Klikkaillen

Olen opettanut Geroa "perinteiseen tyyliin", oikeasta suorituksesta "HYVÄ" ja palkka. Homma on toiminutkin ihan ok. Nyt kuitenkin olen huomannut kaipaavani nopeampaa ja täsmällisempää tapaa kuin suullinen "hyvä" kertoa poitsulle että nyt meni nappiin, välillä kun olen palkkani kanssa auttamattomasti myöhässä.
Olen kovasti yrittänyt vahvistaa iloista, reipasta ja ripeää liikkeiden suorittamista ja nyt kun olen saanut mitä olen tilannut, niin palautteen anto eli "hyvä" tuntuu tulevan suustani aivan liian hitaasti ja epätäsmällisesti.
Dylanin kanssa tuli naksun kanssa pelattua, mutta syystä tai toisesta en sitä sitten Geron koulutukseen ottanut mukaan, vaikka koiran oppiminen naksun kanssa oli aivan eri planeetalta verrattuna naksuttomaan koulutukseen. "Kädet ei riitä ja tuntuu hankalalta" soopaa olen muistaakseni jossain vaiheessa kouluttajalle sepostanut hänen kysyessään miksi en käytä naksutinta.
Eilen päätin kääntää uuden sivun treeneissämme ja ottaa naksuttimen käyttöön. Hysteeristä kaappien pengontaa ja kiroilua - ei löydy, ei! Ei auta kun lähteä naksu ostoksille.
Mutta, oooh, miten hienoja naksut nykyään onkaan! Deellä oli käytössä sellainen vanhanmallinen naksu jota olohuoneessa naksauttamalla sai hereille naapuritkin. Tässä uudessa naksussa on niin miellyttävä ääni että.

Kotona sitten intopiukeana naksu, namit ja koira lähettyville ja naksuttelemaan. Reilun 10min päästä ei naksun tarkoitus ollut enää epäselvä poitsulle ja päästiin vielä samana iltana tositoimiin.
Otetiin uutena liikkeenä ohjelmistoon nouto tai sanoisko enemminkin tutustuminen kapulaan. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt esitellä noutokapulan Gerolle, mutta herraa ei voinut moinen "kepakko" vähempää kiinnostaa. Aloitetttiin siis eilen iltana pelkästä vilkaisusta kapulan suuntaan ja tänään Gee jo otti kapulan suuhunsa. Yhtään ei ole hankala käyttää ja ollaan molemmat niin intona, ettei millään malttaisi lopettaa.
Helpottaa kummasti, kun saa täsmällisesti merkittyä koiralle oikean toiminnan.

Kahta en vaihda, toinen on Gero ja toinen on naksutin! :D

Hurjan hauska puuhapäivä

Aamulla herättiin aikaisin kellon soittoon. Tarkoitus oli pitää kunnon puuhapäivä eilisen päivän mentyä plörinäksi nukkuessani univelkoja pois pitkälle iltapäivään.

Aamu alkoi jälkitreenailulla.
Jäljen paikka oli tarkoin päässä suunniteltu, joten paikalle ei tarvinnut kuin raahautua toteuttamaan hienoa suunnitelmaani. Puolessa välissä jälkeä huomasin kuitenkin tarpovani nilkkoja myöden vedessä. Jokaisella askeleella sammaleen alta tulvahti vettä ylös. Se siitä hienosta suunnitelmasta sitten. Vesi näytti kuitenkin painuvan myös takaisin, joten päätin viedä suunnitelman loppuun ja katsoa miten homma onnistuisi Gerolta. Tein myös varuiksi toisen pienemmän ja helpomman jäljen, joka voitaisiin sitten käydä ajamassa jos ensimmäisestä ei tulisi mitään.
Tunnin päästä olikin koira valjaat päällä ja tukkaponnarilla innosta pihisten odottamassa sitä maagista sanaa: "jälki".  Homma lähti sujumaan hyvin eikä tulva haitannut etenemistä mitenkään, koska vesi nousi jäljelle vasta Geron astuttua mättäälle ja siinä vaiheessahan nenä on jo haistelemassa seuraavaa askelta. Ilmeisesti myöskään vedenpaisumus ei ollut huuhtonut jälkeä pois tms. Jäljelle olin tehnyt kolme 90 asteen kulmaa. Kaikki kulmat Gee selvitti hienosti. Vara jälki jäi siis käyttämättä.
Tarkoitus oli myös treenata samalla reissulla esineitä, mutta se jäi nyt toiseen kertaan, kun en yksinkertaisesti muistanut.

Seuraava etappi oli tankkausta autolla ja suklaapatukan (omistajan eväs) mittainen lepopaussi ennen siirtymistä tottiksen pariin.

Minusta on tullut aivan järkyttävä pilkun viilaaja ja lähes mielipuolisesti kyttään että Gero on   v a r m a s t i   s u o r a   perusasennossa ja seuratessa, vaikka mitään ongelmia tuon suoruuden suhteen ei ole ollutkaan. Onneksi olen jollain käsittämättömällä tavalla saanut iskostettua Geron päähän, että tuo viilaaminen on kivaa (ainakin vielä). Se jaksaa kiitettävästi tahkota itseään oikeaan asentoon vaikka ottaisin minkälaisia piruetti hypähdyksiä. Se vain hypähtää perässä ja hetkessä istua napittaa vasemmassa jalassa kiinni ja kun mietinkin liikahtamista on se jo valmiina tulemaan mukana kun liimattuna. Suloinen otus, mutta minun tarttis jo oikeasti hellittää kun kohta voi käydä niin ettei se Geen mielestä enää ole kivaa, kun sitä liikaa tahkotaan. Mahdollinen ongelma tiedostettu, joten ehkä säästymme vahingoilta. ;)
Turhanpäiväisen tahkoamisen lisäksi koetettiin olla myös järkeviä ja treenailla oikeasti treeniä vaativia asioita kuten sitä seisomista joka on edelleen aivan alkumetreillä (tähän kohtaan kuuluu punastelu-hymiö) sekä luoksetuloa jossa onkin hienosti vauhtia ilman että Gero kuitenkaan törmää minuun, vaan tässäpä työn alla on ylläripylläri suoruus. :D
Jäävistä liikkeistä istumista, (maahan menonkin voisi varmaan ottaa jo mukaan ohjelmaan). Lopuksi vielä eteen menoa ja hurrrjan hauskaa patukka-leikkiä.
Palkka kun on kohdallaan, niin jo vain on pikku epelin kanssa hauska puuhastella, mutta varoppa vain jos olet ottanut väärää namia matkaan niin Gee haistattaa pitkät sun treenailuilles, vaan kukapa se *askalla palkalla hommia tekisi. Meillä palkkana toimii yleensä sydän, maksa ja kieli sekä satunnaisesti lihapullat ym. Kaupan valmiissa pulleroissa on kuitenkin jo valmiiksi niin kammottava mausteinen ym. lemu ettei niitä kovin mielellään kilo tolkulla koiralle syötä ja makkarat taas on niin pirun suolaisia. Olemme siis päätyneet terveellisimpiin eväisiin, vaan tässäpä se ongelma tulikin taannoin. Suurella sydämellä ja rakkaudella olin pikku mustikselle keittänyt ja mahdollisesti kuivannut sisäelimiä sekä paloitellut ne mukavan kokoisiksi paloiksi, mutta ajan kuluessa huomasin ettei palkka ehkä kuitenkaan ole ihan niin maistuvaa kun toivoa sopisi. Lopuksi tulimmekin siihen pisteeseen, että Gero teki hyvin selväksi että neiti on hyvä ja syö itse terveyssapuskansa.
1-0 voitto Gerolle, herra vetelee nykyään treeni-namuinaan voissa/kasvisrasvassa paistettuja sisäelimiä ja sukulaiset sekä tuttavat pyörittelevät silmiään.
Vaan eipä ole enää ongelmia maistumisen suhteen, siinähän naureskelevat! :D

Tottiksen jälkeen sai Gero viettää jäähdyttely hetken rellussa hieno treeniloimi niskassaan sillä välin, kun lähdin opastamaan Andres epsanjan-herraa (koira) sekä laika-neiti Vilmaa jäljen saloihin. Isosisko ja kaveri tulivat koirinensa viettämään iltapäivää ja tarkoitus oli tutustua jäkitouhuihin, että saisi näitä kahta koiruutta aktivoitua (lue väsytettyä) uudella hauskalla tavalla entisten touhujen lisäksi. Hauskaa oli nähdä kuinka hyperaktiivinen Vilmakin (vai kirjoitetaanko se Wilma??) tajusi aivan heti jutun juonen ja keskittyi todella hienosti alusta loppuun! Toivottavasti "oppilaille" jäi edes jotain mieleen meikäläisen erittäin sekalaisesta selityksestä. Kotiinviemisiksi iskin molemmille kouraan nipun jälkikreppejä, tulen puolenvuoden kuluttua tarkistamaan onko niitä käytetty! ;P

Päivän päätteeksi pääsivät vielä koiruudet yhdessä riekkumaan ja rellästämään! Nyt tuolla lattialla makaakin reporankana 1kpl erittäin väsyneitä koiria.
Tiia ja Gero kiittävät huippu hauskasta iltapäivästä! Otetaan pian uusiksi. :)

Kuvia aamupäivän metsälenkiltä

Niin on vaan lumet edelleen maassa ja lisääkin on satanut!  Gero nauttii, mutta Embo on ilmoittanut lähtevänsä ulos seuraavan kerran vasta toukokuussa. ;)

Metsässä oli hämärää joten kuvien laatu on mitä on, myös kuvattava oli hyvin "haastavalla" tuulella ;)....

Talvi tuli

Ainakin toistaiseksi.
Koko päivän on satanut, ensin aamulla tihutti vettä ja räntää joka kuitenkin pian muuttui lumeksi. Tällä hetkellä ulkona on satumaisen kaunista, lunta on satanut viitisen senttiä ja puut on kuorrutettu lumella. Ihanan valkoista, puhdasta ja valoisaa.
Sen kerran kun täällä on yli sentin lunta on siitä tietenkin otettava kaikki ilo irti joten ollaankin oltu reippailemassa tänään reilu nelisen tuntia. Gero on aivan haltioissaan, se juoksee pellolla ristiin rastiin naama maata viistäen ja nappailee välistä suun täyteen lunta. Hiekkatiellä on nyt Geron mielestä äärimmäisen hauskaa sladittaa; ensin juostaan satalasissa, sitten vetäistään jarrut pohjaan, liu`utaan lumella, hypätään ilmaan samalla kääntyen ja aloitetaan alusta. Hassu elukka. :)
Iltalenkki suunnattiin lammelle. Ihanaa kun edes tuolla keskellä metsää ei tarvitse fikkaria. Menomatka mentiin metsätietä, mutta kotiin tultiin metsän läpi polkuja pitkin ja hyvin näki.
Joka puolella on hiljaista eikä ketään muita kulkijoita missään, paitsi metsän elukat. Yön saldona olikin kettu, pari pitkäkorvaa sekä kolme valkohäntäpeuraa, vai kauriitako ne nykyään ovat nimeltään. Oltiin kotio tulossa, sieltä metsän läpi, kun hakkuuaukean reunasta pölähti kolme kaurista liikenteeseen, pelästyivät meitä kun metsästä siihen tupsahdettiin. :(  Gerolla ei onneksi ole juurikaan metsästys-/ajo-/mitälie-viettiä ja sillä on muutenkin monesti niin pitkät piuhat, että kerkeän sille sanoa ETmene ennen kun se edes tajuaa ajatella perään lähtemistä, jos se todella haluaisi ajaa takaa noita elukoita, niin tuskinpa meikäläisen ETmene huutelut siinä paljoa painaisi.  Vielä kertaakaan, tuo ei ole perään "päässyt" lähtemään,  mutta en tokikaan usko etteikö sekin päivä vielä nähtäisiin. Toivotaan nyt kuitenkin, että ei, ei sillä ainakaan mitä järjetöntä hinkua ole hommaan.

Kauneudenhoitoa

Heti aamulla päätin tarttua härkää sarvista: Gero on trimmattava! Trimmaamisesta kyllä tykkään, juu, mutta olen edelleen epäröinyt omien taitojeni puutetta. Edellinen trimmaukseni päätyi siihen, että pöydältä laskeutui pikimusta bouvier... Toki kävin taannoin Kirstin luona "opissa" ja kuvittelin jopa että jotain jäi päähänkin, mutta silti.
Eli tältä pohjalta lähdettiin liikkeelle.

Ensimmäisenä hommana oli koiruuden pesu. Eli omat vaatteet pois, kaikki tavarat jotka haluaa pitää kuivana kylppäristä pois, kasa pyyhkeitä kainaloon ja koira tiukalla käskyllä kylppäriin. Uskomattoman pieneen tilaan mahtuu tuollainen reilu neljäkymmenkiloinen mustis halutessaan, siinä hää istui nurkassa Embon pyykkiin menevän tyynyn  40x40cm päällä ja yritti vissii piiloutua naulakossa roikkuvein pyyhkeiden taakse. Onneksi sentään koiraa ei enää tarvitse nostaa ammeeseen vaan se hyppää käskystä sinne itse.
Peseminen oli kaikkinensa projektin helpoin osuus ja siitä selvittiin reilusti alle tunnilla sekä samalla sai kätevästi itsekkin kokovartalo pesun. :D

Litimärkä koira olisi tietenkin ehdottomasti halunnut vetää voltteja ympäri kämppää ja käydä hinkkaamassa itseään meidän sänkyyn sekä hirmuisesti halia ja pusutella, tietenkin. Minä yritin nauraa-kikatellen kieltää riehuvaa koiraa joka nauramisesta vain intoutui lisää. Tuomoa ei naurattanut laisinkaan kun Gero veti pukkihyppelyitä eteisessä kastellen kaiken kattoa myöten. Eetu oli vahingosta viisastuneena painellut Hanneksen sängyn alle jo siinä vaiheessa kun lopetimme suihkuttelun.

Saatuamme vihdoin hillittyä itsemme, minä ja koira. Alkoi projektin seuraava, epätoivoisin vaihe - kuivaus. Ei paljoa naurata katsoa trimmipöydällä seisovaa märkää turjaketta aseena vain vaivainen 15 vuotta vanha hiustenkuivain! Tunti ja toinen ja lopulta pöydällä seisoi kuiva ja erittäin pörheä koira. Taisi Gero ehtiä pienet nokkaunetkin vetää siinä pötkötellessään.

