se ei ole koiralle mukavaa missään tapauksessa). Ei varsinkaan tässä talossa ja rapussa, jossa samassa rapussa kanssamme asuu ns. vuokranantajamme joka tykkää koirista niin paljon, että oli kehdannut ehdottaa loppuvuodesta, eräiden kotia etsivien koiranpentujen hävittämistä lyömällä niitä kirveellä päähän sen sijaan että niille etsittäisiin kodit!
Kyseiseltä henkilöltä on toki kuultu ennenkin mielenkiintoisia lausuntoja koirista, mutta tuo rykäisi törkeydessään ehdottomasti ykköspallille. Valitettavasti hänellä ei valtaa ole näiden asunnoiden suhteen kuitenkaan niin paljoa, että pystyisi kokonaan kieltämään koirien pidon

Hiukan on täytynyt jo käydä lievittämässä odotustaan shoppailemalla pikku-pojalle mm. hihna ja panta – tietenkin, mitä muuta pantaholistilta voi odottaakaan. Myös muutama lelu (jotka Gee luonnollisesti omii) sekä ihana sisustukseen sopiva peite makuualustalle on ostettuna. Pentuaitaukset täytyy käydä kellarista hakemassa ja laitaa niitä porteiksi ainakin keittiön ovensuuhun sekä jakaa asunto niin, että poissa ollessani saan toistaiseksi “Pojan” ja Gertsin eristettyä toisistaan, ihan vain taas varmuuden maksimoimiseksi. Kokoeroa on aluksi niin kovin paljon, että parempi “katsoa kuin katua”.
Toivottavasti nuo pakkaset alkaisivat jo hellittää, että päästäisiin ulos pyörimään pennun kanssa pikapissatuksia pidemmäksi ajaksi. Eetun ulkoiluja näillä pakkasilla on ollut surku katsoa, kun sen varpaat paleltuvat hetkessä ja kaikki kerralla niin, että jos herraa ei tajua / ehdi ajoissa nostamaan syliin, kopsahtaa se surkeana kyljelleen hankeen. Eetu on metsälenkeille (niille lyhyille, mitä täällä nyt kukaan on tarennut tekemään) tullut mukaan istuen takin sisällä kuin mikäkin fifi.

2 vee!

2011-01-30T19:42:00.001+02:00

Meidän oma pieni kainalotuppo, pusuttelijoiden kuningas täyttää tänään 2 vuotta! Mihin se aika taas vilahti? Kokoa on tullut lisää, ällistä en olisi niin varma ;)

Hirmusti Onnea kaikille siskoille ja veljille!

Taas uusia naapureita

2011-01-16T23:20:00.001+02:00

Uusi vuosi vaihtui meillä siskon ja hänen koiriensa kanssa mökkeillessä. Koiria oli mukana viisi, mutta kukaan ei juuri fanittanut Geroa, joka oli selkeästi joukon suurin tapaus - liian suuri ja tuttavallinen oli muiden mielipide. Eetu vietti juhlansa pääosin nojatuolissa istuen ja oli selkeästi (jälleen) sitä mieltä, että näissäkin bileissä olisi tunnelma ollut huipussaan, mikäli kaksi häiriötekijää olisi eliminoitu - Gee ja allekirjoittanut. Eetu nyt oli taas muutenkin saanut yliannostuksen meikäläistä, kun se oli joutunut olemaan armoillani jo muutaman päivän ennen lähtöä ja näihin muutamaan päivään mahtui pesutuokio, trimmaustuokio sekä kynsien leikkuu tuokio, kaikki "pistä vastaan koko pienen koiran tarmolla"-toimenpiteitä Embon mielestä. Ulkonakin oli kova pakkanen ja suojapuvun pukeminen lievästi sanottuna pisti pientä koiraa v*ituttamaan. No, siskoni sai ainakin eturivinpaikat seuratessaan millaista on elämä pienen ja sievän Embo-koiran kanssa. ;)
Koska muut koiruudet eivät tahtoneet alentua leikkituokioon Pikku-Geen kanssa, niin poitsu sai sitten toteuttaa itseään touhuilemalla itsekseen. Herra häröili pihalla tunteja, piti vahtia ja ajoi komealla huudolla kaikki epäilyttävät rapistelijat tiehensä. Makoili hangessa ja teki "reviirin tarkistus lenkkejä", sisällä ei olisi viihtynyt lainkaan.
Täytynee ottaa uusintakierros joskus!

Meillä on ehtinyt olla tämän vuoden aikana yksi mielenkiintoista luonnoneläin kohtaaminenkin, tällä viikolla, kun iltalenkillä törmättiin kahteen ilvekseen. Käveltiin tietä myöden kun 50m päästä tien yli juoksi jokin elukka. Hetki meni ennen kuin tajusin mikä siitä oikein vilisti. Matka jatkui samaista tietä eteenpäin kun samasta kohtaa sama elukka ravittaa takaisin päin ja jää seisomaan tielle meitä tuijottaen. Matkaa ei välillämme ollut kuin 20-30m ja elukka vain toljottaa (hetki todennäköisesti tuntui pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan, mutta kyllä se tovin kerkesi seistä). Jatkaessaan matkaa metsään mistä oli alunalkaen tullutkin, huomasin että metsän reunassa seisoo toinen kisuli. Todennäköisesti kyseessä oli emo ja viime vuoden pentu. Hieman kyllä pisti kylmäämään, kun noin pelottomasti täällä sinkoilevat ja aivan asutuksen vieressä. En niinkään paljon Geen puolesta pelkää, mutta kun porukkamme pitäisi lisääntyä maaliskuun alussa pennulla...Toki olen arvellut, että ilveksiä näissä meidän metsissämmekin viipottaa, mutta en kyllä ikinä uskonut että ilvestä pääsisin luonnossa silmästä silmään katselemaan - hieno elukka se kyllä on!!
Eiköhän tässä naapurisopukin saada välillämme jotenkin säilymään (ts. ilves ei vetele iltapalaksi meidän uutta perheenjäsentämme), mahtoi vain tulla ilvesmukulalle pieni virhearvio. Gero ei tyylilleen uskollisena höppänänä tajunnut naapurimme kohtaamisesta mitään, kun oli niin keskittyneenä haistelemassa juuri jotakin. Koiruus ei myöskään tajunnut jäljistä tuontaivaallista vaikka niitä pitkään ja hartaasti hangessa tutkiskelinkin.
Viime viikolla yölenkillämme Geen nenän alta nietoksen takaa singahti rusakko hirmuiseen raviin ja vaikka Gero oli jo ehtinyt lähteä perään pysähtyi se yhdestä käskystä kun kiekaisin AnnaOlla. Että niin suuri kiinnostus oli sitten rusakkoakin kohtaan. Nauratti jälkeen päin tuo "käsky" valinta, mistä ihmeestä tuli mieleen huutaa anna olla, joka tarkoittaa meillä "jätä se lattialle tipahtanut juustosiivu siihen" tai "anna sen roskan nyt olla siellä ojan pohjalla, nyt on jo niin monta roskaa kerätty roskiin vietäväksi ettei yhtä ainutta mahdu enää mukaan"??? Pääasia toki, että koira pysähtyi ja tuli luokse.

Joulu: Riitoja, kaatuneita kuusia ja pumpattavia naisia

2010-12-31T05:32:00.001+02:00

Jouluaattona kahdeksalta starttasi yksi pieni tonttu töistä, Jouluaaton viettoon. Ensin kodin kautta toista pientä, hieman karvaisempaa tonttua hakemaan ja sitten suunta koti nro II:sta.
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen. Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.

Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....

Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

Arkea ja naapureita

2010-11-07T10:54:00.001+02:00

Arki rullaa eteenpäin tasaiseen tahtiin. Kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle, kun mitään mainittavaa ei ole tapahtunut tässä syksyn aikana. Treenailua, lenkkeilyä, metsäretkiä, autoajeluja sekä töissä käyntiä - siinä Pikku Geen arkiohjelmaa.
Mitään uusia kuviakaan ei ole tullut otettua.

Lokakuussa käytiin mummoa tervehtimässä Saarijärvellä, ihan päiväseltään. Gero oli tietenkin mukana, koska aina on päästävä mukaan autoajelulle - vaikka kahdeksaksi tunniksi. Matkalla kyllä pysähdyttiin yhteen metsään riekkumaan ja Gero pääsi telmimään ensilumeen. Voi onnea ja onnen hepuleita!
Mummolassa tietenkin sai suun makiaksi, koska mummo oli ostanut koiravieraalle keksejä ja muita herkkuja. Meidän mummo on Paras Mummo - sanoi Gero ja veteli tarjottavat kitusiinsa purematta.
Mummo oli siskolleni jälkikäteen puhelimessa kehunut kuinka rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä koira se Tiian koira onkaan.
Huonon kuulonsa vuoksi mummo ei ilmeisesti ollut kuullut niitä lukuisia käskyjä mitä koiruudelle sai koko vierailun ajan ladella, ettei mummo olisi päin puskemisesta lentänyt seinälle, tai ettei mummon sormet olisi tullut syödyksi herkkujen lomassa tai ettei pienenpieni keittiö olisi näyttänyt vähemmän sievältä ja siistiltä mustan torbedon käytyä siellä pikaisesti pyörähtämässä.
Mummon kirkas ja kova ääni sai poitsun "hieman" kierroksille ja ihmekö tuo kun koiran korviin ne varmasti kuulostivat samalta kuin meikäläisen "riemunkiljahdukset" Geen kanssa touhutessa. "Kyllä se kotona ja töissä osaa"-fraasi olisi hyvinkin saattanut tupsahtaa suustani tällä reissulla jos joku koiran käytöstä olisi ymmärtänyt ihmetellä.

Me ollaan nyt asuttu tässä uudessa asunnossa noin 3kk enkä vieläkään ole juuri perillä keitä tässä talossa asuu (ei sillä, että se allekirjoittanutta mitenkään erityisesti ahdistaisi). Seinän takana asustelee joku mustiin pukeutunut moppitukka-poitsu joka ei oikein osaa arvostaa naapuruuttamme ensikohtaamisemme vuoksi. Oltiin yhtenä yönä lähdössä lenkille ja oltiin jo rapussa sulkemassa ovea kun selän takana yht`äkkiä toljottaa tämä naapurimme. En todella tiedä mistä maan alta se siihen itsensä järjesti tai miten koska mitään ääntä nuorukaisestä ei lähtenyt, mutta jumaleissöni että me molemmat (koira ja minä ja hetken päästä myös naapuri) pelästyttiin kääntyessämme rappuja kohti. Minä meinasin lirauttaa pöksyyn ja Gero meinasi vissiin, että hyökkäys on paras puolustus tätä hiipparia vastaan ja nosti hirmuisen älämölön pystyyn. Siinä vaiheessa kuin sain järkytykseltäni koiran aisoihin ja hiljaiseksi, oli rakas naapuri-ressumme singahtanut oveltaan rappuihin ja roikkui kaiteessa kiinni silmät selällään. Mutisin kyllä mennessäni jotakin että huh kun molemmat säikähdettiin ja ettei koira ole oikeasti vihainen. Ei tainnut poika kuitenkaan uskoa, sillä nyt hää ei tunge meidän kanssa samaan aikaan rappuun ollenkaan ja jos tullaan rapussa vastaan kiertää hän meidät hyvin kaukaa, hyvä ettei työnnä itseään tuuletusparvekkeelle. Ressukka :(
En vain ole koskaan törmännyt häneen ilman koiraan, että pääsisin juttusille. Vai pitäisikö mennä oikein ovikelloa soittamaan?

Alakerrassa asuu ulkomaalaistaustainen setä (n.60v.) joka ei koskaan halua tulla koiraa rapsuttamaan tai mitään, mutta aina hän on yhtä haltioissaan nähdessään Geron. "Upea, Mahtava, Uskomaton" on yleensä se litannia jonka hän meille latelee. Välillä hän on oikein meitä rapussa ovellaan odottamassa kun tullaan lenkiltä ja taas tulee sama tarina siitä kuinka "se on mahtava, täydellinen, aivan kuin ihminen!" :) Herra on kuitenkin ollut Suomessa töissä jo vissiin parikymmentä vuotta, joten kielitaidosta ei tämä samojen adjektiivien viljely pitäisi olla kiinni. Ehkä Gero vain on niin hyvää "ettei sanotuksi saa" ;)

Reissu, jota todentotta kaikki jo kaipasivatkin!

2010-08-16T16:17:00.001+03:00

Kotiin on palannut täysin uudestisyntynyt ja reipas ZOO. Kyllä teki rentoutusreissu poikaa meille jokaiselle. Nyt taas jaksaa jatkaa tätä muuttorumbaa purkamalla säkit ja laatikot. Asunto näyttääkin tällä hetkellä lähinnä kaatopaikalta jätesäkkivuorien vuoksi (tällä tytöllä on vähän noita vaatteita näköjään kertynyt... ja pelkkiä käsilaukkujakin on tullut osteltua reilun jätesäkillisen verran...). Minä ja Gero yritetään suunnistaa säkkien yli loikkimalla ja välistä pujottelemalla, Pönde puolestaan on innoissaan ja leikkii Veikka Gustafssonia kiipeilemällä muuttolaatikko-jätesäkkivuorilla.
Tarttee lähteä vaatekaappikauppaan.........

Gero vietti viikkonsa uiden, uiden ja uiden sekä mummolta saatua hk blöötä mussuttaen. Nyt tie viekin kylpyyn, kun koira haisee juuri siltä miltä viikon järvessä ja kaislikossa loirinut koiran voi odottaakin haisevan- eli hyvin pahalta. Iho näyttää olevan onneksi kunnossa.
Embo oli reissulla kuin toinen koira ja kohtauksiakin tuli vain yksi pieni, josta herra toipui hetkessä. Eetukin kunnostautui urheilun merkeissä ja vietti sekin järvessä tunnin jos toisenkin.

Lauantaina oli hurja ukkonen joka sai jopa allekirjoittaneen puntit tutisemaan iskettyään salaman maahan 15m päähän mökinkuistista jolla istuimme. Aivan mahtavaa, mutta ei kiitos ihan heti uudelleen. Eetu-ressu oli tietenkin ukkosesta kauhuissaan ja vapisi sängyn alla, mutta uskomattoman nopeasti herran mieli tällä kertaa tasaantui ja loppuilta meni kuin mitään ukkosta ei olisi ollutkaan. Gero oli meidän kanssa kuistilla katselemassa ukkosta, eikä korvaansa lotkauttanut ryskeelle, pötkötteli vain vieressä pää sylissäni. Kovimman jysäyksen jälkeen katsoi kerran taivaalle, että mitä seltä on niskaan putoamassa.

Pönö luuli varmasti kuoleensa ja päässeensä taivaaseen loikattuaan kuljetusboksista ulos: Ruoka ja ruokaa, joka puolella vain ihanaa vihreää ruokaa! Ja kyllä poitsu söikin. Pönö sai viipottaa joukon jatkona pihalla vapaana, mukula sai kaulaansa kissojen kaulapannan pienellä kulkusella varustettuna ja näin ei jääneet jäneksen liikkeet kuulematta.

Mitä pienet edellä sitä isot perässä, vai mitense nyt oli

Eetu jäi rannalle ruikuttamaan

Kyllä ne pienetkin osaavat!

Kilikali ja Korvat piitsillä :)

Tupuna joutui jäämään näistä pirskeistä pois ja pääsi (Tupunan mielestä joutui), jo ihan siitä syystä ettei autoon olisi mahtunut enää yhtään mitään, kummipoikani hyvään hoitoon. Palkaksi tästä suuresta kokemastaan väärydestään on rouva sitten työllistänytkin nuorta hoitajaansa unohtamalla täysin sisäsiisteyden ja pissimällä ahkerasti vessalaatikon viereen.

Kiitos Tupsukka, sinua ei varmasti enää siinä osoitteessa kaivata. :(

Hoitoon lähdön lähtökohdatkaan eivät olleet parhaimmat, kun pupu oli jo valmiiksi "loukkaantunut" saadessaan häädön espoosta ja joutuessaan muuttamaan tilapäisesti vantaalle. Rouva pupu ei suostunut olemaan missään tekemisissä meikäläisen kanssa vaan paineli murjottamaan telttaansa aina kun olin lähistöllä, muiden kanssa sopi kyllä keskustella ja herkutkin kelpasivat.

Eilen iltana oli kämpässä hiljaista sakkia. Gee makasi illan ja yön reporankana lattialla ja iltalenkkikin typistettiin puolentunnin minilenkiksi. Pönö makasi kuljetusboksissaan kuin raato vielä muutama tunti kotiinpaluun jälkeen, loputa kai hirmuinen pissihätä ajoi pupusen vessalaatikolle asioilleen.
Eetu lähti vantaalle, katsomaan kuinka elo siellä sujuisi...

Gee köllöttelee edelleen, mutta Pönde on jo toipunut rankasta viikosta ja vetää kämpässä satasta kiristäen meidän molempien hermoja tuttuun tapaansa.... :)

Pienen koiran suuret murheet

2010-08-08T16:37:00.000+03:00

Huh huh, nyt on muutto viimein saatu hoidettua ja seurakunta on vihdoin uudessa osoitteessa. Kyllä tuo laatikoiden keskellä eläminen alkoikin jo nyppiä aika rankasti. Tupsukka tosin joutui lähtemään Tuomon luokse evakkoon Pöndeä joka on tullut siihen ikään, että kuvittelee olevansa espoon kovin jätkä. Täytyy poitsu kastroida tuossa syksyllä niin saadaan mummelikin kotiin.

Gero on asettunut uuteen kotiin hienosti eikä mitään pöhinöitä uusista rapunäänistäkään ilmenyt, mikä on hieno asia ja hieman yllättävä. Toisaalta, täällä on tutut tavarat ja hajut ympärillä.

Embo ei muutto ihan yhtä lungisti ottanut ja herra on aika nyt hämillään, sen lisäksi että tämä kesä on ollut kokonaisuudessaan Eetulle kuumuuden vuoksi rankaa ja epikohtauksia on ollut enemmän kuin koko Eetun meillä oloaikana ja tarpeetkin tehdään juuri siihen missä hädän sattuessa satutaan seisomaan. Kovasti on toki yritetty viilentää herran oloa ja tehdä oloa mukavaksi, toisaalta myös muutto ja jatkuva härdelli on lisännyt tämän Stressi-Erkin rauhattomuutta ja sehän on jo tiedossa että stressatessaan niitä kohtauksia hälle juuri tulee.
Nyt vaan aletaan olemaan siinä risteyksessä, että ihan tosissaan täytyy miettiä mikä on järkevää, kun tämän hetkinen tilanne ei ole mukavaa varsinkaan Eetulle, saati Gerolle eikä Pöndellekään jonka liikkumista täytyy rajoittaa kun Embo ei siedä ketään lähellään. Ja minä olen lopen väsynyt ainaiseen luuttuamiseen ja varpaillaan oloon kytätessäni kohtauksia tai vahdatessani muiden elukoiden liikkeitä, että Embo saisi olla mahdollisimman rauhassa. Lisäksi saan paikkailla itsestäni puremajälkiä (Eetun) mennessäni väliin kun Gee tai Pönde (tai minä itse) on mennyt liian lähelle Emboa sen ollessa "siinä mielentilassa" :(
Tuomon luona sitten taas ramppaa Hanneksen kavereita, joten ei E:en muutto sinnekään ole nyt ratkaisu.

Ennen mitään elämää muuttavia ratkaisuja lähdemme kuitenkin viikoksi omalla porukalla reissuun. Tilava mökki korvessa ja monta tuntia autoajelua, siitä on Embokin aina nauttinut. Makkaran syöntiä, kainalossa kellimistä ja metsäretkiä - vaaleanpunaiset lasit silmille ja arjen harmauden miettimistä sitten viikonpäästä kun palaamme kotiin.

Vaikka tiedänhän minä, että tämä tulee olemaan Embon viimeinen kesälomareissu.

Koskakohan tämä paskan sataminen niskaan oikein loppuu? :(

Uusi Koti ja kesäloma suunnitelmia

2010-06-18T01:45:00.001+03:00

Jee jeee JEEE! Me saatiin uusi koti täältä samasta kaupunginosasta! Alkuun iski paniikki - Miten me mahdutaan pienempään kämppään, mutta nyt päälle jo puskee melkoista innostusta, eikä vähiten siksi ettei meidän tarvinnutkaan muuttaa mihinkään betonihelvettiin. Nyt Pöndekin saa rauhassa jatkaa metsäretkeilyjä meidän kanssamme, eikä Gero ole tulevaisuudessakaan hihnaan sidottuna. Elokuun alussa olisi muutto.
Kesälomaakin siirrettiin niin, että loma piteni viikolla. Ehkäpä 5 viikkoa kesälomailua on riittävästi ;)
Elokuuksi suunniteltu parin-kolmen yön vaellus on täysin suunnittelu asteella. Tarkempi aikataulu on vielä mietinnässä, sekä joidenkin varusteiden hankinta. Myös elukoiden hoito on vielä suuri ? Embon ja Tupsukan voi hoitaa Hanski, mutta tuon murkkuikäisen lupan hoitopaikka on kovin hakusessa... Eikai tuota itkupotkuraivareita kiellettäessä saavaa, sohvaa syövää Pönde Torvista kukaan huoli. :)
Voipi olla, että reissu siirtyy ainakin parilla vuodella eteenpäin, ensivuonna kun ei erinäisistä syistä päästä niin pitkää reissua tekemään.
Keski-Suomessakin pitäisi käydä jossakin välissä....Mahdetaankohan taas käydä syömässä siskon mansikkamaa tyhjäksi ;)

Näyttää siltä, että ihan loistava kesä tästä on kehkeytymässä ja toivottavasti vielä loistavampi syksy.....

Arjen harjoittelua ala` Gero & Pönde

2010-05-16T18:54:00.002+03:00

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, kuinka tulen hoitamaan pupujen, lähinnä Pönön, ja Geron yhteiselon kun joudumme muuttamaan tämän vuoden puolella pienempään asuntoon. Pönöllä on kokoa jo nyt sen verran, ettei sitä tee häkissä mieli seisottaa kuin pieniä hetkiä kerrallaan, pakon edessä (Pönön keittiössä asuminen, ei oikein pöytätasoille loikkimisen vuoksi (YÖK) ottanut onnistuakseen). Yöt on poika kuitenkin joutunut teljettynä kyhjöttämään koska en ole uskaltanut jättää koiraa ja kania tänne keskenään viipottamaan töihin lähtiessäni. Embo ja Tupuna ovat omissa kämpissään poissaollessani.
En usko, että Gero Pöndelle mitään tekisi, mutta koira on koira eikä tietenkään 100%:sen luotettava. Toisaalta, jos Gero haluaisi kanin niitata niin eipä siinä häkit sitä urakkaa paljon hidastaisi. Joitakin kertoja ole tehnyt nyt niin, että jätän töihin lähteissäni Pönden vapaaksi olkkariin ja laitan Gerolle kuonokopan päähän (pystyy läähättämään, juomaan ja jopa poimimaan nappuloita lattialta). Gee ei voi kuitenkaan ikuisesti viettää koppa päässään yksinolo aikojaan joten eilen päätin jättää kopan pois.
Tyypit jäivät vieretysten pötköttelemään tuulettimen eteen kun lähdin. Aamulla kaikki ok ja molemmat luppakorvat loikkivat ovelle vastaan, kun kotiuduin. Täytyy kyllä myöntää, että pientä jännäkakkaa meinasi puskea, kun kotiovea avasin. Tällä menolla siis jatketaan. Tietenkin jotain voi sattua myöhemminkin, mutta niinhän sitä voi sattua millon mitäkin odottamatonta kun on elukoista kyse. En ala nyt sressaamaan sellaista mitä ei ole vielä tapahtunut ja mitä 99.9% todennäköisyydellä ei tule tapahtumaan.

