Piiitkä ja tuskainen odotus palkittiin viimeinkin äskettäin, kun kesän ensimmäinen kunnon ukkonen saapui meidän nurkille.
Eka rysähdys ja me seisoimme Geen kanssa lenkkivarustus niskassa eteisessä lähdössä ulos.
Gero ei (niin kuin arvasinkin) jytinöistä korvaansa lotkauttanut ja sen aika menikin pallolla pelaten tai minun jaloissa pötköttäen maailman menoa katsellen, sillä välin kun aina istahdin johonkin valoshowta katselemaan. Eikä jytinät olleet mitään pieniä paukahduksia.
Lämmintä, pimeää, kova ukkonen ja hirmuinen vesisade, eikä ristinsielua missään meidän lisäksemme, täydellinen iltalenkki! Ainoana miinuksena näkisin joka askeleella varpaiden välistä tirskahtavan veden, minä juntti kun en laittanut lantsareita jalkaan. :)
Nyt on mukavaa kuivatteluiden jälkeen köllötellä lämpöisen viltin alla ja Gero taitaakin olla jo umpiunessa pedillään sänkyni vierellä.
Tämä on taas niitä koiran omistamisen tähtihetkiä jotka tulee muistamaan pitkään. :)
torstai 27. elokuuta 2009
maanantai 24. elokuuta 2009
Onnistumisia :)
Viimeajat on ollut jotenkin hankalia tätä koiraharrastusta tarkasteltaessa. Ei ole oikein kiinnostanut, ja on tuntunut ettei sitä osaa mitään, eikä osaa opettaa pennulle mitään ja monesti on tullut mietittyä että olisi pitänyt hankkia itselleen itseäni tyhmempi koira. ;P
Mikään ei vain ole onnistunut ja välillä on tuntunut, että kaikki treenailut menee aivan pelleilyksi, Geron hekotellessa että teeppä eukko ite! Treeneihin lähtö on ollut lähinnä itsensä pakottamista liikkeelle ja sitten kentällä on tullut töröttettyä ihan öönä, että mitähän me tänne oikein tultiin tekemään. Jälkitreenailujamme en edes halua tai uskalla tarkemmin ajatella. ;)
Kaipa sitä on vain ollut niin paljon muuta ikävämpää ajateltavaa, että voimat on menneet ikävyyksien murehtimiseen.
Kaikesta huolimatta hommat on tullut hoidettua, eikä treenailuja ole jätetty väliin, kuin ainoastaan silloin kun olen ollut todella pahalla tuulella.
Tänään saatiinkin sitten tottiskouluttajalta sylillinen sanallisia ruusuja jotka todella lämmitti. Gero on kuulemma edistynyt hirmuista vauhtia ja asetetut tavoitteet on saavutettu ja vähän päälle. Koiralla on hirmuinen into tehdä juttuja ja juuri minun kanssa, ja kaikesta näkee että ollaan tehty kovasti hommia. :)
Geroahan on melko helppo kouluttaa, koska se oppii kaiken suht nopeasti, mutta myös yhtä helposti suorittamaan asiat väärin. Mitään vähän sinnepäin suorituksia siltä ei voi hyväksyä, koska se sitten yrittää ja yrittää läpäistä tehtävät niillä myöhemminkin. Tämän saimme karvaasti kokea maahan menoa opeteltaessa....
Useasti onkin tullut (edelleen) mietittyä, että vaadinkohan siltä ihan liikaa, mutta vastauksen saa joka kerta kun alkaa pukemaan treenihousuja jalkaan ja ottamaan liiviä naulakosta, ei meinaa "pikkumies" pysyä pöksyissänsä, joten ilmeisesti sillä on treenaillessamme hauskaa (ja onkin, kyllä sen näkee).
Tottistreenien jälkeen päätin tallata vielä Geelle jäljen lähi metsään. Tähän astihan jälkitreenit on mennyt joten kuten ja olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa, että ohjatut treenit alkaisivat, että saisin kädestäpitäen neuvoja ja vnkkejä. Gee on täysin päinvastainen jäljestäjä kun Dylan oli, joten olen ollut nyt vähän ihmeissäni.
