Viimeinen rutistus ennen Hoo Hetkeä!

Keskiviikkona käytiin haistelemassa pennuntuoksua ja kyllä se nyt epäilyttävästi näyttää siltä, että pikkuruinen possu muuttaa meille n. 1,5 viikon päästä sekoittamaan arkemme.
1,5 viikkoa, sen ajanhan seisoo vaikka päällään, kun puuhaakin vielä riittää. Kämppä on tietenkin pistettävä pentukuosiin ja keskusteltava Gertsin kanssa tulevista säännöistä .
 Töissä pitäisi vielä jaksaa käydä ensi torstaihin saakka, jolloin alkaa 3 viikkoa talvi-mammalomaa. Ei olisi tuon talviloman kanssa enää parempi tuuri käydä. Lomahan on tietenkin listoihin lykätty jo viime syksynä, toki pentua jo silloin kovasti odotettiin vaan en voinut tietää milloin napero lopulta uuteen kotiinsa muuttaa / koska pennut syntyvät. Voi helpotuksen määrää, kun huomasin fiksuna tyttönä laittaneeni lomani täsmälleen oikeaan kohtaa.
Minä olen niitä tyyppejä, jotka ehdottomasti haluavat pitää lomansa silloin kuin pentu kotiutuu. Minulla ei olisi sydäntä jättää pientä naperoa viikonlopun jälkeen yksin, töihin mennessäni. Haluan, että pentunen saa rauhallisen “lähdön” arkeemme ja saamme rauhassa harjoitella yksin ja yhdessä Geron kanssa kotiin jäämistä.
Asutaan vielä kerrostalossa, joten ikäväänsä ja ahdistusta möykkääviä koiria ei hyvällä katsota (tokikaan se ei ole koiralle mukavaa missään tapauksessa). Ei varsinkaan tässä talossa ja rapussa, jossa samassa rapussa kanssamme asuu ns. vuokranantajamme joka tykkää koirista niin paljon, että oli kehdannut ehdottaa loppuvuodesta, eräiden kotia etsivien koiranpentujen hävittämistä lyömällä niitä kirveellä päähän sen sijaan että niille etsittäisiin kodit!
Kyseiseltä henkilöltä on toki kuultu ennenkin mielenkiintoisia lausuntoja koirista, mutta tuo rykäisi törkeydessään ehdottomasti ykköspallille. Valitettavasti hänellä ei valtaa ole näiden asunnoiden suhteen kuitenkaan niin paljoa, että pystyisi kokonaan kieltämään koirien pidon.

Hiukan on täytynyt jo käydä lievittämässä odotustaan shoppailemalla pikku-pojalle mm. hihna ja panta – tietenkin, mitä muuta pantaholistilta voi odottaakaan. Myös muutama lelu (jotka Gee luonnollisesti omii) sekä ihana sisustukseen sopiva peite makuualustalle on ostettuna. Pentuaitaukset täytyy käydä kellarista hakemassa ja laitaa niitä porteiksi ainakin keittiön ovensuuhun sekä jakaa asunto niin, että poissa ollessani saan toistaiseksi “Pojan” ja Gertsin eristettyä toisistaan, ihan vain taas varmuuden maksimoimiseksi. Kokoeroa on aluksi niin kovin paljon, että parempi “katsoa kuin katua”.
Toivottavasti nuo pakkaset alkaisivat jo hellittää, että päästäisiin ulos pyörimään pennun kanssa pikapissatuksia pidemmäksi ajaksi. Eetun ulkoiluja näillä pakkasilla on ollut surku katsoa, kun sen varpaat paleltuvat hetkessä ja kaikki kerralla niin, että jos herraa ei tajua / ehdi ajoissa nostamaan syliin,  kopsahtaa se surkeana kyljelleen hankeen. Eetu on metsälenkeille (niille lyhyille, mitä täällä nyt kukaan on tarennut tekemään) tullut mukaan istuen takin sisällä kuin mikäkin fifi.

2 vee!

Meidän oma pieni kainalotuppo, pusuttelijoiden kuningas täyttää tänään 2 vuotta! Mihin se aika taas vilahti? Kokoa on tullut lisää, ällistä en olisi niin varma ;)

Hirmusti Onnea kaikille siskoille ja veljille!

