Uusi vuosi vaihtui meillä siskon ja hänen koiriensa kanssa mökkeillessä. Koiria oli mukana viisi, mutta kukaan ei juuri fanittanut Geroa, joka oli selkeästi joukon suurin tapaus - liian suuri ja tuttavallinen oli muiden mielipide. Eetu vietti juhlansa pääosin nojatuolissa istuen ja oli selkeästi (jälleen) sitä mieltä, että näissäkin bileissä olisi tunnelma ollut huipussaan, mikäli kaksi häiriötekijää olisi eliminoitu - Gee ja allekirjoittanut. Eetu nyt oli taas muutenkin saanut yliannostuksen meikäläistä, kun se oli joutunut olemaan armoillani jo muutaman päivän ennen lähtöä ja näihin muutamaan päivään mahtui pesutuokio, trimmaustuokio sekä kynsien leikkuu tuokio, kaikki "pistä vastaan koko pienen koiran tarmolla"-toimenpiteitä Embon mielestä. Ulkonakin oli kova pakkanen ja suojapuvun pukeminen lievästi sanottuna pisti pientä koiraa v*ituttamaan. No, siskoni sai ainakin eturivinpaikat seuratessaan millaista on elämä pienen ja sievän Embo-koiran kanssa. ;)
Koska muut koiruudet eivät tahtoneet alentua leikkituokioon Pikku-Geen kanssa, niin poitsu sai sitten toteuttaa itseään touhuilemalla itsekseen. Herra häröili pihalla tunteja, piti vahtia ja ajoi komealla huudolla kaikki epäilyttävät rapistelijat tiehensä. Makoili hangessa ja teki "reviirin tarkistus lenkkejä", sisällä ei olisi viihtynyt lainkaan.
Täytynee ottaa uusintakierros joskus!
Meillä on ehtinyt olla tämän vuoden aikana yksi mielenkiintoista luonnoneläin kohtaaminenkin, tällä viikolla, kun iltalenkillä törmättiin kahteen ilvekseen. Käveltiin tietä myöden kun 50m päästä tien yli juoksi jokin elukka. Hetki meni ennen kuin tajusin mikä siitä oikein vilisti. Matka jatkui samaista tietä eteenpäin kun samasta kohtaa sama elukka ravittaa takaisin päin ja jää seisomaan tielle meitä tuijottaen. Matkaa ei välillämme ollut kuin 20-30m ja elukka vain toljottaa (hetki todennäköisesti tuntui pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan, mutta kyllä se tovin kerkesi seistä). Jatkaessaan matkaa metsään mistä oli alunalkaen tullutkin, huomasin että metsän reunassa seisoo toinen kisuli. Todennäköisesti kyseessä oli emo ja viime vuoden pentu. Hieman kyllä pisti kylmäämään, kun noin pelottomasti täällä sinkoilevat ja aivan asutuksen vieressä. En niinkään paljon Geen puolesta pelkää, mutta kun porukkamme pitäisi lisääntyä maaliskuun alussa pennulla...Toki olen arvellut, että ilveksiä näissä meidän metsissämmekin viipottaa, mutta en kyllä ikinä uskonut että ilvestä pääsisin luonnossa silmästä silmään katselemaan - hieno elukka se kyllä on!!
Eiköhän tässä naapurisopukin saada välillämme jotenkin säilymään (ts. ilves ei vetele iltapalaksi meidän uutta perheenjäsentämme), mahtoi vain tulla ilvesmukulalle pieni virhearvio. Gero ei tyylilleen uskollisena höppänänä tajunnut naapurimme kohtaamisesta mitään, kun oli niin keskittyneenä haistelemassa juuri jotakin. Koiruus ei myöskään tajunnut jäljistä tuontaivaallista vaikka niitä pitkään ja hartaasti hangessa tutkiskelinkin.
Viime viikolla yölenkillämme Geen nenän alta nietoksen takaa singahti rusakko hirmuiseen raviin ja vaikka Gero oli jo ehtinyt lähteä perään pysähtyi se yhdestä käskystä kun kiekaisin AnnaOlla. Että niin suuri kiinnostus oli sitten rusakkoakin kohtaan. Nauratti jälkeen päin tuo "käsky" valinta, mistä ihmeestä tuli mieleen huutaa anna olla, joka tarkoittaa meillä "jätä se lattialle tipahtanut juustosiivu siihen" tai "anna sen roskan nyt olla siellä ojan pohjalla, nyt on jo niin monta roskaa kerätty roskiin vietäväksi ettei yhtä ainutta mahdu enää mukaan"??? Pääasia toki, että koira pysähtyi ja tuli luokse.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
perjantai 31. joulukuuta 2010
Joulu: Riitoja, kaatuneita kuusia ja pumpattavia naisia
Jouluaattona kahdeksalta starttasi yksi pieni tonttu töistä, Jouluaaton viettoon. Ensin kodin kautta toista pientä, hieman karvaisempaa tonttua hakemaan ja sitten suunta koti nro II:sta.