Lähellä jälkeä sanoin tuttuun tapaan Geelle että "mennään katsomaan missä jälki" ja yllätyksekseni koiran nenä painui samalla hetkellä maahan ja tuuhtuuh, nenä lähti käyntiin. Vielä suuremmaksi yllätykseksi huomasin, että Gee jäljesti jäljen alusta loppuun tarkasti ja hyvällä vahdilla häntä heiluen! Mistään häsläämisestä, pyörimisestä ym. ei ollut tietoakaan. Hyvä etten tirahtanut itkuun, saatuamme homman purkkiin. Ilmeisesti jotakin on tullut tehtyä oikein tälläkin saralla. :)
Jos tämä homma toimii kuten Geron tottistelut, niin nyt kun se on tosissaan ymmärtänyt jutun juonen niin jälkihommakin alkaa toimimaan tosissaan.
Tämmöisiä päiviä todellakin kaipaa aina välillä ja nyt on taas aivan uutta intoa koko koiratouhuun!!
Onnea on omistaa Maailman Paras Koira!
Mikään ei vain ole onnistunut ja välillä on tuntunut, että kaikki treenailut menee aivan pelleilyksi, Geron hekotellessa että teeppä eukko ite! Treeneihin lähtö on ollut lähinnä itsensä pakottamista liikkeelle ja sitten kentällä on tullut töröttettyä ihan öönä, että mitähän me tänne oikein tultiin tekemään. Jälkitreenailujamme en edes halua tai uskalla tarkemmin ajatella. ;)
Kaipa sitä on vain ollut niin paljon muuta ikävämpää ajateltavaa, että voimat on menneet ikävyyksien murehtimiseen.
Kaikesta huolimatta hommat on tullut hoidettua, eikä treenailuja ole jätetty väliin, kuin ainoastaan silloin kun olen ollut todella pahalla tuulella.
Tänään saatiinkin sitten tottiskouluttajalta sylillinen sanallisia ruusuja jotka todella lämmitti. Gero on kuulemma edistynyt hirmuista vauhtia ja asetetut tavoitteet on saavutettu ja vähän päälle. Koiralla on hirmuinen into tehdä juttuja ja juuri minun kanssa, ja kaikesta näkee että ollaan tehty kovasti hommia. :)
Geroahan on melko helppo kouluttaa, koska se oppii kaiken suht nopeasti, mutta myös yhtä helposti suorittamaan asiat väärin. Mitään vähän sinnepäin suorituksia siltä ei voi hyväksyä, koska se sitten yrittää ja yrittää läpäistä tehtävät niillä myöhemminkin. Tämän saimme karvaasti kokea maahan menoa opeteltaessa....
Useasti onkin tullut (edelleen) mietittyä, että vaadinkohan siltä ihan liikaa, mutta vastauksen saa joka kerta kun alkaa pukemaan treenihousuja jalkaan ja ottamaan liiviä naulakosta, ei meinaa "pikkumies" pysyä pöksyissänsä, joten ilmeisesti sillä on treenaillessamme hauskaa (ja onkin, kyllä sen näkee).
Tottistreenien jälkeen päätin tallata vielä Geelle jäljen lähi metsään. Tähän astihan jälkitreenit on mennyt joten kuten ja olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa, että ohjatut treenit alkaisivat, että saisin kädestäpitäen neuvoja ja vnkkejä. Gee on täysin päinvastainen jäljestäjä kun Dylan oli, joten olen ollut nyt vähän ihmeissäni.
Lähellä jälkeä sanoin tuttuun tapaan Geelle että "mennään katsomaan missä jälki" ja yllätyksekseni koiran nenä painui samalla hetkellä maahan ja tuuhtuuh, nenä lähti käyntiin. Vielä suuremmaksi yllätykseksi huomasin, että Gee jäljesti jäljen alusta loppuun tarkasti ja hyvällä vahdilla häntä heiluen! Mistään häsläämisestä, pyörimisestä ym. ei ollut tietoakaan. Hyvä etten tirahtanut itkuun, saatuamme homman purkkiin. Ilmeisesti jotakin on tullut tehtyä oikein tälläkin saralla. :)
Jos tämä homma toimii kuten Geron tottistelut, niin nyt kun se on tosissaan ymmärtänyt jutun juonen niin jälkihommakin alkaa toimimaan tosissaan.
Tämmöisiä päiviä todellakin kaipaa aina välillä ja nyt on taas aivan uutta intoa koko koiratouhuun!!
