Syssykiirettä pukkaa. Kämppää täytyy laittaa pikapikaa kuntoon ja tehdä tarvittavia hankintoja, pihaa pistää talvikuntoon ja jossain välissä sitten käydä töissäkin. Onneksi työvuoroja ennen "lomaa" on enää 13 ja josko sitten antaisi itselleen luvan hetkeksi hengähtää ennen seuraavaa koitosta.
Reiluun 2 vuoteen en ole sairastanut lenssun lenssuakaan, mutta nyt pukkaa päälle kunnon kröhää joka tuntuukin istuvan sitkeässä.
Noin 168 kertaa olen tämän syksyn aikana uhannut kaataa kaikki lehtipuut tontilta. Haravointi ei kuulu lempiharrastuksiin joten kyllä siinä muutama kirosana pääsi suusta tonttia haravoidessa. Lehtiä kyllä on riittänytkin kun lehtipuita jos jonkinnäköisiä tontilla riittää. Allekirjoittaneen muumimamma ulkomuoto ei tuo helpotusta hommiin, joten Tuomo onkin joutunut tekemään suurimmanosan töistä.
Koirista ei ulkotöitä tehdessä ole kuin haittaa. Gero on nenä kiinni haravassa ym. tutkimassa erityisen tarkkaan mitäs tässä ollaan tekemässä tai sitten se pahimmillaan piehtaroi juuri kasatussa lehtikasassa. Hemuli sitten taas kantaa kaikki yhteen kasaan kompostikeikkaa odottamaan kasatut kasvienraadot suurina aarteinaan pitkin pihaa ja kun tuo kumartelukin vaatii minulta huolellista suunnittelua ennen toteutusta niin pistää hiukan sylettämään. Onneksi pihahommat taitaa olla tältäerää tehty.
Tänään oli kaunis pakkaspäivä joten päätin lähteä poikien kanssa kunnon metsäretkelle. Reissu typistyi kyllä varsinaiseksi nysäksi, kun en jaksanut tuntia pidempään rämpiä metsässä. Onneksi pojat liikuttivat itse itseään minun istuessa kivellä ähisemässä ja kiroamassa nykyistä jaksamattomuuttani. Väliaikaistahan tämä tietenkin on, mutta kyllä välillä pistää oikein kunnolla harmittamaan kun ei jaksa ja pysty liikkumaan enää entiseen malliin. Meillä ei täällä kävelyteitä ole, eikä juuri muitakaan kivoja pikkuteitä tuon oman kotitien lisäksi joten kunnon lenkkeilyt suuntautuvat tuonne umpimetsään...Se ei ole kaunista katseltavaa rämpiessäni siellä notkeana kuin virtahepo.
Pojat näyttävät kuitenkin olevan kohtuullisen tyytyväisiä reissuunsa. Päästiin lähtiessä tutustumaan naapureihinkin ja heidän ah niin ihanaan dogo neitoon (jolta Gero tosin otti turpaansa ollessaan liian innokas tutustumaan). Kumpainenkaan koirista ei kuitenkaan näyttänyt vetäneen hernettä kirsuunsa tapahtuneen johdosta, joten naapurin naisen ehdottamat yhteislenkit tulevat varmasti kysymykseen.
Gero on päässyt täällä elementtiinsä, kulkijoista saa ilmoittaa mielinmäärin.
Pieniä harmaita hiuksia on aiheuttanut vain nämä maalaiset jotka painavat ovesta sisään kuin kotiinsa. Tervehdyksiä huudellaan siinä vaiheessa kun ollaan jo sisällä. Gero (enkä kyllä minäkään) ei osaa moista tuttavallisuutta arvostaa ja muutaman kerran piti minun ja sisääntulijan saada sydäri ennen kuin tajusin laittaa kuistinoven hakaan vaikka ollaan kotona. Ensimmäisellä "läheltäpiti" kerralla oli Gee makkarissa pötköttelemässä ja suditti tovin ylös noustessaan puulattialla niin että ehdin karjua sille kaikki mahdolliset ja mahdottomat käskyt ennen kuin se ehti täyteen vauhtiin.