Taas uusia naapureita

Uusi vuosi vaihtui meillä siskon ja hänen koiriensa kanssa mökkeillessä. Koiria oli  mukana viisi, mutta kukaan ei juuri fanittanut Geroa, joka oli selkeästi joukon suurin tapaus - liian suuri ja tuttavallinen oli muiden mielipide.  Eetu vietti juhlansa pääosin nojatuolissa istuen ja oli selkeästi (jälleen) sitä mieltä, että näissäkin bileissä olisi tunnelma ollut huipussaan, mikäli kaksi häiriötekijää olisi eliminoitu - Gee ja allekirjoittanut. Eetu nyt oli taas muutenkin saanut yliannostuksen meikäläistä, kun se oli joutunut olemaan armoillani jo muutaman päivän ennen lähtöä ja näihin muutamaan päivään mahtui pesutuokio, trimmaustuokio sekä kynsien leikkuu tuokio, kaikki "pistä vastaan koko pienen koiran tarmolla"-toimenpiteitä Embon mielestä. Ulkonakin oli kova pakkanen ja suojapuvun pukeminen lievästi sanottuna pisti pientä koiraa v*ituttamaan.  No, siskoni sai ainakin eturivinpaikat seuratessaan millaista on elämä pienen ja sievän Embo-koiran kanssa. ;)
Koska muut koiruudet eivät tahtoneet alentua leikkituokioon Pikku-Geen kanssa, niin poitsu sai sitten toteuttaa itseään touhuilemalla itsekseen. Herra häröili pihalla tunteja, piti vahtia ja ajoi komealla huudolla kaikki epäilyttävät rapistelijat tiehensä. Makoili hangessa ja teki "reviirin tarkistus lenkkejä", sisällä ei olisi viihtynyt lainkaan.
Täytynee ottaa uusintakierros joskus!

Meillä on ehtinyt olla tämän vuoden aikana yksi  mielenkiintoista luonnoneläin kohtaaminenkin, tällä viikolla, kun iltalenkillä törmättiin kahteen ilvekseen. Käveltiin tietä myöden kun 50m päästä tien yli juoksi jokin elukka. Hetki meni ennen kuin tajusin mikä siitä oikein vilisti. Matka jatkui samaista tietä eteenpäin kun samasta kohtaa sama elukka ravittaa takaisin päin ja jää seisomaan tielle meitä tuijottaen. Matkaa ei välillämme ollut kuin 20-30m ja elukka vain toljottaa (hetki todennäköisesti tuntui pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan, mutta kyllä se tovin kerkesi seistä). Jatkaessaan matkaa metsään mistä oli alunalkaen tullutkin, huomasin että metsän reunassa seisoo toinen kisuli. Todennäköisesti kyseessä oli emo ja viime vuoden pentu. Hieman kyllä pisti kylmäämään, kun noin pelottomasti täällä sinkoilevat ja aivan asutuksen vieressä. En niinkään paljon Geen puolesta pelkää, mutta kun porukkamme pitäisi  lisääntyä maaliskuun alussa pennulla...Toki olen arvellut, että ilveksiä näissä meidän metsissämmekin viipottaa, mutta en kyllä ikinä uskonut että ilvestä pääsisin luonnossa silmästä silmään katselemaan - hieno elukka se kyllä on!!
Eiköhän tässä naapurisopukin saada välillämme jotenkin säilymään (ts. ilves ei vetele iltapalaksi meidän uutta perheenjäsentämme), mahtoi vain tulla ilvesmukulalle pieni virhearvio.  Gero ei tyylilleen uskollisena höppänänä tajunnut naapurimme kohtaamisesta mitään, kun oli niin keskittyneenä haistelemassa juuri jotakin. Koiruus ei myöskään tajunnut jäljistä tuontaivaallista vaikka niitä pitkään ja hartaasti hangessa tutkiskelinkin.
Viime viikolla yölenkillämme Geen nenän alta nietoksen takaa singahti rusakko hirmuiseen raviin ja vaikka Gero oli jo ehtinyt lähteä perään pysähtyi se yhdestä käskystä kun kiekaisin AnnaOlla. Että niin suuri kiinnostus oli sitten rusakkoakin kohtaan.  Nauratti jälkeen päin tuo "käsky" valinta, mistä ihmeestä tuli mieleen huutaa anna olla, joka tarkoittaa meillä "jätä se lattialle tipahtanut juustosiivu siihen" tai "anna sen roskan nyt olla siellä ojan pohjalla, nyt on jo niin monta roskaa kerätty roskiin vietäväksi ettei yhtä ainutta mahdu enää mukaan"???  Pääasia toki, että koira pysähtyi ja tuli luokse.