Meidän oma pieni kainalotuppo, pusuttelijoiden kuningas täyttää tänään 2 vuotta! Mihin se aika taas vilahti? Kokoa on tullut lisää, ällistä en olisi niin varma ;)
Hirmusti Onnea kaikille siskoille ja veljille!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Taas uusia naapureita
Uusi vuosi vaihtui meillä siskon ja hänen koiriensa kanssa mökkeillessä. Koiria oli mukana viisi, mutta kukaan ei juuri fanittanut Geroa, joka oli selkeästi joukon suurin tapaus - liian suuri ja tuttavallinen oli muiden mielipide. Eetu vietti juhlansa pääosin nojatuolissa istuen ja oli selkeästi (jälleen) sitä mieltä, että näissäkin bileissä olisi tunnelma ollut huipussaan, mikäli kaksi häiriötekijää olisi eliminoitu - Gee ja allekirjoittanut. Eetu nyt oli taas muutenkin saanut yliannostuksen meikäläistä, kun se oli joutunut olemaan armoillani jo muutaman päivän ennen lähtöä ja näihin muutamaan päivään mahtui pesutuokio, trimmaustuokio sekä kynsien leikkuu tuokio, kaikki "pistä vastaan koko pienen koiran tarmolla"-toimenpiteitä Embon mielestä. Ulkonakin oli kova pakkanen ja suojapuvun pukeminen lievästi sanottuna pisti pientä koiraa v*ituttamaan. No, siskoni sai ainakin eturivinpaikat seuratessaan millaista on elämä pienen ja sievän Embo-koiran kanssa. ;)
Koska muut koiruudet eivät tahtoneet alentua leikkituokioon Pikku-Geen kanssa, niin poitsu sai sitten toteuttaa itseään touhuilemalla itsekseen. Herra häröili pihalla tunteja, piti vahtia ja ajoi komealla huudolla kaikki epäilyttävät rapistelijat tiehensä. Makoili hangessa ja teki "reviirin tarkistus lenkkejä", sisällä ei olisi viihtynyt lainkaan.
Täytynee ottaa uusintakierros joskus!
Meillä on ehtinyt olla tämän vuoden aikana yksi mielenkiintoista luonnoneläin kohtaaminenkin, tällä viikolla, kun iltalenkillä törmättiin kahteen ilvekseen. Käveltiin tietä myöden kun 50m päästä tien yli juoksi jokin elukka. Hetki meni ennen kuin tajusin mikä siitä oikein vilisti. Matka jatkui samaista tietä eteenpäin kun samasta kohtaa sama elukka ravittaa takaisin päin ja jää seisomaan tielle meitä tuijottaen. Matkaa ei välillämme ollut kuin 20-30m ja elukka vain toljottaa (hetki todennäköisesti tuntui pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan, mutta kyllä se tovin kerkesi seistä). Jatkaessaan matkaa metsään mistä oli alunalkaen tullutkin, huomasin että metsän reunassa seisoo toinen kisuli. Todennäköisesti kyseessä oli emo ja viime vuoden pentu. Hieman kyllä pisti kylmäämään, kun noin pelottomasti täällä sinkoilevat ja aivan asutuksen vieressä. En niinkään paljon Geen puolesta pelkää, mutta kun porukkamme pitäisi lisääntyä maaliskuun alussa pennulla...Toki olen arvellut, että ilveksiä näissä meidän metsissämmekin viipottaa, mutta en kyllä ikinä uskonut että ilvestä pääsisin luonnossa silmästä silmään katselemaan - hieno elukka se kyllä on!!
Eiköhän tässä naapurisopukin saada välillämme jotenkin säilymään (ts. ilves ei vetele iltapalaksi meidän uutta perheenjäsentämme), mahtoi vain tulla ilvesmukulalle pieni virhearvio. Gero ei tyylilleen uskollisena höppänänä tajunnut naapurimme kohtaamisesta mitään, kun oli niin keskittyneenä haistelemassa juuri jotakin. Koiruus ei myöskään tajunnut jäljistä tuontaivaallista vaikka niitä pitkään ja hartaasti hangessa tutkiskelinkin.