Pöndestä ja Geestä on tullut kyllä loistavat kaverukset. Yhdessä ne ovat oikein pojankoltiaisia jotka pistävät pinnan venymään. Pönö se on parivaljakon Ville Vallaton ja Gero taas menee mukaan kaikkiin hölmöilyihin.
Siivoaminen on osoittautunut täysin mahdottomaksi jos nämä kaksi pyörii jaloissa. Parikertaa kokeilin ja sitten päätin luovuttaa. Pönö on kokoajan siellä missä tapahtuu; tunkemassa roskapussiin, maistelemassa lattiarättiä, makaamassa keskellä lattiaa kun imuroin eikä muuten taatusti väistä. Siinä saa sitten reporankana kyljellään makaavaa pupua lykkiä imurinsuulakkeella pois tieltä ja se on pönden mielestä ilmeisen kivaa, koska jos käsineni nosta herran vaikka sohvalle istumaan niin ennen kun saan imurin käyntiin on kani taas lattialla makaamassa. Gero tietenkin menossa mukana, koska sen mielestä on aivan huippu hauskaa kun Pönö tekee iloloikkiaan ja niitä se tekee aina kun sen vippaa pahanteosta johonkin kauemmaksi. Varsinkin lattiaa pitkin imurilla työnnettävä kaninraato on hauska (tai huolestuttava) koska sitä täytyy olla nenällä tökkimässä sekä nuolemassa ja sitten kun pupu loikkaa pystyyn ja singahtaa johonkin suuntaan niin Geetä naurattaa ja sen pitää tulla minulle asiasta reportoimaan (ja imuria tallomaan, mahdollisesti sammuttamaan sen). Jos taas käsken Geron vaikka eteiseen maate, niin sitten Pönö on Geron kimpussa, kiipeämässä selkään istumaan, tökkimässä nenällää ja vetämässä nenän alla hirmuista ravia selvästi lällättäen samalla. Ei siinä pieni koira kyllä paikallaan malta pysyä.
Tämä ruljanssi sitten jaaatkuu ja jaaatkuu niin kauan kun siivoaminenkin jatkuu. Siivoksen loputtua olen raivosta punainen, kun pieni siivous hetki venyikin parintunnin EI:n jankkaamiseksi. Helpompaa siis kun pistää Pönden lukkojen taakse.

Ulos olisi lähdössä aina kolme luppaa, ruokaa odottaa aina kolme luppaa jne jne jne.....

Mille ne golfpallot haisee?

2010-05-14T05:17:00.004+03:00

Laitetaan hieman kuulumispäivitystä esille, vaikka mitään huikaisevaa ei ole tapahtunutkaan.

Talviturkki on heitetty eli uimassa käyty ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten. Gero siis kävi, minä sain osani vain märkien verkkareiden muodossa kun poitsu tuli "kiittämään" eli puskemaan jalkoihin kun vihdoinkin pääsi pulahtamaan. Siitä saakka kun rannasta hieman jäät sulivat olisi Gee halunnut olla siellä plutaamassa, mutta lupaa ei hellinnyt ennen kuin koko lampi oli sula. Nauru oli taas herkässä katsellessa pienen koirapojan onnea. Ensin hirmuista loikkaa veteen ja vedestä rannalle, selkäuintia hiekassa ja takaisin veteen. Arvatkaa minkä näköiset oli lattiat aamulla...
Uintia on harrastettu ahkerasti siitä lähtien ja varsinkin nyt kahtena päivänä kun "on ollut ihan liian kuuma meidän makuun". :p
Lammen vesi tekee turkille hyvää (kuin myös hiuksille), mutta suojuoksun jälkeen joutui koira kyllä kylpyyn.
Eksyttiin viimeviikolla suonlaitaan iltalenkille ja mikäpä tietenkin sen mukavampaa kuin painella suota ees-taas-ees-taas ja välillä uida selkää suopursujen keskellä. En illalla/alku yöstä kotiin päästyämme kiinnittänyt kummempaa huomiota Geron hajuun, märkä koira haisee märälle ja vielä kun on rymytty suolla niin eihän koira millenkkään ruusuille tietenkään haissut. Herätys aamulla olikin astetta karumpi! En osaa edes kuvailla sitä "tuoksua" mikä rakkaan koiran turkista lähti. Ulkopuolinen olisi voinut kuvitella, että piilottelen sänkyni alla suohirviön raatoa. Aamulenkki vaihtui takapihan pikapissatukseen ja matka kävi kohti kylpyammetta. Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen oli minulla puhdas ja siisti koira - semmoisen 12 tuntia kunnes lähdimme iltalenkille...Päivälenkit tehdään yleensä ns. ihmistenilmoilla, joten koirakin pysyy siistinä.
No, ei jaksa pingottaa tuon ulkomuodon kanssa, ei me mihinkään näytelmiin saada itseämme raahattua kuitenkaan. Varsinkin jos kelit jatkuvat kuumina niin taidan kaivaa Andiksen taas trimmisalkusta esille ja annan koneen laulaa.
Vaan jossain vaiheessa täytyy kyllä ryhdistäytyä ja mennä jonkun näköistä lausuntoa hakemaan herran ulkomuodosta. Mutta nyt nautitaan kesästä ja mietitään velvollisuuksia toiste.

Treenit on pyörähtäneet taas täysillä käyntiin, eikä juuri uutta auringon alla. Noutokapulaahan esittelin Geelle syksyllä, eikä moinen mötikkä poitsua juuri kiinnostanut. Pistin kapulan jemmaan ja ajattelin palaavani siihen sitten joskus myöhemmin. Jälkivaljaita kaivaessani esille osui kapulakin käteeni ja olin sitä vain siirtämässä pois tieltä kun Gero nappasi sen suuhunsa. Tuijotin koiraa hölmistyneenä ja koira tuijotti minuun innosta täristen. Päätin testata kuinka hauska kapula Geen mielestä olikaan. Kapula pois koiralta, sivulle käsky ja kapulan vippaus eteiseen. Gero singahti perään nappasi mötikän suuhunsa ja kiikutti sen minulle.
OK, vähän hienosäätöä ja se on siinä! Vielä kun minä oppisin heittämään kapulan niin ettei se singahtelisi mihin sattuu ja jos sen saisi vaikka kentällä pysymään ;)
Jälkiä ollaan käyty ajamassa ja se sujuu edelleen, mutta nyt tarttisi varmaan alkaa tekemään jotakin niiden keppien eteen....

Tehtiinpä muuten ensimmäinen bussiretki tällä viikolla kun lähdettiin oikein stadiin. Myyrmäkeen asti bussilla ja siitä loppu matka autolla. Kyllä olin pakahtua ylpeydestä kun Gero käyttäytyi niin hienosti ja sai kovasti kehuja rauhallisesta, kiltistä luonteestaan, tottelevaisuudestaan sekä kauniista ulkomuodostaan. Rapsuttelijoita riitti ja Gee nautti huomiostaan 110 prosenttisesti.

Gerohan käy edelleen joka toinen viikko "töissä" vanhainkodissa Tuomon mukana ja kaikki ovat tyytyväisiä järjestelyyn. Tuomo saa työkaverin, vanhukset ovat haltioissaan kun saavat koiralta pusuja ja saavat rapsutella sitä ja Gero on aina todella innokkaana lähdössä hommiin. Gero osaa kuulema todella rauhallisesti kohdata vanhukset, istuu rauhassa eikä häsellä.

Muuten ollaan otettu lungisti. Vietetty paaaaljon aikaa ulkona uiden, juosten, leikkien ja jätskiä syöden.
Toissapäivänä istuskelin Geen kanssa lenkin päätteeksi erään pellon laidassa. Gee ei tietenkään juuri malttanut istua vaan tuusaili omiaan mm. ojassa läträten (yllättäen). Yht`äkkiä se nosti nokan kohti taivasta ja lähti vetämään pellolla siksakkia, löysi etsimänsä ja palasi takaisin - golfpallo suussa. (??) Kolme kertaa se tekin saman ja viimeisen pallon kohdalla se joutui hiukan kaivamaankin, että aarteen sai esille. Viime kesänä kyseisellä pellolla oli joku wannabe golffari muutaman kerran yönpimeinä tunteina treenailemassa, mutta olen 100% varma ettei palloihin hänen jälkeensä ole kukaan muu koskenut. Sen jälkeen pallot on seisseet monissa vesisateissa, auringon paisteissa ja valtavan lumikinoksen alla melkein vuoden ja silti ne muka haisivat koiran nenään. Aivan käsittämätöntä!

*EDIT* Valehtelenkin pentele! Rupesin tuossa lukemaan, että mitä olemme Geen kanssa puuhailleet vuosi sitten ja kah` mehän ollaan oltu bussiajelulla! Ihan kirkkain silmin olen sitten valehdellut niille tädeillekin siellä bussissa. :(

Yksi "pieni" kanilapsi ja koko talous aivan sekaisin

2010-04-17T23:49:00.001+03:00

Ei meille tainnut mitään kania tullakaan! Pönde on niin koiramainen otus, että kyllä se kolmannesta koirasta menee, painoakin jo lähes 4 kiloa.

Koko meidän pieni perheemme pyörii tällä hetkellä Pönden ympärillä! Kaikki (paitsi Eetu, yllättäen) ovat aivan totaalisen rakastuneita. Geroa vaan on saanut välillä toppuutella, kun se tuppaa olemaan vähän turhan riehakas Pönön seurassa, varsinkin ulkona. Pönde ei Geron leikkiinkutsuista mitään ymmärrä, eikä pelkää ohi loikkivaa koiraa, mutta minä pelkään sitäkin enemmän että Gero vahingossa astuu pupun päälle joten Gerolle on napsahtanut joko hihna- tai autojäähy aina kun meno menee hurjaksi. Kyllä se tästä, kun "uutuudenviehätys" laantuu.

Asumisjärjestelyissä ollaan jouduttu tekemään pieniä muutoksia, sillä Pöndeä ei häkit pidättele ja yöksi häkkiin laitettua pupua saakin sitten aamulla metsästää milloin mistäkin. Niinpä herra muutti tällä viikolla keittiöön asustamaan ja Pönde on onnessaan. Ihan ok järjestely muuten, mutta Pönön keksimä mukava uusi nukkumapaikka - keittiön ikkunalauta, ei oikein allekirjoittanutta hymyilytä. Enkä voi edes käsittää miten kani sinne itsensä väkertää?! Okei, ensimmäisenä päivänä se hyppäsi tuolin kautta ruokapöydälle ja siitä ikkunalaudalle, mutta entäs nyt kun tuolien kautta ei enää pääse? En pysty ymmärtämään, mutta jotain on keksittävä, sillä en todellakaan halua että jänikset hyppii ruokapöydällä - yök! Täytyy kyllä nostaa hattua, että hyvin kiltisti pöydällä on paineltu menemään, kun mitään ei oltu lattialle tiputettu ja rikottu, mutta toista se todennäköisesti tulisi olemaan sitten kun kani on täysikasvuisena lähes 6 kiloinen mörssäri joka tunkee eteenpäin esteistä välittämättä.

Vaikka herra kovin hurmaava onkin, niin luulen silti, että tulossa on vielä monta monituista päivää kun kiroa kanin syntymää, kyllä se on jo nyt tämän parin viikon aikana keksinyt jos jonkinäköistä pientä jäynäntynkää. Hermoja tullaan kyllä venyttämään tulevien vuosien aikana moneen kertaan. :)

Käytiin sitten juoksemista treenaamassa

2010-04-10T02:00:00.000+03:00

Tässä yön pimeinä tunteina päätin aktivoitua ja lähteä iltalenkin yhteydessä treenaamaan juoksemista Geron kanssa.
Meidän tuleva juoksuharrastuksemmehan ei tule olemaan mitään kielivyön alla ravittamista canicross-palkinnot silmissä vilkkuen, vaan ihan lähinnä allekirjoittaneen kunnon kohottamista ja polven ehdoilla menemistä. Monen monituisen kilometrin lenkkejä en ainakaan näin alkuun pysty edes juoksemaan ja vauhti - no kyseinen vauhti tulee tuskin Geroa pahemmin rasittamaan, siksipä olenkin katsonut meille valmiiksi reittejä joissa Gero voi juosta vapaana.

Tarvittavat pelit ja vehkeet on hankittu; juoksuvyö, -liina sekä koiralle hyvin istuvat huskyvaljaat ja minulle juoksulenkkarit. Valjaiden pitämistä ja pukemista ollaan harjoiteltu sisätiloissa. Kyllä olisi ihmisten pitänyt olla näkemässä, kun sain valjaat hyppysiini. Yritin ja yritin väkertää niitä Geron päälle, mutta ei onnistunut, ei sitten millään. Epäuskoisena tuijotin valjaita ja koiraa - siis eihän näitä voi saada koiralle mitenkäänpäin päälle, kun missään ei ole mitään avattavia solkia. : ) Ei auttanut lopulta kuin mennä nettiin katsomaan kuvia, että sain valjaat väännettyä jo tuskastuneen Geron päälle.
Yksinkertaisethan ne olikin pukea kun olisi vain viitsinyt käyttää vähän järkeä.

Rensselit valmiina, tiet sulia joten eikun hommiin! Tällä lenkillä oli tarkoitus opettaa kulkemaan edellä liina kireällä. Joopa joo! Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, vaan eipä se sitä tuon meidän vieterijäniksen kanssa ollutkaan. Kävelyvauhdissa Gee ei tajunnut ollenkaan, että olisi pitänyt vetää!!?? Koko pienen koiran elämän verran on jankattu, että älä vedä! Ehdottomasti edellä olisi pitänyt mennä joku jonka perään Gero haluaisi mennä, aivan niinkuin joka paikassa opastetaan. Mutta koska mitään hommia, ei ilmeisesti pidä tehdä liian helpoiksi niin päätimme aloittaa ilman. :)
Sitten keksin kuningasajatuksen! Kun lähden juoksemaan, niin Gerokin tietenkin ampaisee liikkeelle ja kun koira on oikeissa asemissa niin palkka! Jee, näin se homma etenee!
Tai sitten ei...
Lenkkareiden kiristys ja eikun menoksi! Ensimmäiset juoksuaskeleet ja koira ampaisee liinan päähän, mutta valitettavasti vain sivusuunnassa - ojan pohjalle... Ressukka säikähti, että mitä helkkaria tapahtuu kun emäntä noin yllättäviä liikkeitä tekee! Seuraavaksi se, koira siis, repesikin nauramaan. Minua ei tässä vaiheessa paljoa naurattanut, kun olin hädintuskin saanut pidettyä itseni pystyssä ja poissa sieltä ojan pohjalta jossa oli ihan riittävästi vettä. Gero loikkii kahdella jalalla vieressä kieli suupielestä roikkuen ja aivan selvästi nauraa päin naamaa. Pöh! Minullehan ei koirat naura ;) , joten tiukka komennus koiralle käskien sen rauhoittumaan ja sitten uusi yritys.
Vahingosta viisastuneena päätin siirtyä keskemmälle tietä juoksemaan, etten ainakaan löydä itseäni naamaltani sieltä ojasta... Enää ei sitten ollutkaan pelkoa ojaan joutumisesta, mutta ei ollut kyllä liinakaan enää kireällä. Gero joko vaihtoehtoisesti loikki vieressä kahdella jalalla yrittäen kiskoa liinaa/hihnaa/IhanMitäVaanSuuhunSaa, ihan kun joku pikkupentu(!?) tai sitten juoksi tiukasti vasemman jalan vieressä silmiin tuijottaen. Ei hyvä ihme! Jos ei saa riehua kun kakarat, niin sitten seurataan... Just just.

Piiiiitkän ja hikisen lenkin päätteeksi sain kuin sainkin koiran edes jollakin tasolla tajuamaan (älkää ihmeessä kysykö miten), mitä sen tulee tehdä ja pääsin jopa pariin kertaa ruhtinaallisesti poikaa palkkaamaan.
No, jos joku tällä reissulla jotakin oppi niin ainakin nyt minä tiedän miten canicrossin treenaamista EI pidä aloittaa. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa ja Gerolla oli kyllä vissiinkin hauskin lenkki ikinä - minulla ei!

Kuvia ei toivon mukaan ole missään nähtävillä! ;)

Mamma, mikä toi on???

2010-04-08T06:01:00.000+03:00

Gero on aivan pihalla, totaalisen sekaisin uudesta pikkuveikastaan. Poitsut tulevat kyllä todella hienosti juttuun ja valvonnan alla ovat yhdessä touhunneet lattialla. Pönö ei pelkää Geroa laisinkaan, vaan tunkee päätään toisen partaan, puikkelehtii jalkojen välistä, loikkii nenän alla iloloikkiaan, pysähtyy välillä aivan viereen pesulle ja tökkii Geroa kuonollaan Geen pötköttäessä lattialla. Gero todella nätisti seuraillee pupusen puuhia ja antaa sen rauhassa tehdä tuttavuutta. Välillä Geroakin tosin pupun riehuessa alkaisi vähän leikittämään, mutta hyvin uskoo kun sanotaan että "nätisti".
Gee on kyllä selkeästi hieman hämillää, että mikä tämä lattialla loikkiva tyyppi oikein on?? Se on vähän samanlainen kun Tupuna, mutta ei kuitenkaan, se on paljon suurempi, haisee erilaiselle ja käyttäytyy erilailla. Kovasti Gero yrittää ottaa asiasta selvää pupusen takamusta haistelemalla oikein perusteellisesti, väillä oikein nostaen päällään kanin peppua hieman ilmaan (josta Pönde ei ole moksiskaan) mutta mitään järkevää ei ilmeisesti näytä selviävän. Haistelu hetkien jälkeen Gero ravitti minun luokse "naureskellen" tökkäisemään kuonolla ja palasi selvittämään mysteeriä.
Kertakaikkisen hupaisia otuksia molemmat. :)

3 kiloa rakkautta

2010-04-07T09:13:00.000+03:00

Kääpiöluppa vaihtui sitten lähes kolme kiloiseksi ranskanluppa penikaksi! :-(
No, onpahan mitä pusutella. Mihinkään tuo elukka ei meiltä kyllä enää lähde, kyllä se on jo sen verta vakaasti loikkinut tässä pienessä hetkessä kaikkien sydämiin. Tuomo ehti Pöntseä pallotella eilen puolisen tuntia, kun oli mies jo aivan myyty. Gero on tietysti intona, eikä Pönö-pupukaan näytä Geestä pistävän pahakseen, laittoi vain pitkälleen kun Gero sitä nenällään tuuppi ja pusutteli.
Kyllä sitä on itse ollut lähes itkuraivarin partaalla, kun on pitänyt yöksi mennä töihin. ;) Ennemmin sitä olisi maannut mahallaan lattialla paapomassa vauvelia. Kentie Gerokin olisi jättänyt mielummin tällä viikolla työyöt välistä ja jäänyt pitämään tulokkaalle seuraa. ;)
Emboa ei koko elukka voisi vähempää kiinnostaa, lähinnä vain sen ruoat...
Suurimman yllätyksen antoi Tupuna joka pääsi tulokkaaseen tutustumaan valvovien silmien alla kalterin rakosesta. Tupuna joka on tähän päivään saakka saanut hirmuiset raivarit nähdessään muita pupuja seuraili uteliaana Pönön touhuja ja antoi sen nuolla päätään! Ehkäpä nämä kaksi vielä jonakin päivänä voivat asua sopuisasti yhdessä.

Kyllä Gerosta ja Pönöstäkin vielä hyvät kamut saadaan!

On se vaan aika ihana! ♥

Uusia vinkuleluja ja pusukaveri

2010-04-01T16:37:00.001+03:00

Tänään saatiin herätä peipon lauluun ja eilen asioille mennessä oli vihdintien varressa olevalle pellolle laskeutunut muutama kurki! Lumen sulamisen kuulee ja kadut ovat loskaa täynnä. Kyllä se on kuulkaa kevät saapunut! Tokihan tässä haittapuolensakin on mm. jatkuva tassujen, vatsanalusten ja lattioiden pesu, mutta kyllä se kevät vaan on vuodenajoista paras!
Gerolle sulava lumi aiheuttaa "harmaita hiuksia", koska kakalle täytyy päästä aina mahdollisimman syvälle ojan pohjalle, metsään tai pusikkoon, mutta nytpä ei enää hanki kannakkaan. Naurussa on ollut pitelemistä katsellessa koiran rämpimistä kaulaan asti upottavassa hangessa täydellistä kakkapaikkaa etsimässä. :)

Eilen oli Geen mielestä huippupäivä, koska oltiin monta monituista tuntia reissussa. Ensin pääsi autoajelulle manniin ja lopuksi vielä "kylään". Kyläpaikassa sai vielä kaikenkukkuraksi oleilla keittiössä ja osallistua ruoanvalmistukseen, mitä ei täällä kotona kuuna kullan valkeana suvaita, lähinnä bakteerin kokoisesta keittiöstä johtuen.
Ostettiin mennessämme cittarista joku koirille tarkoitettu lelupaketti, jossa oli yhteensä viisi erilaista vinkuvaa lelua, koska Gee kuitenkin jonkin verran viettää aikaa Tuomon luona ja tietenkin herralla täytyy olla viihdykettä. Ei meinannut herra päästä ihmeen alta pois kun Tuomo leväytti kaikki uudet aarteet keittiön lattialle. Jokaista piti vuorotellen painaa nenällä ja saada lelu vinkaisemaan ja sitten valittiin yksi, vedettiin hirmuista ravia olkkariin ja yhtä kovaa ravia takaisin ja uusi lelu kantoon. :)
Pitäisi vissiin tänne Espooseenkin hankkia vinkuvia leluja. Täällä ainut vinkuva on röhköpossu jonka olen nyt useana yönä saanut(?) ottaa viereeni nukkumaan, muuten on saanut herätä keskellä yötä ihastuttavaan öhöhönkönkönk-ääneen, kun poitsu on lelun piilottamastani jemmasta käynyt onkimassa esille.

Maanantaina laumaamme saapuu uusijäsen kääpiöluppa-herra, tilapäisesti vai vakituisesti - se jää nähtäväksi. Tarkoitus on etsiä pojalle uusi koti, koska nykyinen perhe ei allergiansa vuoksi pysty poikaa pitämään ja tähän hätään heillä oli ajatuksena kuskata poitsu eläinkauppaan, mikä ei käy missään nimessä mikäli minä voin asiaan vaikuttaa! Ennemmin sitten hemmo tänne meille, tilaa kyllä riittää. Itse en hirmuisen innoissani ole jänestä itse pitämässä, koska Tupuna ei ole mikään kani-rakastaja, se ei aktiivisesta yrityksestä huolimatta koskaan hyväksynyt edellisiä kanejamme, eikä kumpaakaan kaneista ole leikattu. Toki tulokkaan voisi leikata, mutta mikäli uusi (HYVÄ) koti jostakin ilmaantuu, niin sitten poitsu saapi lähteä. (Olen kyllä aika heikkona noihin luppakorvaisiin miehiin, joten saapa nähdä raaskinko herraa enää luovuttaa eteenpäin). Mitään varsinaista tietoa kanista ei ole, koska se on ostettu kuin sika säkissä, luotettu myyjän puheisiin (joka siis ei ollut kanin kasvattaja, kai??) siitä, että se on puhdas kluppa, mutta koska mitään mustaa valkoisella ei ole niin... käytännössähän se voi olla mitä tahansa. :(
Nyt on hyvin vielä tilaa rajattavaksi niin, että molemmille pitkäkorville jää ruhtinaalliset juoksutilat ja yksi kokonainen tyhjä huone johon tulokas saakin muuttaa, eli viettää aikaansa siellä kun en ole kotona ettei tapahdu mitään häkistä murtautumisia ja kohta ole kämppä täynnä kaninpoikasia. ;)
Gero on varmasti onnessaan, uusi kaveri jonka voi pusuttaa märäksi, kunhan tulokas ei pelkää....

Lupaus keväästä (ja ikuisesta ystävyydestä?)

2010-03-26T12:38:00.000+02:00

Viimeyönä tein poikien (niin, en minä Eetua raaskinutkaan päästää täältä vielä mihinkään) kanssa täyden kympin lenkin. Tavallisestihan pojat lenkkeilevät erikseen, koska Embon hinakäytös on - no, jokseenkin erikoista ja joukossa sitten tyhmyys tiivistyy. Harjoittelun vuoksi otan poitsut joskus harvoin yhdessä ulos, mutta ei niistä harjoitteluista ole tuntunut olevan mitään hyötyä - Embo on mikä on, vaikka voissa paistais. :)
Eilen iski laiskuus, kun tarkoitus oli tehdä Geen kanssa parin tunnin lenkki ja sen päälle olisi pitänyt lähteä vielä Embon kanssa - ei kiitos, meni syteen tai saveen niin pojat lähtee yhdessä.
Heti ulko-ovella sai Geroa muistuttaa, että vaikka pikkuruinen Eetu vetää hihnassa ja välillä lähes hyppii voltteja, niin Sinä kuljet nätisti, etkä härpi Emboa!! Hihnassa ei tehdä myöskään mitään leikkiin kutsurituaaleja.
Esitelemän jälkeen päästiin lopulta matkaan ja silmät meinasi pudota päästä kun totesin miten sujuvasti poitsut kulkivat rinta-rinnan. Eetukin kulki lähes vetämättä joka on jo melkoinen ihme. Gerokin on tainnut jo sen verran aikuistua, ettei se jaksa enää juuri riehaantua Eetun tempauksista.

En lenkeillä ole myöskään päästänyt kovinkaan usein poikia samanaikaisesti irti, koska Eetua on ärsyttänyt perässä seuraava "pikkuveli" joka tunkee viereen haistelemaan samaa ruohonkortta, änkee ja tyrkkii ja sitten on Eetulta palanut pinna. Metsässä kyllä painattavat molemmat irti ilman että vanhalta herralta menee hermo.
Nyt päätin sitten kokeilla koska hihnaosuuskin meni niin hienosti. Molemmat pojat istuivat vierekkäin kun irrotin hihnat ja kaksi karvapäätä napittivat ponnariensa lomasta silmiin ja luvan saatuaan ryntäsivät liikkeelle.
Sulassa sovussa pojat painelivat kuin majakka ja perävaunu, ihan kuin silloin Geron ollessa ihan pikkuinen! Nenät vieretysten nuuskuttivat samoja hajuja ja virittelivät jossain vaiheessa jopa leikkiä yhdessä, Eetun aloitteesta!!! Gero kyllä on tähänkin asti yrittänyt saada Eetua leikkimään, mutta mitä suuremmaksi Geen on kasvanut niin sitä nyreissään on Eetu kutsuista ollut. Onhan se toisaalta ymmärrettävää kun koko eroa on yli 40 kiloa ja isompi osapuoli on ollut teinihulttio joka ei ihan aina ole täydellisesti osannut varoa pienempäänsä.
Ei voinut kuin hymyillä katsellessaan veljesten menoa! Eetu ei selvästi ole mikään penturakastaja, mutta nyt kun Gee on kasvanut ja ehkä jopa hieman rauhoittunut niin nyt se hyväksyy Geron mukinoitta. On tätä odotettukin!

Ulkona on selvästi jo lupaus keväästä. Päälle ei tarvinnut pukea puolta vaatekaappia ja hanskat kädessä tuli kuuma. Paikoittain on lumi jo sulanut niin, että alta on paljastunut hiekkatie ja vähän heinänkorsia, mustarastaat laulavat aamuisin ja iltaisin täyttäkurkkua ja mikä ihaninta -ulkona tuoksuu kevät! Naapurimme lehto- eikä muutkaan pöllöt eivät ole vielä kevään saapumista huomanneet, koska mistään ei ole vielä kuulunut huhuilun huhuilua, vaikka normaalisti tähän aikaan on öisin melkoiset konsertit käynnissä. Ketuilla sitävastoin on kevättärinnassa niin, että raikaa. ;)
Myöskin lenkkireittimme varrella oleva joki oli paikoitellen jo sulanut ja uimamaisterimme Geehän olisi tahtonut olla rannassa heti läträämässä, vaan vielä joutuu vähän odottamaan, ainakin niin pitkään että karvat ovat kasvaneet vähän pitemmiksi. :)

Kyllä lenkiltä taas palasi kotiin hyväntuulista ja rentoutunutta porukkaa. Ihanaa oli nähdä Eetukin niin rauhallisena ja rentona, kun se monesti pimeällä säpsähtelee omaa varjoansakin.
Tarkemmin ajateltuna olen nähnyt Eetun viimeksi tuollaisena silloin kun Dylan vielä eli! Dylan oli meillä ennen Eetua ja Dee otti pikkuisen, pelokkaan Embon heti "suojelukseensa".
Eetu oli ollut meillä alta viikon, kun Dylan pyöräytti kaveriaan, naapuriemme koiraa takametsässä, kun tämä oli menossa tekemään tuttavuutta Eetuun ja Eetu pelästyi.
Eetu sai ja haki lenkeilläkin valtavasti turvaa ja tukea Deestä, ja olisi aivan todella hienoa jos se kokisi saavansa samanlaista tukea ja turvaa nyt Gerosta!
Eetu kun nyt vain selvästi tarvitsee itselleen turvallisen kaverin jonka selän taakse voi piiloutua kun pelottaa.

Kuulumisia - ihan kaikenlaisia

2010-03-07T07:16:00.002+02:00

Jaa-a mistähän sitä oikein tämän sepustuksen aloittaisi, kun niin paljon on meneillään?

No, ensi viikonloppuna loppuu yksi ja alkaa toinen ajanjakso meidän elämässä, kun jäämme Geron kanssa kahden, -eipäs kun kolmin, eihän sovi unohtaa taloutemme kuningatarta Rouva Tupunaa The Jänestä! Kaksilahkeiset sekä Eetu keräävät kimpsunsa ja muuttavat vantaalle. Kyllähän sitä tietenkin miettii, miten arki alkaa rullaamaan. Tähän asti on ollut niin helppoa kun koirista huolehtijoita on ollut aina kaksi, toinen on voinut mennä ja toinen on hoitanut koirat. Kotiin on vain voinut soittaa, että hoidatko jos menen sinne ja sinne. No, enää ei soitella eikä venytetä menoja pitkiksi. Vaan toisaalta, mitä minä tuollaistakin jaksan edes murehtia, kun enhän oikeastaan edes käy missään. Mutta stressataan nyt sitten siitäkin, kun on stressaamisen makuun päästy. ;) Harmittaa vaan Geron puolesta, kun se jää nyt ihan ypöyksin. Eivät ne Eetun kanssa mitään sydänystäviä ole edes olleet, mutta on se toinen kuitenkin ollut siinä läsnä, kun me olemme olleet töissä. Kyllä Gero täällä yksinkin pärjää, ei sille mitään paniikkia iske, mutta olisihan se kuitenkin mukavampaa kaverin kanssa odotella mammaa töistä. Tupunasta ei seuraa liiemmin ole, kun se viettää poissaollessani aikansa häkissään. Vapaana ollessaan siitä kyllä on jonkin sortin seuraa Gerolle, silloin kun Tupsukka on hyvällä tuulella. Silloin Gee kuljeskelee sen mukana/perässä ympäri kämppää häntä heiluen, tai makoilee keskellä olkkaria seuraamassa pupusen touhuja. Pahan tuulisena Tupunaa ei kannata Geen lähestyä tai muuten saa joko potkun naamaan, tai partakarvat saattavat lyhentyä muutamalla sentillä kun parikiloinen pupu kiukuissaan nappaa niihin kiinni - ja Gerolla vain häntä heiluu. :)
Eetua muutto ei todennäköisesti tule hätkäyttämään suuntaan tai toiseen, taitaa pappa olla vain tyytyväinen kun pääsee meistä eroon. Meillä on Eetun kanssa sellainen viha-rakkaus-suhde. Minä olen se joka tekee kaikki hoitotoimet ja niitähän ei tehdä ilman että koiralla on kuonokoppa päässä tai muuten veri lentää. En voi välillä käsittää koko elukkaa, se on äärimmäisen rasittava räksyttäjä ja täysin arvaamaton liikkeissään, mutta kuitenkin siinä on sitä jotakin. Ehkä me ollaan liian samanlaisia, epävakaita persoonallisuuksia. :) Kovaan ääneen olen kuitenkin vannottanut, että jos hoitopaikkaa tarvitaan, niin Embo on tuotava sitten meille kuin myös trimmaamisen tahtoisin hoitaa jatkossakin. Kyllä Emboa ikävä tulee!

Asunnon etsintä se on edessä meilläkin, meistä johtumattomista syistä. Asuntohakemuksia olen lähettänyt, sinne, tuonne ja tänne, mutta vielä ei ole tärpännyt. Vielä tosin on aikaakin useampi kuukausi etsiä meille uutta kotia, mutta koska olen stressi-erkki niin olen asunnon löytymisestäkin ottanut itselleni suuren huolen -tahtomattani. Mihinkään en täältä haluaisi muuttaa vaikka varsinkin nyt autottomana on eläminen täällä hiukan hankalaa, kun pelkästään kauppareissuun menee matkoineen aikaa 3 tuntia. Toki meillä lähikauppakin on, mutta kovin on siellä yksipuoliset valikoimat.

Autottomuushan tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että ohjatut jälki- ja tottistreenit saamme unohtaa, ainakin kevätkaudelta. Onneksi jälkimaastot alkavat meillä kotiovelta, joten kyllä me saamme varmasti treenikiintiömme täytettyä ja josko(??) sitten syksyllä olisi jo autokin käytössä. Tarvitsisimme vaan ehdottomasti takamukselle potkijaa joka sanoo meille, että etene äläkä junnaa niissä asioissa jotka koira jo osaa, taipumusta junnaamiseen kun löytyy. ;) Mutta ehtiihän sitä myöhemminkin, koira on nuori ja mihinkä sitä kiire valmiissa maailmassa!

Minä olen kireä kuin viulunkieli tästä kaikesta muutoksesta ja huolesta mitä tulevaisuus tuo tullessaan (ihan kun sisimmässäni en kuitenkin tietäisi, että kyllä ne asiat järjestyy) ja pisteenä i:n päälle tuli äidinkin kuolemasta sopivasti vuosi täyteen, joka tietenkin pisti tunteet hyrskynmyrskyn. Gero minun kireyteni selvästi huomaa, koska kireä se on nykyään sekin ja "ylihuolehtiva" jos voi tuollaista ilmausta käyttää. Yöt varsinkin on vuhkumista vuhkumisen perään, pienikin rapsahdus kuuluu vaikkapa olohuoneesta (Tupuna tuusailee siellä jotakin itsekseen) niin kamala möykkä heti pystyyn, jos joku uskaltaa hengittää rapussa niin taas täytyy vuhkua. Lisäksi se on kaiken aikaa millissä kiinni, kyhnyttää kyljessä ja nukkuu vieressä, mitä se ei ole aikaisemmin tehnyt, nyt ihan viikon sisällä aloittanut. Nytkin nukkuu parisängyn "omalla puolellaan" pää tyynyllä ja selkä kiinni minun kyljessä, vaikkei se ole juuri sängyssä ennen viihtynytkään. Kaipa se on sekin ressukka sekaisin ja ihmeissään, kun allekirjoittanut "kertoilee kovaan ääneen mielipiteitään" Tuomolle ja milloin kenellekin tai vaihtoehtoisesti itkeä vollotan, kun ei tämä normaalia arkea ole vaikka hyvin kiivasluonteinen osaakin olla sille päälle sattuessani. ;)
Eiköhän meidän arki tästä kuitenkin tasaannu, kun saadaan "ylimääräiset pois jaloista pyörimästä" ja päästää rakentamaan uutta päiväjärjestystä.

Tämän päivän kireyteni kättenjälkiä sopiikin katsella Gerossa... Aloin sitä aamulla trimmaamaan, ihan hyvillä mielin niin kuin aina, trimmaaminen on mukavaa ja rentouttavaa. Nyt vaan alkoi kesken kaiken saksien käyttö ottamaan niin kovasti otsanahasta, että kaivoin Andiksen esiin ja kah` mustiksestamme kuoriutui kelpo riiseni! :) Mutta nou hätä, tarkoitukseni olikin tässä keväämmällä, ilmojen vähän lauhduttua vetäistä karvat alas, nyt vaan suunnitelmat aikaistuivat hiukan. Pikkuinen tirriäinenhän sieltä karvojen alta paljastui ja paljon on vielä matkaa komeaan lihaksikkaaseen aikuiseen uros mustikseen, mutta matkalla ollaan jo.
Keväällä, kun tiet ovat sulat on tarkoitus aloittaa canicrossi. Pelit ja rensselit on jo hankittu ja nyt vain odotetaan että päästää tositoimiin. Tuonne lumeen en uskalla tämän polveni kanssa lähteä liukastelemaan. Juoksu ei tietenkään todellakaan ole järkevä liikuntamuoto tällaiselle polvivammaiselle, mutta uskon että kunnon lenkkareilla ja maltillisella aloituksella pääsemme kyllä pinkomaan ilman, että polvi siitä hermostuu. Olen juoksua harrastanut aikaisemminkin tämän sairastelu-urani aikana ja polvi on sen kestänyt hyvin. Myöskin "uimakoulu" on tarkoitus aloittaa heti kun veteen tarkenee mennä (sikäli mikäli nämä lumet ehtivät sulaa ennen kun Jaakko heittää kylmän kiven), se on loistavaa liikuntaa meille molemmille.
Mutta kevättä odotellessa saa Gero nauttia sukelluksistaan ja kenguruhypyistään valtavissa lumikinoksissa, se on pienen koirapojan elämää ja sitä katsellessa murheetkin hetkeksi unohtuvat. :)

Hihna keskustelut ne ovat meilläkin....

2010-02-03T09:41:00.000+02:00

Mökiltä on kotiuduttu tai "kotiuduttu" ystäväni luokse, jota Gero selkeästi pitää jo jonkin sortin kotinaan. Autolta ryysää oikealle ovelle ja lenkiltä suuntaa oikean talon pihaan. Vaan siellä se Geron "koti" taitaa olla missä minäkin olen, helppo reissukaveri tuo pikku-musta.
Lunta mökillä riitti, riitti ja riitti ja lisääkin tuli, niin että oman jännityksensä mökkeilyyn toi se miten sieltä päästään pois. Gero oli tietenkin intopiukeana kaikesta siitä lumesta, mutta meille ihmisille olisi kyllä vähempikin riittänyt....

Boriksen isäntä kirjoittaa blogissaan, että heillä on menossa keskustelut siitä miten hihnassa kuljetaan. Taitaa olla sukuvika kun suksi ei luista, meillä on tällä hetkellä menossa täysin samat keskustelut. ;) Itseään tässä saa kuitenkin täällä osoitteessa syyttää, kun on jäänyt hihnalenkkeilyt todella vähälle. Hihnassa vain siirrytään ulos tai autolle, muuten on poitsu saanut kirmata ilman "kahleita" ja sen kyllä huomaa... Nyt täällä kaupungissa ollessa joutuu ulkoilut suorittamaan pääosin narun päässä ja pientä edistystä on selkeästi jo havaittavissa. Täytyy vain ottaa itseään niskasta kiinni ja pitää tiukka linja tuon vetämisen suhteen, niin eiköhän homma ala taas sujumaan entiseen malliin. Tai pakkohan sen on alkaa sujumaan, kun ei minusta ainakaan voimalla ole pitämään 47 kiloista koiraa joka päättääkin kulkea täysin eri vauhtia kun itse ulkoiluttaja. Luotan vakaasti siihen, että tämä on nuoren miehen törttöilyä joka kyllä saadaan hallintaan enemmin tai myöhemmin.

Muuten arki sujuu entiseen malliinsa, ilman ongelmia ja toivotaan niin jatkuvankin.

1 vee!!

2010-01-30T08:51:00.001+02:00

Hyvää syntymäpäivää Pikku-Geelle, maailman rakkaimmalle koiralle!!

"Juhlia" meillä vietettiin jo eilen, koska tänään joudun menemään illaksi töihin.
Tarjolla oli tietenkin kakkua, erikoisherkkua maksalaatikkoa kuorrutettuna kissanruoalla ja koristeltuna lohipasteijalla! Meinasi joutua lautanenkin syödyksi, kun niin näytti olevan herkkullista. Me ihmiset saimme tyytyä runebergintorttuun.
Huomenna suuntaammekin sitten pariksi päiväksi mökille, joka on Gerolle parempi synttärilahja kun mikään muu.

Hurrrjasti onnitteluja ja rapsutuksia myös sisaruksille!!!

Kuono kohti uutta vuotta ja uusia haasteita!

2010-01-09T11:48:00.001+02:00

Joulu tuli ja meni, joulufiilis sitävastoin ei koskaan tänne Pohjois-Espooseen löytänyt joten joulu jäi tänä vuonna viettämättä. :(
Vähäsen Geron kanssa herkuteltiin savustetulla kalkkunalla ja Gero tietenkin avasi joululahjansa.

Uudenvuoden vietto oli sekin hyvin vaisua. Eetu kävi hieman klo 19 jälkeen iltapissalla ja viihtyikin loppu illan ja yön vessassa jonne ei paukkeet ja välähdykset kuuluneet tai näkyneet. Gero ei kesällä välittänyt päällä ryskäävästä ukkosesta mitään, joten luulin että raketit otettaisiin samalla tyyneydellä vastaan, mutta ei!
Lähdettiin vähän ennen yhtätoista iltalenkille. Ensimmäinen paukahdus ja koira ihmeissään häntä pystyssä etsimässä katseellaan metakan lähdettä. Seuraava raketti sitten jo nähtiinkin. Fhiuuu, PAM, välähdys ja Gero sekosi täysin! "WAU, siistii!" vouhkasi Gero ja loikki tasajalkaa hihnan päässä. Loputkin raketit olivat Geen mielestä jotain ihan sikamageeta ja niitä olisi ehdottomasti pitänyt päästä seuraamaan lähempää. Alkumatka siis kului vetäen koiraa perässä, kun tämä olisi ennemmin osallistunut uudenvuoden juhlintaan kun lähtenyt lenkille. Raketteihin ei siis suhtauduttu kovin tyynesti. ;)
Tunnin lenkin ja umpihangessa loikkimisen jälkeen ei enää raketiti jaksaneet niin kovin kiinnostaa.

Viimevuosi meni aivan äärimmäisen nopeasti! Ihan vastahan sitä odotettiin Doriksen synnytystä ja jänskätettiin syntyykö meille sieltä pientä poikaa. Nyt lattialla röhnöttää ei enää fyysisesti niin pieni poika, mutta mieleltään edelleen se sama natiainen joka ensimmäisenä yönään viihdytti itseään repimällä peittoani lattialle ja joka ensimmäisten päikkäreiden aikaan keksi ottaa makkarin verhosta kiinni ja juosta....
Vuosi alkoi aivan käsittämättömällä surulla, mutta niin alkoi aurinko paistamaan tähänkin risukasaan 28.3 kun Gero saapui ja se onkin pitänyt huolen ettei turhanpäiväiseen murehtimiseen ole ollut aikaa.

Vuosi 2010 tulee olemaan jänskä. Paljon muutoksia on luvassa Geron ja minun elämään ja uskon, että suurinosa tulee olemaan ainoastaan positiivisia sellaisia.
Aika näyttää, mutta eikähän me pikku Geen kanssa yhdessä handlata ne ikävimmätkin vastoinkäymiset joita eteen työnnetään. Geromainen elämänasenne vain peliin, niin kaikki asiat lutviutuvat!

Oikein Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille!

Klikkaillen

2009-11-26T18:49:00.001+02:00

Olen opettanut Geroa "perinteiseen tyyliin", oikeasta suorituksesta "HYVÄ" ja palkka. Homma on toiminutkin ihan ok. Nyt kuitenkin olen huomannut kaipaavani nopeampaa ja täsmällisempää tapaa kuin suullinen "hyvä" kertoa poitsulle että nyt meni nappiin, välillä kun olen palkkani kanssa auttamattomasti myöhässä.
Olen kovasti yrittänyt vahvistaa iloista, reipasta ja ripeää liikkeiden suorittamista ja nyt kun olen saanut mitä olen tilannut, niin palautteen anto eli "hyvä" tuntuu tulevan suustani aivan liian hitaasti ja epätäsmällisesti.
Dylanin kanssa tuli naksun kanssa pelattua, mutta syystä tai toisesta en sitä sitten Geron koulutukseen ottanut mukaan, vaikka koiran oppiminen naksun kanssa oli aivan eri planeetalta verrattuna naksuttomaan koulutukseen. "Kädet ei riitä ja tuntuu hankalalta" soopaa olen muistaakseni jossain vaiheessa kouluttajalle sepostanut hänen kysyessään miksi en käytä naksutinta.
Eilen päätin kääntää uuden sivun treeneissämme ja ottaa naksuttimen käyttöön. Hysteeristä kaappien pengontaa ja kiroilua - ei löydy, ei! Ei auta kun lähteä naksu ostoksille.
Mutta, oooh, miten hienoja naksut nykyään onkaan! Deellä oli käytössä sellainen vanhanmallinen naksu jota olohuoneessa naksauttamalla sai hereille naapuritkin. Tässä uudessa naksussa on niin miellyttävä ääni että.

Kotona sitten intopiukeana naksu, namit ja koira lähettyville ja naksuttelemaan. Reilun 10min päästä ei naksun tarkoitus ollut enää epäselvä poitsulle ja päästiin vielä samana iltana tositoimiin.
Otetiin uutena liikkeenä ohjelmistoon nouto tai sanoisko enemminkin tutustuminen kapulaan. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt esitellä noutokapulan Gerolle, mutta herraa ei voinut moinen "kepakko" vähempää kiinnostaa. Aloitetttiin siis eilen iltana pelkästä vilkaisusta kapulan suuntaan ja tänään Gee jo otti kapulan suuhunsa. Yhtään ei ole hankala käyttää ja ollaan molemmat niin intona, ettei millään malttaisi lopettaa.
Helpottaa kummasti, kun saa täsmällisesti merkittyä koiralle oikean toiminnan.

Kahta en vaihda, toinen on Gero ja toinen on naksutin! :D

Hurjan hauska puuhapäivä

2009-11-22T23:13:00.002+02:00

Aamulla herättiin aikaisin kellon soittoon. Tarkoitus oli pitää kunnon puuhapäivä eilisen päivän mentyä plörinäksi nukkuessani univelkoja pois pitkälle iltapäivään.

Aamu alkoi jälkitreenailulla.
Jäljen paikka oli tarkoin päässä suunniteltu, joten paikalle ei tarvinnut kuin raahautua toteuttamaan hienoa suunnitelmaani. Puolessa välissä jälkeä huomasin kuitenkin tarpovani nilkkoja myöden vedessä. Jokaisella askeleella sammaleen alta tulvahti vettä ylös. Se siitä hienosta suunnitelmasta sitten. Vesi näytti kuitenkin painuvan myös takaisin, joten päätin viedä suunnitelman loppuun ja katsoa miten homma onnistuisi Gerolta. Tein myös varuiksi toisen pienemmän ja helpomman jäljen, joka voitaisiin sitten käydä ajamassa jos ensimmäisestä ei tulisi mitään.
Tunnin päästä olikin koira valjaat päällä ja tukkaponnarilla innosta pihisten odottamassa sitä maagista sanaa: "jälki". Homma lähti sujumaan hyvin eikä tulva haitannut etenemistä mitenkään, koska vesi nousi jäljelle vasta Geron astuttua mättäälle ja siinä vaiheessahan nenä on jo haistelemassa seuraavaa askelta. Ilmeisesti myöskään vedenpaisumus ei ollut huuhtonut jälkeä pois tms. Jäljelle olin tehnyt kolme 90 asteen kulmaa. Kaikki kulmat Gee selvitti hienosti. Vara jälki jäi siis käyttämättä.
Tarkoitus oli myös treenata samalla reissulla esineitä, mutta se jäi nyt toiseen kertaan, kun en yksinkertaisesti muistanut.

Seuraava etappi oli tankkausta autolla ja suklaapatukan (omistajan eväs) mittainen lepopaussi ennen siirtymistä tottiksen pariin.

