Serkku-tyttö

Tasapuolisuuden nimissä tulkoon esitellyksi, myös toinen sukulainen kuvankaunis Aina-neito. Tänään retkemme suuntautuikin Ainan kotiin, jossa Gero ja Aina pääsivät riekkumaan yhdessä.

“Ei tällä kameralla VOI epäonnistua!”

Sanoi siskoni mies taannoin ja räpsi menemään omalla kuvaimellaan, kun päivittelin etten vieläkään, parinvuoden jälkeen, ole oppinut käyttämään omaani.
Tässäpä tulee terveiset Jonille:

Kantani on siis edelleen, että KYLLÄ voi
Kuvassa telmii collie Neo ja Hemuli, mikäli se jäi epäselväksi

Oltiin siis tänään “pentutreffeillä” ja tuollaisia kuvia on kamera pullollaan ja niissä lopuissa jotka kenties olisi onnistunut onkin sitten ihmislapsen naama, jalka tai takapuoli tai siskoni jalat edessä
Tässä onneksi pari jotenkuten onnistunutta otosta suloisesta  pk collie Neo-Naskalihampaasta 

Hieman on ystävyksillä vielä kokoeroa (Neo 8 viikkoa, Hemppa 11 viikkoa), mutta piankos Neo nappaa Hemulin kiinni.

Tartee varmaan lähteä kamerakurssille, että joskus oppisi kuvaamaan....

Saavutukset

Aluksi tuntui, ettei me päästä Hempan kanssa laisinkaan samalle aaltopituudelle .Hemuli hössötti ja minä olin turhautunut omaan osaamattomuuteeni, kädettömyyteeni. Lähipiiri on saanut kuulla minun lapsellisia itkupotkuraivareitani siitä kuinka en pärjää tuolle natiaiselle, ja tuleekohan siitä koskaan mitään kun en osaa sille mitään opettaa jne. jne. Oikeata puppy bluesia on puskenut päälle.

Tänään onneksi heräsin viikon synkkyydestäni huomaamaan, että Hemppahan osaa jo vaikka mitä! Se osaa odottaa ruokaa kauniisti istuen, se odottaa Geron kanssa työpäivän ajan aivan hipihiljaa, Se osaa kulkea rapuissa eikä arastele enää mitään epämääräisiä pintoja tassujensa alla. Se autoilee moitteettomasti. Se lopettaa puremisen kun sille sanoo “lopeta”. Se juoksee salamana luokse kun sitä kutsuu nimeltä, tai “Täällä” kutsulla, myös silloin kun se on tarkkaavaisena tutkiskelemassa ulkona jotain hajua. Se ottaa oma-aloitteisesti katsekontaktia, jopa ulkona ja ulkoa tullessa se odottaa Geron vieressä istuen että hihna ja panta otetaan pois (hihna on tosin vielä ovenkahvassa kiinni, mutta ei pentu ole paikaltaan mihinkään lähdössä). Aika hyvin 11 viikkoiselta ipanalta, jonka ei omistajansa mielestä pitänyt osata mitään ;)

Eli nyt kun olen tajunnut kuinka tuon pikkuiseen päähän saa ujutettua asioita, ne näyttävät uppoavan sinne salamana. Hemuli on aivan äärimmäisen fiksu koira, eikä toistoja tarvita montaakaan kun se jo tajuaa mistä on kyse. Naksutin on ollut erittäin tärkeä osa tämän vilkkaan pennun “kouluttamisessa”, ilman sitä olisin ollut lukemattomia kertoja myöhässä palkkani kanssa eikä hommat olisi juuri edenneet ainakaan toivottuun suuntaan. Kyllä tästä vielä kuulkaa Hienoa Koira saadaan!