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen. Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.
Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....
Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen. Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.
Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....
Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Arkea ja naapureita
Arki rullaa eteenpäin tasaiseen tahtiin. Kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle, kun mitään mainittavaa ei ole tapahtunut tässä syksyn aikana. Treenailua, lenkkeilyä, metsäretkiä, autoajeluja sekä töissä käyntiä - siinä Pikku Geen arkiohjelmaa.
Mitään uusia kuviakaan ei ole tullut otettua.
Lokakuussa käytiin mummoa tervehtimässä Saarijärvellä, ihan päiväseltään. Gero oli tietenkin mukana, koska aina on päästävä mukaan autoajelulle - vaikka kahdeksaksi tunniksi. Matkalla kyllä pysähdyttiin yhteen metsään riekkumaan ja Gero pääsi telmimään ensilumeen. Voi onnea ja onnen hepuleita!
Mummolassa tietenkin sai suun makiaksi, koska mummo oli ostanut koiravieraalle keksejä ja muita herkkuja. Meidän mummo on Paras Mummo - sanoi Gero ja veteli tarjottavat kitusiinsa purematta.
Mummo oli siskolleni jälkikäteen puhelimessa kehunut kuinka rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä koira se Tiian koira onkaan.
Huonon kuulonsa vuoksi mummo ei ilmeisesti ollut kuullut niitä lukuisia käskyjä mitä koiruudelle sai koko vierailun ajan ladella, ettei mummo olisi päin puskemisesta lentänyt seinälle, tai ettei mummon sormet olisi tullut syödyksi herkkujen lomassa tai ettei pienenpieni keittiö olisi näyttänyt vähemmän sievältä ja siistiltä mustan torbedon käytyä siellä pikaisesti pyörähtämässä.
Mummon kirkas ja kova ääni sai poitsun "hieman" kierroksille ja ihmekö tuo kun koiran korviin ne varmasti kuulostivat samalta kuin meikäläisen "riemunkiljahdukset" Geen kanssa touhutessa. "Kyllä se kotona ja töissä osaa"-fraasi olisi hyvinkin saattanut tupsahtaa suustani tällä reissulla jos joku koiran käytöstä olisi ymmärtänyt ihmetellä.
Me ollaan nyt asuttu tässä uudessa asunnossa noin 3kk enkä vieläkään ole juuri perillä keitä tässä talossa asuu (ei sillä, että se allekirjoittanutta mitenkään erityisesti ahdistaisi). Seinän takana asustelee joku mustiin pukeutunut moppitukka-poitsu joka ei oikein osaa arvostaa naapuruuttamme ensikohtaamisemme vuoksi. Oltiin yhtenä yönä lähdössä lenkille ja oltiin jo rapussa sulkemassa ovea kun selän takana yht`äkkiä toljottaa tämä naapurimme. En todella tiedä mistä maan alta se siihen itsensä järjesti tai miten koska mitään ääntä nuorukaisestä ei lähtenyt, mutta jumaleissöni että me molemmat (koira ja minä ja hetken päästä myös naapuri) pelästyttiin kääntyessämme rappuja kohti. Minä meinasin lirauttaa pöksyyn ja Gero meinasi vissiin, että hyökkäys on paras puolustus tätä hiipparia vastaan ja nosti hirmuisen älämölön pystyyn. Siinä vaiheessa kuin sain järkytykseltäni koiran aisoihin ja hiljaiseksi, oli rakas naapuri-ressumme singahtanut oveltaan rappuihin ja roikkui kaiteessa kiinni silmät selällään. Mutisin kyllä mennessäni jotakin että huh kun molemmat säikähdettiin ja ettei koira ole oikeasti vihainen. Ei tainnut poika kuitenkaan uskoa, sillä nyt hää ei tunge meidän kanssa samaan aikaan rappuun ollenkaan ja jos tullaan rapussa vastaan kiertää hän meidät hyvin kaukaa, hyvä ettei työnnä itseään tuuletusparvekkeelle. Ressukka :(
En vain ole koskaan törmännyt häneen ilman koiraan, että pääsisin juttusille. Vai pitäisikö mennä oikein ovikelloa soittamaan?
Alakerrassa asuu ulkomaalaistaustainen setä (n.60v.) joka ei koskaan halua tulla koiraa rapsuttamaan tai mitään, mutta aina hän on yhtä haltioissaan nähdessään Geron. "Upea, Mahtava, Uskomaton" on yleensä se litannia jonka hän meille latelee. Välillä hän on oikein meitä rapussa ovellaan odottamassa kun tullaan lenkiltä ja taas tulee sama tarina siitä kuinka "se on mahtava, täydellinen, aivan kuin ihminen!" :) Herra on kuitenkin ollut Suomessa töissä jo vissiin parikymmentä vuotta, joten kielitaidosta ei tämä samojen adjektiivien viljely pitäisi olla kiinni. Ehkä Gero vain on niin hyvää "ettei sanotuksi saa" ;)
Mitään uusia kuviakaan ei ole tullut otettua.