Minusta on tullut aivan järkyttävä pilkun viilaaja ja lähes mielipuolisesti kyttään että Gero on v a r m a s t i s u o r a perusasennossa ja seuratessa, vaikka mitään ongelmia tuon suoruuden suhteen ei ole ollutkaan. Onneksi olen jollain käsittämättömällä tavalla saanut iskostettua Geron päähän, että tuo viilaaminen on kivaa (ainakin vielä). Se jaksaa kiitettävästi tahkota itseään oikeaan asentoon vaikka ottaisin minkälaisia piruetti hypähdyksiä. Se vain hypähtää perässä ja hetkessä istua napittaa vasemmassa jalassa kiinni ja kun mietinkin liikahtamista on se jo valmiina tulemaan mukana kun liimattuna. Suloinen otus, mutta minun tarttis jo oikeasti hellittää kun kohta voi käydä niin ettei se Geen mielestä enää ole kivaa, kun sitä liikaa tahkotaan. Mahdollinen ongelma tiedostettu, joten ehkä säästymme vahingoilta. ;)
Turhanpäiväisen tahkoamisen lisäksi koetettiin olla myös järkeviä ja treenailla oikeasti treeniä vaativia asioita kuten sitä seisomista joka on edelleen aivan alkumetreillä (tähän kohtaan kuuluu punastelu-hymiö) sekä luoksetuloa jossa onkin hienosti vauhtia ilman että Gero kuitenkaan törmää minuun, vaan tässäpä työn alla on ylläripylläri suoruus. :D
Jäävistä liikkeistä istumista, (maahan menonkin voisi varmaan ottaa jo mukaan ohjelmaan). Lopuksi vielä eteen menoa ja hurrrjan hauskaa patukka-leikkiä.
Palkka kun on kohdallaan, niin jo vain on pikku epelin kanssa hauska puuhastella, mutta varoppa vain jos olet ottanut väärää namia matkaan niin Gee haistattaa pitkät sun treenailuilles, vaan kukapa se *askalla palkalla hommia tekisi. Meillä palkkana toimii yleensä sydän, maksa ja kieli sekä satunnaisesti lihapullat ym. Kaupan valmiissa pulleroissa on kuitenkin jo valmiiksi niin kammottava mausteinen ym. lemu ettei niitä kovin mielellään kilo tolkulla koiralle syötä ja makkarat taas on niin pirun suolaisia. Olemme siis päätyneet terveellisimpiin eväisiin, vaan tässäpä se ongelma tulikin taannoin. Suurella sydämellä ja rakkaudella olin pikku mustikselle keittänyt ja mahdollisesti kuivannut sisäelimiä sekä paloitellut ne mukavan kokoisiksi paloiksi, mutta ajan kuluessa huomasin ettei palkka ehkä kuitenkaan ole ihan niin maistuvaa kun toivoa sopisi. Lopuksi tulimmekin siihen pisteeseen, että Gero teki hyvin selväksi että neiti on hyvä ja syö itse terveyssapuskansa.
1-0 voitto Gerolle, herra vetelee nykyään treeni-namuinaan voissa/kasvisrasvassa paistettuja sisäelimiä ja sukulaiset sekä tuttavat pyörittelevät silmiään.
Vaan eipä ole enää ongelmia maistumisen suhteen, siinähän naureskelevat! :D

Tottiksen jälkeen sai Gero viettää jäähdyttely hetken rellussa hieno treeniloimi niskassaan sillä välin, kun lähdin opastamaan Andres epsanjan-herraa (koira) sekä laika-neiti Vilmaa jäljen saloihin. Isosisko ja kaveri tulivat koirinensa viettämään iltapäivää ja tarkoitus oli tutustua jäkitouhuihin, että saisi näitä kahta koiruutta aktivoitua (lue väsytettyä) uudella hauskalla tavalla entisten touhujen lisäksi. Hauskaa oli nähdä kuinka hyperaktiivinen Vilmakin (vai kirjoitetaanko se Wilma??) tajusi aivan heti jutun juonen ja keskittyi todella hienosti alusta loppuun! Toivottavasti "oppilaille" jäi edes jotain mieleen meikäläisen erittäin sekalaisesta selityksestä. Kotiinviemisiksi iskin molemmille kouraan nipun jälkikreppejä, tulen puolenvuoden kuluttua tarkistamaan onko niitä käytetty! ;P

Päivän päätteeksi pääsivät vielä koiruudet yhdessä riekkumaan ja rellästämään! Nyt tuolla lattialla makaakin reporankana 1kpl erittäin väsyneitä koiria.
Tiia ja Gero kiittävät huippu hauskasta iltapäivästä! Otetaan pian uusiksi. :)

Kuvia aamupäivän metsälenkiltä

2009-11-10T14:23:00.002+02:00

Niin on vaan lumet edelleen maassa ja lisääkin on satanut! Gero nauttii, mutta Embo on ilmoittanut lähtevänsä ulos seuraavan kerran vasta toukokuussa. ;)

Metsässä oli hämärää joten kuvien laatu on mitä on, myös kuvattava oli hyvin "haastavalla" tuulella ;)....

Talvi tuli

2009-11-07T02:01:00.001+02:00

Ainakin toistaiseksi.
Koko päivän on satanut, ensin aamulla tihutti vettä ja räntää joka kuitenkin pian muuttui lumeksi. Tällä hetkellä ulkona on satumaisen kaunista, lunta on satanut viitisen senttiä ja puut on kuorrutettu lumella. Ihanan valkoista, puhdasta ja valoisaa.
Sen kerran kun täällä on yli sentin lunta on siitä tietenkin otettava kaikki ilo irti joten ollaankin oltu reippailemassa tänään reilu nelisen tuntia. Gero on aivan haltioissaan, se juoksee pellolla ristiin rastiin naama maata viistäen ja nappailee välistä suun täyteen lunta. Hiekkatiellä on nyt Geron mielestä äärimmäisen hauskaa sladittaa; ensin juostaan satalasissa, sitten vetäistään jarrut pohjaan, liu`utaan lumella, hypätään ilmaan samalla kääntyen ja aloitetaan alusta. Hassu elukka. :)
Iltalenkki suunnattiin lammelle. Ihanaa kun edes tuolla keskellä metsää ei tarvitse fikkaria. Menomatka mentiin metsätietä, mutta kotiin tultiin metsän läpi polkuja pitkin ja hyvin näki.
Joka puolella on hiljaista eikä ketään muita kulkijoita missään, paitsi metsän elukat. Yön saldona olikin kettu, pari pitkäkorvaa sekä kolme valkohäntäpeuraa, vai kauriitako ne nykyään ovat nimeltään. Oltiin kotio tulossa, sieltä metsän läpi, kun hakkuuaukean reunasta pölähti kolme kaurista liikenteeseen, pelästyivät meitä kun metsästä siihen tupsahdettiin. :( Gerolla ei onneksi ole juurikaan metsästys-/ajo-/mitälie-viettiä ja sillä on muutenkin monesti niin pitkät piuhat, että kerkeän sille sanoa ETmene ennen kun se edes tajuaa ajatella perään lähtemistä, jos se todella haluaisi ajaa takaa noita elukoita, niin tuskinpa meikäläisen ETmene huutelut siinä paljoa painaisi. Vielä kertaakaan, tuo ei ole perään "päässyt" lähtemään, mutta en tokikaan usko etteikö sekin päivä vielä nähtäisiin. Toivotaan nyt kuitenkin, että ei, ei sillä ainakaan mitä järjetöntä hinkua ole hommaan.

Kauneudenhoitoa

2009-10-29T18:04:00.000+02:00

Heti aamulla päätin tarttua härkää sarvista: Gero on trimmattava! Trimmaamisesta kyllä tykkään, juu, mutta olen edelleen epäröinyt omien taitojeni puutetta. Edellinen trimmaukseni päätyi siihen, että pöydältä laskeutui pikimusta bouvier... Toki kävin taannoin Kirstin luona "opissa" ja kuvittelin jopa että jotain jäi päähänkin, mutta silti.
Eli tältä pohjalta lähdettiin liikkeelle.

Ensimmäisenä hommana oli koiruuden pesu. Eli omat vaatteet pois, kaikki tavarat jotka haluaa pitää kuivana kylppäristä pois, kasa pyyhkeitä kainaloon ja koira tiukalla käskyllä kylppäriin. Uskomattoman pieneen tilaan mahtuu tuollainen reilu neljäkymmenkiloinen mustis halutessaan, siinä hää istui nurkassa Embon pyykkiin menevän tyynyn 40x40cm päällä ja yritti vissii piiloutua naulakossa roikkuvein pyyhkeiden taakse. Onneksi sentään koiraa ei enää tarvitse nostaa ammeeseen vaan se hyppää käskystä sinne itse.
Peseminen oli kaikkinensa projektin helpoin osuus ja siitä selvittiin reilusti alle tunnilla sekä samalla sai kätevästi itsekkin kokovartalo pesun. :D

Litimärkä koira olisi tietenkin ehdottomasti halunnut vetää voltteja ympäri kämppää ja käydä hinkkaamassa itseään meidän sänkyyn sekä hirmuisesti halia ja pusutella, tietenkin. Minä yritin nauraa-kikatellen kieltää riehuvaa koiraa joka nauramisesta vain intoutui lisää. Tuomoa ei naurattanut laisinkaan kun Gero veti pukkihyppelyitä eteisessä kastellen kaiken kattoa myöten. Eetu oli vahingosta viisastuneena painellut Hanneksen sängyn alle jo siinä vaiheessa kun lopetimme suihkuttelun.

Saatuamme vihdoin hillittyä itsemme, minä ja koira. Alkoi projektin seuraava, epätoivoisin vaihe - kuivaus. Ei paljoa naurata katsoa trimmipöydällä seisovaa märkää turjaketta aseena vain vaivainen 15 vuotta vanha hiustenkuivain! Tunti ja toinen ja lopulta pöydällä seisoi kuiva ja erittäin pörheä koira. Taisi Gero ehtiä pienet nokkaunetkin vetää siinä pötkötellessään.

Puolituntia meni varmasti vain koiraa tuijottaen ja "kuivaharjoitellen" saksilla. Tuosta ajetaan ja tuosta leikellään... Välillä hirmuista ravia tietokoneelle katselemaan mustisten näköisten mustisten kuvia ja sitten taas tuijottamaan epätoivoisesti sitä omaa turjaketta.
Vaan ei se tuijottamalla siitä miksikään muutu. :(
Kone kouraan ja hommiin. Olkoon kuinka nurinkurista tahansa, päätin aloittaa helpoimmasta eli korvien ajelusta, sitä ei ainakaan pysty ryssimään. ;)
Reilun kolmentunnin ja muutamien taukojen jälkeen seisoi pöydällä uusi ulj... no ei ehkä uljas, mutta ihan mukiin menevä mustis nuorukainen. Olin kuitenkin onnistunut leikkelemään niin, että koiran oikeasti tunnistaa mustaterrieriksi, Jee!

Sitten kuvaamaa: Gero istuu, Gero makaa, seisoo, edestä ja takaa. Naama kuvaa ja beba kuvaa. Pitihän todistusaineistoa saada kansalle nähtäville, eihän kukaan muuten usko. Kuvat päätin kuitenkin ladata koneelle vasta vähän myöhemmin - VIRHE!
Nyt kun tässä illan pimetessä aloin purkamaan kuvia kamerasta, voin vain surkeana todeta, ettei niistä mitään selvää ota. :(

Ja nyt, kahden tunnin metsäretken ja lammessa uimisen jälkeen, ei hienosta pörheästä turkista ole enää tietoakaan!

Jäljellä

2009-10-25T19:01:00.000+02:00

Nyt ollaan parina päivän päästy tuonne metsäänkin rämpimään, jälkitouhuihin tietenkin.
Pienten alkukangistelujen jälkeenhän meillä ei suurempia ongelmia ole ollutkaan, nyt vain jänskätti mitä tämä pitkä treenitauko on saanut aikaan.

Eka jälki oli "muistellaanpas miten homma pitää hoitaa"-jälki, vain noin 40m pitkä jos sitäkään, namia kohtuu tiheään, eikä tiukkoja kulmia vanhentua annoin 45min. Lopussa pikkupurkki erikoisherkkua - kissan märkäruokaa. Äärimmäisen helppoa siis.

Valjaiden pukeminen oli kohtuu haastavaa puuhaa, kun pikku-miäs ei tahtonut pysyä housuissaan. Kohkas ja kohkas, sinkoili, pusutti ja veti milloin mihinkin suuntaan. Siinä vaiheessa kun olin lopulta saanut liinan kiinni valjaisiin, ei tainnut jalat koskea allekirjoittaneella maahan, kun mentiin ja lujaa. Eihän tämmöisestä mitään tule kun keskittyminen on täysi 0 ja intoa aivan mahdottomasti!
Ikävä karjaisu "Maahan" ja homma saatiin hallintaan. Hetki rauhoittumista ja sitten hillityssä järjestyksessä jäljelle. Jälki löytyi ja tasaisen varmasti namit katosivat napaan kun nenä kynti sammalikkoa. Loppu palkka löytyi ennen kun kerkesin kissaa sanomaan. Aivan liian helppoa ja jos Gee osaisi puhua se olisi takuu varmasti tokaissut minulle epäuskoisena että "Et voi olla tosissasi, tässäkö tämä oli? Onko tämä joku vitsi vai?"
Homma siis näytti olevan edelleen paketissa - hienoa!

Uusi päivä ja uusi jälki.
Reilu 100m jälki joka vanheni tunninverran. Namia harvakseltaan, mutta kuitenkin niin että saadaan nenukka pysymään maassa, välissä pitempiä pätkiä ilman namia, yksi 90 asteen kulma. Lopussa kiitos seisoo eli kissanruokaa.

Ennen jäljelle menoa tehtiin metsälenkki, että suurimmat paineet jä häsläys jäisi pois.
Valjaiden ja liinan pukeminen sujui tällä kertaa huomattavasti edustuskelpoisemmin. ;)
Jälki löytyi ja nenä pysyi tiiviisti maassa. Jossain vaiheessa Gero onnistui hukkaamaan jäljen, mutta aktiivisen etsimisen jälkeen löysi sen ilman ohjausta joten matka jatkui. Kulmasta paineli ensin ohi, mutta huomasi itse hetimiten että metsään meni, palasi ja jatkoi oikeaan suuntaa. :)
Kaiken kaikkiaan mukavasti meni. Ohjaajalla ja koiruudella hyvä mieli. :)

Ennen kotiinlähtöä tehtiin vielä metsässä pikkuinen lenkki. Yllätyksekseni Gero bongasi edellisen päivän jälkemme ja ajoi sen tiiviisti nenä maassa alusta loppuun. :)

Keppejä ollaan treenattu erillän jäljestä, uskallusta vaan puuttu niiden lisäämiseksi jäljelle. Ehkäpä sitten "syssymmällä". ;)

Kiva viikonloppu ja ohjaaja "väsynyt, mutta onnellinen" (ja polvi ihan pirun kipeä)! :-P

Vastoinkäymisiä ja vieroitusoireita

2009-10-20T05:26:00.000+03:00

Minulla on ollut polvi sökönä. Se ei sinällään ole mikään uutinen, samaisen polven kanssa olen saanut säännöllisesti painia jo 15 vuotta. Treenaamiset ovat joutuneet jäämään hiukan taka-alalle, kun pahimpina päivinä en ole pystynyt edes kävelemään. Treenittöminä päivinä kiukuttaa ja raivostuttaa, stressaa ja poden huonoaomaatuntoa! Onko minusta kasvanut treeniaddikti?! Hiukkasenkin kun pystyy koivella kinkkaamaan, niin kentälle on raahauduttava. Jäljet ja esineruudut on saaneet toistaiseksi väistyä, kun metsään en ole päässyt tallomaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että vielä tämän vuoden puolella päästäisin niidenkin pariin "uurastamaan".

Tottis sitävastoin sujuu ihan mukavasti. Istuminen ja maahan meno on nopeaa ja hiphei-huuurjan hauskaa Geen mielestä. Maahanmeno itseasiassa on tällä hetkellä jäähyllä, koska Gee tarjoaa sitä vähän joka mutkassa, silloinkin kun ei pitäisi joten sen treenaaminen on jätetty tauolle. Seisominen on työn alla ja hyvin alkumetreillä koko homma. Äärimmäisen tylsä liike koko seisominen joten sen treenaaminen on jäänyt "vahingossa" unohduksiin. :P
Seuraamisessa kontakti pysyy edelleen hienosti ja jätkä pitää paikkansa hyvin. Seuraaminen sujuu edelleen ongelmitta myös häiriön alla (koiria, ihmisiä jne.). Kulmissa oli meillä hiukan ongelmaa lähinnä askelten sovittamisessa yksiin, mutta saatiin kouluttajalta loistavia vinkkejä ongelman ratkaisemiseksi, joten eiköhän kulmatkin ala sujumaan sujuvammin.
Sivulletulo on teknisesti hallussa, vauhtiakin saatiin suoritukseen hurjasti lisää kun tajusin vaihtaa palkan namista palloon.
Varsinaista "koesuoritusmaista" luoksetuloa ollaan treenattu melko vähän. Lähinnä ollaan pidetty painotus siinä, että Gero tulee vauhdilla ja innokkaana. (Jossain vaiheessa oli luoksetulo vähän löntystelyä.) Luoksetulon paikkakin alkaa kuitenkin pikkuhiljaa olemaan riittävän tiivis ja suora. Kovasti saikin tehdä töitä tuohon tiiviyteen ja kiinnittää omaan kroppaan hirvittävästi huomiota, että sain koiran tulemaan riittävän lähelle.
Jäävistä liikkeistä istumista ollaan treenattu, eikä siinä olla suurempiin ongelmiin (vielä) törmätty. Gero istahtaa heti käskyn kuultuaan ja pystyn muutaman askeleen kävelemään jonka jälkeen palkkaan.

Hirmuinen into on pienellä pojalla tehdä. Normisti Gee kävelee hihnassa vetämättä, mutta kun se näkee että vedän eteisessä niskaani treeniliivin on autolle ja kentälle meno yhtä nelivetoa. Onneksi koira tietää mikä on meidän auto, koska käytännöllisesti katsottuna raahaudun vain perässä. ;)

Tuuletusta!

2009-09-21T04:32:00.005+03:00

Nyt täytyy päästä hiukan tuulettamaan, kun eilen oli niin mahtava ja onnistunut päivä tuon teinin kanssa!

Aamulla yövuoroni jälkeen vetäistyt tottistreenit meni aivan putkeen! Napero oli aivan into piukeana tekemässä hommia (niin kuin aina) ja itsellänikin oli oikein erikoisen hyvä fiilis. Hurjan hauskaa oli. :)
Kentän ohi paineli 4 koiraa aamulenkeillänsä, mutta Gero suoritti kaikki hommat ihan kuin mitään koiria ei olisi ollutkaan. Herra oli irti joten mahdollisuus olisi ollut ryysätä koiria moikkaamaan, mutta ei tuo näyttänyt sitä edes harkitsevan, etäisyys koiriin oli joitakin metrejä. Palkkiot ja motivaatio on ilmeisesti kohdallaan! :)

Tottiksen jälkeinen lenkki meni myös hienosti, kaikkine ohituksinensa. Gero oli minulla tapani mukaan irti, kun vastaan tuli koirakko. Hiukkasen pelästyin, että hupsista, nyt taisi tulla moka ja Gero karkaa koiran luokse... Käskin Geroa odottamaan ja sehän piru pysähtyi ja jäi katselemaan tulevaa koirakkoa ja nätisti odotti, että sain hihnan kiinni!
Aivan uskomatonta, ei se varmaan edes tajunnut mitä teki. ;)
Jäädessäni juttelemaan tämän toisen koiranulkoiluttajan kanssa istahti Gee jalan viereen siivosti odottamaan että matka jatkuu.

Eikä iltasella ennen töihin lähtöä ajetussa jäljessäkään ollut moittimisen sanaa. Pisin jälki tähän asti, nenä edelleen tiiviisti maassa, häntä heiluen, reippaalla tahdilla.

Ihana kun välillä on tällaisiakin päiviä, kun ihan kaikki menee putkeen. :)

2009-09-13T14:30:00.006+03:00

Tässä jotakin otoksia, loput löytyvät Geen albumista.

Omistajan huono omatunto ja mitä se teettää?

2009-09-12T00:08:00.002+03:00

Minä ja Tuomo, me olemme molemmat vakiyökköjä. Päällekkäisiä yövuoroja meille ei satu kuin kolme, 2 viikon välein. Tällöin koirat joutuvat olemaan yöt keskenään, tai siis Tuomon pojan kanssa. Eetulle tilanne onkin ihan ok. Se voi nukkua Hanskin sängyn alla ja uloskin Hanski voi sitä tarvittaessa vielä ennen nukkumaan menoa viedä.
Meidän pienelle koiranpennulle tilanne on toinen, surullisempi. Hää joutuu nukkumaan aivan yksin, hyljättynä, olohuoneessa eikä uloskaan pääse sen jälkeen kun me ollaan lähdetty töihin (klo 20 ). ;)
Aamulla sitten nappaan naperokoiran hihnaan ja samalla oven avauksella kun tulin, painelemme pihalle. Pissahätä on tietenkin kova, 11-12 tuntia on pitkä aika. Sisälle ei Gee ole kuitenkaan öisin, ei edes yövuorojemme aikaan, pissoja tehnyt sen jälkeen kun se täytti 4kk. Ulkona sitten riekutaan, treenaillaan ja lenkkeillään 1-1 1/2 tuntia, sen jälkeen sisälle odottelemaan ruokaa ja sitten taas tylsääkin tylsempää makoilua siihen asti kun nousemme ylös. Eikä siinä ennen meidän töihin lähtöämmekään niin hirvittävästi ole sitä "seurustelu aikaa".
Varmasti Gero selviytyisi näistä 2 viikon välein toistuvista "piinapäivistä" ihan suosiolla, kaikki loppuaika me ollaan kuitenkin lähes 24/7 yhdessä ja puuhataan ja puuhataan kaikkea mukavata.
Vaan minäpä en selviä! Voi jestas sitä huonon omatunnon määrää ja vähäisiä unia yövuorojen välissä, kun koitan pysyä hereillä ettei Geron tarvitse olla niin paljon yksin.
Ei tule onnistumaan pitkällä tähtäimellä! Minä en viitsi ottaa Geroa mukaan töihin, koska asukkaamme siellä ovat melko kirjavaa sakkia ja iltaisin on välillä melkoista vääntöä että saa ihmisiä nukkumaan tai edes pysymään asuntolassa. En tiedä miten Gero suhtautuisi näihin "yhteenottoihin", eikä niissä tilanteissa minulla ole edes mahdollisuutta opastaa pentua oikeaan käytökseen.
Tuomo sitten otti ohjat käsiinsä ja pirautti pomolleen ja siltä seisomalta heltisi lupa ottaa Gee yömaskotiksi Tuomon töihin pieneen vanhainkotiin.

Niin pakkasi pieni työharjoittelija reppunsa maanantai iltana: ruokakuppi, ruokaa, luu ja tietenkin maailman paras lelu - nännikumi!
Ensimmäinen yö meni tutkiessa paikkoja ja tutustuessa niihin vanhuksiin jotka olivat vielä hereillä Tuomon työvuoron alettua. Voi sitä molemminpuolista onnea, kun Gero ja vanhukset kohtasivat! Tuomo kertoi, että sellainenkin rouva joka on yleensä, varsinkin aamuisin kuin myrskyn merkki, nousi aikaisin tiistai aamuna aurinkoisena ja heti huoneen ovella alkoi kyselemään missä koira on! :)
Silloin kun Tuomo meni yöllä auttamaan jotakin vanhusta istutti hän Geron huoneen ovelle ja siinä pieni kaverikoiran alku oli sitten istuskellut kaula pitkällään ihmettelemässä hoitotoimia, mutta ei ollut liikauttanut tassuakaan ennen kuin sai luvan. (tähän väliin tulee allekirjoittaneen tuuletus!) Kaikki hoitotoimetkin olivat sujuneet mukavasti vanhusten ihastellessa koiruutta.
Tiistaista torstaihin Gero oli Tuomon mukana ja perjantai aamuna oli jo kyselty koiranpentua...
Aamuisin Tuomo käytti aamuvuoron tultua Geetä läheisessä metsässä asioilla ja vei sitten autoon odottelemaan kotiin lähtöä rapsan ajaksi. Gero kuitenkin oli kurvannut takaisin vanhainkodin ovelle, eikä olisi tahtonut vielä lähteä. Mikäs sen mukavampaa kuin hellää rapsuttelua mielinmäärin ja ehkäpä vähän herkkujakin... :)

Kaikki tuntuvat nyt olevan tyytyväisiä, minä, Tuomo, koira joka intopiukeana lähtee iltaisin autolle ja mikä ehdottomasti parasta - vanhukset.
Kävinkin muutama viikko takaperin lukemassa kaverikoiratoiminnasta ja hiukan pettyneenä huomasin siihen olevan 2vuoden ikäraja (varmasti ihan syystä), meillä olisi kuitenkin rutkasti aikaa käydä ilahduttumassa yhtä jos toista hellyyttä kaipaavaa ihmistä. Otettakoon nämä työyöt työharjoitteluina mahdollista tulevaa pestiä varten.

