sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011

Päivän kuvapläjäys





Paparazzi iski kun leikittiin :(




Vielä on handlerilla "vähän"  opeteltavaa....

Kiitos (vähän vinolle) kuvaajalle!!

Huomenna se Gertsikin vihdoin kotiutuu työkeikaltaa! On tehnyt meille Hempan kanssa kyllä tosi hyvää olla kahden. Olen saanut täysin rauhassa, vailla huonoa omaatuntoa, puuhailla Hempan kanssa kahden miettimättä, että kotona odottaa Parta-Jaakko joka antoi lähtiessämme pahaasilmää kun ei päässyt mukaan. Rauhassa ollaan saatu sisälläkin treenailla, ilman että Gero itkee oventakana  kun kuulee naksun äänen. Hemppa on tämän viikonlopun jälkeen ollut selvästi enemmän kiinnostunut minusta ja minun tekemisistä ja liikkeistä, kun tähän saakka se on välillä tuntunut olevan Geron koira.
Seuraavana viikonloppuna tehdään taas varmaan vaihtari toisinpäin, niin saa sitten taas Gero täyden huomion itselleen.
Tykkään muutenkin, kun on useampia koiria, antaa jokaiselle The Aikaa. Käydään esim.  yhteisriehulilenkkien lisäksi kaikkien kanssa yksittäin lenkillä ja metsissä samoilemassa jolloin saavat kaiken huomion vain itselleen. Sitten kun Hemulin kanssa aletaan tekemään oikein hihnalenkkejä, niin aikaa tulee tietenkin menemään kolminkertainen määrä, mutta näin on aina menty ja näin tullaan menemään. Onni on pitkät vapaat ja yötyö niin riittää vuorokaudessa tunnit.
Eetu alkaa kyllä tulemaan tiensä päähän ja viimeistään kesän kuumuden tultua on oikeasti mietittävä, olisiko Eetu parempi päästää pois. Epikohtauksia ei nyt ole ollut, mutta melkoisen nihkeää on lenkille lähteminen ja siellä oleminen - rappuja ei Embo pääse ylös enää juuri laisinkaan. Ja tuntuu, että mitä vanhemmaksi tuo käy, niin sitä "erityisemmäksi" lue:hullummaksi myös luonne muuttuu (epilepsia ja jalkavaivat-kivut-ikuinen kipulääkeputki) ja hampaat on kiinni milloin kenessäkin, viimeisimpänä Geron nenässä... :(
Minuahan tuon purrut sen sata kertaa pakollisia hoitotoimia suoritettaessa (ja ennen kun sille saa kuonokopan päähän), aina se on ollut sellainen ärripurri - jo edellisessä kodissaan. Ok, osaan hoitaa hommat jo niin ettei osumia niinkään tule ja Eetukin on tilanteissa kohtuullisen rauhallinen, mutta tuo ei enää tule onnistumaan että Embo alkaa napsimaan esim. Geroa. Gee ei pitkällä juoksulla tule tuollaista katsomaan ja joku kaunispäivä se on edessä se viimeinen puraisu joka katkaisee kamelin selän....
Ollaan oltu kyllä jo pitkään erityisen tarkkoja Embon ja Geen suhteen: ruokailut eristetään täysin, kahden niitä ei jätetä, mutta aina voi sattua vaikka olisi kuinka tarkka tahansa ja tuokin Geron nenään nappasu sattui ns. täysin yllättäen ulkona.


0 kommenttia: