Lämmintä piisaa!
Yksi kunnon hellepäivä takana ja koira sekä omistaja tikahtumaisillaan. Päivän saldo oli, että minä en saanut päivällä töiden jälkeen nukuttua, kun oli niin kuuma ja sitten iltapäivällä Geron pissatus reissulla minulla meni hermo niin, että kotiin tullessa alkoi Andis laulaa...
Nyt on pikku Geellä kesätakki päällä, parta ja otsis saivat jäädä. Vaan eipä enää läähätyttänyt koiruutta. Vielä pitäisi Embolta vetää karvat alas, todennäköisesti pikkukoira ei vain ole itse samaa mieltä. Ressukka pelkää trimmeriä, yllättäen.
Mitäs muuta meille kuuluu?
Työpaikkani koirakerho järjestää näyttelykoulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. Ensi viikolla on sitten ensimmäinen treeni. Ei tuo ole kuin kolmen kerran ilo, mutta ihan hauskaa ajanviettä.
Uimassakin käytiin tässä yhtenäpäivänä, tai siis minä en uinut, mutta Gero liikkui ensimmäiset senttinsä uiden. Täytyy vissiin pitää sille pieni uimakoulu, kun näytti niin onnettomalta polskimiselta, ettei tuolla menolla kyllä pinnalla pysy.
Rokotukset on rabiesta vaille kunnossa. Päätimme ottaa rabieksen eri aikaan kun muut rokotukset. Viime kerta elukkalääkärissä sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, Gero kyllä meinasi hylätä meidät ja jäädä vastaanottomaskotiksi. Siellä se vain istui keskellä huonetta pääkallellaan ja katseli sydämenkuvat silmissä vilkkuen eläinlääkäriä! Sai poikaa oikein komentaa pistämään liikettä niveliin, että päästiin kotiin. :D
Jokohan sitä uskaltaisi julkisesti tuulettaa...??
Gero on ollut useita päiviä sisäsiisti! Hiphei! Kakkoja ei ole tullut sisälle kertaakaan koko aikana kun Gero on meillä asunut, mutta nyt ei ole näkynyt pissojakaan.
Huomenna aamulla saattaa kyllä pissat olla paperilla, sillä koiruudet ovat yön keskenänsä, kun minä olen töissä ja Tuomo reissussa.
lauantai 30. toukokuuta 2009
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Stadissa hengaamassa
Tänään me maalaiset lähdettiin pienelle retkelle, heti aamusta.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.
No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.
Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.
Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.
Ensiksi oli luvassa noin tunnin bussimatka kaupunkiin. Pikkasen jätkä jäi jumittamaan bussin oven suuhun kun maksoin matkaa, mutta kyllä sieltä sitten reippaasti dösään kipusi. Matka sujui upeasti, Gero välillä pötkötteli ja välillä katseli tyynesti maisemia.
Bussi matka sujui siis ongelmitta, joten saatoin alkaa huolehtimaan seuraavaa koettelemusta. Metroon päästäksemme piti kulkea aseman läpi. Hieman pisti huolestuttamaan väen paljous ja se miten meidän hienon ohitusharjoittelun käy kun joka puolella on ihmisiä, kuinka pentu pystyy keskittymään? Eihän sunnuntai aamuna aseman seudulla tietenkään mitään sellaista väenpaljoutta ole mitä arkisin, mutta meidän mittapuullamme ihmisiä on paljon jos niitä on yli viisi. :D
Kotinurkilla saattaa mennä päiviä ettei kukaan tule vastaan. Yllättävän paljon oli ihmisiä kuitenkin liikkeellä, mutta turhaan taas huolehdin - Gero ei edes yrittänyt mennä kenenkään luokse.
Seuraavaksi hurautettiin hisseillä alas metrikselle. Olin ajatellut ja suunnitellut miten olisi metriksellä järkevintä toimia, sillä metron saapuminen laiturille pelottaisi varmasti, kyllähän siitä semmoinen meteli tulee varsinkin koiran mielestä. Lopulta päätin lopettaa stressaamisen, suht` hyvin se kuitenkin menisi.
Ja taas oli väärässä! Ei se mennyt ollenkaan "suht` hyvin" se meni aivan täydellisesti! Ei se metro pelottanut Geroa laisinkaan, häntä heiluen se vain tillitti jotta mikäs se sieltä tulee ja sitten häntä heiluen inskana sisälle metroon. :D
Metrossa sain taatusti hullun maineen, kun jokaiselle asemalle tullessa aloin hihittämään lähes hysteerisenä... Gero matkusti tyynesti pötkötellen jaloissani, kunnes saavuttiin lähelle seuraavaa asemaa "Kaisaniemi" ja Gero pomppaa häntä viuhuen pystyyn "Joku juttelee varmasti mulle! :D" katselee kummastuneena ympärilleen - ketään ei näy missään. Pettyneenä pentu kävi takaisin pötköttämään, kunnes "Hakaniemi" ja sama toistuu ja toistuu joka asemalla. :D
Matka metroasemalta äidin siirtolapuutarhamökille sujui sujuvasti, koirat ja ihmiset ohitettiin asiallisesti. Täytyykö sitä alkaa uskomaan, että poitsu on sisäistänyt sen että kaikkia ihmisiä ei voi pussata? On kyllä mahtavaa omistaa tuollainen koira, sen kanssa voi mennä minne vain ja tehdä mitä vain - tuli mitä tuli, kaikki otetaan tyynesti vastaan.