Sukuloimassa

2009-09-07T01:14:00.004+03:00

Tänään oli huuurjan mukava iltapäivä, vaikkakin allekirjoittanut olikin aivan
j ä r k y t t ä v ä n väsynyt. Aamulla töistä kotiin, vajaa kolmetuntia unta päähän ja rellun nokka kohti Hämeenlinnaa ja sieltä taa suoraan yöksi töihin.
Käytiin siis Kirstin luona trimmissä ja pienessä trimmaus-opissa. Nyt on poika nätti kuin sika pienenä, vaan saapa nähdä mikä on tulos kun vihdoin uskaltaudun itse tarttumaan saksiin. :D No, lupasin yrittää kuitenkin, vien pojan sitten "korjaus leikkaukseen" Kirstille mikäli en kehtaa koiraani ulkoiluttaa. Onneksi seuraavaan koitokseen, on pieni hetki vielä aikaa...

Sari ja Boriskin kävi meitä tervehtimässä, tosi hauskaa oli tavata nenätysten ja nähdä keitä siellä blogin (http://zornoigrafboris.blogspot.com/ ) takana oikeasti on!
Poikien tavatessa toisensa ei jäänyt kyllä epäselväksi, että veljeksiä sitä ollaan, olivat niin samanlaisia, -mutta kuitenkin omanlaisiaan komistuksia. (Kyllä sieltä Geron karvojen altakin paljastui ihan mustaterrierin näköinen koira) ;)
Boris on kyllä todella komea nuorukainen! Samaa mieltä näyttää olevan tuomarit, kun katselee Boriksen alkaneen näyttelyuran saavutuksia, ihan loisto homma!! :)
Hetken aikaa pojat "muistelivat vanhoja" ja sitten painimatsi pystyyn. Mahtavaa katsoa, kun tyypit olivat samalla aaltopituudella leikin suhteen, tähän astiset kaverit kun ovat olleet enemmän "juoksia" tyyppejä eikä Gee niin semmoisesta turhanpäiväisestä ryntäilystä perusta.

Gero käyttäytyi trimmatessa ihan kuin päivittäin olisin sitä seisottanut pöydällä puunattavana. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Lähes kaikki turkin hoitoon liittyvät toimenpiteet ollaan suoritettu lattiatasossa, kun allekirjoittanut on niin laiska ettei jaksa kaivaa trimmipöytää aina esille. Eilen sitten pesun jälkeen oli pöytä kaivettava esille, josko pöydällä seisominen muistuisi mieleen, ettei saada Kirstiltä sapiskaa kun koira venkoilee eikä trimmaamisesta tule mitään. ;)
Pientä hikeä puski pintaa pungertaessani koiraa pöydälle, eikä vähiten jännityksestä. Luonnollisestikaan ei Gee ollut pöydällä olemisesta moksiskaa, istui, makasi ja seisoi kun niin käskettiin.
Ja jälleen kerran huolehdin turhaan, koskahan sitä oikein oppii ja lopettaa tämän turhanpäiväisen stressaamisen typeristä asioista??

Täytyy ihan aikuisten oikeasti räpsiä kuvia tuosta Espoon adoniksesta, uudessa kampauksessaan. Josko sitä ylihuomenna vaikka saisi aikaiseksi.
Huomenna, tai siis tänään on ekat jälkitreenit (jee jee!!) joten posetuskuvia emme varmaan ehdi ottamaan.

Ollaan oltu ahkeria!

2009-09-02T21:04:00.006+03:00

Kyllä nyt näyttää epäilyttävästi siltä, että nuo jälki- puuhat on alkanut sujumaan. :) Olenkin tehnyt Geelle jälkiä nyt säännöllisesti.
Dylanin entiset jälkivaljaat on tällä hetkellä Gerolle juuri sopivat ja ne on siis otettu käyttöön. Kaivaessani valjaita esiin loikkii koiruus voltteja ja rynnii karmit kaulassa pihalle jos saa siihen mahdollisuuden, motivaatio ainakin kohdallaan.
Jäljen Gero ajaa reippaasti (ei kuitenkaan rynnien) ja tarkasti.
Ohjattuihin treeneihin ei olla vielä ehditty, koska tottistreenit sattuivat tällä viikolla ikävästi samalle päivälle, mutta ensi viikolla sitten.

Tottistreenit jatkuvat nyt epk:n alaisuudessa (jee! ;)) ja edelleen kerran viikossa. Hyviä vinkkejä on tullut ja into hommaan on meillä molemmilla edelleen kova.
Päivittäin treenaillaan aina jotakin pientä.

Noutoa ollaan harjoteltu kotosalla, pihassa sekä muissa tutuissa paikoissa ja se tuntuisi olevan sillä mallilla, että voisi esineruutuakin alkaa hiljalleen treenailemaan.
Esine kiinnostus on muutenkin poitsulla kova ja kaikki löydetyt tavarat Gero kiikuttaa heti minulle, joten sen osalta ei pitäisi ongelmia syntyä.
Pelleiltiin viime viikolla täällä kotona: Tuomo antoi Gerolle jonkun tavaran ja ilman erillistä pyyntöä Gero kiikutti sen oitis minulle, eikä millään meinannut suostua viemään mitään minun antamaa tavaraa Tuomolle. Hassu otus!:)

Ensi sunnuntaina mennään "kasvis"-mamma Kirstin luokse trimmiin ja muutenkin näytille. Josko sitten uuden lookin voimin uskaltautuisi näyttelyihinkin näyttäytymään. Komea velipoika Boris on edustanut G-pentuja näyttelyissä tähän saakka, joten kai sitä voisi antaa hieman taustatukea, ehkä, jos omistaja selviää jännityksestään. ;)
(Borikselle muuten tsemppiä sunnuntain näyttelyyn!! ) :)

Ukkosta ilmassa

2009-08-27T00:50:00.002+03:00

Piiitkä ja tuskainen odotus palkittiin viimeinkin äskettäin, kun kesän ensimmäinen kunnon ukkonen saapui meidän nurkille.
Eka rysähdys ja me seisoimme Geen kanssa lenkkivarustus niskassa eteisessä lähdössä ulos.
Gero ei (niin kuin arvasinkin) jytinöistä korvaansa lotkauttanut ja sen aika menikin pallolla pelaten tai minun jaloissa pötköttäen maailman menoa katsellen, sillä välin kun aina istahdin johonkin valoshowta katselemaan. Eikä jytinät olleet mitään pieniä paukahduksia.
Lämmintä, pimeää, kova ukkonen ja hirmuinen vesisade, eikä ristinsielua missään meidän lisäksemme, täydellinen iltalenkki! Ainoana miinuksena näkisin joka askeleella varpaiden välistä tirskahtavan veden, minä juntti kun en laittanut lantsareita jalkaan. :)

Nyt on mukavaa kuivatteluiden jälkeen köllötellä lämpöisen viltin alla ja Gero taitaakin olla jo umpiunessa pedillään sänkyni vierellä.
Tämä on taas niitä koiran omistamisen tähtihetkiä jotka tulee muistamaan pitkään. :)

Onnistumisia :)

2009-08-24T20:00:00.003+03:00

Viimeajat on ollut jotenkin hankalia tätä koiraharrastusta tarkasteltaessa. Ei ole oikein kiinnostanut, ja on tuntunut ettei sitä osaa mitään, eikä osaa opettaa pennulle mitään ja monesti on tullut mietittyä että olisi pitänyt hankkia itselleen itseäni tyhmempi koira. ;P
Mikään ei vain ole onnistunut ja välillä on tuntunut, että kaikki treenailut menee aivan pelleilyksi, Geron hekotellessa että teeppä eukko ite! Treeneihin lähtö on ollut lähinnä itsensä pakottamista liikkeelle ja sitten kentällä on tullut töröttettyä ihan öönä, että mitähän me tänne oikein tultiin tekemään. Jälkitreenailujamme en edes halua tai uskalla tarkemmin ajatella. ;)
Kaipa sitä on vain ollut niin paljon muuta ikävämpää ajateltavaa, että voimat on menneet ikävyyksien murehtimiseen.

Kaikesta huolimatta hommat on tullut hoidettua, eikä treenailuja ole jätetty väliin, kuin ainoastaan silloin kun olen ollut todella pahalla tuulella.
Tänään saatiinkin sitten tottiskouluttajalta sylillinen sanallisia ruusuja jotka todella lämmitti. Gero on kuulemma edistynyt hirmuista vauhtia ja asetetut tavoitteet on saavutettu ja vähän päälle. Koiralla on hirmuinen into tehdä juttuja ja juuri minun kanssa, ja kaikesta näkee että ollaan tehty kovasti hommia. :)
Geroahan on melko helppo kouluttaa, koska se oppii kaiken suht nopeasti, mutta myös yhtä helposti suorittamaan asiat väärin. Mitään vähän sinnepäin suorituksia siltä ei voi hyväksyä, koska se sitten yrittää ja yrittää läpäistä tehtävät niillä myöhemminkin. Tämän saimme karvaasti kokea maahan menoa opeteltaessa....
Useasti onkin tullut (edelleen) mietittyä, että vaadinkohan siltä ihan liikaa, mutta vastauksen saa joka kerta kun alkaa pukemaan treenihousuja jalkaan ja ottamaan liiviä naulakosta, ei meinaa "pikkumies" pysyä pöksyissänsä, joten ilmeisesti sillä on treenaillessamme hauskaa (ja onkin, kyllä sen näkee).

Tottistreenien jälkeen päätin tallata vielä Geelle jäljen lähi metsään. Tähän astihan jälkitreenit on mennyt joten kuten ja olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa, että ohjatut treenit alkaisivat, että saisin kädestäpitäen neuvoja ja vnkkejä. Gee on täysin päinvastainen jäljestäjä kun Dylan oli, joten olen ollut nyt vähän ihmeissäni.

Lähellä jälkeä sanoin tuttuun tapaan Geelle että "mennään katsomaan missä jälki" ja yllätyksekseni koiran nenä painui samalla hetkellä maahan ja tuuhtuuh, nenä lähti käyntiin. Vielä suuremmaksi yllätykseksi huomasin, että Gee jäljesti jäljen alusta loppuun tarkasti ja hyvällä vahdilla häntä heiluen! Mistään häsläämisestä, pyörimisestä ym. ei ollut tietoakaan. Hyvä etten tirahtanut itkuun, saatuamme homman purkkiin. Ilmeisesti jotakin on tullut tehtyä oikein tälläkin saralla. :)
Jos tämä homma toimii kuten Geron tottistelut, niin nyt kun se on tosissaan ymmärtänyt jutun juonen niin jälkihommakin alkaa toimimaan tosissaan.

Tämmöisiä päiviä todellakin kaipaa aina välillä ja nyt on taas aivan uutta intoa koko koiratouhuun!!
Onnea on omistaa Maailman Paras Koira!

Kesä ja kärpäset

2009-07-23T15:17:00.003+03:00

Jee, jee! Vihdoinkin alkoi allekirjoittaneella 5 viikon loma!

Heinäkuun lopulla pyörähdimme, Tuomo, koirat ja minä, Saarijärvellä mummoa tervehtimässä sekä äidin haudalla. Yötä saimme olla siskoni ja tämän miehen mökillä.

Automatka sujui mukavasti. Eetulle olimme ostaneet kevythäkin sikaosastolle, ettei syntyisi riitoja Geron mahdollisesti töniessä Eetua. Mitenkään ei pikkukoiraa oltu totutettu sinne ennalta, mutta niin vain ei boksista kuulunut pihaustakaan ennen ensimmäistä taukoa. Puolessa välissä matkaa iski kaksijalkaisille nälkä ja pakko oli pysähtyä. Tuomo lähti ostamaan meille evästä ja minä jäin tuulettamaan koiria. Siitähän se riemu repesi, kun Eetu huomasin että Tuomo lähtee jonnekin eikä ota häntä mukaan (Eetu on ihan "Tuomon koira") - eikun vaan hirvittävä ulvonta pystyyn. Ja minä en tietenkään saa sitä mitenkään hiljaiseksi. Ja kun Eetu alkaa ulvomaan täytyy Geronkin sanoa oma mielipiteensä asiaan hirvittävästi haukkumalla. Siinä sitä taas oltiin oikein Kiljusen herrasväki! Toinen ulvoo sydäntä riipaisevan surkeasti ja toinen haukkuu riemurinnoin ympärille kuikuillen selkeästi etsien sitä syytä miksi tässä möykätään. Geron iskin sitten konttiin istumaan ja namia syömään, se kun pysyy siellä käskystä vaikka ovi olisi auki joten ainakin sain toisen hiljaiseksi. :)

Mummolassa en ensin uskaltanut päästää koiria irti hihnasta, kun ajattelin että Gero innostuksissaan mahdollisesti tönäisee huonojalkaisen mummon nurin tai mummo kompastuu pikkuiseen jaloissa sinkoilevaan Emboon. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät suhteellisen hovikelpoisesti joten pääsivät sitten irti. Gerolla ja mummolla näyti juttu luistavan oikein hyvin:

Mummo: "Otatkos makkaraa??"
Minä: "Ei se nyt mitään makkaraa tarvitse justiinsahan annoit sille piirakkaa"
Mu: "Nooooin, hyvin näyttää maistuvan tässä vielä toisellekin jalalle" (ja kolmannelle ja neljännelle) ;)
Mi: "Nyt Gero POIS keittiöstä!! "
Gero oli jo menossa pois keittiöstä...
Mu: "Tässä otappa juustoa"
jne jne........... Tie Geron sydämeen käy vatsan kautta.

Koirat eivät päässeet enää sunnuntaina mukaan, kun piipahdimme vielä sanomassa mummolle heipat ennen Espooseen palaamista! ;)

Seuraavan jännityksen reissuun toi Eetu-hysteerikon suhtautuminen siskoni mökillä kaikkiin vieraisiin ihmisiin sekä isoon koiraan. Vaan pessimisti ei pety, kaikki sujui ilman mitään ongelmaa.

Pojathan oli tietenkin onnessaan kun saivat kirmailla ja leikkiä Aina koiran kanssa pihalla kaiket päivät. Eetu oli oikein erityisen onnessaan, sillä Ainalla alkoi juoksu maanantaina, kun sunnuntaina olimme lähteneet kotiin! Gero ei ymmärtänyt vielä mitään nartun ihanista tuoksuista, pikkuisen vaan nuuskutti Ainaa juuri ennen kun lähdimme.

Mökin vieressä oli mahtava ranta jossa oli aivan loistavaa uittaa koiria! Gerokin kävin taas uimassa, mutta ei se oikein vieläkään ole ymmärtänyt oikeaa uima-asentoa polskuttaessaan menemään. Hauskaa näytti kuitenkin olevan ja sehän se on pääasia.

Eetukin kävi uimassa. Toisin sanoen kannoin sen vähän matkan päähän ja herra ui rantaan. Eetu ei vapaaehtoisesti lähde uimaan, mutta kahlailee kyllä rannassa ja tykkää loiria vedessä.

Ennen reissuun lähtöä löysin takametsästämme hirmuisesti mustikoita ja kiinnostuihan Gero tietenkin niitä kerätessäni niistä. "Opetin" poitsun syömään itse marjoja suoraan puskasta. Opetin ja opetin, ei tarvinnut vissiin kun pari kertaa näyttää niin homma oli hanskassa.

Tämä ei ollut kuitenkaan kovin mukava taito reissullamme, sillä siskoni mökin pihassa on mansikka maa....
Eniten käytetty repliikki reissullamme olikin sitten "NYT Gero POIS sieltä mansikkamaasta!!!
Ei tainnut jäädä penkkiin ainuttakaan raakaa saatikka kypsää mansikkaa lähtömme jälkeen.
Eikä liioin ahomansikoita mökin nurkalle. :) Kovasti isäntäväki vakuutteli ettei haittaa, ei siellä vanhassa mansikka penkissä muutenkaan juuri mitään kasva, mutta täytynee heille vissiin hankkia tuokkonen jos toinenkin mansikoita korvaukseksi.

Hauska oli reissu joten kiitoksia vain isäntäväelle!

Täällä kotosalla ollaan monena iltana suunnattu iltalenkki rannalle. Geron riemua uimisen jälkeen on niin hauskaa katsoa, ettei sitä pysty edes kieltämään vaikka likomärkä koira "ui selkää" hienossa hiekassa ja kämppä on sitten sen näköinen seuraavana päivänä. Aamuisin sängystä noustessa löytyy sängyn vierestä enemmän hiekkaa kuin saharan autiomaasta.

Nyt elokuussa jatkuu eskari kesätauon jälkeen, sekä "oikeat" tottistreenit EPK:ssa ja syyskuussa pitäisi sitten alkaa EPK:ssa myös ohjattujen jäkitreenien. Ihan mukavaa, että saadaan taas joku potkimaan meitä persuuksille... Tottiksen parissa puuhaillaan kyllä ihan säännöllisesti, mutta jälkeä olen käynyt kyllä tallaamassa niin epäsäännöllisesti kuin olla ja mahtaa. :(
Jotenkin päivät vain taas völjyy ohi. Nyt täytyy kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ottaa tähän hommaan joku säännöllisyys...

Jusseja

2009-06-20T08:46:00.002+03:00

Meillä oli Geron kanssa varmasti monen mielestä kuolettavan tylsä Juhannus. Päivä maattiin olkkarissa kuin siat.
Pikkasen on allekirjoittanutta väsyttänyt tuon pennun typerän lääke aikataulun vuoksi. Muutaman tunnin välein täytyy työntää jotakin sen lärviin, joko lääkettä tai sitten hiiltä ruoan kanssa, ilta lääkekin annetaan "useita tunteja viimeisen ruoan jälkeen". Arvatkaa muuten minkänäköinen on kämppä hetkessä, ellei Geroa ohjaa suihkuun heti siinä vaiheessa kun viimeinen osa mustaa hiilimömmöä on vielä kitusissa? :D Vahingosta viisastuneena syötänkin sen nyt valmiiksi suihkussa. Tänään onneksi tuo hiilen kanssa pelaaminen loppuukin. Lääkekuurit jatkuvat vielä.

Puolenyön aikaan sitten havahduin, että pihalle olisi lähdettävä. Mutta meidän pikkuruinen iltapissalenkki vaihtui huomaamattani kahden tunnin ulkoiluksi suviyössä...
Yöllä oli täydellinen ilma. Sopivan lämmintä, hieman tuulista ettei itikat päässeet häiritsemään ja todella valoisaa. Ja ne kaikki tuoksut oli huumaavia!

Yhdessä vaiheessa lenkkiä huomasin joutuneemme keskelle lehtopöllöjen juhannusjuhlintaa. Pöllöjä oli äänistä päätellen ainakin 6, ilmeisesti vanhemmat ja poikaset. Sellaista räpiköintiä näytti joidenkin yksilöiden meno olevan, että mahtoikohan kyseessä olla lentoharjoittelut? Lehtopöllö on kyllä todella kaunis lintu ja tykkään sen soidinäänestä ihan mielettömästi. Sen huhuilustä pääseekin nauttimaan meidän nurkilla melkein joka ilta ja tänä vuonna niitä on ollut hyvän "myyräsadon" vuoksi vielä todella paljon.
Muita meidän nurkilla kuultuja pöllöjä ovat helmipöllö ja huuhkaja. Yhtenä vuonna pääsimme seuraamaan suopöllön metsästystä tuossa pellon päällä, se oli hienoa katseltavaa.

Hetken puskasta, piilosta, perhettä seurattuamme jatkoimme matkaa.

Gerolla oli virtaa kahden mustiskakaran verran, se paineli kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana pitkin ryteiköitä. Sen onnellista menoa katsellessa kirposi taas kyyneeleet silmiin. On se niin totta mitä Kirsti meille sanoi "Teillä oli suojelusenkelit matkassa" tarkoittaen tuota keskiviikkoillan traamaa. Lähellä oli ettei käynyt huonosti.
Aina välillä siinä riekkumisen välissä ehti Gero tulla ontamaan kevyen "pusun" käteen. Ei siinä lopulta voinut kuin nauraa katsellessa sitä hupsua, vähän kömpelöä loikkimista.

Liikkeellä oli hirvittävän paljon yöperhosia (hrrr!) ja siitäkös Gero innostui. Se veti hirmuista siksakkia yrittäessään pyydystää niitä suuhunsa. Jossain vaiheessa se oivalsi, että kannattaa juosta pientareella kukkien keskellä, sieltä niitä löytyy. Omistaja ei tästä harrastuksesta ollut niin innoissaan kuin pentu. Minä pelkään yöperhosia ihan jumalattomasti! Tai oikeastaan en ole tehnyt niiden kanssa niin läheistä tuttavuutta, että voisin sanoa pelkäänkö niitä vai ällöänkö vai. Oli miten oli, kaikki yli 1cm yökköset on aivan järkyttäviä ja jos satun kohtamaan kiitäjän tai kehrääjän olen naapuripitäjässä ennen kuin kukaan ehtii edes tajuta. Jotenkin se koko, paksukarvainen ruumis ja arvaamaton käytös, on jotain mitä en vain pysty järjellä ajattelemaan ollenkaan. Näkisittepä minut elokuunyössä, kun reippaana lenkkeilen koirien kanssa otsalamppu päässäni - ja sitten otsalamppuun napsahtaa hirveän kokoinen yöperhonen/kiitäjä/mikä tahansa. Siinä on varmasti naurussa pitelemistä meikäläisen reaktiota katsellessa. :D Yleensä tyydynkin kulkemaan pilkkopimeässä...
Arvatkaa vain kuinka paljon minulle on naurettu ja olen saanut selitellä pelkoani. :D

Nyt ei kuitenkaan auttanut kuin yrittää selviytyä, pikkumustalla oli niin hauskaa etten kehdannut kieltääkkään sitä. Onneksi liikkeellä oli vain semmoisia ihan pikkuisia yökkösiä. ;)

Törmättiin lenkillämme myös Rouva Kiiltomatoon. Niitä ei kovin usein täällä näe, en tiedä miksi. Gero ei siitä mitään tajunnut, vaan minä olin tästä ötökästä paljon kiinnostuneempi, joten tasapuolisuuden nimissä jäätiin sitäkin hetkeksi ihmettelemään. Gero löysi lähistöltä palan kaarnaa ja viihdytti itseään sillä heitellen sitä ilmaan.

Tänään tai huomenna olisi ajatuksessa lähteä loggaamaan tuossa meidän lähellä oleva multikätkö. Olen sitä joskus käynyt pikapikaa sieltä kaivelemassa, löytämättä. Tänään näyttäisi olevan mukava kätköilyilmakin, otetaan eväät mukaan ja lähdetään retkuilemaan. Kunhan vain saataisin itseäni niskasta kiinni...
En ole vielä päättänyt opetanko Geron etsimään purkkeja vai en. Täytyy nyt katsoa, eihän penska ole ollut vielä kertaakaan edes mukana.

Takana painajaismainen yö!!