Puolituntia meni varmasti vain koiraa tuijottaen ja "kuivaharjoitellen" saksilla. Tuosta ajetaan ja tuosta leikellään... Välillä hirmuista ravia tietokoneelle katselemaan mustisten näköisten mustisten kuvia ja sitten taas tuijottamaan epätoivoisesti sitä omaa turjaketta.
Vaan ei se tuijottamalla siitä miksikään muutu. :(
Kone kouraan ja hommiin. Olkoon kuinka nurinkurista tahansa, päätin aloittaa helpoimmasta eli korvien ajelusta, sitä ei ainakaan pysty ryssimään. ;)
Reilun kolmentunnin ja muutamien taukojen jälkeen seisoi pöydällä uusi ulj... no ei ehkä uljas, mutta ihan mukiin menevä mustis nuorukainen. Olin kuitenkin onnistunut leikkelemään niin, että koiran oikeasti tunnistaa mustaterrieriksi, Jee!

Sitten kuvaamaa: Gero istuu, Gero makaa, seisoo, edestä ja takaa. Naama kuvaa ja beba kuvaa. Pitihän todistusaineistoa saada kansalle nähtäville, eihän kukaan muuten usko. Kuvat päätin kuitenkin ladata koneelle vasta vähän myöhemmin - VIRHE! 
Nyt kun tässä illan pimetessä aloin purkamaan kuvia kamerasta, voin vain surkeana todeta, ettei niistä mitään selvää ota. :(

Ja nyt, kahden tunnin metsäretken ja lammessa uimisen jälkeen, ei hienosta pörheästä turkista ole enää tietoakaan!

Jäljellä

Nyt ollaan parina päivän päästy tuonne metsäänkin rämpimään, jälkitouhuihin tietenkin.
Pienten alkukangistelujen jälkeenhän meillä ei suurempia ongelmia ole ollutkaan, nyt vain jänskätti mitä tämä pitkä treenitauko on saanut aikaan.

Eka jälki oli "muistellaanpas miten homma pitää hoitaa"-jälki, vain noin 40m pitkä jos sitäkään, namia kohtuu tiheään, eikä tiukkoja kulmia vanhentua annoin 45min. Lopussa pikkupurkki erikoisherkkua - kissan märkäruokaa. Äärimmäisen helppoa siis.

Valjaiden pukeminen oli kohtuu haastavaa puuhaa, kun pikku-miäs ei tahtonut pysyä housuissaan. Kohkas ja kohkas, sinkoili, pusutti ja veti milloin mihinkin suuntaan. Siinä vaiheessa kun olin lopulta saanut liinan kiinni valjaisiin, ei tainnut jalat koskea allekirjoittaneella maahan, kun mentiin ja lujaa. Eihän tämmöisestä mitään tule kun keskittyminen on täysi 0 ja intoa aivan mahdottomasti!
Ikävä karjaisu "Maahan" ja  homma saatiin hallintaan. Hetki rauhoittumista ja sitten hillityssä järjestyksessä jäljelle. Jälki löytyi ja tasaisen varmasti namit katosivat napaan kun nenä kynti sammalikkoa. Loppu palkka löytyi ennen kun kerkesin kissaa sanomaan. Aivan liian helppoa ja jos Gee osaisi puhua se olisi takuu varmasti tokaissut minulle epäuskoisena että "Et voi olla tosissasi, tässäkö tämä oli? Onko tämä joku vitsi vai?"
Homma siis näytti olevan edelleen paketissa - hienoa!

Uusi päivä ja uusi jälki.
Reilu 100m jälki joka vanheni tunninverran. Namia harvakseltaan, mutta kuitenkin niin että saadaan nenukka pysymään maassa, välissä pitempiä pätkiä ilman namia, yksi 90 asteen kulma. Lopussa kiitos seisoo eli kissanruokaa.

Ennen jäljelle menoa tehtiin metsälenkki, että suurimmat paineet jä häsläys jäisi pois.
Valjaiden ja liinan pukeminen sujui tällä kertaa huomattavasti edustuskelpoisemmin. ;)
Jälki löytyi ja nenä pysyi tiiviisti maassa. Jossain vaiheessa Gero onnistui hukkaamaan jäljen, mutta aktiivisen etsimisen jälkeen löysi sen ilman ohjausta joten matka jatkui. Kulmasta paineli ensin ohi, mutta huomasi itse hetimiten että metsään meni, palasi ja jatkoi oikeaan suuntaa. :)
Kaiken kaikkiaan mukavasti meni. Ohjaajalla ja koiruudella hyvä mieli. :)

Ennen kotiinlähtöä tehtiin vielä metsässä pikkuinen lenkki. Yllätyksekseni Gero bongasi edellisen päivän jälkemme ja ajoi sen tiiviisti nenä maassa alusta loppuun. :)

Keppejä ollaan treenattu erillän jäljestä, uskallusta vaan puuttu niiden lisäämiseksi jäljelle. Ehkäpä sitten "syssymmällä". ;)

Kiva viikonloppu ja ohjaaja "väsynyt, mutta onnellinen" (ja polvi ihan pirun kipeä)! :-P

Vastoinkäymisiä ja vieroitusoireita

 Minulla on ollut polvi sökönä. Se ei sinällään ole mikään uutinen, samaisen polven kanssa olen saanut säännöllisesti painia jo 15 vuotta. Treenaamiset ovat joutuneet jäämään hiukan taka-alalle, kun pahimpina päivinä en ole pystynyt edes kävelemään. Treenittöminä päivinä kiukuttaa ja raivostuttaa, stressaa ja poden huonoaomaatuntoa! Onko minusta kasvanut treeniaddikti?! Hiukkasenkin kun pystyy koivella kinkkaamaan, niin kentälle on raahauduttava.  Jäljet ja esineruudut on saaneet toistaiseksi väistyä, kun metsään en ole päässyt tallomaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että vielä tämän vuoden puolella päästäisin niidenkin pariin "uurastamaan".

Tottis sitävastoin sujuu ihan mukavasti. Istuminen ja maahan meno on nopeaa ja hiphei-huuurjan hauskaa Geen mielestä. Maahanmeno itseasiassa on tällä hetkellä jäähyllä, koska Gee tarjoaa sitä vähän joka mutkassa, silloinkin kun ei pitäisi joten sen treenaaminen on jätetty tauolle. Seisominen on työn alla ja hyvin alkumetreillä koko homma. Äärimmäisen tylsä liike koko seisominen joten sen treenaaminen on jäänyt "vahingossa" unohduksiin. :P
Seuraamisessa kontakti pysyy edelleen hienosti ja jätkä pitää paikkansa hyvin. Seuraaminen sujuu  edelleen ongelmitta myös häiriön alla (koiria, ihmisiä jne.). Kulmissa oli meillä hiukan ongelmaa lähinnä askelten sovittamisessa yksiin, mutta saatiin kouluttajalta loistavia vinkkejä ongelman ratkaisemiseksi, joten eiköhän kulmatkin ala sujumaan sujuvammin.
Sivulletulo on teknisesti hallussa, vauhtiakin saatiin suoritukseen hurjasti lisää kun tajusin vaihtaa palkan namista palloon.
Varsinaista "koesuoritusmaista" luoksetuloa ollaan treenattu melko vähän. Lähinnä ollaan pidetty painotus siinä, että Gero tulee vauhdilla ja innokkaana.  (Jossain vaiheessa oli luoksetulo vähän löntystelyä.) Luoksetulon paikkakin alkaa kuitenkin pikkuhiljaa olemaan riittävän tiivis ja suora. Kovasti saikin tehdä töitä tuohon tiiviyteen ja kiinnittää omaan kroppaan hirvittävästi huomiota, että sain koiran tulemaan riittävän lähelle.
Jäävistä liikkeistä istumista ollaan treenattu, eikä siinä olla suurempiin ongelmiin (vielä) törmätty. Gero istahtaa heti käskyn kuultuaan ja pystyn muutaman askeleen kävelemään jonka jälkeen palkkaan.

Hirmuinen into on pienellä pojalla tehdä. Normisti Gee kävelee hihnassa vetämättä, mutta kun se näkee että vedän eteisessä niskaani treeniliivin on autolle ja kentälle meno yhtä nelivetoa. Onneksi koira tietää mikä on meidän auto, koska käytännöllisesti katsottuna raahaudun vain perässä. ;)

Tuuletusta!

Nyt täytyy päästä hiukan tuulettamaan, kun eilen oli niin mahtava ja onnistunut päivä tuon teinin kanssa!

Aamulla yövuoroni jälkeen vetäistyt tottistreenit meni aivan putkeen! Napero oli aivan into piukeana tekemässä hommia (niin kuin aina) ja itsellänikin oli oikein erikoisen hyvä fiilis. Hurjan hauskaa oli. :)
Kentän ohi paineli 4 koiraa aamulenkeillänsä, mutta Gero suoritti kaikki hommat ihan kuin mitään koiria ei olisi ollutkaan. Herra oli irti joten mahdollisuus olisi ollut ryysätä koiria moikkaamaan, mutta ei tuo näyttänyt sitä edes harkitsevan, etäisyys koiriin oli joitakin metrejä. Palkkiot ja motivaatio on ilmeisesti kohdallaan! :)

Tottiksen jälkeinen lenkki meni myös hienosti, kaikkine ohituksinensa. Gero oli minulla tapani mukaan irti, kun vastaan tuli koirakko. Hiukkasen pelästyin, että hupsista, nyt taisi tulla moka ja Gero karkaa koiran luokse... Käskin Geroa odottamaan ja sehän piru pysähtyi ja jäi katselemaan tulevaa koirakkoa ja nätisti odotti, että sain hihnan kiinni!
Aivan uskomatonta, ei se varmaan edes tajunnut mitä teki. ;)
Jäädessäni juttelemaan tämän toisen koiranulkoiluttajan kanssa istahti Gee jalan viereen siivosti odottamaan että matka jatkuu.

Eikä iltasella ennen töihin lähtöä ajetussa jäljessäkään ollut moittimisen sanaa. Pisin jälki tähän asti, nenä edelleen tiiviisti maassa, häntä heiluen, reippaalla tahdilla.

Ihana kun välillä on tällaisiakin päiviä, kun ihan kaikki menee putkeen. :)

Tässä jotakin otoksia, loput löytyvät Geen albumista.

Omistajan huono omatunto ja mitä se teettää?

Minä ja Tuomo, me olemme molemmat vakiyökköjä. Päällekkäisiä yövuoroja meille ei satu kuin kolme, 2 viikon välein. Tällöin koirat joutuvat olemaan yöt keskenään, tai siis Tuomon pojan kanssa. Eetulle tilanne onkin ihan ok. Se voi nukkua Hanskin sängyn alla ja uloskin Hanski voi sitä tarvittaessa vielä ennen nukkumaan menoa viedä.
Meidän pienelle koiranpennulle tilanne on toinen, surullisempi. Hää joutuu nukkumaan aivan yksin, hyljättynä, olohuoneessa eikä uloskaan pääse sen jälkeen kun me ollaan lähdetty töihin (klo 20 ). ;)
Aamulla sitten nappaan naperokoiran hihnaan ja samalla oven avauksella kun tulin, painelemme pihalle. Pissahätä on tietenkin kova, 11-12 tuntia on pitkä aika. Sisälle ei Gee ole kuitenkaan öisin, ei edes yövuorojemme aikaan, pissoja tehnyt sen jälkeen kun se täytti 4kk. Ulkona sitten riekutaan, treenaillaan ja lenkkeillään 1-1 1/2 tuntia, sen jälkeen sisälle odottelemaan ruokaa ja sitten taas tylsääkin tylsempää makoilua siihen asti kun nousemme ylös. Eikä siinä ennen meidän töihin lähtöämmekään niin hirvittävästi ole sitä "seurustelu aikaa".
Varmasti Gero selviytyisi näistä 2 viikon välein toistuvista "piinapäivistä" ihan suosiolla, kaikki loppuaika me ollaan kuitenkin lähes 24/7 yhdessä ja puuhataan ja puuhataan kaikkea mukavata.
Vaan minäpä en selviä! Voi jestas sitä huonon omatunnon määrää ja vähäisiä unia yövuorojen välissä, kun koitan pysyä hereillä ettei Geron tarvitse olla niin paljon yksin.
Ei tule onnistumaan pitkällä tähtäimellä! Minä en viitsi ottaa Geroa mukaan töihin, koska asukkaamme siellä ovat melko kirjavaa sakkia ja iltaisin on välillä melkoista vääntöä että saa ihmisiä nukkumaan tai edes pysymään asuntolassa. En tiedä miten Gero suhtautuisi näihin "yhteenottoihin", eikä niissä tilanteissa minulla ole edes mahdollisuutta opastaa pentua oikeaan käytökseen.
Tuomo sitten otti ohjat käsiinsä ja pirautti pomolleen ja siltä seisomalta heltisi lupa ottaa Gee yömaskotiksi Tuomon töihin pieneen vanhainkotiin.

Niin pakkasi pieni työharjoittelija reppunsa maanantai iltana: ruokakuppi, ruokaa, luu ja tietenkin maailman paras lelu - nännikumi!
Ensimmäinen yö meni tutkiessa paikkoja ja tutustuessa niihin vanhuksiin jotka olivat vielä hereillä Tuomon työvuoron alettua. Voi sitä molemminpuolista onnea, kun Gero ja vanhukset kohtasivat! Tuomo kertoi, että sellainenkin rouva joka on yleensä, varsinkin aamuisin kuin myrskyn merkki, nousi aikaisin tiistai aamuna aurinkoisena ja heti huoneen ovella alkoi kyselemään missä koira on! :)
Silloin kun Tuomo meni yöllä auttamaan jotakin vanhusta istutti hän Geron huoneen ovelle ja siinä pieni kaverikoiran alku oli sitten istuskellut kaula pitkällään ihmettelemässä hoitotoimia, mutta ei ollut liikauttanut tassuakaan ennen kuin sai luvan. (tähän väliin tulee allekirjoittaneen tuuletus!) Kaikki hoitotoimetkin olivat sujuneet mukavasti vanhusten ihastellessa koiruutta.
Tiistaista torstaihin Gero oli Tuomon mukana ja perjantai aamuna oli jo kyselty koiranpentua...
Aamuisin Tuomo käytti aamuvuoron tultua Geetä läheisessä metsässä asioilla ja vei sitten autoon odottelemaan kotiin lähtöä rapsan ajaksi. Gero kuitenkin oli kurvannut takaisin vanhainkodin ovelle, eikä olisi tahtonut vielä lähteä. Mikäs sen mukavampaa kuin hellää rapsuttelua mielinmäärin ja ehkäpä vähän herkkujakin... :)

Kaikki tuntuvat nyt olevan tyytyväisiä, minä, Tuomo, koira joka intopiukeana lähtee iltaisin autolle ja mikä ehdottomasti parasta - vanhukset.
Kävinkin muutama viikko takaperin lukemassa kaverikoiratoiminnasta ja hiukan pettyneenä huomasin siihen olevan 2vuoden ikäraja (varmasti ihan syystä), meillä olisi kuitenkin rutkasti aikaa käydä ilahduttumassa yhtä jos toista hellyyttä kaipaavaa ihmistä. Otettakoon nämä työyöt työharjoitteluina mahdollista tulevaa pestiä varten.