No, miten onnistuu kukkapenkin kitkeminen jos 16kg koiraa roikkuu hanskassa tai mitä tulee haravoinnista jos 16kg yrittää painia haravan kanssa? Voin kertoa, että erittäin huonosti onnistuu kumpikaan edellämainituista. Myös verhoja on erittäin vaikea ripustaa ikkunaan jos pikkumusta on sitä mieltä, että tässä välissä sopisi pieni vetoleikki. Viirin nostamisesta lipputankoon ette halua edes kuulla. ;)
Eli minulla on ollut pikkuruinen apulainen aivan jokaisessa hommassa jota olen yrittänyt kunnialla suorittaa. Kitkeminen olisi Geron mielestä ehdottomasti hauskinta, meillä on vain pieniä erimielisyyksiä siitä mitkä rehut ovat rikkaruohoja ja mitkä ei.... Nurmikon leikkuun ajaksi lukitsin koiran suosiolla sisälle.
Aitaa ei ole tontilla kuin yhdellä sivulla, mutta silti Gero on pysynyt hienosti tontilla. Heti alkuun keskusteltiin siitä kuinka rajaojaan menemisestä ei kunniankukko laula. Nämä säännöt Gee sisäistikin hienosti ja vaikka naapurin-setä puuhasi omalla tontillaan rajaojan tuntumassa omia juttujaan ei Gero edes yrittänyt vieraalle tontille, siinä se vain istui ja katsoi, että setä hoitaa hommansa huolellisesti loppuun asti.
Toisella naapurilla on koira joka räksyttää (ärsyttävää). Gero meinasi ajaa huutohaukunnallaan tämän rauhan rikkojan hittoon. Tästä asiasta saimme keskustella hieman pitempään ja intensiivisemmin, kun ei meinannut Gero uskoa, että se suu pysyy kiinni ja sillä sipuli!! Kyllä sekin sääntö sitten lopulta upposi sinne kupoliin.
Iltasella tuli siskoni perheensä kanssa piipahtamaan mökillä. Voi ihanuutta "sanoi" Gero, kaksi pientä poikaa leikkikavereiksi!! Kolmikko painelikin pitkin pihaa (ja kukkapenkkejä) peräkanaa. Porukoiden lähdettyä kotiin oli Gero niin väsynyt, että vaikka Tuomo paukkasi yllärikäynille ovesta, ei meidän vahtikoiramme edes jaksanut nostaa päätään. Pientä piristymistä oli kyllä havaittavissa, kun aloimme grillaamaan.
Nyt ollaan ihan kahden ja Gero on aivan umpi unessa, saa nähdä jaksaako se lähteä yöllä lenkille vai joudunko menemään yksin. Kyllä se uni varmasti maittaa kaksijalkaisellekin reissu-naiselle.
lauantai 23. toukokuuta 2009
Aivosolut kohtasivat
Tänään tapahtui iltapäivälenkillä suuria! Meidän pikkuruisen koiranpentumme päässä tapahtui kummia, kaksi aivosolua kohtasivat sillä seurauksella, että pääsimme ohittamaan ihmiset ilman, että niitä olisi pitänyt hirveen kamalasti mennä pussaamaan!!!! Tätä asiaa ollaan yritetty hakata päähän vähän huonoin tuloksin. Geron mielestä kun kaikki maailman ihmiset ovat häntä ja vain häntä varten ja minä ikävä epäsosiaalinen ihminen en halua pysähdellä kaikkien kanssa juttelemaan. Vielä kun saisi niille ihmisillekin menemään kupoliin sen, että jos kuljen rivakasti koira vierelläni, välttelen katsekontaktia vastaan tulevaan ja toistelen koiralle, että "Ohi, Mennään Ohi" niin silloin se on merkki siitä ettei meillä ole aikomustakaan pysähtyä, ei vaikka aikuinen ihminen lässyttäisi ja kyykkisi kuinka siellä keskellä katua. Mutta toisaalta mitäpä se haittaa vaikka siellä kyykkivät, tänäänkin Gee vain katsahti tätiä ja jatkoi matkaansa eteenpäin vaikka tädin suunnalta kuuluikin korkea sointuista "voimitenihanakoirasielläon mutimuti lässynlässyn" .
Tuo ihmisten äänensävykin on yleensä pennuille puhuttaessa sellainen, että se saa, ainakin Geron, hyppimään voltteja onnesta ja innostuksesta ja rakkaudesta.
Koirat ollaan kyetty ohittamaan tähän asti ilman traamaa, mutta nuo kaikki mystisen ihanat ihmiset ovat olleet liian kova pala.
Toivotaan, että tämä oli se päivä kun Gero oivalsi mitä se "ohi" oikein tarkoittaa ja tästä alkaa elämän mittainen onnistuneiden ohitusten putki.
Tuo ihmisten äänensävykin on yleensä pennuille puhuttaessa sellainen, että se saa, ainakin Geron, hyppimään voltteja onnesta ja innostuksesta ja rakkaudesta.
Koirat ollaan kyetty ohittamaan tähän asti ilman traamaa, mutta nuo kaikki mystisen ihanat ihmiset ovat olleet liian kova pala.
Toivotaan, että tämä oli se päivä kun Gero oivalsi mitä se "ohi" oikein tarkoittaa ja tästä alkaa elämän mittainen onnistuneiden ohitusten putki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)