2009-06-18T11:14:00.004+03:00

Jees, lähdettiin iltasella eilen Tuomon kanssa molemmat töihin ja Tuomon poika jäi pitämään kämppää pystyssä.
En ehtinyt olla töissä tuntiakaan kun Tuomo soitti, että Gero on syönyt Burana 400mg tbl ainakin kaksi! Mä en oikeasti ymmärrä mistä se on voinut niitä edes löytää, koska juuri tässä yhtenä päivänä hirveässä päänsäryssä kaivoin kämpän ylösalaisin enkä löytänyt yhtä ainutta särkylääkettä koko asunnosta. No, jostain se oli nyt niitä jokatapauksessa kaivanut. Tuo on jo niin isokin, ettei pöydältä tavaroiden varastaminen ole sille mikään ongelma, vaikka se ei ole sitä tähän saakka harrastanut, ei ole edes yrittänyt. No kuitenkin jostakin se oli saanut levyn buranaa hampaisiinsa ja yhden tabletin sai Hanski kaivettu sen suusta pois. Kenelläkään ei ollut tietoa onko levy ollut täysi vai vajaa, joten lähdimme siitä olettamuksesta että se on ollut täysi ja näin ollen penska on vetänyt huiviinsa 800mg buranaa. Hanski yritti täällä kotosalla saada Geron oksentamaan sillä välin kun Tuomo porhalsi töistään kotiin. Onneksi hänellä on niin ihana työkaveri, että hän suostui jäämään ylitöihin jotta Tuomo pääsi kotiin.
Soitto Viikkiin varmisti sen, että koska Geroa ei oltu saatu oksentamaan, tulisi iltalenkki suuntautumaan Helsinkiin.
Gerohan oli aivan onnessaan päästessään eläinlääkäriin, mikäs sen mukavampaa kuin vieraiden ihmisten kopeloitavana. Viikissä ottivat verikokeet katsoakseen munuais- ja maksa-arvot sekä pistivät herran ilmeisesti tiputukseen. Verikokeissa ei näkynyt mitään ihmeellistä, ainakaan vielä. Käydään kuitenkin alkuviikosta vielä ottamassa uudet verikokeet, ihan oman mielenterveyden säilymisen vuoksi, vaikka ell sanoi ettei tällä määrällä pitäisi olla munuaisvaurioiden riskiä. Eipähän tarvitse sitten enää miettiä ja kytätä pentua kaiken aikaa.
Kakara pääsi kotiin vatsahaavan-esto lääkitys reseptien sekä lääkehiilikuuri määräyksen kera. Pentu ei ollut reissusta moksiskaan, eikä missään vaiheessa vaikuttanut siltä että mikään olisi vialla.

Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Vaan kyllä sitä tuli töissä itkeä tihrustettua! Hirveää istua siellä, ei pääse itse puhumaan lääkäreille, ei tiedä missä mennään, mikä on tilanne. Onnistuin saamaan itseni oikein läheshysteeriseksi kun aloin rullaamaan päässäni viime kesän Dylanin viikinreissua. Maksa- ja munuaisarvot siltäkin otettiin, tuloksena se ettei meidän rakas päässyt sieltä enää koskaan kotiin. :( Jossain vaiheessa kun ei vieläkään kuulunut Tuomolta soittoa, olin jo ihan varma, ettei tässä käy hyvin. "Hieman" ehkä (taas) ylireagoin, mutta ehkä se annetaan anteeksi, tällä kertaa.

Tänä aamuna kun tutkin tätä turmiollista burana-pakettia tulin salapoliisityöllä siihen tulokseen ettei Gero ole voinut syödä kuin maksimissaan yhden tabletin, onneksi. Jos se olisi ollut yksin kotona se olisi saanut rauhassa vetää koko paketillisen ja me olisimme tulleet kotiin vasta aamulla... tilanne ei olisi varmasti tällä hetkellä tämä kun se on nyt.

Tällä hetkellä meillä on täällä yksi ylivilkas pikkumusta joka painii hikipäässä oman petinsä kanssa ja yrittää kiusata Eetua, mitä kofeiinitabletteja lienevätkään sille eilen lääkärissä antaneet. ;)
Lääkkeet saa annettua ilman temppuja ja pikimusta, hiilellä maustettu ruoka maistuu. Kakatkin ovat tyylikkään mustia.

Mitä tästä opimme? -Voi, ette uskokaan miten paljon! :( Oikein hävettää, että tällaista edes pääsi sattumaan!

Pakko muuten vielä kertoa:
Pieneläinhoitaja oli pelännyt Geroa!! :D Oli oikein tiedustellut, onko se vihainen, pureeko se?! :D
Kysyin sitten Tuomolta että mitä Gero teki, että se tuollaista kysyi. Gee oli kiehnännyt tyttösen sylissä ja pusutellut tätä! Likka vissiin kuvitteli Geron maistelevan, että mistä kohdasta kannattaa ensimmäiseksi haukata....Että sellainen peto meillä ja sellainen koiratuntemus siellä. :D

Taas naisia naurattamassa

2009-06-14T03:14:00.002+03:00

Tänään oli niin tarkoitus suunnata mustisten erkkariin, mutta laiskuus voitti. Yövuoron päätteeksi olin niin väsynyt että ei isojen mustien katselu tällä kertaa innostanut, onhan noita nähty. Josko sitten seuraavalla kerralla.
Iltapäivällä kun vihdoin sain itseni sängystä ylös suuntasimme rellun nokan kohti helsinkiä, tarkoituksena käydä katsastamassa mökin vointi ja nurmikon pituus (ja juu, pituutta kyllä löytyi). Gero nautiskeli taas suunnattomasti kun sai kölliä viileällä nurmikolla sellällään ja mutustella heinän korsia.
Takasin päin tullessa piipahdettiin vielä toisen siskoni luona tervehtimässä sekarotuista Aina koiraa. Gero ja Aina eivät olleet vielä tavanneetkaan vaan hyvin juttu luisti tälläkin pariskunnalla. Ihmetys oli suuri kun koirat pääsivät nenätysten, Gerohan on jo lähes Ainan kokoinen!
Aina vaan halusi leikkiä juoksemalla tuhatta ja sataa ympäriinsä, kun Gero tykkää enemmän paini leikeistä. Gero siis tyytyi katselemaan Ainan ravitusta seisomalla keskellä pihaa ja tekemällä hyökkäyksiä aina kun Aina sattui juoksemaan läheltä. Välillä sitten "pussailtiin".
Kovin kauaa ei kumpikaan jaksanut vouhottaa, kun tänään oli niin tukahduttavan kuuma ilman.

Muuten,
viime maanantaina treenien jälkeen piipahdettiin vielä iltasella toisen siskoni luona ja Gero pääsi tutustumaan Roope ja Meri vipukkaan sekä Andres espanjan hurmuriin. Tyypit olivat nähneet toisensa viimeksi Geron vasta kotiuduttua meille. Mitään ongelmia ei tapaamisessa kuitenkaan ollut. Ja tällä kertaa Gerokin oli kiinnostuneempi koirista kun ihmislapsista. Roope tyytyi seisomaan sohvalla naama mutrussa, kun tuollainen ipana tuli hänen rauhaansa häiritsemään.
Gero olisi halunnut hirvittävästi päästä tekemään tuttavuutta Merin kanssa, mutta Meri ei ollut ihan varma haluaako se tehdä lähempää tuttavuutta tunkeilevan Geron kanssa. Kuitenkin hetki ennen lähtöämme alkoi Merikin vähän lämmetä joten tyyppien pitäisi varmaan päästä vähän ulos irrottelemaan, niin josko se ystävyys siitä lähtisi.

Euroopan omistaja treffeillä

2009-06-13T04:08:00.004+03:00

Tiistaina Gerolla oli treffit Cane Corso Elsan kanssa. Elsa on noin kuukautta vanhempi kuin Gero ja tyypeillä löytyi heti yhteinen sävel, ovathan ne saman kokoisia ja molemmilla melko rajutyyli leikkiä. Siellä tanner tömisi ja puita kaatui, kun parivaljakko paineli menemään. Jossain vaiheessa kakarat olivat vain onnistuneet painimaan kusiaspesän päällä(?) sillä seurauksella, että Elsa rukka oli täynnä kiukkuisia kusiaisia. Geron karvat suojasivat herraa noilta pedoilta, mutta allekirjoittanut sai tuta kusiaisten raivon, kun Elsaa putsatessani kolme niistä puri minua raivokkaasti käteen. Lopputulos oli se, että seuraavat neljä päivää vasen käteni oli kuin limppu ja kutisi niin pirusti. Nyt on turvotus jo laskenut, mutta kutina jatkuu yhä. Yleensä saan jättisuuret paukkikset jo hyttysistäkin, mutta enpä olisi tuollaista reaktiota sentään osannut odottaan. No, toivotaan että Elsa selvisi helpommalla.
Kotiin päästyämme pääsikin pikkumusta kylpyyn, oli se sen verran villin näköinen ilmestys pyörittyään vesisateessa mullassa, hiekassa ja sammaleessa. Unta ei tarvinnut iltasella pennun odottaa.

Sisäsiisti on Gero ollut edelleen, mutta silti en ole vielä uskaltanut ottaa papereita pois lattialta. Olkoon siinä vielä vähän niin kuin varmuuden varalta.

Uusin keskustelun aiheemme on se kuka saa kulkea rapussa, kuinka läheltä meidän oveamme ja missä vaiheessa vahtikoira saa tehdä asiasta ilmoituksen. Gero on sitä mieltä, että rapussa tulee liikkua ripeästi, kevyin askelin, eikä ainakaan jäädä jumittamaan meidän ovemme eteen.
Eli varsinkin yläkerran verkkaisesti askeltava, tömpsyttelevä herra joka jää monesti vielä hengähtämään meidän ovemme kohdalle, saa aina niskaansa komean "suksi *ittuun"-vahtihaukun. Tästä seikasta siis käymme edelleen keskustelua, minä kun olen taas sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun joku yrittää tulla meille eli koskee meidän ovea, saa asiasta tehdä ilmoituksen. Muiden rapussa liikkujien annetaan kulkea rauhassa, koska muuten tuo kakara kohta huutaa kaikille jotka uskaltavat tulla ulos asunnoistaan. Asian opetusta ei vain helpota yhtään se, että samassa taloudessa asuu myös herra Eetu joka on sitä mieltä, ettei kukaan saa edes ajatella liikkuvansa rapussa, siitä täytyy heti vuhkia ja haukkua. Eetua kun ei saa edes hiljenemään ja kun toinen haukkuu niin sitten toinen haukkuu. Joten, tätä keskustelua tulemme todennäköisesti käymään vielä hyvän aikaa...

Viime sunnuntaina olin saunomassa ja istuskelemassa Geron kanssa iltaa (minä saunoin, Gero ei ;) )saunamökillä. Siinä laiturilla istuessamme paukkasi saunan nurkan takaa vieras nainen laiturille hirveällä höösillä, oli uimaan tulossa, mutta poistui sitten anteeksi pyydellen kun huomasi paikan olevan varattu. Minut yllätti se miten Gero tähän tilanteeseen, siis naisen ilmestymiseen, reagoi. Se pomppasi pystyy, otti pariaskelta naista kohti ja seiso häntä pystyssä edessäni kuin euroopan omistaja hiljaa muristen. Murinaa ei siis kuullut, mutta tunsin sen kun nappasin poitsua pannasta kiinni, ettei se tunge naisen tykö.
Vahtiiko jo tuollainen ipanakin jo? Missään nimessä Gero ei vaikuttanut pelästyneen millään muotoa vaan paremminkin sen olemus huokui, että nyt tulit rouva väärään osoitteesseen anti heittää muualle. En olisi odottanut tuollaista vielä tuolta ipanalta.
Tähän saakka ja edelleen vieläkin, kaikki ihmiset on Geen mielestä ihania ja niiden luokse mennään täysin arastelematta, että ei tuon arkuudestakaan / epävarmuudestakaan pitäisi jotua. Mielenkiintoista! Meikäläinen on tässä aivan uusien asioiden edessä, Dylan oli sellainen jäyhä hemmo joka ei korvaansa lotkauttanut mistään. Kämppääkin se vahti ainoastaan silloin jos joku yöllä rymisteli ovemme takana ja olin sen kanssa kahden. Eikä sellaista tilannetta onneksi ikinä tullut, jossa olisi selvinnyt yrittääkö se puolustaa ns. "tosipaikan tullen".
Tavoite kuitenkin on, että huolehdin kyllä itse itsestäni.

Huh hellettä

2009-05-30T23:34:00.004+03:00

Lämmintä piisaa!
Yksi kunnon hellepäivä takana ja koira sekä omistaja tikahtumaisillaan. Päivän saldo oli, että minä en saanut päivällä töiden jälkeen nukuttua, kun oli niin kuuma ja sitten iltapäivällä Geron pissatus reissulla minulla meni hermo niin, että kotiin tullessa alkoi Andis laulaa...
Nyt on pikku Geellä kesätakki päällä, parta ja otsis saivat jäädä. Vaan eipä enää läähätyttänyt koiruutta. Vielä pitäisi Embolta vetää karvat alas, todennäköisesti pikkukoira ei vain ole itse samaa mieltä. Ressukka pelkää trimmeriä, yllättäen.

Mitäs muuta meille kuuluu?
Työpaikkani koirakerho järjestää näyttelykoulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. Ensi viikolla on sitten ensimmäinen treeni. Ei tuo ole kuin kolmen kerran ilo, mutta ihan hauskaa ajanviettä.
Uimassakin käytiin tässä yhtenäpäivänä, tai siis minä en uinut, mutta Gero liikkui ensimmäiset senttinsä uiden. Täytyy vissiin pitää sille pieni uimakoulu, kun näytti niin onnettomalta polskimiselta, ettei tuolla menolla kyllä pinnalla pysy.
Rokotukset on rabiesta vaille kunnossa. Päätimme ottaa rabieksen eri aikaan kun muut rokotukset. Viime kerta elukkalääkärissä sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, Gero kyllä meinasi hylätä meidät ja jäädä vastaanottomaskotiksi. Siellä se vain istui keskellä huonetta pääkallellaan ja katseli sydämenkuvat silmissä vilkkuen eläinlääkäriä! Sai poikaa oikein komentaa pistämään liikettä niveliin, että päästiin kotiin. :D

Jokohan sitä uskaltaisi julkisesti tuulettaa...??
Gero on ollut useita päiviä sisäsiisti! Hiphei! Kakkoja ei ole tullut sisälle kertaakaan koko aikana kun Gero on meillä asunut, mutta nyt ei ole näkynyt pissojakaan.
Huomenna aamulla saattaa kyllä pissat olla paperilla, sillä koiruudet ovat yön keskenänsä, kun minä olen töissä ja Tuomo reissussa.

Stadissa hengaamassa

2009-05-24T20:13:00.002+03:00

Tänään me maalaiset lähdettiin pienelle retkelle, heti aamusta.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.

No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.

Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.

Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.

Aivosolut kohtasivat

2009-05-23T21:04:00.002+03:00

Tänään tapahtui iltapäivälenkillä suuria! Meidän pikkuruisen koiranpentumme päässä tapahtui kummia, kaksi aivosolua kohtasivat sillä seurauksella, että pääsimme ohittamaan ihmiset ilman, että niitä olisi pitänyt hirveen kamalasti mennä pussaamaan!!!! Tätä asiaa ollaan yritetty hakata päähän vähän huonoin tuloksin. Geron mielestä kun kaikki maailman ihmiset ovat häntä ja vain häntä varten ja minä ikävä epäsosiaalinen ihminen en halua pysähdellä kaikkien kanssa juttelemaan. Vielä kun saisi niille ihmisillekin menemään kupoliin sen, että jos kuljen rivakasti koira vierelläni, välttelen katsekontaktia vastaan tulevaan ja toistelen koiralle, että "Ohi, Mennään Ohi" niin silloin se on merkki siitä ettei meillä ole aikomustakaan pysähtyä, ei vaikka aikuinen ihminen lässyttäisi ja kyykkisi kuinka siellä keskellä katua. Mutta toisaalta mitäpä se haittaa vaikka siellä kyykkivät, tänäänkin Gee vain katsahti tätiä ja jatkoi matkaansa eteenpäin vaikka tädin suunnalta kuuluikin korkea sointuista "voimitenihanakoirasielläon mutimuti lässynlässyn" .
Tuo ihmisten äänensävykin on yleensä pennuille puhuttaessa sellainen, että se saa, ainakin Geron, hyppimään voltteja onnesta ja innostuksesta ja rakkaudesta.

Koirat ollaan kyetty ohittamaan tähän asti ilman traamaa, mutta nuo kaikki mystisen ihanat ihmiset ovat olleet liian kova pala.
Toivotaan, että tämä oli se päivä kun Gero oivalsi mitä se "ohi" oikein tarkoittaa ja tästä alkaa elämän mittainen onnistuneiden ohitusten putki.

KukkUU KukkUU

2009-05-10T07:03:00.006+03:00

Minä ja Gero nyt ainakin kukutaan, mutta niin myös eräät toiset....

Klo 04:30 tänä aamuna päätin että nyt tai ei koskaan kuteet niskaan ja lenkille! Gerokin kuului olohuoneessa jo heränneen. Minäkin meni oikein ajoissa kahdentoista jälkeen nukkumaan, mutta silmällistäkään en ollut puoli viiteen mennessä nukkunut joten ajattelin, että antaa olla, noustaan ylös. Kello soisi kuitenkin seitsemältä, kun olen lähdössä tänään Iskän kanssa liikenteeseen.

Päätin suunnata ilta- tai aamulenkkimme, ihan mistä kantilta asiaa haluaa katsoa, läheisille lammille. Hiukan kyllä mietin miten pikkumusta jaksaa sinne kävellä ja vielä takaisin, mutta ajattelin ottaa riskin, ainahan voisin kantaa sen ronskilla palomiesotteella sieltä kotiin. :D Turha oli huoli, jätkä veti hirveitä pukkiloikka spurttejaan vielä tuossa kotipihalla takaisin tullessamme vaikka olimme reisussa kaksituntia. Eikä se nuku muuten vieläkään vaan vinguttaa röhköpossuaan olkkarissa RöhröhRÖHröHRöhrÖh.........

Kyllä oli kerrassaan hieno reissu! Aurinko oli juuri noussut ja sumua oli siellä täällä. Linnut pitivät hirmuista konserttia ja kun pääsimme tuonne metsätielle kuului ympäriltä Kukkuuu kukkuuu, käetkin ovat saapuneet. *tähän kuuluu taas se sydän hymppä* (Torstai aamuna näin muuten pääskysiä joten eikös se ole nyt sitten kesä virallisesti alkanut?) Lammella uiskenteli sumun keskellä kaksi joutsenta vieretysten, oli niin hehkeä tunnelma... kunnes joutsenet hogasivat meidät. Ne lipuivat meitä kohti, kun istuimme rannassa, välillä töräytellen. Lähenivät ja lähenivät ja töräyttelivät entistä useammin ja kovempaa. Kohta ne olivatkin n. 10m päässä rannassa ja karjuivat kun palosireenit, se siitä ihanasta linnun laulusta ja rentouttavasta aamuhetkestämme. Siinä vaiheessa alkoi Gee katselemaan takavasemmalle, että mistä täältä pääsee pois. Minä yritin sille selittää, että joutsenia ne vain ovat ja mehän syödään tuollaiset välipalaksi, mutta Geroa ei erityisesti näyttänyt naurattavan, kävihän se meteli tietenkin "vähän" minunkin korviini, mutta perskutarallaa se on minun vakkari rentoutumis paikkani, eikä siellä joutsenia ole ollut tähänkään saakka, NIH! No, päätin sitten luovuttaa ja siirtyä toiseen päähän lampea, jos joutsenilla oli vaikka pesä jossain siinä lähellä ja siksi hermoilivat, mistä minä niiden sielunelämästä tiedän. Vaan mitä tekevät joutsenet? Tulevat perässä ja huutavat! Ja ei kun taas toiseen päähän lampea ja joutsenet seuraavat. Mahdettiin olla näky, kaksi raivokasta joutsenta, yksi koira joka näyttää siltä että voisi vajota maan alle ja yksi ihmislapsi joka vuoroin hihkuu koiralle ja leikittää sitä ja kertoo ettei ole mikään hätä, ei tarvitse jänskättää ja puolen sekunnin päästä mutisee karmeita kirosanoja ja kiroaa uivansa joutsenien luokse ja pistävänsä niiden kaulat solmuun. Kävipä siinä jopa mielessä että sisinkohan heitettyä taskussa olevan golfpallon niin hienosti toisen kiljukaulan kitusiin niin, että edes se olisi hiljaa? ;) Jos Dee vihasi palokärkiä jostain käsittämättömästä syystä, niin tämän reissun jälkeen eivät joutsenet ole varmastikkaan Geron suosikkilistan kärjessä.

No, ei siinä auttanut kuin luovuttaa ja pikkuhiljaa kuului joutsenetkin rauhoittuvat, hetkeksi, sitten metakka alkoi uudelleen, kukahan rannalle silloin uskaltautui. Erittäin huonon paikan ovat oikeasti joutsenet itselleen valinneet jos tuolla aikovat pesiä. Kesällä siellä käy melkoinen trafiikki. :(

Matka siis jatkui ja seesteinen kesäaamun tunnelma palasi. Gero jolkotteli etunenässä ja keräili minulle tienposkesta lahjoja. Niin joo tänäänhän on äitienpäivä ilmankos sain paaaljon lahjoja. Lahjaksi sain mm. tyhjän tupakka-askin, nenäliinoja, käpyjä, risuja sekä karkkipaperin.

Toiset kuuluvat roskapäivässä liikkeeseen, me olemme vieneet idean hiukan pidemmälle ja meillä se on 30 roskaa päivässä. Gero siis kerää tienposkesta roskia, kiikuttaa ne minulle, saa vaihtarina namin ja minä pistän roskat tyjään kakkapussiin, kätevää. Gero ottaa suuhunsa pentujen lailla ulkona vähän kaiken näköistä. Pois en niitä siltä aluksi saanut kun kutsumalla sen luokse, koska 90% Gee ulkoilee vapaana, muuten se olisi pinkonut karkuun aarteensa kanssa. Pikkuhiljaa Gero sitten oppi, että kaikki löytötavarat kannattanee kuskata mammalle se kun näyttää olevan niistä niin tuhottoman kiinnostunut ja kiitoksena pikkumusta saa palkkion. Hyvä kauppa. Nyt se sitten niitä kuskaileekin... Olen kyllä saanut sen myös oppimaan mitä tarkoittaa "anna olla" jos keräyskohteena näyttää olevan jotain sellaista jota ei suuhun kannata laittaa joten ihan harmiton harrastus sinällään. Minullakin on onneksi koiralenkillä aina koirankuristus hanskat - joiksi leikkisästi näppylähanskojani kutsun joten kädetkään ei likaannu pahemmin. (Huom! En kuitenkaan harrasta koirien kuristamista, joten eläinsuojeluvalvojia ei tarvitse kutsua paikalle!)

Nyt näytti väsähtäneen pikkumustakin. Minä pistän kaupunki vaatteet päälle ja lähden pihalle odottamaan iskää.

Liirumlaarumia

2009-05-09T03:12:00.003+03:00

Piti sitten nukkua yövuorojen loputtua päivällä, sitten niin ja rytmi ei sitten kääntynyt, kiva kiva. Valvon täällä nyt sitten jo toista yötä vaikka yövuorot ovatten jo loppuneet, ei siinä muuten mitään, mutta kun nyt se rytmi olisi oikeasti pitänyt kääntää normaaliksi kun olen buukannut koko sunnuntaille menoa. No, kaipa sitä jaksaa.
Koirat ovat joutuneet taas tekemään yöjuoksuja seuranani, Gero siitä ei varmasti pahakseen pistäkään, kun nyt jo on päivisin ihan helkutin kuuma. Onneksi huomiseksi on luvattu vesisadettaa, Jei! Vielä kun saataisiin kunnon ukkoset olisin onnesta soikeana, vaan turha toivoa näillä keleillä kuitenkaan. FLC ( http://www.flcenter.net/ukkostutka.html ) on herätetty jo talviuniltaan ja nostettu suosikeissa ensimmäiseksi. :) Ja nyt vaan odotellaan kärsivällisesti.