Sukuloimassa

Tänään oli huuurjan mukava iltapäivä, vaikkakin allekirjoittanut olikin aivan
j ä r k y t t ä v ä n väsynyt. Aamulla töistä kotiin, vajaa kolmetuntia unta päähän ja rellun nokka kohti Hämeenlinnaa ja sieltä taa suoraan yöksi töihin.
Käytiin siis Kirstin luona trimmissä ja pienessä trimmaus-opissa. Nyt on poika nätti kuin sika pienenä, vaan saapa nähdä mikä on tulos kun vihdoin uskaltaudun itse tarttumaan saksiin. :D No, lupasin yrittää kuitenkin, vien pojan sitten "korjaus leikkaukseen" Kirstille mikäli en kehtaa koiraani ulkoiluttaa. Onneksi seuraavaan koitokseen, on pieni hetki vielä aikaa...

Sari ja Boriskin kävi meitä tervehtimässä, tosi hauskaa oli tavata nenätysten ja nähdä keitä siellä blogin (http://zornoigrafboris.blogspot.com/ ) takana oikeasti on!
Poikien tavatessa toisensa ei jäänyt kyllä epäselväksi, että veljeksiä sitä ollaan, olivat niin samanlaisia, -mutta kuitenkin omanlaisiaan komistuksia. (Kyllä sieltä Geron karvojen altakin paljastui ihan mustaterrierin näköinen koira) ;)
Boris on kyllä todella komea nuorukainen! Samaa mieltä näyttää olevan tuomarit, kun katselee Boriksen alkaneen näyttelyuran saavutuksia, ihan loisto homma!! :)
Hetken aikaa pojat "muistelivat vanhoja" ja sitten painimatsi pystyyn. Mahtavaa katsoa, kun tyypit olivat samalla aaltopituudella leikin suhteen, tähän astiset kaverit kun ovat olleet enemmän "juoksia" tyyppejä eikä Gee niin semmoisesta turhanpäiväisestä ryntäilystä perusta.

Gero käyttäytyi trimmatessa ihan kuin päivittäin olisin sitä seisottanut pöydällä puunattavana. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Lähes kaikki turkin hoitoon liittyvät toimenpiteet ollaan suoritettu lattiatasossa, kun allekirjoittanut on niin laiska ettei jaksa kaivaa trimmipöytää aina esille. Eilen sitten pesun jälkeen oli pöytä kaivettava esille, josko pöydällä seisominen muistuisi mieleen, ettei saada Kirstiltä sapiskaa kun koira venkoilee eikä trimmaamisesta tule mitään. ;)
Pientä hikeä puski pintaa pungertaessani koiraa pöydälle, eikä vähiten jännityksestä. Luonnollisestikaan ei Gee ollut pöydällä olemisesta moksiskaa, istui, makasi ja seisoi kun niin käskettiin.
Ja jälleen kerran huolehdin turhaan, koskahan sitä oikein oppii ja lopettaa tämän turhanpäiväisen stressaamisen typeristä asioista??

Täytyy ihan aikuisten oikeasti räpsiä kuvia tuosta Espoon adoniksesta, uudessa kampauksessaan. Josko sitä ylihuomenna vaikka saisi aikaiseksi.
Huomenna, tai siis tänään on ekat jälkitreenit (jee jee!!) joten posetuskuvia emme varmaan ehdi ottamaan.

Ollaan oltu ahkeria!

Kyllä nyt näyttää epäilyttävästi siltä, että nuo jälki- puuhat on alkanut sujumaan. :) Olenkin tehnyt Geelle jälkiä nyt säännöllisesti.
Dylanin entiset jälkivaljaat on tällä hetkellä Gerolle juuri sopivat ja ne on siis otettu käyttöön. Kaivaessani valjaita esiin loikkii koiruus voltteja ja rynnii karmit kaulassa pihalle jos saa siihen mahdollisuuden, motivaatio ainakin kohdallaan.
Jäljen Gero ajaa reippaasti (ei kuitenkaan rynnien) ja tarkasti.
Ohjattuihin treeneihin ei olla vielä ehditty, koska tottistreenit sattuivat tällä viikolla ikävästi samalle päivälle, mutta ensi viikolla sitten.

Tottistreenit jatkuvat nyt epk:n alaisuudessa (jee! ;)) ja edelleen kerran viikossa. Hyviä vinkkejä on tullut ja into hommaan on meillä molemmilla edelleen kova.
Päivittäin treenaillaan aina jotakin pientä.

Noutoa ollaan harjoteltu kotosalla, pihassa sekä muissa tutuissa paikoissa ja se tuntuisi olevan sillä mallilla, että voisi esineruutuakin alkaa hiljalleen treenailemaan.
Esine kiinnostus on muutenkin poitsulla kova ja kaikki löydetyt tavarat Gero kiikuttaa heti minulle, joten sen osalta ei pitäisi ongelmia syntyä.
Pelleiltiin viime viikolla täällä kotona: Tuomo antoi Gerolle jonkun tavaran ja ilman erillistä pyyntöä Gero kiikutti sen oitis minulle, eikä millään meinannut suostua viemään mitään minun antamaa tavaraa Tuomolle. Hassu otus!:)

Ensi sunnuntaina mennään "kasvis"-mamma Kirstin luokse trimmiin ja muutenkin näytille. Josko sitten uuden lookin voimin uskaltautuisi näyttelyihinkin näyttäytymään. Komea velipoika Boris on edustanut G-pentuja näyttelyissä tähän saakka, joten kai sitä voisi antaa hieman taustatukea, ehkä, jos omistaja selviää jännityksestään. ;)
(Borikselle muuten tsemppiä sunnuntain näyttelyyn!! ) :)

Ukkosta ilmassa

Piiitkä ja tuskainen odotus palkittiin viimeinkin äskettäin, kun kesän ensimmäinen kunnon ukkonen saapui meidän nurkille.
Eka rysähdys ja me seisoimme Geen kanssa lenkkivarustus niskassa eteisessä lähdössä ulos.
Gero ei (niin kuin arvasinkin) jytinöistä korvaansa lotkauttanut ja sen aika menikin pallolla pelaten tai minun jaloissa pötköttäen maailman menoa katsellen, sillä välin kun aina istahdin johonkin valoshowta katselemaan. Eikä jytinät olleet mitään pieniä paukahduksia.
Lämmintä, pimeää, kova ukkonen ja hirmuinen vesisade, eikä ristinsielua missään meidän lisäksemme, täydellinen iltalenkki! Ainoana miinuksena näkisin joka askeleella varpaiden välistä tirskahtavan veden, minä juntti kun en laittanut lantsareita jalkaan. :)

Nyt on mukavaa kuivatteluiden jälkeen köllötellä lämpöisen viltin alla ja Gero taitaakin olla jo umpiunessa pedillään sänkyni vierellä.
Tämä on taas niitä koiran omistamisen tähtihetkiä jotka tulee muistamaan pitkään. :)

Onnistumisia :)

Viimeajat on ollut jotenkin hankalia tätä koiraharrastusta tarkasteltaessa. Ei ole oikein kiinnostanut, ja on tuntunut ettei sitä osaa mitään, eikä osaa opettaa pennulle mitään ja monesti on tullut mietittyä että olisi pitänyt hankkia itselleen itseäni tyhmempi koira. ;P
Mikään ei vain ole onnistunut ja välillä on tuntunut, että kaikki treenailut menee aivan pelleilyksi, Geron hekotellessa että teeppä eukko ite! Treeneihin lähtö on ollut lähinnä itsensä pakottamista liikkeelle ja sitten kentällä on tullut töröttettyä ihan öönä, että mitähän me tänne oikein tultiin tekemään. Jälkitreenailujamme en edes halua tai uskalla tarkemmin ajatella. ;)
Kaipa sitä on vain ollut niin paljon muuta ikävämpää ajateltavaa, että voimat on menneet ikävyyksien murehtimiseen.

Kaikesta huolimatta hommat on tullut hoidettua, eikä treenailuja ole jätetty väliin, kuin ainoastaan silloin kun olen ollut todella pahalla tuulella.
Tänään saatiinkin sitten tottiskouluttajalta sylillinen sanallisia ruusuja jotka todella lämmitti. Gero on kuulemma edistynyt hirmuista vauhtia ja asetetut tavoitteet on saavutettu ja vähän päälle. Koiralla on hirmuinen into tehdä juttuja ja juuri minun kanssa, ja kaikesta näkee että ollaan tehty kovasti hommia. :)
Geroahan on melko helppo kouluttaa, koska se oppii kaiken suht nopeasti, mutta myös yhtä helposti suorittamaan asiat väärin. Mitään vähän sinnepäin suorituksia siltä ei voi hyväksyä, koska se sitten yrittää ja yrittää läpäistä tehtävät niillä myöhemminkin. Tämän saimme karvaasti kokea maahan menoa opeteltaessa....
Useasti onkin tullut (edelleen) mietittyä, että vaadinkohan siltä ihan liikaa, mutta vastauksen saa joka kerta kun alkaa pukemaan treenihousuja jalkaan ja ottamaan liiviä naulakosta, ei meinaa "pikkumies" pysyä pöksyissänsä, joten ilmeisesti sillä on treenaillessamme hauskaa (ja onkin, kyllä sen näkee).

Tottistreenien jälkeen päätin tallata vielä Geelle jäljen lähi metsään. Tähän astihan jälkitreenit on mennyt joten kuten ja olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa, että ohjatut treenit alkaisivat, että saisin kädestäpitäen neuvoja ja vnkkejä. Gee on täysin päinvastainen jäljestäjä kun Dylan oli, joten olen ollut nyt vähän ihmeissäni.

Lähellä jälkeä sanoin tuttuun tapaan Geelle että "mennään katsomaan missä jälki" ja yllätyksekseni koiran nenä painui samalla hetkellä maahan ja tuuhtuuh, nenä lähti käyntiin. Vielä suuremmaksi yllätykseksi huomasin, että Gee jäljesti jäljen alusta loppuun tarkasti ja hyvällä vahdilla häntä heiluen! Mistään häsläämisestä, pyörimisestä ym. ei ollut tietoakaan. Hyvä etten tirahtanut itkuun, saatuamme homman purkkiin. Ilmeisesti jotakin on tullut tehtyä oikein tälläkin saralla. :)
Jos tämä homma toimii kuten Geron tottistelut, niin nyt kun se on tosissaan ymmärtänyt jutun juonen niin jälkihommakin alkaa toimimaan tosissaan.

Tämmöisiä päiviä todellakin kaipaa aina välillä ja nyt on taas aivan uutta intoa koko koiratouhuun!!
Onnea on omistaa Maailman Paras Koira!

Kesä ja kärpäset

Jee, jee! Vihdoinkin alkoi allekirjoittaneella 5 viikon loma!

Heinäkuun lopulla pyörähdimme, Tuomo, koirat ja minä, Saarijärvellä mummoa tervehtimässä sekä äidin haudalla. Yötä saimme olla siskoni ja tämän miehen mökillä.

Automatka sujui mukavasti. Eetulle olimme ostaneet kevythäkin sikaosastolle, ettei syntyisi riitoja Geron mahdollisesti töniessä Eetua. Mitenkään ei pikkukoiraa oltu totutettu sinne ennalta, mutta niin vain ei boksista kuulunut pihaustakaan ennen ensimmäistä taukoa. Puolessa välissä matkaa iski kaksijalkaisille nälkä ja pakko oli pysähtyä. Tuomo lähti ostamaan meille evästä ja minä jäin tuulettamaan koiria. Siitähän se riemu repesi, kun Eetu huomasin että Tuomo lähtee jonnekin eikä ota häntä mukaan (Eetu on ihan "Tuomon koira") - eikun vaan hirvittävä ulvonta pystyyn. Ja minä en tietenkään saa sitä mitenkään hiljaiseksi. Ja kun Eetu alkaa ulvomaan täytyy Geronkin sanoa oma mielipiteensä asiaan hirvittävästi haukkumalla. Siinä sitä taas oltiin oikein Kiljusen herrasväki! Toinen ulvoo sydäntä riipaisevan surkeasti ja toinen haukkuu riemurinnoin ympärille kuikuillen selkeästi etsien sitä syytä miksi tässä möykätään. Geron iskin sitten konttiin istumaan ja namia syömään, se kun pysyy siellä käskystä vaikka ovi olisi auki joten ainakin sain toisen hiljaiseksi. :)



Mummolassa en ensin uskaltanut päästää koiria irti hihnasta, kun ajattelin että Gero innostuksissaan mahdollisesti tönäisee huonojalkaisen mummon nurin tai mummo kompastuu pikkuiseen jaloissa sinkoilevaan Emboon. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät suhteellisen hovikelpoisesti joten pääsivät sitten irti. Gerolla ja mummolla näyti juttu luistavan oikein hyvin:

Mummo: "Otatkos makkaraa??"
Minä: "Ei se nyt mitään makkaraa tarvitse justiinsahan annoit sille piirakkaa"
Mu: "Nooooin, hyvin näyttää maistuvan tässä vielä toisellekin jalalle" (ja kolmannelle ja neljännelle) ;)
Mi: "Nyt Gero POIS keittiöstä!! "
Gero oli jo menossa pois keittiöstä...
Mu: "Tässä otappa juustoa"
jne jne........... Tie Geron sydämeen käy vatsan kautta.

Koirat eivät päässeet enää sunnuntaina mukaan, kun piipahdimme vielä sanomassa mummolle heipat ennen Espooseen palaamista! ;)

Seuraavan jännityksen reissuun toi Eetu-hysteerikon suhtautuminen siskoni mökillä kaikkiin vieraisiin ihmisiin sekä isoon koiraan. Vaan pessimisti ei pety, kaikki sujui ilman mitään ongelmaa.