Onnea on omistaa Maailman Paras Koira!
torstai 23. heinäkuuta 2009
Kesä ja kärpäset
Jee, jee! Vihdoinkin alkoi allekirjoittaneella 5 viikon loma!
Heinäkuun lopulla pyörähdimme, Tuomo, koirat ja minä, Saarijärvellä mummoa tervehtimässä sekä äidin haudalla. Yötä saimme olla siskoni ja tämän miehen mökillä.
Automatka sujui mukavasti. Eetulle olimme ostaneet kevythäkin sikaosastolle, ettei syntyisi riitoja Geron mahdollisesti töniessä Eetua. Mitenkään ei pikkukoiraa oltu totutettu sinne ennalta, mutta niin vain ei boksista kuulunut pihaustakaan ennen ensimmäistä taukoa. Puolessa välissä matkaa iski kaksijalkaisille nälkä ja pakko oli pysähtyä. Tuomo lähti ostamaan meille evästä ja minä jäin tuulettamaan koiria. Siitähän se riemu repesi, kun Eetu huomasin että Tuomo lähtee jonnekin eikä ota häntä mukaan (Eetu on ihan "Tuomon koira") - eikun vaan hirvittävä ulvonta pystyyn. Ja minä en tietenkään saa sitä mitenkään hiljaiseksi. Ja kun Eetu alkaa ulvomaan täytyy Geronkin sanoa oma mielipiteensä asiaan hirvittävästi haukkumalla. Siinä sitä taas oltiin oikein Kiljusen herrasväki! Toinen ulvoo sydäntä riipaisevan surkeasti ja toinen haukkuu riemurinnoin ympärille kuikuillen selkeästi etsien sitä syytä miksi tässä möykätään. Geron iskin sitten konttiin istumaan ja namia syömään, se kun pysyy siellä käskystä vaikka ovi olisi auki joten ainakin sain toisen hiljaiseksi. :)
Mummolassa en ensin uskaltanut päästää koiria irti hihnasta, kun ajattelin että Gero innostuksissaan mahdollisesti tönäisee huonojalkaisen mummon nurin tai mummo kompastuu pikkuiseen jaloissa sinkoilevaan Emboon. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät suhteellisen hovikelpoisesti joten pääsivät sitten irti. Gerolla ja mummolla näyti juttu luistavan oikein hyvin:
Mummo: "Otatkos makkaraa??"
Minä: "Ei se nyt mitään makkaraa tarvitse justiinsahan annoit sille piirakkaa"
Mu: "Nooooin, hyvin näyttää maistuvan tässä vielä toisellekin jalalle" (ja kolmannelle ja neljännelle) ;)
Mi: "Nyt Gero POIS keittiöstä!! "
Gero oli jo menossa pois keittiöstä...
Mu: "Tässä otappa juustoa"
jne jne........... Tie Geron sydämeen käy vatsan kautta.
Koirat eivät päässeet enää sunnuntaina mukaan, kun piipahdimme vielä sanomassa mummolle heipat ennen Espooseen palaamista! ;)
Seuraavan jännityksen reissuun toi Eetu-hysteerikon suhtautuminen siskoni mökillä kaikkiin vieraisiin ihmisiin sekä isoon koiraan. Vaan pessimisti ei pety, kaikki sujui ilman mitään ongelmaa.
Pojathan oli tietenkin onnessaan kun saivat kirmailla ja leikkiä Aina koiran kanssa pihalla kaiket päivät. Eetu oli oikein erityisen onnessaan, sillä Ainalla alkoi juoksu maanantaina, kun sunnuntaina olimme lähteneet kotiin! Gero ei ymmärtänyt vielä mitään nartun ihanista tuoksuista, pikkuisen vaan nuuskutti Ainaa juuri ennen kun lähdimme.
Mökin vieressä oli mahtava ranta jossa oli aivan loistavaa uittaa koiria! Gerokin kävin taas uimassa, mutta ei se oikein vieläkään ole ymmärtänyt oikeaa uima-asentoa polskuttaessaan menemään. Hauskaa näytti kuitenkin olevan ja sehän se on pääasia.
Eetukin kävi uimassa. Toisin sanoen kannoin sen vähän matkan päähän ja herra ui rantaan. Eetu ei vapaaehtoisesti lähde uimaan, mutta kahlailee kyllä rannassa ja tykkää loiria vedessä.
