Huh hellettä

Lämmintä piisaa!
Yksi kunnon hellepäivä takana ja koira sekä omistaja tikahtumaisillaan. Päivän saldo oli, että minä en saanut päivällä töiden jälkeen nukuttua, kun oli niin kuuma ja sitten iltapäivällä Geron pissatus reissulla minulla meni hermo niin, että kotiin tullessa alkoi Andis laulaa...
Nyt on pikku Geellä kesätakki päällä, parta ja otsis saivat jäädä. Vaan eipä enää läähätyttänyt koiruutta. Vielä pitäisi Embolta vetää karvat alas, todennäköisesti pikkukoira ei vain ole itse samaa mieltä. Ressukka pelkää trimmeriä, yllättäen.

Mitäs muuta meille kuuluu?
Työpaikkani koirakerho järjestää näyttelykoulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. Ensi viikolla on sitten ensimmäinen treeni. Ei tuo ole kuin kolmen kerran ilo, mutta ihan hauskaa ajanviettä.
Uimassakin käytiin tässä yhtenäpäivänä, tai siis minä en uinut, mutta Gero liikkui ensimmäiset senttinsä uiden. Täytyy vissiin pitää sille pieni uimakoulu, kun näytti niin onnettomalta polskimiselta, ettei tuolla menolla kyllä pinnalla pysy.
Rokotukset on rabiesta vaille kunnossa. Päätimme ottaa rabieksen eri aikaan kun muut rokotukset. Viime kerta elukkalääkärissä sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, Gero kyllä meinasi hylätä meidät ja jäädä vastaanottomaskotiksi. Siellä se vain istui keskellä huonetta pääkallellaan ja katseli sydämenkuvat silmissä vilkkuen eläinlääkäriä! Sai poikaa oikein komentaa pistämään liikettä niveliin, että päästiin kotiin. :D

Jokohan sitä uskaltaisi julkisesti tuulettaa...??
Gero on ollut useita päiviä sisäsiisti! Hiphei! Kakkoja ei ole tullut sisälle kertaakaan koko aikana kun Gero on meillä asunut, mutta nyt ei ole näkynyt pissojakaan.
Huomenna aamulla saattaa kyllä pissat olla paperilla, sillä koiruudet ovat yön keskenänsä, kun minä olen töissä ja Tuomo reissussa.

Stadissa hengaamassa

Tänään me maalaiset lähdettiin pienelle retkelle, heti aamusta.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.

No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.

Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.

Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.

Aivosolut kohtasivat

Tänään tapahtui iltapäivälenkillä suuria! Meidän pikkuruisen koiranpentumme päässä tapahtui kummia, kaksi aivosolua kohtasivat sillä seurauksella, että pääsimme ohittamaan ihmiset ilman, että niitä olisi pitänyt hirveen kamalasti mennä pussaamaan!!!! Tätä asiaa ollaan yritetty hakata päähän vähän huonoin tuloksin. Geron mielestä kun kaikki maailman ihmiset ovat häntä ja vain häntä varten ja minä ikävä epäsosiaalinen ihminen en halua pysähdellä kaikkien kanssa juttelemaan. Vielä kun saisi niille ihmisillekin menemään kupoliin sen, että jos kuljen rivakasti koira vierelläni, välttelen katsekontaktia vastaan tulevaan ja toistelen koiralle, että "Ohi, Mennään Ohi" niin silloin se on merkki siitä ettei meillä ole aikomustakaan pysähtyä, ei vaikka aikuinen ihminen lässyttäisi ja kyykkisi kuinka siellä keskellä katua. Mutta toisaalta mitäpä se haittaa vaikka siellä kyykkivät, tänäänkin Gee vain katsahti tätiä ja jatkoi matkaansa eteenpäin vaikka tädin suunnalta kuuluikin korkea sointuista "voimitenihanakoirasielläon mutimuti lässynlässyn" .
Tuo ihmisten äänensävykin on yleensä pennuille puhuttaessa sellainen, että se saa, ainakin Geron, hyppimään voltteja onnesta ja innostuksesta ja rakkaudesta.