Pojathan oli tietenkin onnessaan kun saivat kirmailla ja leikkiä Aina koiran kanssa pihalla kaiket päivät. Eetu oli oikein erityisen onnessaan, sillä Ainalla alkoi juoksu maanantaina, kun sunnuntaina olimme lähteneet kotiin! Gero ei ymmärtänyt vielä mitään nartun ihanista tuoksuista, pikkuisen vaan nuuskutti Ainaa juuri ennen kun lähdimme.


Mökin vieressä oli mahtava ranta jossa oli aivan loistavaa uittaa koiria! Gerokin kävin taas uimassa, mutta ei se oikein vieläkään ole ymmärtänyt oikeaa uima-asentoa polskuttaessaan menemään. Hauskaa näytti kuitenkin olevan ja sehän se on pääasia.

Eetukin kävi uimassa. Toisin sanoen kannoin sen vähän matkan päähän ja herra ui rantaan. Eetu ei vapaaehtoisesti lähde uimaan, mutta kahlailee kyllä rannassa ja tykkää loiria vedessä.


Ennen reissuun lähtöä löysin takametsästämme hirmuisesti mustikoita ja kiinnostuihan Gero tietenkin niitä kerätessäni niistä. "Opetin" poitsun syömään itse marjoja suoraan puskasta. Opetin ja opetin, ei tarvinnut vissiin kun pari kertaa näyttää niin homma oli hanskassa.

Tämä ei ollut kuitenkaan kovin mukava taito reissullamme, sillä siskoni mökin pihassa on mansikka maa....
Eniten käytetty repliikki reissullamme olikin sitten "NYT Gero POIS sieltä mansikkamaasta!!!
Ei tainnut jäädä penkkiin ainuttakaan raakaa saatikka kypsää mansikkaa lähtömme jälkeen.
Eikä liioin ahomansikoita mökin nurkalle. :) Kovasti isäntäväki vakuutteli ettei haittaa, ei siellä vanhassa mansikka penkissä muutenkaan juuri mitään kasva, mutta täytynee heille vissiin hankkia tuokkonen jos toinenkin mansikoita korvaukseksi.

Hauska oli reissu joten kiitoksia vain isäntäväelle!

Täällä kotosalla ollaan monena iltana suunnattu iltalenkki rannalle. Geron riemua uimisen jälkeen on niin hauskaa katsoa, ettei sitä pysty edes kieltämään vaikka likomärkä koira "ui selkää" hienossa hiekassa ja kämppä on sitten sen näköinen seuraavana päivänä. Aamuisin sängystä noustessa löytyy sängyn vierestä enemmän hiekkaa kuin saharan autiomaasta.

Nyt elokuussa jatkuu eskari kesätauon jälkeen, sekä "oikeat" tottistreenit EPK:ssa ja syyskuussa pitäisi sitten alkaa EPK:ssa myös ohjattujen jäkitreenien. Ihan mukavaa, että saadaan taas joku potkimaan meitä persuuksille... Tottiksen parissa puuhaillaan kyllä ihan säännöllisesti, mutta jälkeä olen käynyt kyllä tallaamassa niin epäsäännöllisesti kuin olla ja mahtaa. :(
Jotenkin päivät vain taas völjyy ohi. Nyt täytyy kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ottaa tähän hommaan joku säännöllisyys...

Jusseja

Meillä oli Geron kanssa varmasti monen mielestä kuolettavan tylsä Juhannus. Päivä maattiin olkkarissa kuin siat.
Pikkasen on allekirjoittanutta väsyttänyt tuon pennun typerän lääke aikataulun vuoksi. Muutaman tunnin välein täytyy työntää jotakin sen lärviin, joko lääkettä tai sitten hiiltä ruoan kanssa, ilta lääkekin annetaan "useita tunteja viimeisen ruoan jälkeen". Arvatkaa muuten minkänäköinen on kämppä hetkessä, ellei Geroa ohjaa suihkuun heti siinä vaiheessa kun viimeinen osa mustaa hiilimömmöä on vielä kitusissa? :D Vahingosta viisastuneena syötänkin sen nyt valmiiksi suihkussa. Tänään onneksi tuo hiilen kanssa pelaaminen loppuukin. Lääkekuurit jatkuvat vielä.

Puolenyön aikaan sitten havahduin, että pihalle olisi lähdettävä. Mutta meidän pikkuruinen iltapissalenkki vaihtui huomaamattani kahden tunnin ulkoiluksi suviyössä...
Yöllä oli täydellinen ilma. Sopivan lämmintä, hieman tuulista ettei itikat päässeet häiritsemään ja todella valoisaa. Ja ne kaikki tuoksut oli huumaavia!

Yhdessä vaiheessa lenkkiä huomasin joutuneemme keskelle lehtopöllöjen juhannusjuhlintaa. Pöllöjä oli äänistä päätellen ainakin 6, ilmeisesti vanhemmat ja poikaset. Sellaista räpiköintiä näytti joidenkin yksilöiden meno olevan, että mahtoikohan kyseessä olla lentoharjoittelut? Lehtopöllö on kyllä todella kaunis lintu ja tykkään sen soidinäänestä ihan mielettömästi. Sen huhuilustä pääseekin nauttimaan meidän nurkilla melkein joka ilta ja tänä vuonna niitä on ollut hyvän "myyräsadon" vuoksi vielä todella paljon.
Muita meidän nurkilla kuultuja pöllöjä ovat helmipöllö ja huuhkaja. Yhtenä vuonna pääsimme seuraamaan suopöllön metsästystä tuossa pellon päällä, se oli hienoa katseltavaa.

Hetken puskasta, piilosta, perhettä seurattuamme jatkoimme matkaa.

Gerolla oli virtaa kahden mustiskakaran verran, se paineli kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana pitkin ryteiköitä. Sen onnellista menoa katsellessa kirposi taas kyyneeleet silmiin. On se niin totta mitä Kirsti meille sanoi "Teillä oli suojelusenkelit matkassa" tarkoittaen tuota keskiviikkoillan traamaa. Lähellä oli ettei käynyt huonosti.
Aina välillä siinä riekkumisen välissä ehti Gero tulla ontamaan kevyen "pusun" käteen. Ei siinä lopulta voinut kuin nauraa katsellessa sitä hupsua, vähän kömpelöä loikkimista.

Liikkeellä oli hirvittävän paljon yöperhosia (hrrr!) ja siitäkös Gero innostui. Se veti hirmuista siksakkia yrittäessään pyydystää niitä suuhunsa. Jossain vaiheessa se oivalsi, että kannattaa juosta pientareella kukkien keskellä, sieltä niitä löytyy. Omistaja ei tästä harrastuksesta ollut niin innoissaan kuin pentu. Minä pelkään yöperhosia ihan jumalattomasti! Tai oikeastaan en ole tehnyt niiden kanssa niin läheistä tuttavuutta, että voisin sanoa pelkäänkö niitä vai ällöänkö vai. Oli miten oli, kaikki yli 1cm yökköset on aivan järkyttäviä ja jos satun kohtamaan kiitäjän tai kehrääjän olen naapuripitäjässä ennen kuin kukaan ehtii edes tajuta. Jotenkin se koko, paksukarvainen ruumis ja arvaamaton käytös, on jotain mitä en vain pysty järjellä ajattelemaan ollenkaan. Näkisittepä minut elokuunyössä, kun reippaana lenkkeilen koirien kanssa otsalamppu päässäni - ja sitten otsalamppuun napsahtaa hirveän kokoinen yöperhonen/kiitäjä/mikä tahansa. Siinä on varmasti naurussa pitelemistä meikäläisen reaktiota katsellessa. :D Yleensä tyydynkin kulkemaan pilkkopimeässä...
Arvatkaa vain kuinka paljon minulle on naurettu ja olen saanut selitellä pelkoani. :D

Nyt ei kuitenkaan auttanut kuin yrittää selviytyä, pikkumustalla oli niin hauskaa etten kehdannut kieltääkkään sitä. Onneksi liikkeellä oli vain semmoisia ihan pikkuisia yökkösiä. ;)

Törmättiin lenkillämme myös Rouva Kiiltomatoon. Niitä ei kovin usein täällä näe, en tiedä miksi. Gero ei siitä mitään tajunnut, vaan minä olin tästä ötökästä paljon kiinnostuneempi, joten tasapuolisuuden nimissä jäätiin sitäkin hetkeksi ihmettelemään. Gero löysi lähistöltä palan kaarnaa ja viihdytti itseään sillä heitellen sitä ilmaan.

Tänään tai huomenna olisi ajatuksessa lähteä loggaamaan tuossa meidän lähellä oleva multikätkö. Olen sitä joskus käynyt pikapikaa sieltä kaivelemassa, löytämättä. Tänään näyttäisi olevan mukava kätköilyilmakin, otetaan eväät mukaan ja lähdetään retkuilemaan. Kunhan vain saataisin itseäni niskasta kiinni...
En ole vielä päättänyt opetanko Geron etsimään purkkeja vai en. Täytyy nyt katsoa, eihän penska ole ollut vielä kertaakaan edes mukana.

Takana painajaismainen yö!!

Jees, lähdettiin iltasella eilen Tuomon kanssa molemmat töihin ja Tuomon poika jäi pitämään kämppää pystyssä.
En ehtinyt olla töissä tuntiakaan kun Tuomo soitti, että Gero on syönyt Burana 400mg tbl ainakin kaksi! Mä en oikeasti ymmärrä mistä se on voinut niitä edes löytää, koska juuri tässä yhtenä päivänä hirveässä päänsäryssä kaivoin kämpän ylösalaisin enkä löytänyt yhtä ainutta särkylääkettä koko asunnosta. No, jostain se oli nyt niitä jokatapauksessa kaivanut. Tuo on jo niin isokin, ettei pöydältä tavaroiden varastaminen ole sille mikään ongelma, vaikka se ei ole sitä tähän saakka harrastanut, ei ole edes yrittänyt. No kuitenkin jostakin se oli saanut levyn buranaa hampaisiinsa ja yhden tabletin sai Hanski kaivettu sen suusta pois. Kenelläkään ei ollut tietoa onko levy ollut täysi vai vajaa, joten lähdimme siitä olettamuksesta että se on ollut täysi ja näin ollen penska on vetänyt huiviinsa 800mg buranaa. Hanski yritti täällä kotosalla saada Geron oksentamaan sillä välin kun Tuomo porhalsi töistään kotiin. Onneksi hänellä on niin ihana työkaveri, että hän suostui jäämään ylitöihin jotta Tuomo pääsi kotiin.
Soitto Viikkiin varmisti sen, että koska Geroa ei oltu saatu oksentamaan, tulisi iltalenkki suuntautumaan Helsinkiin.
Gerohan oli aivan onnessaan päästessään eläinlääkäriin, mikäs sen mukavampaa kuin vieraiden ihmisten kopeloitavana. Viikissä ottivat verikokeet katsoakseen munuais- ja maksa-arvot sekä pistivät herran ilmeisesti tiputukseen. Verikokeissa ei näkynyt mitään ihmeellistä, ainakaan vielä. Käydään kuitenkin alkuviikosta vielä ottamassa uudet verikokeet, ihan oman mielenterveyden säilymisen vuoksi, vaikka ell sanoi ettei tällä määrällä pitäisi olla munuaisvaurioiden riskiä. Eipähän tarvitse sitten enää miettiä ja kytätä pentua kaiken aikaa.
Kakara pääsi kotiin vatsahaavan-esto lääkitys reseptien sekä lääkehiilikuuri määräyksen kera. Pentu ei ollut reissusta moksiskaan, eikä missään vaiheessa vaikuttanut siltä että mikään olisi vialla.

Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Vaan kyllä sitä tuli töissä itkeä tihrustettua! Hirveää istua siellä, ei pääse itse puhumaan lääkäreille, ei tiedä missä mennään, mikä on tilanne. Onnistuin saamaan itseni oikein läheshysteeriseksi kun aloin rullaamaan päässäni viime kesän Dylanin viikinreissua. Maksa- ja munuaisarvot siltäkin otettiin, tuloksena se ettei meidän rakas päässyt sieltä enää koskaan kotiin. :( Jossain vaiheessa kun ei vieläkään kuulunut Tuomolta soittoa, olin jo ihan varma, ettei tässä käy hyvin. "Hieman" ehkä (taas) ylireagoin, mutta ehkä se annetaan anteeksi, tällä kertaa.

Tänä aamuna kun tutkin tätä turmiollista burana-pakettia tulin salapoliisityöllä siihen tulokseen ettei Gero ole voinut syödä kuin maksimissaan yhden tabletin, onneksi. Jos se olisi ollut yksin kotona se olisi saanut rauhassa vetää koko paketillisen ja me olisimme tulleet kotiin vasta aamulla... tilanne ei olisi varmasti tällä hetkellä tämä kun se on nyt.

Tällä hetkellä meillä on täällä yksi ylivilkas pikkumusta joka painii hikipäässä oman petinsä kanssa ja yrittää kiusata Eetua, mitä kofeiinitabletteja lienevätkään sille eilen lääkärissä antaneet. ;)
Lääkkeet saa annettua ilman temppuja ja pikimusta, hiilellä maustettu ruoka maistuu. Kakatkin ovat tyylikkään mustia.

Mitä tästä opimme? -Voi, ette uskokaan miten paljon! :( Oikein hävettää, että tällaista edes pääsi sattumaan!