Viime viikolla yölenkillämme Geen nenän alta nietoksen takaa singahti rusakko hirmuiseen raviin ja vaikka Gero oli jo ehtinyt lähteä perään pysähtyi se yhdestä käskystä kun kiekaisin AnnaOlla. Että niin suuri kiinnostus oli sitten rusakkoakin kohtaan. Nauratti jälkeen päin tuo "käsky" valinta, mistä ihmeestä tuli mieleen huutaa anna olla, joka tarkoittaa meillä "jätä se lattialle tipahtanut juustosiivu siihen" tai "anna sen roskan nyt olla siellä ojan pohjalla, nyt on jo niin monta roskaa kerätty roskiin vietäväksi ettei yhtä ainutta mahdu enää mukaan"??? Pääasia toki, että koira pysähtyi ja tuli luokse.
Koska muut koiruudet eivät tahtoneet alentua leikkituokioon Pikku-Geen kanssa, niin poitsu sai sitten toteuttaa itseään touhuilemalla itsekseen. Herra häröili pihalla tunteja, piti vahtia ja ajoi komealla huudolla kaikki epäilyttävät rapistelijat tiehensä. Makoili hangessa ja teki "reviirin tarkistus lenkkejä", sisällä ei olisi viihtynyt lainkaan.
Täytynee ottaa uusintakierros joskus!
Meillä on ehtinyt olla tämän vuoden aikana yksi mielenkiintoista luonnoneläin kohtaaminenkin, tällä viikolla, kun iltalenkillä törmättiin kahteen ilvekseen. Käveltiin tietä myöden kun 50m päästä tien yli juoksi jokin elukka. Hetki meni ennen kuin tajusin mikä siitä oikein vilisti. Matka jatkui samaista tietä eteenpäin kun samasta kohtaa sama elukka ravittaa takaisin päin ja jää seisomaan tielle meitä tuijottaen. Matkaa ei välillämme ollut kuin 20-30m ja elukka vain toljottaa (hetki todennäköisesti tuntui pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan, mutta kyllä se tovin kerkesi seistä). Jatkaessaan matkaa metsään mistä oli alunalkaen tullutkin, huomasin että metsän reunassa seisoo toinen kisuli. Todennäköisesti kyseessä oli emo ja viime vuoden pentu. Hieman kyllä pisti kylmäämään, kun noin pelottomasti täällä sinkoilevat ja aivan asutuksen vieressä. En niinkään paljon Geen puolesta pelkää, mutta kun porukkamme pitäisi lisääntyä maaliskuun alussa pennulla...Toki olen arvellut, että ilveksiä näissä meidän metsissämmekin viipottaa, mutta en kyllä ikinä uskonut että ilvestä pääsisin luonnossa silmästä silmään katselemaan - hieno elukka se kyllä on!!
Eiköhän tässä naapurisopukin saada välillämme jotenkin säilymään (ts. ilves ei vetele iltapalaksi meidän uutta perheenjäsentämme), mahtoi vain tulla ilvesmukulalle pieni virhearvio. Gero ei tyylilleen uskollisena höppänänä tajunnut naapurimme kohtaamisesta mitään, kun oli niin keskittyneenä haistelemassa juuri jotakin. Koiruus ei myöskään tajunnut jäljistä tuontaivaallista vaikka niitä pitkään ja hartaasti hangessa tutkiskelinkin.
Viime viikolla yölenkillämme Geen nenän alta nietoksen takaa singahti rusakko hirmuiseen raviin ja vaikka Gero oli jo ehtinyt lähteä perään pysähtyi se yhdestä käskystä kun kiekaisin AnnaOlla. Että niin suuri kiinnostus oli sitten rusakkoakin kohtaan. Nauratti jälkeen päin tuo "käsky" valinta, mistä ihmeestä tuli mieleen huutaa anna olla, joka tarkoittaa meillä "jätä se lattialle tipahtanut juustosiivu siihen" tai "anna sen roskan nyt olla siellä ojan pohjalla, nyt on jo niin monta roskaa kerätty roskiin vietäväksi ettei yhtä ainutta mahdu enää mukaan"??? Pääasia toki, että koira pysähtyi ja tuli luokse.
perjantai 31. joulukuuta 2010
Joulu: Riitoja, kaatuneita kuusia ja pumpattavia naisia
Jouluaattona kahdeksalta starttasi yksi pieni tonttu töistä, Jouluaaton viettoon. Ensin kodin kautta toista pientä, hieman karvaisempaa tonttua hakemaan ja sitten suunta koti nro II:sta.
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen. Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.
Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....
Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!