Koirat ollaan kyetty ohittamaan tähän asti ilman traamaa, mutta nuo kaikki mystisen ihanat ihmiset ovat olleet liian kova pala.
Toivotaan, että tämä oli se päivä kun Gero oivalsi mitä se "ohi" oikein tarkoittaa ja tästä alkaa elämän mittainen onnistuneiden ohitusten putki.

KukkUU KukkUU

Minä ja Gero nyt ainakin kukutaan, mutta niin myös eräät toiset....

Klo 04:30 tänä aamuna päätin että nyt tai ei koskaan kuteet niskaan ja lenkille! Gerokin kuului olohuoneessa jo heränneen. Minäkin meni oikein ajoissa kahdentoista jälkeen nukkumaan, mutta silmällistäkään en ollut puoli viiteen mennessä nukkunut joten ajattelin, että antaa olla, noustaan ylös. Kello soisi kuitenkin seitsemältä, kun olen lähdössä tänään Iskän kanssa liikenteeseen.

Päätin suunnata ilta- tai aamulenkkimme, ihan mistä kantilta asiaa haluaa katsoa, läheisille lammille. Hiukan kyllä mietin miten pikkumusta jaksaa sinne kävellä ja vielä takaisin, mutta ajattelin ottaa riskin, ainahan voisin kantaa sen ronskilla palomiesotteella sieltä kotiin. :D Turha oli huoli, jätkä veti hirveitä pukkiloikka spurttejaan vielä tuossa kotipihalla takaisin tullessamme vaikka olimme reisussa kaksituntia. Eikä se nuku muuten vieläkään vaan vinguttaa röhköpossuaan olkkarissa RöhröhRÖHröHRöhrÖh.........

Kyllä oli kerrassaan hieno reissu! Aurinko oli juuri noussut ja sumua oli siellä täällä. Linnut pitivät hirmuista konserttia ja kun pääsimme tuonne metsätielle kuului ympäriltä Kukkuuu kukkuuu, käetkin ovat saapuneet. *tähän kuuluu taas se sydän hymppä* (Torstai aamuna näin muuten pääskysiä joten eikös se ole nyt sitten kesä virallisesti alkanut?) Lammella uiskenteli sumun keskellä kaksi joutsenta vieretysten, oli niin hehkeä tunnelma... kunnes joutsenet hogasivat meidät. Ne lipuivat meitä kohti, kun istuimme rannassa, välillä töräytellen. Lähenivät ja lähenivät ja töräyttelivät entistä useammin ja kovempaa. Kohta ne olivatkin n. 10m päässä rannassa ja karjuivat kun palosireenit, se siitä ihanasta linnun laulusta ja rentouttavasta aamuhetkestämme. Siinä vaiheessa alkoi Gee katselemaan takavasemmalle, että mistä täältä pääsee pois. Minä yritin sille selittää, että joutsenia ne vain ovat ja mehän syödään tuollaiset välipalaksi, mutta Geroa ei erityisesti näyttänyt naurattavan, kävihän se meteli tietenkin "vähän" minunkin korviini, mutta perskutarallaa se on minun vakkari rentoutumis paikkani, eikä siellä joutsenia ole ollut tähänkään saakka, NIH! No, päätin sitten luovuttaa ja siirtyä toiseen päähän lampea, jos joutsenilla oli vaikka pesä jossain siinä lähellä ja siksi hermoilivat, mistä minä niiden sielunelämästä tiedän. Vaan mitä tekevät joutsenet? Tulevat perässä ja huutavat! Ja ei kun taas toiseen päähän lampea ja joutsenet seuraavat. Mahdettiin olla näky, kaksi raivokasta joutsenta, yksi koira joka näyttää siltä että voisi vajota maan alle ja yksi ihmislapsi joka vuoroin hihkuu koiralle ja leikittää sitä ja kertoo ettei ole mikään hätä, ei tarvitse jänskättää ja puolen sekunnin päästä mutisee karmeita kirosanoja ja kiroaa uivansa joutsenien luokse ja pistävänsä niiden kaulat solmuun. Kävipä siinä jopa mielessä että sisinkohan heitettyä taskussa olevan golfpallon niin hienosti toisen kiljukaulan kitusiin niin, että edes se olisi hiljaa? ;) Jos Dee vihasi palokärkiä jostain käsittämättömästä syystä, niin tämän reissun jälkeen eivät joutsenet ole varmastikkaan Geron suosikkilistan kärjessä.