Ennen reissuun lähtöä löysin takametsästämme hirmuisesti mustikoita ja kiinnostuihan Gero tietenkin niitä kerätessäni niistä. "Opetin" poitsun syömään itse marjoja suoraan puskasta. Opetin ja opetin, ei tarvinnut vissiin kun pari kertaa näyttää niin homma oli hanskassa.
Tämä ei ollut kuitenkaan kovin mukava taito reissullamme, sillä siskoni mökin pihassa on mansikka maa....
Eniten käytetty repliikki reissullamme olikin sitten "NYT Gero POIS sieltä mansikkamaasta!!!
Ei tainnut jäädä penkkiin ainuttakaan raakaa saatikka kypsää mansikkaa lähtömme jälkeen.
Eikä liioin ahomansikoita mökin nurkalle. :) Kovasti isäntäväki vakuutteli ettei haittaa, ei siellä vanhassa mansikka penkissä muutenkaan juuri mitään kasva, mutta täytynee heille vissiin hankkia tuokkonen jos toinenkin mansikoita korvaukseksi.
Hauska oli reissu joten kiitoksia vain isäntäväelle!
Täällä kotosalla ollaan monena iltana suunnattu iltalenkki rannalle. Geron riemua uimisen jälkeen on niin hauskaa katsoa, ettei sitä pysty edes kieltämään vaikka likomärkä koira "ui selkää" hienossa hiekassa ja kämppä on sitten sen näköinen seuraavana päivänä. Aamuisin sängystä noustessa löytyy sängyn vierestä enemmän hiekkaa kuin saharan autiomaasta.
Nyt elokuussa jatkuu eskari kesätauon jälkeen, sekä "oikeat" tottistreenit EPK:ssa ja syyskuussa pitäisi sitten alkaa EPK:ssa myös ohjattujen jäkitreenien. Ihan mukavaa, että saadaan taas joku potkimaan meitä persuuksille... Tottiksen parissa puuhaillaan kyllä ihan säännöllisesti, mutta jälkeä olen käynyt kyllä tallaamassa niin epäsäännöllisesti kuin olla ja mahtaa. :(
Jotenkin päivät vain taas völjyy ohi. Nyt täytyy kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ottaa tähän hommaan joku säännöllisyys...
Heinäkuun lopulla pyörähdimme, Tuomo, koirat ja minä, Saarijärvellä mummoa tervehtimässä sekä äidin haudalla. Yötä saimme olla siskoni ja tämän miehen mökillä.
Automatka sujui mukavasti. Eetulle olimme ostaneet kevythäkin sikaosastolle, ettei syntyisi riitoja Geron mahdollisesti töniessä Eetua. Mitenkään ei pikkukoiraa oltu totutettu sinne ennalta, mutta niin vain ei boksista kuulunut pihaustakaan ennen ensimmäistä taukoa. Puolessa välissä matkaa iski kaksijalkaisille nälkä ja pakko oli pysähtyä. Tuomo lähti ostamaan meille evästä ja minä jäin tuulettamaan koiria. Siitähän se riemu repesi, kun Eetu huomasin että Tuomo lähtee jonnekin eikä ota häntä mukaan (Eetu on ihan "Tuomon koira") - eikun vaan hirvittävä ulvonta pystyyn. Ja minä en tietenkään saa sitä mitenkään hiljaiseksi. Ja kun Eetu alkaa ulvomaan täytyy Geronkin sanoa oma mielipiteensä asiaan hirvittävästi haukkumalla. Siinä sitä taas oltiin oikein Kiljusen herrasväki! Toinen ulvoo sydäntä riipaisevan surkeasti ja toinen haukkuu riemurinnoin ympärille kuikuillen selkeästi etsien sitä syytä miksi tässä möykätään. Geron iskin sitten konttiin istumaan ja namia syömään, se kun pysyy siellä käskystä vaikka ovi olisi auki joten ainakin sain toisen hiljaiseksi. :)
Mummolassa en ensin uskaltanut päästää koiria irti hihnasta, kun ajattelin että Gero innostuksissaan mahdollisesti tönäisee huonojalkaisen mummon nurin tai mummo kompastuu pikkuiseen jaloissa sinkoilevaan Emboon. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät suhteellisen hovikelpoisesti joten pääsivät sitten irti. Gerolla ja mummolla näyti juttu luistavan oikein hyvin:
Mummo: "Otatkos makkaraa??"
