Stadissa hengaamassa

Tänään me maalaiset lähdettiin pienelle retkelle, heti aamusta.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.

No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.

Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.

Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.