Pakko muuten vielä kertoa:
Pieneläinhoitaja oli pelännyt Geroa!! :D Oli oikein tiedustellut, onko se vihainen, pureeko se?! :D
Kysyin sitten Tuomolta että mitä Gero teki, että se tuollaista kysyi. Gee oli kiehnännyt tyttösen sylissä ja pusutellut tätä! Likka vissiin kuvitteli Geron maistelevan, että mistä kohdasta kannattaa ensimmäiseksi haukata....Että sellainen peto meillä ja sellainen koiratuntemus siellä. :D

Taas naisia naurattamassa

Tänään oli niin tarkoitus suunnata mustisten erkkariin, mutta laiskuus voitti. Yövuoron päätteeksi olin niin väsynyt että ei isojen mustien katselu tällä kertaa innostanut, onhan noita nähty. Josko sitten seuraavalla kerralla.
Iltapäivällä kun vihdoin sain itseni sängystä ylös suuntasimme rellun nokan kohti helsinkiä, tarkoituksena käydä katsastamassa mökin vointi ja nurmikon pituus (ja juu, pituutta kyllä löytyi). Gero nautiskeli taas suunnattomasti kun sai kölliä viileällä nurmikolla sellällään ja mutustella heinän korsia.
Takasin päin tullessa piipahdettiin vielä toisen siskoni luona tervehtimässä sekarotuista Aina koiraa. Gero ja Aina eivät olleet vielä tavanneetkaan vaan hyvin juttu luisti tälläkin pariskunnalla. Ihmetys oli suuri kun koirat pääsivät nenätysten, Gerohan on jo lähes Ainan kokoinen!
Aina vaan halusi leikkiä juoksemalla tuhatta ja sataa ympäriinsä, kun Gero tykkää enemmän paini leikeistä. Gero siis tyytyi katselemaan Ainan ravitusta seisomalla keskellä pihaa ja tekemällä hyökkäyksiä aina kun Aina sattui juoksemaan läheltä. Välillä sitten "pussailtiin".
Kovin kauaa ei kumpikaan jaksanut vouhottaa, kun tänään oli niin tukahduttavan kuuma ilman.

Muuten,
viime maanantaina treenien jälkeen piipahdettiin vielä iltasella toisen siskoni luona ja Gero pääsi tutustumaan Roope ja Meri vipukkaan sekä Andres espanjan hurmuriin. Tyypit olivat nähneet toisensa viimeksi Geron vasta kotiuduttua meille. Mitään ongelmia ei tapaamisessa kuitenkaan ollut. Ja tällä kertaa Gerokin oli kiinnostuneempi koirista kun ihmislapsista. Roope tyytyi seisomaan sohvalla naama mutrussa, kun tuollainen ipana tuli hänen rauhaansa häiritsemään.
Gero olisi halunnut hirvittävästi päästä tekemään tuttavuutta Merin kanssa, mutta Meri ei ollut ihan varma haluaako se tehdä lähempää tuttavuutta tunkeilevan Geron kanssa. Kuitenkin hetki ennen lähtöämme alkoi Merikin vähän lämmetä joten tyyppien pitäisi varmaan päästä vähän ulos irrottelemaan, niin josko se ystävyys siitä lähtisi.

Euroopan omistaja treffeillä

Tiistaina Gerolla oli treffit Cane Corso Elsan kanssa. Elsa on noin kuukautta vanhempi kuin Gero ja tyypeillä löytyi heti yhteinen sävel, ovathan ne saman kokoisia ja molemmilla melko rajutyyli leikkiä. Siellä tanner tömisi ja puita kaatui, kun parivaljakko paineli menemään. Jossain vaiheessa kakarat olivat vain onnistuneet painimaan kusiaspesän päällä(?) sillä seurauksella, että Elsa rukka oli täynnä kiukkuisia kusiaisia. Geron karvat suojasivat herraa noilta pedoilta, mutta allekirjoittanut sai tuta kusiaisten raivon, kun Elsaa putsatessani kolme niistä puri minua raivokkaasti käteen. Lopputulos oli se, että seuraavat neljä päivää vasen käteni oli kuin limppu ja kutisi niin pirusti. Nyt on turvotus jo laskenut, mutta kutina jatkuu yhä. Yleensä saan jättisuuret paukkikset jo hyttysistäkin, mutta enpä olisi tuollaista reaktiota sentään osannut odottaan. No, toivotaan että Elsa selvisi helpommalla.
Kotiin päästyämme pääsikin pikkumusta kylpyyn, oli se sen verran villin näköinen ilmestys pyörittyään vesisateessa mullassa, hiekassa ja sammaleessa. Unta ei tarvinnut iltasella pennun odottaa.

Sisäsiisti on Gero ollut edelleen, mutta silti en ole vielä uskaltanut ottaa papereita pois lattialta. Olkoon siinä vielä vähän niin kuin varmuuden varalta.

Uusin keskustelun aiheemme on se kuka saa kulkea rapussa, kuinka läheltä meidän oveamme ja missä vaiheessa vahtikoira saa tehdä asiasta ilmoituksen. Gero on sitä mieltä, että rapussa tulee liikkua ripeästi, kevyin askelin, eikä ainakaan jäädä jumittamaan meidän ovemme eteen.
Eli varsinkin yläkerran verkkaisesti askeltava, tömpsyttelevä herra joka jää monesti vielä hengähtämään meidän ovemme kohdalle, saa aina niskaansa komean "suksi *ittuun"-vahtihaukun. Tästä seikasta siis käymme edelleen keskustelua, minä kun olen taas sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun joku yrittää tulla meille eli koskee meidän ovea, saa asiasta tehdä ilmoituksen. Muiden rapussa liikkujien annetaan kulkea rauhassa, koska muuten tuo kakara kohta huutaa kaikille jotka uskaltavat tulla ulos asunnoistaan. Asian opetusta ei vain helpota yhtään se, että samassa taloudessa asuu myös herra Eetu joka on sitä mieltä, ettei kukaan saa edes ajatella liikkuvansa rapussa, siitä täytyy heti vuhkia ja haukkua. Eetua kun ei saa edes hiljenemään ja kun toinen haukkuu niin sitten toinen haukkuu. Joten, tätä keskustelua tulemme todennäköisesti käymään vielä hyvän aikaa...

Viime sunnuntaina olin saunomassa ja istuskelemassa Geron kanssa iltaa (minä saunoin, Gero ei ;) )saunamökillä. Siinä laiturilla istuessamme paukkasi saunan nurkan takaa vieras nainen laiturille hirveällä höösillä, oli uimaan tulossa, mutta poistui sitten anteeksi pyydellen kun huomasi paikan olevan varattu. Minut yllätti se miten Gero tähän tilanteeseen, siis naisen ilmestymiseen, reagoi. Se pomppasi pystyy, otti pariaskelta naista kohti ja seiso häntä pystyssä edessäni kuin euroopan omistaja hiljaa muristen. Murinaa ei siis kuullut, mutta tunsin sen kun nappasin poitsua pannasta kiinni, ettei se tunge naisen tykö.
Vahtiiko jo tuollainen ipanakin jo? Missään nimessä Gero ei vaikuttanut pelästyneen millään muotoa vaan paremminkin sen olemus huokui, että nyt tulit rouva väärään osoitteesseen anti heittää muualle. En olisi odottanut tuollaista vielä tuolta ipanalta.
Tähän saakka ja edelleen vieläkin, kaikki ihmiset on Geen mielestä ihania ja niiden luokse mennään täysin arastelematta, että ei tuon arkuudestakaan / epävarmuudestakaan pitäisi jotua. Mielenkiintoista! Meikäläinen on tässä aivan uusien asioiden edessä, Dylan oli sellainen jäyhä hemmo joka ei korvaansa lotkauttanut mistään. Kämppääkin se vahti ainoastaan silloin jos joku yöllä rymisteli ovemme takana ja olin sen kanssa kahden. Eikä sellaista tilannetta onneksi ikinä tullut, jossa olisi selvinnyt yrittääkö se puolustaa ns. "tosipaikan tullen".
Tavoite kuitenkin on, että huolehdin kyllä itse itsestäni.

Huh hellettä

Lämmintä piisaa!
Yksi kunnon hellepäivä takana ja koira sekä omistaja tikahtumaisillaan. Päivän saldo oli, että minä en saanut päivällä töiden jälkeen nukuttua, kun oli niin kuuma ja sitten iltapäivällä Geron pissatus reissulla minulla meni hermo niin, että kotiin tullessa alkoi Andis laulaa...
Nyt on pikku Geellä kesätakki päällä, parta ja otsis saivat jäädä. Vaan eipä enää läähätyttänyt koiruutta. Vielä pitäisi Embolta vetää karvat alas, todennäköisesti pikkukoira ei vain ole itse samaa mieltä. Ressukka pelkää trimmeriä, yllättäen.

Mitäs muuta meille kuuluu?
Työpaikkani koirakerho järjestää näyttelykoulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. Ensi viikolla on sitten ensimmäinen treeni. Ei tuo ole kuin kolmen kerran ilo, mutta ihan hauskaa ajanviettä.
Uimassakin käytiin tässä yhtenäpäivänä, tai siis minä en uinut, mutta Gero liikkui ensimmäiset senttinsä uiden. Täytyy vissiin pitää sille pieni uimakoulu, kun näytti niin onnettomalta polskimiselta, ettei tuolla menolla kyllä pinnalla pysy.
Rokotukset on rabiesta vaille kunnossa. Päätimme ottaa rabieksen eri aikaan kun muut rokotukset. Viime kerta elukkalääkärissä sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, Gero kyllä meinasi hylätä meidät ja jäädä vastaanottomaskotiksi. Siellä se vain istui keskellä huonetta pääkallellaan ja katseli sydämenkuvat silmissä vilkkuen eläinlääkäriä! Sai poikaa oikein komentaa pistämään liikettä niveliin, että päästiin kotiin. :D

Jokohan sitä uskaltaisi julkisesti tuulettaa...??
Gero on ollut useita päiviä sisäsiisti! Hiphei! Kakkoja ei ole tullut sisälle kertaakaan koko aikana kun Gero on meillä asunut, mutta nyt ei ole näkynyt pissojakaan.
Huomenna aamulla saattaa kyllä pissat olla paperilla, sillä koiruudet ovat yön keskenänsä, kun minä olen töissä ja Tuomo reissussa.

Stadissa hengaamassa

Tänään me maalaiset lähdettiin pienelle retkelle, heti aamusta.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.

No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.

Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.

Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.

Aivosolut kohtasivat

Tänään tapahtui iltapäivälenkillä suuria! Meidän pikkuruisen koiranpentumme päässä tapahtui kummia, kaksi aivosolua kohtasivat sillä seurauksella, että pääsimme ohittamaan ihmiset ilman, että niitä olisi pitänyt hirveen kamalasti mennä pussaamaan!!!! Tätä asiaa ollaan yritetty hakata päähän vähän huonoin tuloksin. Geron mielestä kun kaikki maailman ihmiset ovat häntä ja vain häntä varten ja minä ikävä epäsosiaalinen ihminen en halua pysähdellä kaikkien kanssa juttelemaan. Vielä kun saisi niille ihmisillekin menemään kupoliin sen, että jos kuljen rivakasti koira vierelläni, välttelen katsekontaktia vastaan tulevaan ja toistelen koiralle, että "Ohi, Mennään Ohi" niin silloin se on merkki siitä ettei meillä ole aikomustakaan pysähtyä, ei vaikka aikuinen ihminen lässyttäisi ja kyykkisi kuinka siellä keskellä katua. Mutta toisaalta mitäpä se haittaa vaikka siellä kyykkivät, tänäänkin Gee vain katsahti tätiä ja jatkoi matkaansa eteenpäin vaikka tädin suunnalta kuuluikin korkea sointuista "voimitenihanakoirasielläon mutimuti lässynlässyn" .
Tuo ihmisten äänensävykin on yleensä pennuille puhuttaessa sellainen, että se saa, ainakin Geron, hyppimään voltteja onnesta ja innostuksesta ja rakkaudesta.

Koirat ollaan kyetty ohittamaan tähän asti ilman traamaa, mutta nuo kaikki mystisen ihanat ihmiset ovat olleet liian kova pala.
Toivotaan, että tämä oli se päivä kun Gero oivalsi mitä se "ohi" oikein tarkoittaa ja tästä alkaa elämän mittainen onnistuneiden ohitusten putki.

KukkUU KukkUU

Minä ja Gero nyt ainakin kukutaan, mutta niin myös eräät toiset....

Klo 04:30 tänä aamuna päätin että nyt tai ei koskaan kuteet niskaan ja lenkille! Gerokin kuului olohuoneessa jo heränneen. Minäkin meni oikein ajoissa kahdentoista jälkeen nukkumaan, mutta silmällistäkään en ollut puoli viiteen mennessä nukkunut joten ajattelin, että antaa olla, noustaan ylös. Kello soisi kuitenkin seitsemältä, kun olen lähdössä tänään Iskän kanssa liikenteeseen.

Päätin suunnata ilta- tai aamulenkkimme, ihan mistä kantilta asiaa haluaa katsoa, läheisille lammille. Hiukan kyllä mietin miten pikkumusta jaksaa sinne kävellä ja vielä takaisin, mutta ajattelin ottaa riskin, ainahan voisin kantaa sen ronskilla palomiesotteella sieltä kotiin. :D Turha oli huoli, jätkä veti hirveitä pukkiloikka spurttejaan vielä tuossa kotipihalla takaisin tullessamme vaikka olimme reisussa kaksituntia. Eikä se nuku muuten vieläkään vaan vinguttaa röhköpossuaan olkkarissa RöhröhRÖHröHRöhrÖh.........

Kyllä oli kerrassaan hieno reissu! Aurinko oli juuri noussut ja sumua oli siellä täällä. Linnut pitivät hirmuista konserttia ja kun pääsimme tuonne metsätielle kuului ympäriltä Kukkuuu kukkuuu, käetkin ovat saapuneet. *tähän kuuluu taas se sydän hymppä* (Torstai aamuna näin muuten pääskysiä joten eikös se ole nyt sitten kesä virallisesti alkanut?) Lammella uiskenteli sumun keskellä kaksi joutsenta vieretysten, oli niin hehkeä tunnelma... kunnes joutsenet hogasivat meidät. Ne lipuivat meitä kohti, kun istuimme rannassa, välillä töräytellen. Lähenivät ja lähenivät ja töräyttelivät entistä useammin ja kovempaa. Kohta ne olivatkin n. 10m päässä rannassa ja karjuivat kun palosireenit, se siitä ihanasta linnun laulusta ja rentouttavasta aamuhetkestämme. Siinä vaiheessa alkoi Gee katselemaan takavasemmalle, että mistä täältä pääsee pois. Minä yritin sille selittää, että joutsenia ne vain ovat ja mehän syödään tuollaiset välipalaksi, mutta Geroa ei erityisesti näyttänyt naurattavan, kävihän se meteli tietenkin "vähän" minunkin korviini, mutta perskutarallaa se on minun vakkari rentoutumis paikkani, eikä siellä joutsenia ole ollut tähänkään saakka, NIH! No, päätin sitten luovuttaa ja siirtyä toiseen päähän lampea, jos joutsenilla oli vaikka pesä jossain siinä lähellä ja siksi hermoilivat, mistä minä niiden sielunelämästä tiedän. Vaan mitä tekevät joutsenet? Tulevat perässä ja huutavat! Ja ei kun taas toiseen päähän lampea ja joutsenet seuraavat. Mahdettiin olla näky, kaksi raivokasta joutsenta, yksi koira joka näyttää siltä että voisi vajota maan alle ja yksi ihmislapsi joka vuoroin hihkuu koiralle ja leikittää sitä ja kertoo ettei ole mikään hätä, ei tarvitse jänskättää ja puolen sekunnin päästä mutisee karmeita kirosanoja ja kiroaa uivansa joutsenien luokse ja pistävänsä niiden kaulat solmuun. Kävipä siinä jopa mielessä että sisinkohan heitettyä taskussa olevan golfpallon niin hienosti toisen kiljukaulan kitusiin niin, että edes se olisi hiljaa? ;) Jos Dee vihasi palokärkiä jostain käsittämättömästä syystä, niin tämän reissun jälkeen eivät joutsenet ole varmastikkaan Geron suosikkilistan kärjessä.