Koirarintamalla ei tosissaan ole tapahtunut erikoisempaa, pientä tottistelua ja lenkkeilyä. Tänään tosin käytiin hakemassa Tuomon poika Nummelasta ja Gee pääsi autoajelulle. Kuuma ilma, mutkainen tie ja pieni kiertoajelu saivat ilmeisesti aikaan sen että Gero oli melko huonovointinen autossa. Kuolasi ja oksensi ressu. Autossa on onneksi erittäin tehokas ilmastointi joten siellä ei ainakaan päässyt paahtumaan. Hanskia kotiinsa vietäessä pysähdyttiin sitten Bodomille leikkimään ja läträämään vedessä, että saatiin pieni tauko ajeluun ja pahoinvointi loppumaan. Hauskaa oli kallioilla kiipeillä ja haistella aivan uusia hajuja. Yllätyksekseni en nähnyt yhden yhtä lasinsirua missään vaikka silmä kovana niitä kyttäsinkin, loistava homma! :) Arki-iltapäivänä oli rannat niin rauhallisia, että Gero sai olla irti lähes kaiken matkaa ja mikäs siinä ollessa kun poitsu ei kauaksi harhaudu ja pitää tarkasti itse silmällä ettei mamma vain jätä sekä kutsusta tullaan luokse korvat läpättäen.
Loppu ajomatka sujuikin sitten ilman ykäilyjä. Toivotaan nyt ettei pahoinvoinnista tule joka kertainen riesa, tosin useinhan tuo yökkiminen loppuu koiran vanhennuttua. Seuraamme tätäkin asiaa. ;)

Viikon mitat ovat 14vko vanhalla mustaterrieri lapsella 14kg ja 47cm (säkä mitattu kolmeen kertaan, kun en meinannut uskoa mittaustulosta), meidän pikkuinen rakkauspakkaus!!

Uimakoululainen

2009-05-01T19:12:00.004+03:00

Meidän perhe elää horroskautta tällä hetkellä, siltä ainakin tuntuu. Käydään töissä ja nukutaan ja yritetään siinä jossain välissä hoitaa kunnialla elukatkin. Jotenkin kaikki tuntuu niin kamalan hankalalta tällä hetkellä, tuo 4 viikon talviloma ei tehnyt ollenkaan hyvää minun yörytmilleni ja nyt on sitten vaikea taas päästä jutun juoneen kiinni. No, nyt on enää yksi yö ja sitten alkaa taas ruhtinaaliset 6 vapaata. Tästä se homma lähtee pyörimään ihan varmasti.
Koirat joutuvat sitten olemaan aina keskenään yöt, kun olemme töissä samaan aikaan. Embollehan homma onkin tuttua, mutta mietin kyllä kovin miten Gero hommaan suhtautuu 12 tuntia on kuitenkin pitkä aika. Vaan huoli on ollut täysin turhaa. Aamuisin vastaan kömpii venyttelevä kakara tukka pystyssä ja paperille on tehty yhdet pissat. Sitten lähdetään saman tien lenkille ja tottistelemaan sekä riekkumaan ja purkamaan liikaa energiaa. Onneksi kuitenkin näitä pitkiä yksinoloja on vain neljä yötä kahden viikon välein ja jos näyttää että homma ei näin toimi niin sitten täytyy ottaa Gero töihin mukaan, siihenkin on meillä mahdollisuus. Mutta katsellaan ja kuulostellaan.

Viime viikolla oli hyvät ilmat ja muutamana päivänä pakattiin kimpsut ja kampsut reppuun ja ajettiin läheiselle lammelle nauttimaan ilmasta ja lukemaan kirjoja, napero lähti mukaan. Nuoresta miehestä on kuoriutumassa melkoinen uimamaisteri! Vielä ei ihan uskaltanut mennä niin syvälle ettei jalat ylttäneet pohjaan, mutta kaiken aikaa Gero uskaltautui syvemmälle ja syvemmälle. Välillä se työnsi koko naamansa veteen ja puhalteli nenästään ilmakuplia ja välillä se sai hirmuisia pukkihyppely-spurtteja ympäri rantaa, ihan niin kuin meidän kultapoikamme Dee aina sai. :) Albumissa on kuvia reissultamme.
Hirmuisesti Gerossa on muutenkin paljon samaa kuin Deessä The Koirassa oli, mutta kuitenkin se on oma mahtava persoonansa ja jo nyt niin rakas että sydäntä puristaa jos harhautuu miettimään että mitä jos menetämme Geronkin niin kuin menetimme Deen viime kesänä. :(
Typerää tietenkin miettiä tuollaisia, mutta tässä nyt on vain ollut niin paljon erilaisia menetyksiä viimeisen vuoden aikana, että sitä jo pelkää seuraavaa.

Treffeillä

2009-04-26T02:38:00.004+03:00

Lauantaina Gero tapasi ensimmäistä kertaa "tyttökaverinsa" Rhodesiankoira Unnan.
Unnan blogista löytyy kuvia pentupainista http://enyama.wordpress.com/. Mukavasti löytyi yhteinen sävel, vaikka Gero ei varsinaisesti mikään herrasmies ollutkaan, Unna-ressu joutui olemaan aikalailla altavastaajana koko painissa. Vaan kovasti pisti tyttö hanttiin, kyllä on Gero vielä helisemmässä kunhan neito tuosta kasvaa.... Hurjan hauskaa näytti molemmilla kaikesta huolimatta olevan. Ja niin myös minulla. Vielä olisi kaksi muutakin kaveri ehdokasta tiedossa ja heidän kanssa täytyy ehdottomasti myöskin treffailla.

Muuten ollaan vietetty ihan hiljaiseloa. Töihinkin piti allekirjoittaneen viimein vääntäytyä, no ehkä 4 viikkoa talvilomaa oli tarpeeksi... tai sitten ei. ; )

Tänään oltiin iltapäivä äidin möksällä tekemässä kevät hommia. Gero ei ollut siellä vielä koskaan käynytkään ja kyllä oli paljon mielenkiintoisia hajuja ja makuja. Maasta työntyvät tulppaanit ja krookukset meinasivat saada pennulta kyytiä, mutta lopulta jäniksenpapanat veivät voiton. Gero otti mökillä heti vahtikoiran roolin ja kumealla haukulla kehoitti liian hitaasti tonti ohi taapertavia ohikulkijoita pistämään vauhtia töppösiin. Siinähän pöhisee, kunhan tontilla pysyy, eikä haukkuminen mene liiallisuuksiin. Tällä hetkellä ainakin tyytyi muutamaan haukahdukseen. Missään nimessä tuohon vahtimiseen ei saa ainakaan mennä kannustamaan, ettei ala menemään överiksi. Kovasti paljon näyttää pojalta "munaa" löytyä muutenkin.
Yhtenä päivänä metsässä tuo pikku tirriäinen veti hirvittävää ryydloikkaa haukkuen minun eteeni haukkumaan edessä päin olevaa MörköTanea. Hetken törötin huuli pyöreänä, että mikäs sille nyt tuli ja koitin katsella ympärilleni, että tuleeko jostain joku, vaan ketään ei näkynyt missään. Mitään muuta kummallista en hämärtyvässä metsässä nähnyt kuin suuren kaatuneen kannon, aika pelottavaa. :D Ilmeisesti Geron mielestä uhka oli ilmiselvästi olemassa koska niin topakkana oli etunenässä häätämässä mörön kauemmas.
Yhtään arastellen ei Gero kuitenkaan tullut kantoa tervehtimään, kun ensin ajattelin että josko se pelkää sitä ja siksi haukkuu, ihan reippaasti käveli suoraan kannolle ja kiipesi sen päälle herkkuja popsimaan mitä sille tarjoilin.

Rokotuksilla

2009-04-23T19:57:00.005+03:00

Tänään oli sitten pienen pojan suuri päivä - ekat rokotukset!

Aamupäivällä pidettiin pieni kauneudenhoito hetki, kun parran alku oli niin sörsselissä ettei sellaista kehdannut lähteä yleisille paikoille esittelemään.

Soukan Pieneläinklinikan odotustilassa oli huuurjasti mielenkiintoisia hajuja pienen koirapojan tutkittavaksi. Rauhallisesti Gero kuitenkin jaksoi odottaa vaikka odotustilassa oli myös potentiaalinen leikkikaveri... ihana pieni koiratyttö...

Eläinlääkäri oli tietenkin aivan yli-ihana ja sitä piti pusuttaa, pusuttaa, pusuttaa ja halia. Ei meinannut ell:n tutkimuksistakaan tulla mitään kun Gero vain yritti pusuttaa ja eläinlääkäriä nauratti niin kovin. Sosiaaliseksi ja reippaaksi pojaksi kehuivat pikkumustaamme. ;D

Eikä meinannut poitsu lähteä vastaanotolta kotiin laisinkaan ja vähän henkilökunta jo ehdottelikin että vastaanottomaskotin paikka olisi avoinna.... Ei tullut kauppoja kuitenkaan tällä kertaa. Hyvä kuiteskin tietää, että jos tulevaisuudessa menee koiraan hermot , niin mihin kiikutamme sen.. ;)

Eläinlääkärin tuomio oli, että reipas, erittäin hyväkuntoinen, hoikka poika jonka luonne on aivan mahtava. Rokotukset niskaan (sitä Gero ei edes huomannut) ja neljän viikon päästä taas uusi käynti.

Ilo oli kyllä taas kulkea pennun kanssa uudessa ympäristössä, Gero otti coolisti ihan kuin olisi ulkoillut siellä aina. Tyynesti ja varmasti vain eteenpäin ja elukkalääkärin ovestaki piti päästä puskemaan ekana, saranapuolelta tosin...

Pentu oppii

2009-04-20T20:27:00.003+03:00

Dodiin, nyt on toinen koulupäivä takana. Kunnialla taas lutvittiin tunti läpi.
Ollaan niin ahkerasti harjoiteltu kotiläksyjä, että seuraavalla kerralla voidaan ottaa häiriökoira (kouluttajan oma koira) mukaan seuraamiseen. Vaikka kyllä sitä häiriötä oli tänäänkin todella reilusti. Treenit pidetään ulkona, joten paikalla pyörii myös koiran ulkoiluttajia melkko reipaasti. Geron seuratessa kulki muutaman metrin päästä koirakko, eikä Gero kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Nyt vaan lisätään pikkuhiljaa kestoa, käännöksiä ja tahdin vaihtoja, mutta nimenomaan pikkuhiljaa, kiire ei ole. Nyt tuo pentu osaa jo enemmän kun olisi tarve, mutta kaipa se on nuorena vitsa väännettävä. ;)
Parempihan se tietenkin on että oppii nuorena nämä perusasiat, ei tarvitse sitten "teini-iässä" vääntää asioita väkisin vaan voidaan ottaa rennommin ja yllä pitää jo opittuja asioita.

Täytyy kyllä kertoa, että vähän säälien katson eskarimme muiden koirakoiden ohjaajia, kun he yrittävät saada murkku-koirillensa jotakin asioita päähän. Ei käy kateeksi! Pinnaa vaaditaan ja rutkasti huumorintajua. :) Vaan kyllä huomaa että hekin on edistyneet viime kerrasta ja kaikki tuntuvat tekevän hurjasti töitä kotiläksyjen eteen.
Välillä vähän nolottaa (älkää kysykö miksi), kun Gero osaa niin paljon ja oppii asioita helposti, silloin sitä vaan yrittää muistutella itselleen, että nauti nyt kun vielä voit äkkiäkös tuosta vauvasta kasvaa hormoonihirviö joka ei tajua mitään muuta kuin tytöt. :)
Kaikki on ryhmässämme todella mukavia ja kaikki kannustavat toisiaan.Ohjaaja on aivan huippu ja osaa kyllä hommansa. Innolla sitä odottaa seuraavaa viikkoa kun taas pääsee koirakouluilemaan...

Uutena kotiläksynä harjoitellaan luoksetuloa, aloitamme edessä istumisella lisätään liike vasta myöhemmin. Tuotakin ollaan ehditty pikkusen harjoitella, mutta minulla on ollut ongelmia saada Gero istumaan suoraan edessäni ja riittävän lähellä. Noihinkin saatiin vinkkejä joten sitä lähdetään työstämään seuraavaksi.
Gero osaa tulla luokse kutsuttaessa, mutta olen opettanut sille vasta "täällä" sanan merkityksen joka tarkoittaa " mitä ikinä teetkin tule lähelleni". Täällä sanaa käytän siis lenkeillä ja muissa vapaissa tilanteissa jossa pääasia on, että koira tulee sen verran lähelle että saan kytkettyä sen.

Torstaina astutaan yksi ajanjakso eteenpäin tässä pennuntuoksuisessa koira-arjessamme, kun Gero saa ensimmäiset rokotuksensa. Hurjan äkkiä on aika mennyt, vastahan me lähdettiin Kirstin pihasta kohti kotia pieni tuhiseva koiranpentu mukanamme...
Eilen mitasimme ja punnitsimme Geron: 41cm ja 10kg , tasaisesti on poika kasvanut. Nyt sitä kyllä huomaa jo itsekin, että kyllä se ihan oikeasti kasvaa. Treeneissäkin naureskelivat tänään, että jestas miten se on viime viikosta kasvanut, mahtaako olla sama koira ollenkaan mukana. :)

Gero oli tehnyt muuten "tuhmuuksia" yhtenä päivänä, levittänyt lähes kokonaisen vessapaperirullan vessan lattialle ja syönyt siitä luoja tietää kuinka paljon, ei kakka tullut kuitenkaan paketissa. ;) Muutenkin Gero on selvästi perinyt äidiltään tuon rakkauden WC-paperiin, välillä se vain potköttelee vessan lattialla ja huitoo tassuillaan paperia joka roikkuu telineestä. Huvittava tyyppi!

Matkamies

2009-04-18T23:05:00.002+03:00

Nyt on sitten yhteensä 8 tunnin autoajelu Keski-Suomeen ja takaisin tehty. Olipahan reissu, eikä ihan heti tule mieleen tehdä samaa reissua uudelleen, mutta ainakin Gero käyttäytyi erittäin hienosti.
Meidän ADHD koira Eetu jäi Tuomon pojan hellään huomaan jotta reissu menisi kohtuu sujuvasti eikä muistuttaisi Kiljusen herrasväen tarinoita. Kiljusen herrasväki piirteitä löydän itsestäni valitettavan usein silloin kun Embo on matkassa mukana, sillä kun on periaate että nytmullekaikkihetinyt ja jos näin ei tapahtu niin sitä möykkää ei kuuntele vanha erkkikään. Huonosti koulutettu, tiedän, onneksi voin lohduttautua sillä että Eetu muutti meille vasta reilu vuosi sitten. ;) Ihan ihana koirahan se on, mutta meillä ei kovinkaan usein mene "ajatukset yksiin" ja 7 vuotiaalla herralla tuntuu tavat olevan niin tiukassa ettemme ole juurikaan saaneet muutosta sen käyttäytymisessä aikaseksi.

Pihasta kun startattiin niin Gero kävi pötköttämään/ nukkumaan, matka eväänä popsi possunkärsän ja nukkui taas perille asti.
Hautausmaalla herra joutui tietenkin odottelemaan autossa, mutta sekään ei tuottanut mitään ongelmia varsinkaan kun heitin konttiin poitsun ruokakupin ja päiväruoan. Siinä aika kului mukavasti raksuja napsiessa.
Mummolassa oli myös Epsanjan hurmuri Andres (siskoni koira), mutta molemmat pojat käyttäytyivät hyvin sivistyneesti, niin kun nyt tuollaisessa tilaisuudessa kuuluukin, tehden mummoonkin vaikutuksen. ;)

Kotimatka kului, kuinkas muuten kuin nukkuen kuin tukki koko matkan. Matkalla heitettiin toinen sisareni kotiin ja Gero pääsi leikkimään kauniin Aina-neidon kanssa. Valitettavasti Aina oli liian vikkelä leikkikaveri tuolle köntykselle. Siinä vaiheessa kun Gero oli juossut metrin, oli Aina jo 10 metrin päässä. Hauskaa näytti molemmilla kuitenkin olevan ja sehän on tietenkin pääasia. Gero taisi taas ihastua, kun niin hirvittävästi koitti pussailla Ainaa, Aina vain ei ollut oikein samoilla linjoilla. ;)

Kotona meillä on sitten ollut täällä oikea monsteri joka on koetellut allekirjoittaneen hermoja oikein urakalla hölmöilyillään. No, mitä muuta sitä voi odottaa kun on nukkunut 8 tunnin "päikkärit", kyllä siinä virtaa riittää hetkeksi. Pikkasen yritettiin treenaillakin tässä iltasella seuraamisia sun muita, mutta luovuin ajatuksesta melko nopeasti, Geron päänsisältö ei oikein tällä hetkellä ole sopiva siihen touhuun...

Uusi kampaus

2009-04-18T00:07:00.002+03:00

Tänään oltiin taas sosiaalistumassa kaupungissa ostamassa ruokaa koirille. Kaikki meni odotusten mukaan hienosti, eikä pikkumiestä mikään hätkäyttänyt. Eläinkauppa oli Geron mielestä loistopaikka josta ei olis halunnut lähteä pois ollenkaan ja miksi olisikaan; lattioilla tippuneita herkkuja ja ovesta lappoi sisään lapsia, lapsia ja enemmän lapsia, Gero olisi tahtonut pusuttaa ne kaikki hengiltä.
Autolla kulkemisestakin on tullut niin arkeen kuuluva juttu, että Gero pistää maate kun auto käynnistyy ja heräilee vasta kun ollaan perillä. Poika osaa kiltisti odottaakin autossa, kun käymmä kaupoilla tai muilla asioilla.
Tuo autossa odottaminen minua on hiukan huolestuttanutkin, kun huomenna on edessä ajomatka Saarijärvelle ja Gero joutuu odottamaan autossa sillä välin kun me kaksijalkaiset käymme laskemassa äitini uurnan. Todennäköisesti odottaminen ei tule tuottamaan ongelmia ja eläinkaupasta ostimme tänään matkaevääksi siankärsiä joita on sitten odotellessa mukava mutustella...

Geron kotiutumisesta on kulunut nyt kolmeviikkoa. Malttamattomana olen saksia terotellen odottanut turkin kasvamista, että pääsisin vihdoinkin trimmauspuuhiin. Rakastan koirien turkkien kanssa puuhailua niin paljon, että yleensä Tuomon täytyy hiukan toppuutella, ettei koirista tule täysin kaljuja innostuessani. Tänään en enää kyennyt hillitsemään itseäni vaan koira trimmipöydälle seisomaan ja kone hurisemaan... Eilen oltiin Gero pesty ja puunattu muuten.
Aluksi saatiin ottaa pieni ottelu siitä kuka tässä nyt oikein päättää, trimmataanko vai ei. Gero alkoi huutaa, kun tapettava sika, kun lähenin Andikseni kanssa. Aluksi säikähdin, että nipistääkö kone sitä, mutta ei, kunhan kakara filmasi. "Pienen" keskustelun jälkeen homma jatkui mallikkaasti ja Gero kävi pötköttämään pöydälle kun siistin korvia. Kuvia ei tuotoksestamme tipu, sen verran karua katseltavaa lopputulos mielestäni on , mutta onneksi karva aina kasvaa. Tämä oli kuitenkin meidän eka yhteinen trimmi hetkemme joten ensikerralla ollaan molemmat viisaampia ja taitavampia. :) Täytyy kyllä sanoa, että vaatii meikäläiseltä aikamoista opettelua tuo mustaterrierin trimaaminen, bouviertrimmi yrittää tunkea saksiin jostain selkäytimestä.

Pieni koululainen, reppu vain puuttuu.

2009-04-16T11:45:00.008+03:00

Maanantaina olimme ensimmäistä kertaa esikoulussa. Viime viikolla emme päässeet, kun täytyi lähteä hämeenlinnaan pyörähtämään.
Eskarissa on meidän lisäksemme 5 pentua, Gero on joukon nuorin napero.

Koska kyse on pentukoulusta on hommat tietenkin aloitettu A:sta. Nyt treenailimme kontaktia liikkeessä.
Minä olen vissiin joku kontakti-hullu, koska tykkään treenailla sitä koirien kanssa ja keksin mitä kummimpia askel-askel-hyppy-pyörähdys-voltti-ryömiminen-kuvioita ja koiran on pidettävä kontaktia kaiken aikaa ja molemmilla on hauskaa. Dylanillakin oli kontakti oikein huippuluokkaa. :D

Eli Geron kanssakin ollaan kontaktia jo ehditty treenailemaan vähän joka välissä, mutta lähinnä täällä kotosalla ja ihan paikallamme. Eskarissa sitten olikin vuorossa tuo liikkeessä kontaktin pitäminen. Minä olin ihan varma, että varmaan saadaan tällä kertaa harjoitella ihan niitä perusjuttuja joita Gero jo osaa koska vieraita ihmisiä on vieressä, koiria sekä vieras paikka. Mukulapa yllätti minut (ja kouluttajan) erittäin positiivisesti. Gero tarjosi kontaktia itse oma-alotteisesti kaikista häiriöistä huolimatta, jopa liikkeessä vaikka sitä ei oltu ennen treenattu!!

Olin taas niin ylpeä pojasta, varsinkin kun kouluttajamme kehui meitä maasta taivaaseen.

Samalla kerralla treenailimme myös luopumista, eli nami koiran eteen nyrkkiin ja koiran tulee olla tavottelematta herkkua vaikka se olisi avonaisella kämmenellä koiran edessä. Tämänkin Gero tajusi jo samalla treenitunnilla niin, että nyt saan tunkea pennun nenän alle jos vaikka mitä herkkuja tai leluja, ilman lupaa muksu ei niitä ota vaikka tungen ne suuhun kiinni! Nyt Gero ottaa jopa hieman takapakkia kun herkkuja sille tuputan.

Hauskinta tuon kohta 11 viikkoisen pennun oppimisessa on nähdä se miten tosissaan se kaiken ottaa. Sen mielestä nämä yhteiset treenimme on sille kunnia asia, silloin tehdään kaikki niin hyvin kun vaan osataan ja silloin ei pelleillä. Olen melko varma, että jos esim. Eetu tulisi häsläämään ja härkkimään Geroa silloin kun se on töissä niin Gero varmasti ärähtäisi Eetulle. Harjoittelujen jälkeen kun kehun ja leikin Geron kanssa niin silloinkin se on todella tasainen. Ei se silloinkaan saa mitään riekku-petteri kohtauksia vaan tyynesti ottaa taputukset vastaan ja kiskoo mielissään hetken hihnaa ja on taluttavinaan itseään (Hihnasta saa kiskoa ja sitä saa kantaa meillä vain palkkiona jostakin ja hienosti Gero on senkin käsittänyt, ei se muuten hihnassa enää edes yritä roikkua). Sitten se alkaa tuusaamaan omiaan. Aluksi olin vähän ihmeissäni. Treenaanko pennun kanssa liikaa, onko se väsynyt, eikö sitä kiinnosta ym ym ym. Nyt muutaman päivän sisällä olen kuitenkin tajunnut sen, että se tykkää ihan tosissaan näistä meidän yhteisistä treenailuista ja pitää niitä mukavina, koska se tulee itse istumaan eteeni ja nakottaa silmiin kysyen "tehdäänkö taas jotain kivaa mamma!?"

Eskarin jälkeen suunnattiin sitten möksälle rentoutumaan. Pojat (ja tietenkin me) nauttivat ihan suunnattomasti kun kaiken aikaa sai olla vapaana ulkona ja riekkua minkä jaksoi. Koirat leikkivät yhdessä todella paljon ja nauttivat toistensa seurasta.

Tiistaina kävin taapertamassa Geelle jälki numero kakkosen, nyt paremmin suuniteltuna kun ensimmäisen jälkemme.

Muuten homma toimi ihan hienosti, mutta tein jäljestä liian lyhyen. Vasta jäljen lopussa Gero oli parhaimmillaan, nenä pysyi tiiviisti maassa ja namit katosivat huomaamattomasti suuhun. Alku oli vähän taas haahuilua ja jokaisen namin jälkeen piti vähän ihmetelä, että mitäs nyt tapahtuu.

Keskiviikko aamuna tein sitten saimaiseen metsään uuden, pidemmän jäljen ja se meni paljon hienommin, Gero alkaa siis oivaltamaan jutun juonen. Tästä on taas mukava jatkaa...

Kävelyllä ollessa aloin palkaamaan Geroa aina kun se katsahti minuun, eikä mennyt aikaakaan kun se kulki useampia askeleta vierelläni napittaen kasvoihin.

Kun keskiviikko iltana lähdettiin mökiltä kotiin tuli mukanamme kaupunkiin koiranpentu joka tarjoaa itse seuraamista, eli Gero ihan aikuisten oikeasti seuraa useita askeleita pitäen tiiviisti kontaktin! Aivan käsittämätön muksu.

