Jännittävä kevät

Syreenikin pukkaa lehtiä

Punarinnat vuokralaisena autokatoksessa

Hemuli lapsenvahtina

Frisbeen noutoa tyylikkäästi  tulppaaneja talloen... 

Kevät on aina mielenkiintoista ja jännittävää aikaa. Milloin näkyy ensimmäiset muuttolinnut, milloin leskenlehdet, joko puissa alkaa näkymään silmuja....

Meillä on ollut ihan erityisen jänskä kevät, kun asutaan täällä uudessa paikassa. Nyt kun päivät on lämpimiä voi joka päivä tehdä uuden tutkimusretken pihalle ja löytää jonkun uuden kasvin joka työntyy maasta ylös. Muuttaessamme viime heinäkuussa oli piha niin hirvittävässä kunnossa, ettei puoliakaan vanhan emännän aikoinaan istuttamista kasveista näkynyt niityttyneen pihan keskeltä. En esimerkiksi tiennyt, että tontillamme kasvaa raparperia ja raparperihan ei mikään kovin pieni rehu ole....

Takapiha vilisee sisiliskoja, pihapuut ja talon päädystä alkavan metsän on valloittaneet pesivät linnut, kuin myös tuon piharakennuksen yhteydessä olevan autokatoksen. Herra Kääkkä on ottanut tontilla olevan kiven omakseen ja seistä töröttää siellä kaiket päivät toitottamassa omaa erinomaisuuttaan.Omaa rouvaa ei fasaani ole kuitenkaan löytänyt ja muutaman päivän kosioreissulta herra palasi ilman rouvaa, pyrstösulat menettäneenä.Tuskin käy enää tänä keväänä flaksi tuolla ulkomuodolla.  Olen yrittänyt käydä Geron kanssa antamassa tyypille pientä vinkkiä siitä ettei tuo kyseinen kivi ole ehkä kaikkein järkevin hengailupaikka jos Haisuli-poika hänet siitä bongaa, mutta tyyppiä ei kiinnosta. Koiran nähdessään se vain siirtyy hissuksiin vähän sivummalle ja palaa kohta taas paikalleen. En ymmärrä mitä se tuossa yhdessä paikassa töröttää, kun ei sillä lähistöllä tunnu pesääkään olevan. Silmille se sieltä olisi minun kokemukseni mukaan tullut jos sillä eukko ja munat jossan lähellä olisi. Aamuisin en lähetä Herra Kääkälle kovin lämpimiä ajatuksia, kun ennen viittä herään ensimmäiseen    KÄÄKKÄ!!! karjaisuun. Tyyppi varmaan ihan kettuillakseen talsii tuohon meidän makkarin ikkunan alle karjumaan, siltä se ainakin kuulostaa.

Gero on herännyt talvihorroksestaan ja viihtyy itsekseen pihalla katsomassa että valtakunnassa on kaikki hyvin. Talvella ei ollut puhettakaan että poitsu olisi jäänyt yksin ulos.

 Hemulia taas ei voi pihalla itsekseen pitää, kun pihaa ei ole aidattu, eikä koirille ole vielä pystytetty minkään sortin aitausta. Viime kesänä kätöstin 15 metrisen liinan kaivonkanteen kiinni ja siinä Hemuli aina välillä hengaili itsekseen ja aivan tyytyväisenä, mutta nyt liinaa on yritetty purra poikki. Hemuli ulkoilee siis vain valvotusti. 

Gero esittää edelleen hyvin välinpitämätöntä siskoaan kohtaan eikä ole hänestä kovin kiinnostunut satunnaisia nuuskaisuja lukuunottamatta. Tänään kuitenkin huomasin tehdessäni pihahommia tontin toisella laidalla, että Gero meni nuuskuttamaan vaunuja joissa tyttö nukkui ja heilutti häntäänsä. 

Niin suloisen jörö tyyli, vähän kuin salaa, ilmaista että kyllä sä kuulut porukkaan ja kyllä mä susta tykkään - ihan pikkuisen vain.