No, ei siinä auttanut kuin luovuttaa ja pikkuhiljaa kuului joutsenetkin rauhoittuvat, hetkeksi, sitten metakka alkoi uudelleen, kukahan rannalle silloin uskaltautui. Erittäin huonon paikan ovat oikeasti joutsenet itselleen valinneet jos tuolla aikovat pesiä. Kesällä siellä käy melkoinen trafiikki. :(



Matka siis jatkui ja seesteinen kesäaamun tunnelma palasi. Gero jolkotteli etunenässä ja keräili minulle tienposkesta lahjoja. Niin joo tänäänhän on äitienpäivä ilmankos sain paaaljon lahjoja. Lahjaksi sain mm. tyhjän tupakka-askin, nenäliinoja, käpyjä, risuja sekä karkkipaperin.

Toiset kuuluvat roskapäivässä liikkeeseen, me olemme vieneet idean hiukan pidemmälle ja meillä se on 30 roskaa päivässä. Gero siis kerää tienposkesta roskia, kiikuttaa ne minulle, saa vaihtarina namin ja minä pistän roskat tyjään kakkapussiin, kätevää. Gero ottaa suuhunsa pentujen lailla ulkona vähän kaiken näköistä. Pois en niitä siltä aluksi saanut kun kutsumalla sen luokse, koska 90% Gee ulkoilee vapaana, muuten se olisi pinkonut karkuun aarteensa kanssa. Pikkuhiljaa Gero sitten oppi, että kaikki löytötavarat kannattanee kuskata mammalle se kun näyttää olevan niistä niin tuhottoman kiinnostunut ja kiitoksena pikkumusta saa palkkion. Hyvä kauppa. Nyt se sitten niitä kuskaileekin... Olen kyllä saanut sen myös oppimaan mitä tarkoittaa "anna olla" jos keräyskohteena näyttää olevan jotain sellaista jota ei suuhun kannata laittaa joten ihan harmiton harrastus sinällään. Minullakin on onneksi koiralenkillä aina koirankuristus hanskat - joiksi leikkisästi näppylähanskojani kutsun joten kädetkään ei likaannu pahemmin. (Huom! En kuitenkaan harrasta koirien kuristamista, joten eläinsuojeluvalvojia ei tarvitse kutsua paikalle!)

Nyt näytti väsähtäneen pikkumustakin. Minä pistän kaupunki vaatteet päälle ja lähden pihalle odottamaan iskää.

Liirumlaarumia

Piti sitten nukkua yövuorojen loputtua päivällä, sitten niin ja rytmi ei sitten kääntynyt, kiva kiva. Valvon täällä nyt sitten jo toista yötä vaikka yövuorot ovatten jo loppuneet, ei siinä muuten mitään, mutta kun nyt se rytmi olisi oikeasti pitänyt kääntää normaaliksi kun olen buukannut koko sunnuntaille menoa. No, kaipa sitä jaksaa.
Koirat ovat joutuneet taas tekemään yöjuoksuja seuranani, Gero siitä ei varmasti pahakseen pistäkään, kun nyt jo on päivisin ihan helkutin kuuma. Onneksi huomiseksi on luvattu vesisadettaa, Jei! Vielä kun saataisiin kunnon ukkoset olisin onnesta soikeana, vaan turha toivoa näillä keleillä kuitenkaan. FLC ( http://www.flcenter.net/ukkostutka.html ) on herätetty jo talviuniltaan ja nostettu suosikeissa ensimmäiseksi. :) Ja nyt vaan odotellaan kärsivällisesti.

Koirarintamalla ei tosissaan ole tapahtunut erikoisempaa, pientä tottistelua ja lenkkeilyä. Tänään tosin käytiin hakemassa Tuomon poika Nummelasta ja Gee pääsi autoajelulle. Kuuma ilma, mutkainen tie ja pieni kiertoajelu saivat ilmeisesti aikaan sen että Gero oli melko huonovointinen autossa. Kuolasi ja oksensi ressu. Autossa on onneksi erittäin tehokas ilmastointi joten siellä ei ainakaan päässyt paahtumaan. Hanskia kotiinsa vietäessä pysähdyttiin sitten Bodomille leikkimään ja läträämään vedessä, että saatiin pieni tauko ajeluun ja pahoinvointi loppumaan. Hauskaa oli kallioilla kiipeillä ja haistella aivan uusia hajuja. Yllätyksekseni en nähnyt yhden yhtä lasinsirua missään vaikka silmä kovana niitä kyttäsinkin, loistava homma! :) Arki-iltapäivänä oli rannat niin rauhallisia, että Gero sai olla irti lähes kaiken matkaa ja mikäs siinä ollessa kun poitsu ei kauaksi harhaudu ja pitää tarkasti itse silmällä ettei mamma vain jätä sekä kutsusta tullaan luokse korvat läpättäen.
Loppu ajomatka sujuikin sitten ilman ykäilyjä. Toivotaan nyt ettei pahoinvoinnista tule joka kertainen riesa, tosin useinhan tuo yökkiminen loppuu koiran vanhennuttua. Seuraamme tätäkin asiaa. ;)

Viikon mitat ovat 14vko vanhalla mustaterrieri lapsella 14kg ja 47cm (säkä mitattu kolmeen kertaan, kun en meinannut uskoa mittaustulosta), meidän pikkuinen rakkauspakkaus!!

Uimakoululainen

Meidän perhe elää horroskautta tällä hetkellä, siltä ainakin tuntuu. Käydään töissä ja nukutaan ja yritetään siinä jossain välissä hoitaa kunnialla elukatkin. Jotenkin kaikki tuntuu niin kamalan hankalalta tällä hetkellä, tuo 4 viikon talviloma ei tehnyt ollenkaan hyvää minun yörytmilleni ja nyt on sitten vaikea taas päästä jutun juoneen kiinni. No, nyt on enää yksi yö ja sitten alkaa taas ruhtinaaliset 6 vapaata. Tästä se homma lähtee pyörimään ihan varmasti.
Koirat joutuvat sitten olemaan aina keskenään yöt, kun olemme töissä samaan aikaan. Embollehan homma onkin tuttua, mutta mietin kyllä kovin miten Gero hommaan suhtautuu 12 tuntia on kuitenkin pitkä aika. Vaan huoli on ollut täysin turhaa. Aamuisin vastaan kömpii venyttelevä kakara tukka pystyssä ja paperille on tehty yhdet pissat. Sitten lähdetään saman tien lenkille ja tottistelemaan sekä riekkumaan ja purkamaan liikaa energiaa. Onneksi kuitenkin näitä pitkiä yksinoloja on vain neljä yötä kahden viikon välein ja jos näyttää että homma ei näin toimi niin sitten täytyy ottaa Gero töihin mukaan, siihenkin on meillä mahdollisuus. Mutta katsellaan ja kuulostellaan.

Viime viikolla oli hyvät ilmat ja muutamana päivänä pakattiin kimpsut ja kampsut reppuun ja ajettiin läheiselle lammelle nauttimaan ilmasta ja lukemaan kirjoja, napero lähti mukaan. Nuoresta miehestä on kuoriutumassa melkoinen uimamaisteri! Vielä ei ihan uskaltanut mennä niin syvälle ettei jalat ylttäneet pohjaan, mutta kaiken aikaa Gero uskaltautui syvemmälle ja syvemmälle. Välillä se työnsi koko naamansa veteen ja puhalteli nenästään ilmakuplia ja välillä se sai hirmuisia pukkihyppely-spurtteja ympäri rantaa, ihan niin kuin meidän kultapoikamme Dee aina sai. :) Albumissa on kuvia reissultamme.
Hirmuisesti Gerossa on muutenkin paljon samaa kuin Deessä The Koirassa oli, mutta kuitenkin se on oma mahtava persoonansa ja jo nyt niin rakas että sydäntä puristaa jos harhautuu miettimään että mitä jos menetämme Geronkin niin kuin menetimme Deen viime kesänä. :(
Typerää tietenkin miettiä tuollaisia, mutta tässä nyt on vain ollut niin paljon erilaisia menetyksiä viimeisen vuoden aikana, että sitä jo pelkää seuraavaa.

Treffeillä

Lauantaina Gero tapasi ensimmäistä kertaa "tyttökaverinsa" Rhodesiankoira Unnan.
Unnan blogista löytyy kuvia pentupainista http://enyama.wordpress.com/. Mukavasti löytyi yhteinen sävel, vaikka Gero ei varsinaisesti mikään herrasmies ollutkaan, Unna-ressu joutui olemaan aikalailla altavastaajana koko painissa. Vaan kovasti pisti tyttö hanttiin, kyllä on Gero vielä helisemmässä kunhan neito tuosta kasvaa.... Hurjan hauskaa näytti molemmilla kaikesta huolimatta olevan. Ja niin myös minulla. Vielä olisi kaksi muutakin kaveri ehdokasta tiedossa ja heidän kanssa täytyy ehdottomasti myöskin treffailla.

Muuten ollaan vietetty ihan hiljaiseloa. Töihinkin piti allekirjoittaneen viimein vääntäytyä, no ehkä 4 viikkoa talvilomaa oli tarpeeksi... tai sitten ei. ; )

Tänään oltiin iltapäivä äidin möksällä tekemässä kevät hommia. Gero ei ollut siellä vielä koskaan käynytkään ja kyllä oli paljon mielenkiintoisia hajuja ja makuja. Maasta työntyvät tulppaanit ja krookukset meinasivat saada pennulta kyytiä, mutta lopulta jäniksenpapanat veivät voiton. Gero otti mökillä heti vahtikoiran roolin ja kumealla haukulla kehoitti liian hitaasti tonti ohi taapertavia ohikulkijoita pistämään vauhtia töppösiin. Siinähän pöhisee, kunhan tontilla pysyy, eikä haukkuminen mene liiallisuuksiin. Tällä hetkellä ainakin tyytyi muutamaan haukahdukseen. Missään nimessä tuohon vahtimiseen ei saa ainakaan mennä kannustamaan, ettei ala menemään överiksi. Kovasti paljon näyttää pojalta "munaa" löytyä muutenkin.
Yhtenä päivänä metsässä tuo pikku tirriäinen veti hirvittävää ryydloikkaa haukkuen minun eteeni haukkumaan edessä päin olevaa MörköTanea. Hetken törötin huuli pyöreänä, että mikäs sille nyt tuli ja koitin katsella ympärilleni, että tuleeko jostain joku, vaan ketään ei näkynyt missään. Mitään muuta kummallista en hämärtyvässä metsässä nähnyt kuin suuren kaatuneen kannon, aika pelottavaa. :D Ilmeisesti Geron mielestä uhka oli ilmiselvästi olemassa koska niin topakkana oli etunenässä häätämässä mörön kauemmas.
Yhtään arastellen ei Gero kuitenkaan tullut kantoa tervehtimään, kun ensin ajattelin että josko se pelkää sitä ja siksi haukkuu, ihan reippaasti käveli suoraan kannolle ja kiipesi sen päälle herkkuja popsimaan mitä sille tarjoilin.

Rokotuksilla

Tänään oli sitten pienen pojan suuri päivä - ekat rokotukset!

Aamupäivällä pidettiin pieni kauneudenhoito hetki, kun parran alku oli niin sörsselissä ettei sellaista kehdannut lähteä yleisille paikoille esittelemään.

Soukan Pieneläinklinikan odotustilassa oli huuurjasti mielenkiintoisia hajuja pienen koirapojan tutkittavaksi. Rauhallisesti Gero kuitenkin jaksoi odottaa vaikka odotustilassa oli myös potentiaalinen leikkikaveri... ihana pieni koiratyttö...

Eläinlääkäri oli tietenkin aivan yli-ihana ja sitä piti pusuttaa, pusuttaa, pusuttaa ja halia. Ei meinannut ell:n tutkimuksistakaan tulla mitään kun Gero vain yritti pusuttaa ja eläinlääkäriä nauratti niin kovin. Sosiaaliseksi ja reippaaksi pojaksi kehuivat pikkumustaamme. ;D

Eikä meinannut poitsu lähteä vastaanotolta kotiin laisinkaan ja vähän henkilökunta jo ehdottelikin että vastaanottomaskotin paikka olisi avoinna.... Ei tullut kauppoja kuitenkaan tällä kertaa. Hyvä kuiteskin tietää, että jos tulevaisuudessa menee koiraan hermot , niin mihin kiikutamme sen.. ;)

Eläinlääkärin tuomio oli, että reipas, erittäin hyväkuntoinen, hoikka poika jonka luonne on aivan mahtava. Rokotukset niskaan (sitä Gero ei edes huomannut) ja neljän viikon päästä taas uusi käynti.

Ilo oli kyllä taas kulkea pennun kanssa uudessa ympäristössä, Gero otti coolisti ihan kuin olisi ulkoillut siellä aina. Tyynesti ja varmasti vain eteenpäin ja elukkalääkärin ovestaki piti päästä puskemaan ekana, saranapuolelta tosin...