No, ei siinä auttanut kuin luovuttaa ja pikkuhiljaa kuului joutsenetkin rauhoittuvat, hetkeksi, sitten metakka alkoi uudelleen, kukahan rannalle silloin uskaltautui. Erittäin huonon paikan ovat oikeasti joutsenet itselleen valinneet jos tuolla aikovat pesiä. Kesällä siellä käy melkoinen trafiikki. :(



Matka siis jatkui ja seesteinen kesäaamun tunnelma palasi. Gero jolkotteli etunenässä ja keräili minulle tienposkesta lahjoja. Niin joo tänäänhän on äitienpäivä ilmankos sain paaaljon lahjoja. Lahjaksi sain mm. tyhjän tupakka-askin, nenäliinoja, käpyjä, risuja sekä karkkipaperin.

Toiset kuuluvat roskapäivässä liikkeeseen, me olemme vieneet idean hiukan pidemmälle ja meillä se on 30 roskaa päivässä. Gero siis kerää tienposkesta roskia, kiikuttaa ne minulle, saa vaihtarina namin ja minä pistän roskat tyjään kakkapussiin, kätevää. Gero ottaa suuhunsa pentujen lailla ulkona vähän kaiken näköistä. Pois en niitä siltä aluksi saanut kun kutsumalla sen luokse, koska 90% Gee ulkoilee vapaana, muuten se olisi pinkonut karkuun aarteensa kanssa. Pikkuhiljaa Gero sitten oppi, että kaikki löytötavarat kannattanee kuskata mammalle se kun näyttää olevan niistä niin tuhottoman kiinnostunut ja kiitoksena pikkumusta saa palkkion. Hyvä kauppa. Nyt se sitten niitä kuskaileekin... Olen kyllä saanut sen myös oppimaan mitä tarkoittaa "anna olla" jos keräyskohteena näyttää olevan jotain sellaista jota ei suuhun kannata laittaa joten ihan harmiton harrastus sinällään. Minullakin on onneksi koiralenkillä aina koirankuristus hanskat - joiksi leikkisästi näppylähanskojani kutsun joten kädetkään ei likaannu pahemmin. (Huom! En kuitenkaan harrasta koirien kuristamista, joten eläinsuojeluvalvojia ei tarvitse kutsua paikalle!)

Nyt näytti väsähtäneen pikkumustakin. Minä pistän kaupunki vaatteet päälle ja lähden pihalle odottamaan iskää.

Liirumlaarumia

Piti sitten nukkua yövuorojen loputtua päivällä, sitten niin ja rytmi ei sitten kääntynyt, kiva kiva. Valvon täällä nyt sitten jo toista yötä vaikka yövuorot ovatten jo loppuneet, ei siinä muuten mitään, mutta kun nyt se rytmi olisi oikeasti pitänyt kääntää normaaliksi kun olen buukannut koko sunnuntaille menoa. No, kaipa sitä jaksaa.
Koirat ovat joutuneet taas tekemään yöjuoksuja seuranani, Gero siitä ei varmasti pahakseen pistäkään, kun nyt jo on päivisin ihan helkutin kuuma. Onneksi huomiseksi on luvattu vesisadettaa, Jei! Vielä kun saataisiin kunnon ukkoset olisin onnesta soikeana, vaan turha toivoa näillä keleillä kuitenkaan. FLC ( http://www.flcenter.net/ukkostutka.html ) on herätetty jo talviuniltaan ja nostettu suosikeissa ensimmäiseksi. :) Ja nyt vaan odotellaan kärsivällisesti.

Koirarintamalla ei tosissaan ole tapahtunut erikoisempaa, pientä tottistelua ja lenkkeilyä. Tänään tosin käytiin hakemassa Tuomon poika Nummelasta ja Gee pääsi autoajelulle. Kuuma ilma, mutkainen tie ja pieni kiertoajelu saivat ilmeisesti aikaan sen että Gero oli melko huonovointinen autossa. Kuolasi ja oksensi ressu. Autossa on onneksi erittäin tehokas ilmastointi joten siellä ei ainakaan päässyt paahtumaan. Hanskia kotiinsa vietäessä pysähdyttiin sitten Bodomille leikkimään ja läträämään vedessä, että saatiin pieni tauko ajeluun ja pahoinvointi loppumaan. Hauskaa oli kallioilla kiipeillä ja haistella aivan uusia hajuja. Yllätyksekseni en nähnyt yhden yhtä lasinsirua missään vaikka silmä kovana niitä kyttäsinkin, loistava homma! :) Arki-iltapäivänä oli rannat niin rauhallisia, että Gero sai olla irti lähes kaiken matkaa ja mikäs siinä ollessa kun poitsu ei kauaksi harhaudu ja pitää tarkasti itse silmällä ettei mamma vain jätä sekä kutsusta tullaan luokse korvat läpättäen.
Loppu ajomatka sujuikin sitten ilman ykäilyjä. Toivotaan nyt ettei pahoinvoinnista tule joka kertainen riesa, tosin useinhan tuo yökkiminen loppuu koiran vanhennuttua. Seuraamme tätäkin asiaa. ;)

Viikon mitat ovat 14vko vanhalla mustaterrieri lapsella 14kg ja 47cm (säkä mitattu kolmeen kertaan, kun en meinannut uskoa mittaustulosta), meidän pikkuinen rakkauspakkaus!!

Uimakoululainen

Meidän perhe elää horroskautta tällä hetkellä, siltä ainakin tuntuu. Käydään töissä ja nukutaan ja yritetään siinä jossain välissä hoitaa kunnialla elukatkin. Jotenkin kaikki tuntuu niin kamalan hankalalta tällä hetkellä, tuo 4 viikon talviloma ei tehnyt ollenkaan hyvää minun yörytmilleni ja nyt on sitten vaikea taas päästä jutun juoneen kiinni. No, nyt on enää yksi yö ja sitten alkaa taas ruhtinaaliset 6 vapaata. Tästä se homma lähtee pyörimään ihan varmasti.
Koirat joutuvat sitten olemaan aina keskenään yöt, kun olemme töissä samaan aikaan. Embollehan homma onkin tuttua, mutta mietin kyllä kovin miten Gero hommaan suhtautuu 12 tuntia on kuitenkin pitkä aika. Vaan huoli on ollut täysin turhaa. Aamuisin vastaan kömpii venyttelevä kakara tukka pystyssä ja paperille on tehty yhdet pissat. Sitten lähdetään saman tien lenkille ja tottistelemaan sekä riekkumaan ja purkamaan liikaa energiaa. Onneksi kuitenkin näitä pitkiä yksinoloja on vain neljä yötä kahden viikon välein ja jos näyttää että homma ei näin toimi niin sitten täytyy ottaa Gero töihin mukaan, siihenkin on meillä mahdollisuus. Mutta katsellaan ja kuulostellaan.

Viime viikolla oli hyvät ilmat ja muutamana päivänä pakattiin kimpsut ja kampsut reppuun ja ajettiin läheiselle lammelle nauttimaan ilmasta ja lukemaan kirjoja, napero lähti mukaan. Nuoresta miehestä on kuoriutumassa melkoinen uimamaisteri! Vielä ei ihan uskaltanut mennä niin syvälle ettei jalat ylttäneet pohjaan, mutta kaiken aikaa Gero uskaltautui syvemmälle ja syvemmälle. Välillä se työnsi koko naamansa veteen ja puhalteli nenästään ilmakuplia ja välillä se sai hirmuisia pukkihyppely-spurtteja ympäri rantaa, ihan niin kuin meidän kultapoikamme Dee aina sai. :) Albumissa on kuvia reissultamme.
Hirmuisesti Gerossa on muutenkin paljon samaa kuin Deessä The Koirassa oli, mutta kuitenkin se on oma mahtava persoonansa ja jo nyt niin rakas että sydäntä puristaa jos harhautuu miettimään että mitä jos menetämme Geronkin niin kuin menetimme Deen viime kesänä. :(
Typerää tietenkin miettiä tuollaisia, mutta tässä nyt on vain ollut niin paljon erilaisia menetyksiä viimeisen vuoden aikana, että sitä jo pelkää seuraavaa.