Minä: "Ei se nyt mitään makkaraa tarvitse justiinsahan annoit sille piirakkaa"
Mu: "Nooooin, hyvin näyttää maistuvan tässä vielä toisellekin jalalle" (ja kolmannelle ja neljännelle) ;)
Mi: "Nyt Gero POIS keittiöstä!! "
Gero oli jo menossa pois keittiöstä...
Mu: "Tässä otappa juustoa"
jne jne........... Tie Geron sydämeen käy vatsan kautta.
Koirat eivät päässeet enää sunnuntaina mukaan, kun piipahdimme vielä sanomassa mummolle heipat ennen Espooseen palaamista! ;)
Seuraavan jännityksen reissuun toi Eetu-hysteerikon suhtautuminen siskoni mökillä kaikkiin vieraisiin ihmisiin sekä isoon koiraan. Vaan pessimisti ei pety, kaikki sujui ilman mitään ongelmaa.
Pojathan oli tietenkin onnessaan kun saivat kirmailla ja leikkiä Aina koiran kanssa pihalla kaiket päivät. Eetu oli oikein erityisen onnessaan, sillä Ainalla alkoi juoksu maanantaina, kun sunnuntaina olimme lähteneet kotiin! Gero ei ymmärtänyt vielä mitään nartun ihanista tuoksuista, pikkuisen vaan nuuskutti Ainaa juuri ennen kun lähdimme.
Mökin vieressä oli mahtava ranta jossa oli aivan loistavaa uittaa koiria! Gerokin kävin taas uimassa, mutta ei se oikein vieläkään ole ymmärtänyt oikeaa uima-asentoa polskuttaessaan menemään. Hauskaa näytti kuitenkin olevan ja sehän se on pääasia.
Eetukin kävi uimassa. Toisin sanoen kannoin sen vähän matkan päähän ja herra ui rantaan. Eetu ei vapaaehtoisesti lähde uimaan, mutta kahlailee kyllä rannassa ja tykkää loiria vedessä.
Ennen reissuun lähtöä löysin takametsästämme hirmuisesti mustikoita ja kiinnostuihan Gero tietenkin niitä kerätessäni niistä. "Opetin" poitsun syömään itse marjoja suoraan puskasta. Opetin ja opetin, ei tarvinnut vissiin kun pari kertaa näyttää niin homma oli hanskassa.
Tämä ei ollut kuitenkaan kovin mukava taito reissullamme, sillä siskoni mökin pihassa on mansikka maa....
Eniten käytetty repliikki reissullamme olikin sitten "NYT Gero POIS sieltä mansikkamaasta!!!
Ei tainnut jäädä penkkiin ainuttakaan raakaa saatikka kypsää mansikkaa lähtömme jälkeen.
Eikä liioin ahomansikoita mökin nurkalle. :) Kovasti isäntäväki vakuutteli ettei haittaa, ei siellä vanhassa mansikka penkissä muutenkaan juuri mitään kasva, mutta täytynee heille vissiin hankkia tuokkonen jos toinenkin mansikoita korvaukseksi.
Hauska oli reissu joten kiitoksia vain isäntäväelle!
Täällä kotosalla ollaan monena iltana suunnattu iltalenkki rannalle. Geron riemua uimisen jälkeen on niin hauskaa katsoa, ettei sitä pysty edes kieltämään vaikka likomärkä koira "ui selkää" hienossa hiekassa ja kämppä on sitten sen näköinen seuraavana päivänä. Aamuisin sängystä noustessa löytyy sängyn vierestä enemmän hiekkaa kuin saharan autiomaasta.
Nyt elokuussa jatkuu eskari kesätauon jälkeen, sekä "oikeat" tottistreenit EPK:ssa ja syyskuussa pitäisi sitten alkaa EPK:ssa myös ohjattujen jäkitreenien. Ihan mukavaa, että saadaan taas joku potkimaan meitä persuuksille... Tottiksen parissa puuhaillaan kyllä ihan säännöllisesti, mutta jälkeä olen käynyt kyllä tallaamassa niin epäsäännöllisesti kuin olla ja mahtaa. :(
Jotenkin päivät vain taas völjyy ohi. Nyt täytyy kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ottaa tähän hommaan joku säännöllisyys...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)