Pentu oppii

Dodiin, nyt on toinen koulupäivä takana. Kunnialla taas lutvittiin tunti läpi.
Ollaan niin ahkerasti harjoiteltu kotiläksyjä, että seuraavalla kerralla voidaan ottaa häiriökoira (kouluttajan oma koira) mukaan seuraamiseen. Vaikka kyllä sitä häiriötä oli tänäänkin todella reilusti. Treenit pidetään ulkona, joten paikalla pyörii myös koiran ulkoiluttajia melkko reipaasti. Geron seuratessa kulki muutaman metrin päästä koirakko, eikä Gero kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Nyt vaan lisätään pikkuhiljaa kestoa, käännöksiä ja tahdin vaihtoja, mutta nimenomaan pikkuhiljaa, kiire ei ole. Nyt tuo pentu osaa jo enemmän kun olisi tarve, mutta kaipa se on nuorena vitsa väännettävä. ;)
Parempihan se tietenkin on että oppii nuorena nämä perusasiat, ei tarvitse sitten "teini-iässä" vääntää asioita väkisin vaan voidaan ottaa rennommin ja yllä pitää jo opittuja asioita.

Täytyy kyllä kertoa, että vähän säälien katson eskarimme muiden koirakoiden ohjaajia, kun he yrittävät saada murkku-koirillensa jotakin asioita päähän. Ei käy kateeksi! Pinnaa vaaditaan ja rutkasti huumorintajua. :) Vaan kyllä huomaa että hekin on edistyneet viime kerrasta ja kaikki tuntuvat tekevän hurjasti töitä kotiläksyjen eteen.
Välillä vähän nolottaa (älkää kysykö miksi), kun Gero osaa niin paljon ja oppii asioita helposti, silloin sitä vaan yrittää muistutella itselleen, että nauti nyt kun vielä voit äkkiäkös tuosta vauvasta kasvaa hormoonihirviö joka ei tajua mitään muuta kuin tytöt. :)
Kaikki on ryhmässämme todella mukavia ja kaikki kannustavat toisiaan.Ohjaaja on aivan huippu ja osaa kyllä hommansa. Innolla sitä odottaa seuraavaa viikkoa kun taas pääsee koirakouluilemaan...

Uutena kotiläksynä harjoitellaan luoksetuloa, aloitamme edessä istumisella lisätään liike vasta myöhemmin. Tuotakin ollaan ehditty pikkusen harjoitella, mutta minulla on ollut ongelmia saada Gero istumaan suoraan edessäni ja riittävän lähellä. Noihinkin saatiin vinkkejä joten sitä lähdetään työstämään seuraavaksi.
Gero osaa tulla luokse kutsuttaessa, mutta olen opettanut sille vasta "täällä" sanan merkityksen joka tarkoittaa " mitä ikinä teetkin tule lähelleni". Täällä sanaa käytän siis lenkeillä ja muissa vapaissa tilanteissa jossa pääasia on, että koira tulee sen verran lähelle että saan kytkettyä sen.

Torstaina astutaan yksi ajanjakso eteenpäin tässä pennuntuoksuisessa koira-arjessamme, kun Gero saa ensimmäiset rokotuksensa. Hurjan äkkiä on aika mennyt, vastahan me lähdettiin Kirstin pihasta kohti kotia pieni tuhiseva koiranpentu mukanamme...
Eilen mitasimme ja punnitsimme Geron: 41cm ja 10kg , tasaisesti on poika kasvanut. Nyt sitä kyllä huomaa jo itsekin, että kyllä se ihan oikeasti kasvaa. Treeneissäkin naureskelivat tänään, että jestas miten se on viime viikosta kasvanut, mahtaako olla sama koira ollenkaan mukana. :)

Gero oli tehnyt muuten "tuhmuuksia" yhtenä päivänä, levittänyt lähes kokonaisen vessapaperirullan vessan lattialle ja syönyt siitä luoja tietää kuinka paljon, ei kakka tullut kuitenkaan paketissa. ;) Muutenkin Gero on selvästi perinyt äidiltään tuon rakkauden WC-paperiin, välillä se vain potköttelee vessan lattialla ja huitoo tassuillaan paperia joka roikkuu telineestä. Huvittava tyyppi!

Matkamies

Nyt on sitten yhteensä 8 tunnin autoajelu Keski-Suomeen ja takaisin tehty. Olipahan reissu, eikä ihan heti tule mieleen tehdä samaa reissua uudelleen, mutta ainakin Gero käyttäytyi erittäin hienosti.
Meidän ADHD koira Eetu jäi Tuomon pojan hellään huomaan jotta reissu menisi kohtuu sujuvasti eikä muistuttaisi Kiljusen herrasväen tarinoita. Kiljusen herrasväki piirteitä löydän itsestäni valitettavan usein silloin kun Embo on matkassa mukana, sillä kun on periaate että nytmullekaikkihetinyt ja jos näin ei tapahtu niin sitä möykkää ei kuuntele vanha erkkikään. Huonosti koulutettu, tiedän, onneksi voin lohduttautua sillä että Eetu muutti meille vasta reilu vuosi sitten. ;) Ihan ihana koirahan se on, mutta meillä ei kovinkaan usein mene "ajatukset yksiin" ja 7 vuotiaalla herralla tuntuu tavat olevan niin tiukassa ettemme ole juurikaan saaneet muutosta sen käyttäytymisessä aikaseksi.

Pihasta kun startattiin niin Gero kävi pötköttämään/ nukkumaan, matka eväänä popsi possunkärsän ja nukkui taas perille asti.
Hautausmaalla herra joutui tietenkin odottelemaan autossa, mutta sekään ei tuottanut mitään ongelmia varsinkaan kun heitin konttiin poitsun ruokakupin ja päiväruoan. Siinä aika kului mukavasti raksuja napsiessa.
Mummolassa oli myös Epsanjan hurmuri Andres (siskoni koira), mutta molemmat pojat käyttäytyivät hyvin sivistyneesti, niin kun nyt tuollaisessa tilaisuudessa kuuluukin, tehden mummoonkin vaikutuksen. ;)

Kotimatka kului, kuinkas muuten kuin nukkuen kuin tukki koko matkan. Matkalla heitettiin toinen sisareni kotiin ja Gero pääsi leikkimään kauniin Aina-neidon kanssa. Valitettavasti Aina oli liian vikkelä leikkikaveri tuolle köntykselle. Siinä vaiheessa kun Gero oli juossut metrin, oli Aina jo 10 metrin päässä. Hauskaa näytti molemmilla kuitenkin olevan ja sehän on tietenkin pääasia. Gero taisi taas ihastua, kun niin hirvittävästi koitti pussailla Ainaa, Aina vain ei ollut oikein samoilla linjoilla. ;)

Kotona meillä on sitten ollut täällä oikea monsteri joka on koetellut allekirjoittaneen hermoja oikein urakalla hölmöilyillään. No, mitä muuta sitä voi odottaa kun on nukkunut 8 tunnin "päikkärit", kyllä siinä virtaa riittää hetkeksi. Pikkasen yritettiin treenaillakin tässä iltasella seuraamisia sun muita, mutta luovuin ajatuksesta melko nopeasti, Geron päänsisältö ei oikein tällä hetkellä ole sopiva siihen touhuun...

Uusi kampaus

Tänään oltiin taas sosiaalistumassa kaupungissa ostamassa ruokaa koirille. Kaikki meni odotusten mukaan hienosti, eikä pikkumiestä mikään hätkäyttänyt. Eläinkauppa oli Geron mielestä loistopaikka josta ei olis halunnut lähteä pois ollenkaan ja miksi olisikaan; lattioilla tippuneita herkkuja ja ovesta lappoi sisään lapsia, lapsia ja enemmän lapsia, Gero olisi tahtonut pusuttaa ne kaikki hengiltä.
Autolla kulkemisestakin on tullut niin arkeen kuuluva juttu, että Gero pistää maate kun auto käynnistyy ja heräilee vasta kun ollaan perillä. Poika osaa kiltisti odottaakin autossa, kun käymmä kaupoilla tai muilla asioilla.
Tuo autossa odottaminen minua on hiukan huolestuttanutkin, kun huomenna on edessä ajomatka Saarijärvelle ja Gero joutuu odottamaan autossa sillä välin kun me kaksijalkaiset käymme laskemassa äitini uurnan. Todennäköisesti odottaminen ei tule tuottamaan ongelmia ja eläinkaupasta ostimme tänään matkaevääksi siankärsiä joita on sitten odotellessa mukava mutustella...

Geron kotiutumisesta on kulunut nyt kolmeviikkoa. Malttamattomana olen saksia terotellen odottanut turkin kasvamista, että pääsisin vihdoinkin trimmauspuuhiin. Rakastan koirien turkkien kanssa puuhailua niin paljon, että yleensä Tuomon täytyy hiukan toppuutella, ettei koirista tule täysin kaljuja innostuessani. Tänään en enää kyennyt hillitsemään itseäni vaan koira trimmipöydälle seisomaan ja kone hurisemaan... Eilen oltiin Gero pesty ja puunattu muuten.
Aluksi saatiin ottaa pieni ottelu siitä kuka tässä nyt oikein päättää, trimmataanko vai ei. Gero alkoi huutaa, kun tapettava sika, kun lähenin Andikseni kanssa. Aluksi säikähdin, että nipistääkö kone sitä, mutta ei, kunhan kakara filmasi. "Pienen" keskustelun jälkeen homma jatkui mallikkaasti ja Gero kävi pötköttämään pöydälle kun siistin korvia. Kuvia ei tuotoksestamme tipu, sen verran karua katseltavaa lopputulos mielestäni on , mutta onneksi karva aina kasvaa. Tämä oli kuitenkin meidän eka yhteinen trimmi hetkemme joten ensikerralla ollaan molemmat viisaampia ja taitavampia. :) Täytyy kyllä sanoa, että vaatii meikäläiseltä aikamoista opettelua tuo mustaterrierin trimaaminen, bouviertrimmi yrittää tunkea saksiin jostain selkäytimestä.

Pieni koululainen, reppu vain puuttuu.

Maanantaina olimme ensimmäistä kertaa esikoulussa. Viime viikolla emme päässeet, kun täytyi lähteä hämeenlinnaan pyörähtämään.
Eskarissa on meidän lisäksemme 5 pentua, Gero on joukon nuorin napero.

Koska kyse on pentukoulusta on hommat tietenkin aloitettu A:sta. Nyt treenailimme kontaktia liikkeessä.
Minä olen vissiin joku kontakti-hullu, koska tykkään treenailla sitä koirien kanssa ja keksin mitä kummimpia askel-askel-hyppy-pyörähdys-voltti-ryömiminen-kuvioita ja koiran on pidettävä kontaktia kaiken aikaa ja molemmilla on hauskaa. Dylanillakin oli kontakti oikein huippuluokkaa. :D

Eli Geron kanssakin ollaan kontaktia jo ehditty treenailemaan vähän joka välissä, mutta lähinnä täällä kotosalla ja ihan paikallamme. Eskarissa sitten olikin vuorossa tuo liikkeessä kontaktin pitäminen. Minä olin ihan varma, että varmaan saadaan tällä kertaa harjoitella ihan niitä perusjuttuja joita Gero jo osaa koska vieraita ihmisiä on vieressä, koiria sekä vieras paikka. Mukulapa yllätti minut (ja kouluttajan) erittäin positiivisesti. Gero tarjosi kontaktia itse oma-alotteisesti kaikista häiriöistä huolimatta, jopa liikkeessä vaikka sitä ei oltu ennen treenattu!!

Olin taas niin ylpeä pojasta, varsinkin kun kouluttajamme kehui meitä maasta taivaaseen.

Samalla kerralla treenailimme myös luopumista, eli nami koiran eteen nyrkkiin ja koiran tulee olla tavottelematta herkkua vaikka se olisi avonaisella kämmenellä koiran edessä. Tämänkin Gero tajusi jo samalla treenitunnilla niin, että nyt saan tunkea pennun nenän alle jos vaikka mitä herkkuja tai leluja, ilman lupaa muksu ei niitä ota vaikka tungen ne suuhun kiinni! Nyt Gero ottaa jopa hieman takapakkia kun herkkuja sille tuputan.

Hauskinta tuon kohta 11 viikkoisen pennun oppimisessa on nähdä se miten tosissaan se kaiken ottaa. Sen mielestä nämä yhteiset treenimme on sille kunnia asia, silloin tehdään kaikki niin hyvin kun vaan osataan ja silloin ei pelleillä. Olen melko varma, että jos esim. Eetu tulisi häsläämään ja härkkimään Geroa silloin kun se on töissä niin Gero varmasti ärähtäisi Eetulle. Harjoittelujen jälkeen kun kehun ja leikin Geron kanssa niin silloinkin se on todella tasainen. Ei se silloinkaan saa mitään riekku-petteri kohtauksia vaan tyynesti ottaa taputukset vastaan ja kiskoo mielissään hetken hihnaa ja on taluttavinaan itseään (Hihnasta saa kiskoa ja sitä saa kantaa meillä vain palkkiona jostakin ja hienosti Gero on senkin käsittänyt, ei se muuten hihnassa enää edes yritä roikkua). Sitten se alkaa tuusaamaan omiaan. Aluksi olin vähän ihmeissäni. Treenaanko pennun kanssa liikaa, onko se väsynyt, eikö sitä kiinnosta ym ym ym. Nyt muutaman päivän sisällä olen kuitenkin tajunnut sen, että se tykkää ihan tosissaan näistä meidän yhteisistä treenailuista ja pitää niitä mukavina, koska se tulee itse istumaan eteeni ja nakottaa silmiin kysyen "tehdäänkö taas jotain kivaa mamma!?"

Eskarin jälkeen suunnattiin sitten möksälle rentoutumaan. Pojat (ja tietenkin me) nauttivat ihan suunnattomasti kun kaiken aikaa sai olla vapaana ulkona ja riekkua minkä jaksoi. Koirat leikkivät yhdessä todella paljon ja nauttivat toistensa seurasta.

Tiistaina kävin taapertamassa Geelle jälki numero kakkosen, nyt paremmin suuniteltuna kun ensimmäisen jälkemme.

Muuten homma toimi ihan hienosti, mutta tein jäljestä liian lyhyen. Vasta jäljen lopussa Gero oli parhaimmillaan, nenä pysyi tiiviisti maassa ja namit katosivat huomaamattomasti suuhun. Alku oli vähän taas haahuilua ja jokaisen namin jälkeen piti vähän ihmetelä, että mitäs nyt tapahtuu.

Keskiviikko aamuna tein sitten saimaiseen metsään uuden, pidemmän jäljen ja se meni paljon hienommin, Gero alkaa siis oivaltamaan jutun juonen. Tästä on taas mukava jatkaa...

Kävelyllä ollessa aloin palkaamaan Geroa aina kun se katsahti minuun, eikä mennyt aikaakaan kun se kulki useampia askeleta vierelläni napittaen kasvoihin.