Kinkku ja kalkkuna tuoksuivat ja joulukuusi seisoi ylväänä olohuoneen nurkassa - täydellistä! Kuusen saatuaan koristeet ylleen oli aika aloittaa Joulunvietto. Tiesinhän minä toki, että aito joulukuusi ja Pönde samassa kaupunginosassa yhtäaikaa ei välttämättä ole niitä loistavimpia ideoita, mutta kuusi oli saatava.
Herra P antoi jouluruokailun lomassa vinkkejä siitä mitä tuleman pitää ja se saikin avata lahjansa ennen muita. Omatoimisen paketin repimisen jälkeen papereista paljastui hieno ferrarinpunainen puuhapallo pullollaan herkkuja. Pallon kanssa pyörähtikin tovi ja meidän noustessamme joulupöydästä makasi kaninraato reporankana lattialla. Ennen kuin me olimme ehtineet olohuoneeseen istumaan oli Pönö kuitenkin jo karauttanut ohitsemme suoraan kuusen kimppuun. Havut vain lentelivät kun kani ravisti kuusta ja sai sen myös lähes kaatumaan.
*Tähän kohtaan kuuluu pienoinen sanaharkka talouden aikuisväestön keskuudessa siitä missä kani tulee viettämään loppu Joulunsa ja onko sillä oikeastaan enää asiaa koko talouteen. Joulukuusi on kuulema Jouluntuoja eikä hänen taloudessaan katsota harvaa, vinoa, syötyä ja mahdollisesti kaatunutta kuusta Jouluaattona!* Päädyimme kompromissiin ja Pönde sai keittiön ralliradakseen ja me hetken rauhan kauniin kuusemme ympärillä.
No, rauhaa ei kauaa kestänyt, koska Pönöhän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu, tai tarkemminkin siellä missä Gero on. Joten portti kalahti kanin loikatessa siitä yli ja hetkessä Pönö oli jälleen ilahduttamassa iltaamme leikkimällä kuusen alla.
Tässä vaiheessa oli ilmeisesti herraspuolen päähän noussut glögi senverran pahasti, että häntäkin enää vain nauratti, joten pupu sai jäädä.
Ruokalepoamme tunnelmoi mukava joulupallojen kopsahtelu lattialle. Gero hoiti kyllä osuutensa Joulusiisteyden ylläpitämisessä mallikkaasti, nostamalla hellävaraisesti pudonneet kuusenpallot minulle yksikerrallaan käteen, jotta saatoin ripustaa ne uudelleen kuuseen.
Lahjojen avaaminen tällä kokoonpanolla oli sekin yksi uusi kokemus. Gero oli varma, että kaikki lahjat ovat, hänelle, Eetu oli sitä mieltä että kaikki lahjat olivat hänelle, Pönö oli sitä mieltä, että lahjoista viis mutta kaikki lahjapaperit ovat hänelle. Kiirettä sai omien pakettien avaamisessa pitää, että ehti avata ne ennen Geroa tai Pönöä. Gero sai onneksi heti ensimmäisestä avatustaan paketista poro-lelun joka olikin lahjoista parhain ja se suussa taaperrettiin kunniakierrosta kunniakierrokseen perään koko aattoilta.
Pönö riehui kuin heikkopäinen paperiroskien keskellä ja jätti kuusen hetkeksi omillee.
Eetu oli Eetu vaikka Jouluaattoa vietettiin ja pyöri lahjakasassa sängyllään luin duraselpupu. Söi hetkessä omat herkkunsa ja yritti sitten siirtyä allekirjoittaneen herkkujen kimppuun kunnes tuli viimeisen paketin avaamisen hetki! Taivas repesi ja tämä oli varmasti se mitä Eetu oli koko elämänsä odottanut !VAIMO! Paketista siis ilmestyi aivan järkyttävän näköinen vinkulelu- tyttökalkkuna jolla on bikinit päällä, tatuointeja jne. Hieman hutsahtavan oloinen daami, jos sopii sanoa. Eetu sai siis Joulupukilta pumpattavan Barbaran jo koko pienen koiran elämä oli pelastunut. Aattoilta sujuikin barbaran päällä maaten ja muristen kaikille jotka uskalsivat edes katsoa kaunokaista....
Tänään kääntyy nokka kohti mökkiä erittäin mielenkiintoisella kokoonpanolla ja mikäli emme elossa metsänuumenista päästä : ) niin haluan toivottaa valmiiksi kaikille:
ERITTÄIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)