Keittiön kummitus ja muita kummallisuuksia...

2009-04-08T20:23:00.006+03:00

Keittiöömme on murtauduttu, tai niin luuli ainakin meidän pikkuinen vahtikoiramme Gero eilen iltana. Makoilin illalla sohvalla katsomassa telkkua ja Gero pötkötteli lattialla vieressäni. Yht`äkkiä se pomppasi oikein terhakkaana pystyyn keittiötä tuijottaen ja vuhkien. Sammutin sitten telkkarista äänen ja kuuntelin sitten minäkin, että mitä se pentu nyt sekoilee. Siinä vaiheessa oli Gero jo keittiössä häntä pystyssä selvittämässä tilannetta ja vuhkimassa. Keittiöstä kuuluikin kummallista PLUMPS, plumps, PLUMPS -ääntä ja hieman kerkesin jo minäkin säikähtää että mitä hittoa!...........
........kunnes satuin muistamaan, että olin laittanut Gerolle siankieliä kiehumaan ja ne siellä plumpsuttelivat, olin unohtanut koko keitokset....
Vahtikoirammekin sitten rauhoittui kun kutsuin sen takaisin olkkariin pötköttelemään.

Yön tullen ;) lähdettiin sitten taas hieman kävelemään. Tarkalleen ottaen klo 01:n jälkeen. Meillähän ei täällä pöpelikössä ole katuvaloja ja ne osuudet joissa onkin niin niillä en tykkää liikkua. Eli pääosin kuljemme pimeitä hiekkateitä ja polkuja metsänkeskellä tai peltojen laidassa.
Pikkuhiljaa etenimme taipalleellamme ja välillä pysähdyimme tutkiskelemaan jotakin käpyä, kuusenoksaa tai muuta Geron mielestä tärkeää kohdetta, Gero sai juoksennella irti ja samalla harjoittelimme "epävirallista" luoksetuloa eli TULE-käskyn merkitystä. Tarkoitus on siis tulla irtiollessaan lähelleni kutsun kuultuaan, virallinen luoksetulon opetus saa odottaa. Kohta huomasin edessä liikkuvan jonkun hahmon, säikähdin jumalattomasti, eihän täällä ikinä koskaan milloinkaan tule kukaan öisin vastaan. Äkkiä koira hihnaan ja fikkari päälle. Vastaan köpötteli noin parikymppinen nainen korkokengissään ja minihameessaan??!!?? Niin minulla kuin meidän pikkumustallammekin loksahti kita ammolleen, eikä oikein osattu tehdä mitään, siinä vain törötettiin naista tuijottaen. Gero ei edes yrittänyt mennä tekemään lähempää tuttavuutta, istui vain jalkani vieressä ja töllötti.
En saanut suutani auki ja kun vihdoin sain koottua itseni oli nainen jo hävinnyt pimeyteen. Yritimme vielä paikantaa kulkijan, mutta hän oli kerennyt jo hävitä.
Harmittaa vietävästi etten saanut kysytyksi onko kaikki hyvin! :(
Kyllä kai nainen olisi pyytänyt jos olisi apua tarvinnut, olisihan?
Kaipa hän oli kotiinsa suunnistamassa, kummallinen reitti valinta kylläkin.

****************

Tänään vaihdettiin relluun kesärenkaat ja koska asumme täällä maalaismaisemassa, niin lähdimme reissuun koko poppoo jotta Gerokin näkisi kunnon liikennettä. Renkaat vaihdettiin kaivokselassa ja sillä välin minä ja Gero käytiin kävelyllä isontien varressa. Kylläpä oli paljon eri kokoisia ja näköisiä autoja! Mutta meidän pikkumusta otti tilanteen varsin rennosti, ainoastaan lakaisinlakaisukone sai pienen pojan kiinnostuksen heräämään, vaikka lakaisin ei ollut edes päällä. Ehkäpä Gero haaveilee lakaisukoneen kuljettajan ammatista. ;)
Kotimatkalla pistäydyttiin vielä mustin ja mirrin poistomyymälässä ostamassa iltapuhteeksi ihana savustettu possunnahkaluu. Autossa matkustelut kaivokselaan ja takaisin sujuivat oikein mallikkaasti.

Nyt pikkumusta pötköttelee pesässään (näyttelyhäkki, oviauki) ja vetää unta kupoliin, taisi olla niin raskas päivä, että tänään jätämme yöjuoksumme suosiolla pois....

Yöjalassa

2009-04-07T00:35:00.006+03:00

Pakko päästä kertomaan...

Minä olen yö-ihminen. Rakasta öitä, sitä hiljaisuutta, tuoksuja ja öistä luontoa ja sen tapahtumia. Kesäöiset ukkoset on lähes mahtavinta mitä tiedän sekä syksyiset myrskyt - öisin tietenkin. ;) Teen työksenikin pelkkiä yövuoroja.
Joskus kesäisin en välttämättä edes käännä rytmiäni, kun vapaapäivät alkavat yövuorojen jälkeen. Nukumme koirien kanssa kaikki ärsyttävät, kuumat päivät ja lähdemme illan viiletessä liikenteeseen. *tähän kohtaan kuuluu sellainen silmät vilkkuvat sydäminä-hymiö*
Minun olisi varmaan pitänyt syntyä lepakoksi.

Olen mielessäni haaveillut niistä lukemattomista lämpimistä, valoisista kesäöistä, kun retkeilemme Geron kanssa läheisissä metsissä, pelloilla. Käymme lammella uimassa tai istumme kalliolla katsomassa lähestyvää ukkosta. (toivottavasti Gero ei ole paukkuarka!)
Tulen muistamaan ikuisesti sen yön, kun viime kesänä istuttiin bouvier urokseni kanssa kalliolla ja ukkonen teki tuloaan. Salamoita räiskyi siellä täällä ja rakas buvve makasi vieressä pää sylissäni. Se oli myös viimeinen kerta kun saimme tehdä yhdessä yöllisen retkemme - muutaman päivän päästä poika jouduttiin äkisti lopettamaan. :(

Mutta jottei tämä nyt aivan nyyhkimiseksi alkaisi niin mennäänpä asiaan....

Tänään on ihana yö! Tyyntä, lämmintä ja kuu mollottaa ohuen pilviharson takaa. Mikä olisikaan parempi hetki kuin nyt lähteä totuttamaan pentua öisiin ääniin ja pimeyteen. (uskokaa pois, koiratkin voivat pelätä pimeää) Ei muuta kun tasku täyteen maksaa, koira kainaloon (kannamme Geron raput ylös ja alas niin kauan kun vaan kykenemme) ja pihalle.

Gero kulkee hihnassa kyllä ihan nätisti (=vetämättä), mutta on asioita joita täytyy vielä hioa. Yöllä siihenkin on hyvä mahdollisuus, koska ei ole muita kulkioita saan silloin opetettua oikean kulkemistyylin ilman häiriötä.
Olen "natsi" mitä hihnakäytökseen tulee: Koiran tulee kulkea vasemmalla puolella, hihna löysänä kaiken aikaa ja muille E I r ä h j ä t ä !!
Mitään kohtaa ei myöskään jäädä haistelemaan kovin pitkäksi aikaa, koska uroksenhan tietää - sitten nuuhkitaan jokainen käpy ja ja heinä perinpohjin ja nostetaan jokaisen kohdalla jalkaa vähintään kahdesti. 15minuutin pissatukseen saa sillä menolla mukavasti kulumaan puoli päivää.
Haistella saa mutta rajansa kaikella, kun sanon "mennään" niin sitten kanssa mennään.

Tähän saakka G on kulkenut milloin missäkin puolella, vaihtanut puolta jalkojen edestä niin että olen ollut lähes rähmälläni kun yritän väistää, välillä napannut lahkeesta kiinni, koittanut taluttaa itseään jne. Sellaisia pentujen juttuja. Lähtötilanne oli siis tämä ja kun palasimme kotiovelle Gero kulki vasemmalla puolella, jalan vieressä ja otti kontaktia sopivin väliajoin. Kontaktia olemmekin harjoitelleet ahkerasti ja se sujuukin loistavasti.
Todella nopeasti poika taas ymmärsi jutun juonen, kun palkkasin joka kerta kun kulkin oikeassa kohdassa, eli jalan vieressä ja palkka tuli tietenkin siitä jalan vierestä myös. Jos hihna kiristyi niin matka loppui siihen.
Huomenna tai siis tänään täytyy lähteä harjottelemaan samaa päivällä.

Kaikki oli ulkona niin ihanan keväistä. Lehtopöllöt pitivät hirmuista konserttia, rusakoilla oli mielessä ilmeisesti "se" kun toisiaan jahtasivat hullunlailla pitkin peltoja. Päivällä näin vähän matkan päässä pellolla 8 laulujoutsenta ja heidän jengissään myös kaksi valkoposkihanhea. Joutsenet pitivät nyt yön tullen konserttia, eipä käy kateeksi lähi talojen asukkaita jotka menevät aamulla töihin he eivät varmasti saa nukuttua, vaikka näin vähän kauempaa oli töräyttelyjä mukava kuunnella. Vähän väliä kuului myös päänpäältä sirpitystä kun muuttajat lensivät etelää kohti.

Tänään käytiin muuten myös hämeenlinnan keskustassa tutustumassa vähän vilkkaampaan liikenteeseen ja sekin meni loistavasti. Tällä kertaa Gero ei edes yrittänyt rähjätä muille koirille.

Lehtopöllöt jatkavat edelleen konserttiaan ja sängyn alta kuuluu tasaista tuhinaa. Pieni mustiksen alku siellä tuhisee ja kerää voimia uuteen jännittävään päivään...

Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

2009-04-05T19:29:00.004+03:00

Dodiin! Nyt ollaan päästy vihdoin itse asiaan...

Olen Gerolle tehnyt jälkiä tänne sisälle, kun ulkona on ollut vielä niin paljon lunta ettei ole ollut pienintäkään toivetta päästä sinne vielä treenaamaan. Ihan mukavasti on hommat täällä sisällä pelanneet, ajatus on selvillä -> nenä maatakohti, niin maksa alkaa löytää tiensä suuhun.

Tänään lähdettiin sitten ihan muina miehinä ja naisina päiväkävelylle ja MITÄ silmäni löysivätkään: lumetonta metsänpohjaa iiiso alue!!
Koira kantoon kiinni ja ei muuta kun tallaamaan muutaman askeleen jälki. Gero ei tainnut edes huomata että poistuin vähän matkan päähän kun se näytti olevan niin haltioitunut palokärjistä, peipoista ja yli lentävästä kurkiaurasta.
Mites se menikään, että suunnittele treenit huolellisesti jne... Nyt olin vaan yksinkertaisesti niin inskana, että kaikki viisaampien ohjeet tuli työnnettyä tarkoituksella taka-alalle. ;)

Kyllähän se homma koiralle hieman haahuiluksi meni, mutta kaikki maksanpalat nousivat kuin nousivatkin suuhun saakka. Se taisi olla se pirskatin palokärki joka oli liian kova pala pienen koiran keskittymiskyvylle. No, tästä on hyvä jatkaa...

Kotiinpäin kävellessä nähtiin vieras koira ja mitä meinaa tehdä Gero - alkaa haukkumaan. Tiukasti sai kieltää, että sain pennun suun pysymään kiinni. Meillä ei vieraille koirille rähjätä, nih! Tähän mennessä ei ole tyyppi edes ajatellut alkavansa möykkäämään, taitaa mennä tämä päähänpälkähdys samaan kastiin kun toissa- JA eilen iltainen yritys astua minua.... sekin jäi vain yritykseksi.

Huomenna meillä alkaakin sitten "eskari", ans kattoo kuin meijän käy.

Yksin kotona 1-2

2009-04-02T20:11:00.007+03:00

Tänään harjoiteltiin yksin olemista, siis aivan yksin. Tuomo lähti Eetun kanssa lenkille ja minä jäin rappuun vaklaamaan Geroa. Nuorukaiselle oli rajattu pentuaitauksella käyttöön kylppäri, eteinen ja meidän makkari. Olkkariin oli pääsy kielletty, meidän hienojen sohvien suojelemiseksi, vaikka eipä tuollainen tirriäinen mitään suurempia tuhoja kai vielä saisikaan aikaan. No, eipähän pääse edes makuun. ;)

Pari kertaa kuului kämpästä yhy-yhy, eikä mitään muuta. Olin taas haljeta ylpeydestä! Meidän pikkuinen se on taitava mukula. Kun palattiin reilun puolentunin päästä takaisin sisälle tuli meitä iloisesti vastaan pikku mustis olohuoneesta??!! Mitä vit***?? Niinpä niin, ei olleet sitten meidän hienot pentuaitaus viritelmät paljoa pidelleet tuota kääpiötä. :D

Myöhemmin päivällä oli vielä toinen koitos, kun lähdimme pariksi tunniksi myyrmanniin. Tällöin jäi koirat keskenään. Tuomo oli hirmu huolissaan Gerosta, että mitä jos Eetu tekee sille jotakin? Minä taas olin enemmänkin huolissani tuosta meidän lähes hampaattomasta vössykkä-Eetusta kun jätimme sen tuon piraijan hampaisiin. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja meitä vastaa hiippaili kaksi haukottelevaa ja venyttelevää koiraa.

Illan Gero on ollut oikea piru, päähän sille kasvoi oikein silminnähtävät sarvet. Kaikkea typeryyttä piti kokeilla, eikä mikään sallittu tietenkään kiinnostanut. Uusin keksintö on takkien repiminen alas eteisen naulakosta. Jossain vaiheessa oli pakko pistää penikka pikku jäähylle näyttelyhäkkiinsä, kun näytti siltä että Eetulta katkeaa verisuoni päästä jollei saa hetken rauhaa. Gero nukahtikin häkkiin samantien, joten taisi kyseessä olla väsymys kiukuttelua. ;)

Mittasin ja punnitsin muuten Geron eilen täällä kotona.
Säkä korkeus on NOIN (paino sanalla noin, koska pentu pyöri, ärisi ja yritti syödä mittanauhaa) 34cm ja paino 7kg. Ikäähän jässikällä on huomenna 9vko. Eetu on saman kokoinen, mutta 2kg kevyempi. (Eetu on sekarotuinen kääpiövillakoiran ja kiinanharjakoiran sekoitus.)

Maalainen kaupungissa

2009-04-01T21:24:00.003+03:00

Rankkaa on pienen koira-pojan elämä!
Tänään pidettiin sosiaalistamisiltapäivä. Käytiin kylässä kolmessa eri perheessä. Matkalla oli kaikenmoista ihmeellistä katseltavaa...
Matkan Gero kulki rellun sikaosastolla, eli peräboksissa. Pikkuisen aluksi itketti, mutta sitten poitsu makoili tyynesti loppumatkan.

Ensiksi mentiin moikkaamaan Nicky walesinspringerspanielia. Gero asteli tyynesti vieraaseen rappukäytävään ja hissiin, vaikka ei ikänään ollut hissiä edes nähnyt. Ja vastaan tulikin ihana walesi-tyttö jonka kanssa oli mukava leikkiä (ja puhdistaa ruokakuppi ruoanjämistä). Täällä kylässä sai myös luun, joka oli varmaan ahneen Geron mielestä parasta koko päivässä. ;)

Sitten matka jatkui toisen siskoni luokse jossa vilinää riitti kolmen koiran ja kahden lapsen voimalla. Rappuun ja hissiin paineltiin taas ihan tyynesti. Geroa ei niinkään kiinnostaneet koirat (2 whippettiä ja yksi X-rotu) kuin lapset. Pienet pojat olivat Geen mielestä ihan superhauskoja ja heidän kanssa oli hauska temmeltää. Pikkuautoillakin olisi ollut niin kiva leikkiä... :D

Viimeiseksi pyörähdettiin vielä naapurtitalossa isäni luona, mutta siinä vaiheessa oli poitsu jo niin väsynyt että nukkui kuin tukki selällään minun sylissä koko reissun. Kotimatkalla ei takaboksista kuulunut pienintäkään ääntä kun pentu nukkuin kuin tukki.

Kaikki hihnassa kulkemisetkin sujuivat mallikkaasti ja pissat sekä kakat tehtiin ulos kyläpaikkojen välissä.

Täytyy kyllä todeta, että Gero on paljon enemmän kun mitä olen villeimmissäkään haaveissani osannut toivoa!!! Tuo rohkeus ja tyyneys millä se suhtautuu uusiin asioihin on jotain aivan käsittämätöntä. Kaikenlaista on jo nähty, mutta mikään ei vielä ole saanut iloisesti pystyssä törröttävää häntää laskemaan.
Olen niin ylpeä pikkuisesta partanaamastamme!!!

Kevättä rinnassa

2009-04-01T14:10:00.003+03:00

Eilen oli niin mahtava ilma, että oli jälleen pakko suunnistaa metsään poikien kanssa. Tunti vierähti siellä kevyesti. Matka ei ollut pitkä, mutta aikaa kuluin kun junioirin oli yritettävä repiä irti kaikki lumen alta törröttävät kasvit. -Onnistumisprosentti ei ollut kuitenkaan järin hyvä ;)

"Haista mänty! :P"

" Et viittis tulla vähän jeesaamaan!??!!"

"Tullaan tullaan!"

Eilen tutustuttiin myös ensimmäisiin kehitysvammaisiin. Hieman Geroa aluksi hirvitti, mutta hetkenpäästä jo istui ja nautti rapsutuksista.

2009-03-30T16:44:00.006+03:00

Rohkea riiviö!

2009-03-29T20:27:00.004+03:00

Viimeyönä ei sitten paljoa nukuttu. Gero nukkui pieniä pätkiä ja sitten taas piti kasvattaa sarvet päähän ja alkaa koheltamaan, kun mitään muuta tekemistä ei herra keksinyt niin takuuvarmasti mamman sai hereille repimällä peittoa pois päältä...
Aamulla tehtiin pikkuruinen pissalenkki tuolla tiellä. Voi miten hienosti Gero kulkee hihnassa! Yhtään ei poitsu rieku tai kisko vaan nätisti kulkee vieressä. Vähän yritti taluttaa itse itseään ja siitä jouduttiin hieman keskustelemaan, mutta lopulta päästiin yhteisymmärrykseen.

Aamuruoan jälkeen pitivät riekkuhetken Eetun kanssa niin, että kun Tuomo toi penskan nukkumaan kuului KOPS ja Gero nukahti siihen paikkaan ja sitten sitä unta riittikin.

Tupuna-kaniin on Gee tehnyt tänään enemmän tuttavuutta. Eilenhän Tupuna oli kärtty-tuulella ja yritti purra Geroa nenästä, mutta tänään olivat ihan sulassa sovussa. Nenät vastakkain makoilivat lattialla jossakin vaiheessa.

Tänään on tehty kaksi metsäretkeä, kun oli niin ihana keväinen ilma. Vauhtia riitti ja menohaluja, mutta tasapainon kanssa on vielä vähän tekemistä. :) Eetun kanssa taas leikkivät kovasti, Eetu on vaan vielä "hieman" liian nopea Gerolle ja pentu tekee hangessa kuperkeikkoja kun koittaa saada veikkaansa kiinni. Pari kertaa kun Eetu vahingossa tönäisi Geron kumoon, pääsi poitsun kurkusta oikein miehekäs murahdus.

Sisällä tuli sitten kinaa possunkärsästä. Eetu oli käynyt huomaamattani omimassa Geen kärsän ja kävin sitten nostamassa moisen herkun hyllylle ettei tule kähinää. Eetu kuitenkin jäi vahtaamaan hyllyn alle ja kun Gero tunki lähelle Eetu ärähti ja hyökkäsi pentua kohti, mutta Geropa vastasi samalla mitalla takaisin! Me molemmat, Eetu ja minä oltiin niin äimänä, että siinä unohtui koko kärsä kaikilla osapuolilla.
Luonnetta pojalla siis riittää.
Onnistuin tänään kaatamaan kaksi metrisen pentuaitauksen palaa nukkuvan pennun päälle, mutta Gero vain kömpi pystyyn katsomaan jotta mikä rämähti ja vaihtoi nukkumapaikkaa. Minä pelästyin taas enemmän.
Rapussakin poika kulkee aivan reippaasti, vaikka eilen vielä kolkko, kaikuva ja liukas käytävä hieman pisti mietityttämään.

Loistavasti homma siis etenee.
Olen onnistunut hukkaamaan kameran piuhan johonkin, joten kuvat antavat odottaa itseään. Koitan kuitenkin huomenna viimeistään saada edes jotakin näytille. Kovin vaikeaa kuvaaminen oli kun Gero oli kokoajan kuvatessa takanani repimässä housunlahkeen narua...

Sankari saapui!

2009-03-28T17:05:00.003+02:00

Tänään haettiin Gero kotiin hämeenlinnasta. Automatka sujui todella hienosti, Gee nukkui koko matkan eikä poikaa yhtään itkettäny. Kotiin tullessa Eetu katsoi hiukan pitkään, että mitä te nyt tänne taas raahaatte. Gero oli tietenkin onnesta soikeana, kun vastassa odotti saman kokoinen ja näköinen kaveri, kun se itse. Aluksi Eetu murisi ja ärisi jos Gero uskalsi tulla metriä lähemmäs ja pentu oli aivan äimänä. Lopulta Eetu perkkeerasi itsensä keittiön poydän alle ja Gero istui keskelle keittiön lattiaa selvästi pohtimaan tilannetta. Lopulta se haukahti oikein kovaanääneen ja sekös Eetua nauratti. Se tuli häntä vispaten pöydän alta ja "siitä se ystävyys sitten lähti". :) Kai Eetulle vasta siinä vaiheessa valkeni, että "kato pirua sehän on KOIRA"!

Nyt pojat ovat jo leikkineet yhdessä, Eetun aloitteesta. Yhdessä käytiin pienellä metsä kävelyllä ja siellä majakka ja perävaunu kulkivat etunenässä. Heti jos Gero päästää äännähdyksenkin, säntää Eetu paikalle tarkistamaan tilanteen.

Sopivaa nukkumapaikkaa ei Geron mielestä tästä talosta kuitenkaan löydy, tai löytyy... hää katselee sillä silmällä meidän sänkyä ja sekös ottaa päähän kun sinne ei itse pääse ja mamma ei nosta. Siitä täytyy vetää hirveät "itkuraivarit" - haukkua, murista, itkeä ja siinä sivussa vähän vetää verhoista, jos vaikka siitä olisi hyötyä. Lopulta poika siiten kampesi itsensä sängyn alle, keskelle sänkyä ja rupesi pureskelemaan sängyn keskijalkaa. Minä kömmin päikkäreistä lattialle kieltämään koiraa ja kauniisti Gero heti puremisen lopettikin ja asetti pään sievästi tassujen päälle ja alkoi nukkumaan - siihen saakka kunnes minä olin saanut itseni takaisin vaaka-asentoon. Ja sama uudestaan...

Mä olen aivan umpirakastunut tuohon otukseen!!!

Kuvia pistän näytille vaikka huomenna, nyt ei jaksa.

Odottavan aika on pitkä!

2009-03-23T05:21:00.005+02:00

Aamukammassa piikit vähenee, mutta tuskastuttavan hitaasti! Ensi lauantaina koittaa THE päivä, kun viimeinkin voidaan hakea pikku-Gero kotiin. Heti kun Tuomo kotiutuu yövuorosta niin startataan kohti Hämeenlinnaa. Kyllä tätä on odotettukin!!

Embokin saa itsellensä taas henkivartijan vierellensä ja uskaltaa jälleen pullistella isommille koirille, kunhan Gero ensin hieman kasvaa. Mitähän oikeasti mahtaa Eetu uudesta kaveristaan sanoa? Hiukka kyllä hirvittää, kun tietää millainen kiukuttelija tuo osaa välillä olla. Alku saattaa olla hankala, mutta aivan varmasti Eetu pian sopeutuu ja hyväksyy uuden veikan.

Kaikki tarpeellinen on hankittu ja vähän enemmänkin. Lelujakin on jostain kummasta kerääntynyt hirvittävä määrä, kukahan niitä oikein hamstraa...? Tuomo varmaankin. ;)
Vielä pitäisi tehdä kämpässä valmisteluja jotta koiranpentu voi taloon tulla. Johdot on nyt ainakin pistettävä piiloon...