Kun keskiviikko iltana lähdettiin mökiltä kotiin tuli mukanamme kaupunkiin koiranpentu joka tarjoaa itse seuraamista, eli Gero ihan aikuisten oikeasti seuraa useita askeleita pitäen tiiviisti kontaktin! Aivan käsittämätön muksu.

Keittiön kummitus ja muita kummallisuuksia...

Keittiöömme on murtauduttu, tai niin luuli ainakin meidän pikkuinen vahtikoiramme Gero eilen iltana. Makoilin illalla sohvalla katsomassa telkkua ja Gero pötkötteli lattialla vieressäni. Yht`äkkiä se pomppasi oikein terhakkaana pystyyn keittiötä tuijottaen ja vuhkien. Sammutin sitten telkkarista äänen ja kuuntelin sitten minäkin, että mitä se pentu nyt sekoilee. Siinä vaiheessa oli Gero jo keittiössä häntä pystyssä selvittämässä tilannetta ja vuhkimassa. Keittiöstä kuuluikin kummallista PLUMPS, plumps, PLUMPS -ääntä ja hieman kerkesin jo minäkin säikähtää että mitä hittoa!...........
........kunnes satuin muistamaan, että olin laittanut Gerolle siankieliä kiehumaan ja ne siellä plumpsuttelivat, olin unohtanut koko keitokset....
Vahtikoirammekin sitten rauhoittui kun kutsuin sen takaisin olkkariin pötköttelemään.

Yön tullen ;) lähdettiin sitten taas hieman kävelemään. Tarkalleen ottaen klo 01:n jälkeen. Meillähän ei täällä pöpelikössä ole katuvaloja ja ne osuudet joissa onkin niin niillä en tykkää liikkua. Eli pääosin kuljemme pimeitä hiekkateitä ja polkuja metsänkeskellä tai peltojen laidassa.
Pikkuhiljaa etenimme taipalleellamme ja välillä pysähdyimme tutkiskelemaan jotakin käpyä, kuusenoksaa tai muuta Geron mielestä tärkeää kohdetta, Gero sai juoksennella irti ja samalla harjoittelimme "epävirallista" luoksetuloa eli TULE-käskyn merkitystä. Tarkoitus on siis tulla irtiollessaan lähelleni kutsun kuultuaan, virallinen luoksetulon opetus saa odottaa. Kohta huomasin edessä liikkuvan jonkun hahmon, säikähdin jumalattomasti, eihän täällä ikinä koskaan milloinkaan tule kukaan öisin vastaan. Äkkiä koira hihnaan ja fikkari päälle. Vastaan köpötteli noin parikymppinen nainen korkokengissään ja minihameessaan??!!?? Niin minulla kuin meidän pikkumustallammekin loksahti kita ammolleen, eikä oikein osattu tehdä mitään, siinä vain törötettiin naista tuijottaen. Gero ei edes yrittänyt mennä tekemään lähempää tuttavuutta, istui vain jalkani vieressä ja töllötti.
En saanut suutani auki ja kun vihdoin sain koottua itseni oli nainen jo hävinnyt pimeyteen. Yritimme vielä paikantaa kulkijan, mutta hän oli kerennyt jo hävitä.
Harmittaa vietävästi etten saanut kysytyksi onko kaikki hyvin! :(
Kyllä kai nainen olisi pyytänyt jos olisi apua tarvinnut, olisihan?
Kaipa hän oli kotiinsa suunnistamassa, kummallinen reitti valinta kylläkin.

****************

Tänään vaihdettiin relluun kesärenkaat ja koska asumme täällä maalaismaisemassa, niin lähdimme reissuun koko poppoo jotta Gerokin näkisi kunnon liikennettä. Renkaat vaihdettiin kaivokselassa ja sillä välin minä ja Gero käytiin kävelyllä isontien varressa. Kylläpä oli paljon eri kokoisia ja näköisiä autoja! Mutta meidän pikkumusta otti tilanteen varsin rennosti, ainoastaan lakaisinlakaisukone sai pienen pojan kiinnostuksen heräämään, vaikka lakaisin ei ollut edes päällä. Ehkäpä Gero haaveilee lakaisukoneen kuljettajan ammatista. ;)
Kotimatkalla pistäydyttiin vielä mustin ja mirrin poistomyymälässä ostamassa iltapuhteeksi ihana savustettu possunnahkaluu. Autossa matkustelut kaivokselaan ja takaisin sujuivat oikein mallikkaasti.

Nyt pikkumusta pötköttelee pesässään (näyttelyhäkki, oviauki) ja vetää unta kupoliin, taisi olla niin raskas päivä, että tänään jätämme yöjuoksumme suosiolla pois....

Yöjalassa

Pakko päästä kertomaan...

Minä olen yö-ihminen. Rakasta öitä, sitä hiljaisuutta, tuoksuja ja öistä luontoa ja sen tapahtumia. Kesäöiset ukkoset on lähes mahtavinta mitä tiedän sekä syksyiset myrskyt - öisin tietenkin. ;) Teen työksenikin pelkkiä yövuoroja.
Joskus kesäisin en välttämättä edes käännä rytmiäni, kun vapaapäivät alkavat yövuorojen jälkeen. Nukumme koirien kanssa kaikki ärsyttävät, kuumat päivät ja lähdemme illan viiletessä liikenteeseen. *tähän kohtaan kuuluu sellainen silmät vilkkuvat sydäminä-hymiö*
Minun olisi varmaan pitänyt syntyä lepakoksi.

Olen mielessäni haaveillut niistä lukemattomista lämpimistä, valoisista kesäöistä, kun retkeilemme Geron kanssa läheisissä metsissä, pelloilla. Käymme lammella uimassa tai istumme kalliolla katsomassa lähestyvää ukkosta. (toivottavasti Gero ei ole paukkuarka!)
Tulen muistamaan ikuisesti sen yön, kun viime kesänä istuttiin bouvier urokseni kanssa kalliolla ja ukkonen teki tuloaan. Salamoita räiskyi siellä täällä ja rakas buvve makasi vieressä pää sylissäni. Se oli myös viimeinen kerta kun saimme tehdä yhdessä yöllisen retkemme - muutaman päivän päästä poika jouduttiin äkisti lopettamaan. :(

Mutta jottei tämä nyt aivan nyyhkimiseksi alkaisi niin mennäänpä asiaan....

Tänään on ihana yö! Tyyntä, lämmintä ja kuu mollottaa ohuen pilviharson takaa. Mikä olisikaan parempi hetki kuin nyt lähteä totuttamaan pentua öisiin ääniin ja pimeyteen. (uskokaa pois, koiratkin voivat pelätä pimeää) Ei muuta kun tasku täyteen maksaa, koira kainaloon (kannamme Geron raput ylös ja alas niin kauan kun vaan kykenemme) ja pihalle.

Gero kulkee hihnassa kyllä ihan nätisti (=vetämättä), mutta on asioita joita täytyy vielä hioa. Yöllä siihenkin on hyvä mahdollisuus, koska ei ole muita kulkioita saan silloin opetettua oikean kulkemistyylin ilman häiriötä.
Olen "natsi" mitä hihnakäytökseen tulee: Koiran tulee kulkea vasemmalla puolella, hihna löysänä kaiken aikaa ja muille E I r ä h j ä t ä !!
Mitään kohtaa ei myöskään jäädä haistelemaan kovin pitkäksi aikaa, koska uroksenhan tietää - sitten nuuhkitaan jokainen käpy ja ja heinä perinpohjin ja nostetaan jokaisen kohdalla jalkaa vähintään kahdesti. 15minuutin pissatukseen saa sillä menolla mukavasti kulumaan puoli päivää.
Haistella saa mutta rajansa kaikella, kun sanon "mennään" niin sitten kanssa mennään.

Tähän saakka G on kulkenut milloin missäkin puolella, vaihtanut puolta jalkojen edestä niin että olen ollut lähes rähmälläni kun yritän väistää, välillä napannut lahkeesta kiinni, koittanut taluttaa itseään jne. Sellaisia pentujen juttuja. Lähtötilanne oli siis tämä ja kun palasimme kotiovelle Gero kulki vasemmalla puolella, jalan vieressä ja otti kontaktia sopivin väliajoin. Kontaktia olemmekin harjoitelleet ahkerasti ja se sujuukin loistavasti.
Todella nopeasti poika taas ymmärsi jutun juonen, kun palkkasin joka kerta kun kulkin oikeassa kohdassa, eli jalan vieressä ja palkka tuli tietenkin siitä jalan vierestä myös. Jos hihna kiristyi niin matka loppui siihen.
Huomenna tai siis tänään täytyy lähteä harjottelemaan samaa päivällä.

Kaikki oli ulkona niin ihanan keväistä. Lehtopöllöt pitivät hirmuista konserttia, rusakoilla oli mielessä ilmeisesti "se" kun toisiaan jahtasivat hullunlailla pitkin peltoja. Päivällä näin vähän matkan päässä pellolla 8 laulujoutsenta ja heidän jengissään myös kaksi valkoposkihanhea. Joutsenet pitivät nyt yön tullen konserttia, eipä käy kateeksi lähi talojen asukkaita jotka menevät aamulla töihin he eivät varmasti saa nukuttua, vaikka näin vähän kauempaa oli töräyttelyjä mukava kuunnella. Vähän väliä kuului myös päänpäältä sirpitystä kun muuttajat lensivät etelää kohti.

Tänään käytiin muuten myös hämeenlinnan keskustassa tutustumassa vähän vilkkaampaan liikenteeseen ja sekin meni loistavasti. Tällä kertaa Gero ei edes yrittänyt rähjätä muille koirille.


Lehtopöllöt jatkavat edelleen konserttiaan ja sängyn alta kuuluu tasaista tuhinaa. Pieni mustiksen alku siellä tuhisee ja kerää voimia uuteen jännittävään päivään...

Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Dodiin! Nyt ollaan päästy vihdoin itse asiaan...

Olen Gerolle tehnyt jälkiä tänne sisälle, kun ulkona on ollut vielä niin paljon lunta ettei ole ollut pienintäkään toivetta päästä sinne vielä treenaamaan. Ihan mukavasti on hommat täällä sisällä pelanneet, ajatus on selvillä -> nenä maatakohti, niin maksa alkaa löytää tiensä suuhun.

Tänään lähdettiin sitten ihan muina miehinä ja naisina päiväkävelylle ja MITÄ silmäni löysivätkään: lumetonta metsänpohjaa iiiso alue!!
Koira kantoon kiinni ja ei muuta kun tallaamaan muutaman askeleen jälki. Gero ei tainnut edes huomata että poistuin vähän matkan päähän kun se näytti olevan niin haltioitunut palokärjistä, peipoista ja yli lentävästä kurkiaurasta.
Mites se menikään, että suunnittele treenit huolellisesti jne... Nyt olin vaan yksinkertaisesti niin inskana, että kaikki viisaampien ohjeet tuli työnnettyä tarkoituksella taka-alalle. ;)

Kyllähän se homma koiralle hieman haahuiluksi meni, mutta kaikki maksanpalat nousivat kuin nousivatkin suuhun saakka. Se taisi olla se pirskatin palokärki joka oli liian kova pala pienen koiran keskittymiskyvylle. No, tästä on hyvä jatkaa...

Kotiinpäin kävellessä nähtiin vieras koira ja mitä meinaa tehdä Gero - alkaa haukkumaan. Tiukasti sai kieltää, että sain pennun suun pysymään kiinni. Meillä ei vieraille koirille rähjätä, nih! Tähän mennessä ei ole tyyppi edes ajatellut alkavansa möykkäämään, taitaa mennä tämä päähänpälkähdys samaan kastiin kun toissa- JA eilen iltainen yritys astua minua.... sekin jäi vain yritykseksi.

Huomenna meillä alkaakin sitten "eskari", ans kattoo kuin meijän käy.

Yksin kotona 1-2

Tänään harjoiteltiin yksin olemista, siis aivan yksin. Tuomo lähti Eetun kanssa lenkille ja minä jäin rappuun vaklaamaan Geroa. Nuorukaiselle oli rajattu pentuaitauksella käyttöön kylppäri, eteinen ja meidän makkari. Olkkariin oli pääsy kielletty, meidän hienojen sohvien suojelemiseksi, vaikka eipä tuollainen tirriäinen mitään suurempia tuhoja kai vielä saisikaan aikaan. No, eipähän pääse edes makuun. ;)

Pari kertaa kuului kämpästä yhy-yhy, eikä mitään muuta. Olin taas haljeta ylpeydestä! Meidän pikkuinen se on taitava mukula. Kun palattiin reilun puolentunin päästä takaisin sisälle tuli meitä iloisesti vastaan pikku mustis olohuoneesta??!! Mitä vit***?? Niinpä niin, ei olleet sitten meidän hienot pentuaitaus viritelmät paljoa pidelleet tuota kääpiötä. :D

Myöhemmin päivällä oli vielä toinen koitos, kun lähdimme pariksi tunniksi myyrmanniin. Tällöin jäi koirat keskenään. Tuomo oli hirmu huolissaan Gerosta, että mitä jos Eetu tekee sille jotakin? Minä taas olin enemmänkin huolissani tuosta meidän lähes hampaattomasta vössykkä-Eetusta kun jätimme sen tuon piraijan hampaisiin. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja meitä vastaa hiippaili kaksi haukottelevaa ja venyttelevää koiraa.

Illan Gero on ollut oikea piru, päähän sille kasvoi oikein silminnähtävät sarvet. Kaikkea typeryyttä piti kokeilla, eikä mikään sallittu tietenkään kiinnostanut. Uusin keksintö on takkien repiminen alas eteisen naulakosta. Jossain vaiheessa oli pakko pistää penikka pikku jäähylle näyttelyhäkkiinsä, kun näytti siltä että Eetulta katkeaa verisuoni päästä jollei saa hetken rauhaa. Gero nukahtikin häkkiin samantien, joten taisi kyseessä olla väsymys kiukuttelua. ;)

Mittasin ja punnitsin muuten Geron eilen täällä kotona.
Säkä korkeus on NOIN (paino sanalla noin, koska pentu pyöri, ärisi ja yritti syödä mittanauhaa) 34cm ja paino 7kg. Ikäähän jässikällä on huomenna 9vko. Eetu on saman kokoinen, mutta 2kg kevyempi. (Eetu on sekarotuinen kääpiövillakoiran ja kiinanharjakoiran sekoitus.)