Toisella kerralla tulija oli Tuomon kaveri tuolta kirkonkylältä. Eipä juuri Geroa kiinnostanut fakta, että tämä tyyppi on nähty ennenkin, kun sen ponkasi pystyyn tuvanoven edestä kun vieras tempaisi oven auki kailottaen Päivää. Vetäisi herra oven kiinni vielä nopeammin kun oli sen avannut. Kolmas herra oli sitten joku ilmakuvien myyjä. En tiedä tekisikö Gero muuta kun huutaisi vain helvetisti jos se joutuisi ratkomaan tilanteet loppuunasti itse, mutta emme ota siitä selvää.
Pelottavin olio tässä taloudessa on kuitenkin edelleen allekirjoittanut, joten minä voin hoitaa kämpän vartioinnin tästä eteenpäinkin ;)
Hemppa-Hemuli-Haisuli harrastaa vahtimista vain silloin jos Gee ei satu olemaan paikalla. Silloin pääsee senkin suusta komia haukku, mutta ei koskaan silloin jos isoveli on paikalla.
Paitsi kerran tässä kesällä kun koirat, kaikki kolme, sekosivat yhtenä yönä aivan tyystin. Olin yksin kotona, Tuomo oli töissä. Embo nukkui olkkarissa ja juniorit makkarissa. Lueskelin sängyssä kun yht`äkkiä kaikki koirat alkoivat huutamaan samaan aikaan ja Gee ramppasi karjuen ovelta toiselle, kunnes se loikkasi seisomaan sänkyyn minun päälleni (siis niin että jäin jalkojen väliin) ja murisi siinä. Minulla oli jännäkakka pöksyissä enkä uskaltanut lähteä ottamaan selvää mölyn syystä. Noin 15 minuuttia mesottuaan ne rauhoittuivat, kuka enemmän kuka vähemmän. Hirmusti kyllä kiinnostaisi tietää mikä äläkän aiheutti. Eihän pihalla enää mitään näkynyt kun vihdoin uskaltauduin vähän verhonraosta kurkkaamaan :D
Eetun hepulikohtaukset nyt eivät olleet mitään kummallisia, se kun sai hirveän härdellin päälle omasta varjostaan, mutta Geron tapoihin ei kyllä kuulu turhasta mölyäminen, että jotain siellä kyllä oli ja nimenomaan ulkona.
Kyse ei siis voinut olla meidän "mummosta" joka pitää jöötä sisällä. Toisinaan "mummo" hääräilee keittiössä tiskien parissa ja joskus, yleensä, järjestelee vintineteistä.;) Ei me täällä tosissaan mitään kummituksia olla nähty, mutta toisinaan joku kolistelee keittiössä (tälle löytyy 1001 järkevää selitystä) vaikka kaikki on jo nukkumassa. Mitään järkevää selitystä taas emme ole löytäneet sille, että vintineteisessä oleva Hanskin tekemä puinen hirviönaamio ei tahdo pysyä paikallaa. Ensin se oli ripustettuna seinälle, mutta löytyikin eräänä päivänä keskeltä lattiaa. Nostimme sen takaisin seinälle ja taas se oli lattialla. Vaikka kuinka yritin demonstroida sitä kuinka se naulasta mätkähtää alas niin en saanut sitä mitenkään putoamaan keskilattialle. Kun ei naamio kerran tahtonut naulassa pysyä nostin sen hyllyyn makaamaan ja jumaleissöni löytyi se taas sieltä helkkarin lattialta muutaman päivän päästä. Sen jälkeen sai naamari lähtöpassit kyseisestä huoneesta kun alkoi vähän ahdistaa :)
Talo on rakennettu 1900-luvun alussa, joten toki täällä voi pari hirviönaamareita vihaavaa "mummoa" asuakin, eikä haittaa ei se naamari minunkaan lemppareihin kuulu ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti