Keskiviikkona käytiin haistelemassa pennuntuoksua ja kyllä se nyt epäilyttävästi näyttää siltä, että pikkuruinen possu muuttaa meille n. 1,5 viikon päästä sekoittamaan arkemme.
1,5 viikkoa, sen ajanhan seisoo vaikka päällään, kun puuhaakin vielä riittää. Kämppä on tietenkin pistettävä pentukuosiin ja keskusteltava Gertsin kanssa tulevista säännöistä .
Töissä pitäisi vielä jaksaa käydä ensi torstaihin saakka, jolloin alkaa 3 viikkoa talvi-mammalomaa. Ei olisi tuon talviloman kanssa enää parempi tuuri käydä. Lomahan on tietenkin listoihin lykätty jo viime syksynä, toki pentua jo silloin kovasti odotettiin vaan en voinut tietää milloin napero lopulta uuteen kotiinsa muuttaa / koska pennut syntyvät. Voi helpotuksen määrää, kun huomasin fiksuna tyttönä laittaneeni lomani täsmälleen oikeaan kohtaa.
Minä olen niitä tyyppejä, jotka ehdottomasti haluavat pitää lomansa silloin kuin pentu kotiutuu. Minulla ei olisi sydäntä jättää pientä naperoa viikonlopun jälkeen yksin, töihin mennessäni. Haluan, että pentunen saa rauhallisen “lähdön” arkeemme ja saamme rauhassa harjoitella yksin ja yhdessä Geron kanssa kotiin jäämistä.
Asutaan vielä kerrostalossa, joten ikäväänsä ja ahdistusta möykkääviä koiria ei hyvällä katsota (tokikaan se ei ole koiralle mukavaa missään tapauksessa). Ei varsinkaan tässä talossa ja rapussa, jossa samassa rapussa kanssamme asuu ns. vuokranantajamme joka tykkää koirista niin paljon, että oli kehdannut ehdottaa loppuvuodesta, eräiden kotia etsivien koiranpentujen hävittämistä lyömällä niitä kirveellä päähän sen sijaan että niille etsittäisiin kodit!
Kyseiseltä henkilöltä on toki kuultu ennenkin mielenkiintoisia lausuntoja koirista, mutta tuo rykäisi törkeydessään ehdottomasti ykköspallille. Valitettavasti hänellä ei valtaa ole näiden asunnoiden suhteen kuitenkaan niin paljoa, että pystyisi kokonaan kieltämään koirien pidon.
Hiukan on täytynyt jo käydä lievittämässä odotustaan shoppailemalla pikku-pojalle mm. hihna ja panta – tietenkin, mitä muuta pantaholistilta voi odottaakaan. Myös muutama lelu (jotka Gee luonnollisesti omii) sekä ihana sisustukseen sopiva peite makuualustalle on ostettuna. Pentuaitaukset täytyy käydä kellarista hakemassa ja laitaa niitä porteiksi ainakin keittiön ovensuuhun sekä jakaa asunto niin, että poissa ollessani saan toistaiseksi “Pojan” ja Gertsin eristettyä toisistaan, ihan vain taas varmuuden maksimoimiseksi. Kokoeroa on aluksi niin kovin paljon, että parempi “katsoa kuin katua”.
Toivottavasti nuo pakkaset alkaisivat jo hellittää, että päästäisiin ulos pyörimään pennun kanssa pikapissatuksia pidemmäksi ajaksi. Eetun ulkoiluja näillä pakkasilla on ollut surku katsoa, kun sen varpaat paleltuvat hetkessä ja kaikki kerralla niin, että jos herraa ei tajua / ehdi ajoissa nostamaan syliin, kopsahtaa se surkeana kyljelleen hankeen. Eetu on metsälenkeille (niille lyhyille, mitä täällä nyt kukaan on tarennut tekemään) tullut mukaan istuen takin sisällä kuin mikäkin fifi.