Lokakuussa käytiin mummoa tervehtimässä Saarijärvellä, ihan päiväseltään. Gero oli tietenkin mukana, koska aina on päästävä mukaan autoajelulle - vaikka kahdeksaksi tunniksi. Matkalla kyllä pysähdyttiin yhteen metsään riekkumaan ja Gero pääsi telmimään ensilumeen. Voi onnea ja onnen hepuleita!
Mummolassa tietenkin sai suun makiaksi, koska mummo oli ostanut koiravieraalle keksejä ja muita herkkuja. Meidän mummo on Paras Mummo - sanoi Gero ja veteli tarjottavat kitusiinsa purematta.
Mummo oli siskolleni jälkikäteen puhelimessa kehunut kuinka rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä koira se Tiian koira onkaan.
Huonon kuulonsa vuoksi mummo ei ilmeisesti ollut kuullut niitä lukuisia käskyjä mitä koiruudelle sai koko vierailun ajan ladella, ettei mummo olisi päin puskemisesta lentänyt seinälle, tai ettei mummon sormet olisi tullut syödyksi herkkujen lomassa tai ettei pienenpieni keittiö olisi näyttänyt vähemmän sievältä ja siistiltä mustan torbedon käytyä siellä pikaisesti pyörähtämässä.
Mummon kirkas ja kova ääni sai poitsun "hieman" kierroksille ja ihmekö tuo kun koiran korviin ne varmasti kuulostivat samalta kuin meikäläisen "riemunkiljahdukset" Geen kanssa touhutessa. "Kyllä se kotona ja töissä osaa"-fraasi olisi hyvinkin saattanut tupsahtaa suustani tällä reissulla jos joku koiran käytöstä olisi ymmärtänyt ihmetellä.
Me ollaan nyt asuttu tässä uudessa asunnossa noin 3kk enkä vieläkään ole juuri perillä keitä tässä talossa asuu (ei sillä, että se allekirjoittanutta mitenkään erityisesti ahdistaisi). Seinän takana asustelee joku mustiin pukeutunut moppitukka-poitsu joka ei oikein osaa arvostaa naapuruuttamme ensikohtaamisemme vuoksi. Oltiin yhtenä yönä lähdössä lenkille ja oltiin jo rapussa sulkemassa ovea kun selän takana yht`äkkiä toljottaa tämä naapurimme. En todella tiedä mistä maan alta se siihen itsensä järjesti tai miten koska mitään ääntä nuorukaisestä ei lähtenyt, mutta jumaleissöni että me molemmat (koira ja minä ja hetken päästä myös naapuri) pelästyttiin kääntyessämme rappuja kohti. Minä meinasin lirauttaa pöksyyn ja Gero meinasi vissiin, että hyökkäys on paras puolustus tätä hiipparia vastaan ja nosti hirmuisen älämölön pystyyn. Siinä vaiheessa kuin sain järkytykseltäni koiran aisoihin ja hiljaiseksi, oli rakas naapuri-ressumme singahtanut oveltaan rappuihin ja roikkui kaiteessa kiinni silmät selällään. Mutisin kyllä mennessäni jotakin että huh kun molemmat säikähdettiin ja ettei koira ole oikeasti vihainen. Ei tainnut poika kuitenkaan uskoa, sillä nyt hää ei tunge meidän kanssa samaan aikaan rappuun ollenkaan ja jos tullaan rapussa vastaan kiertää hän meidät hyvin kaukaa, hyvä ettei työnnä itseään tuuletusparvekkeelle. Ressukka :(
En vain ole koskaan törmännyt häneen ilman koiraan, että pääsisin juttusille. Vai pitäisikö mennä oikein ovikelloa soittamaan?
Alakerrassa asuu ulkomaalaistaustainen setä (n.60v.) joka ei koskaan halua tulla koiraa rapsuttamaan tai mitään, mutta aina hän on yhtä haltioissaan nähdessään Geron. "Upea, Mahtava, Uskomaton" on yleensä se litannia jonka hän meille latelee. Välillä hän on oikein meitä rapussa ovellaan odottamassa kun tullaan lenkiltä ja taas tulee sama tarina siitä kuinka "se on mahtava, täydellinen, aivan kuin ihminen!" :) Herra on kuitenkin ollut Suomessa töissä jo vissiin parikymmentä vuotta, joten kielitaidosta ei tämä samojen adjektiivien viljely pitäisi olla kiinni. Ehkä Gero vain on niin hyvää "ettei sanotuksi saa" ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)