Jaahas, mitäs meille?

Niin ne viikot vain jälleen kerran kuluvat. Talviloma tuli lusittua ja paluu töihin tapahtui torstaina. Poikia on ahkerasti opetettu olemaan siivosti kotona vaikka kaksijalkaisia ei asunnossa olisikaan ja tosi hienosti näyttää (kuuluu) menevän!
Autolla ollaan huristeltu ahkerasti sinne ja tänne, eikä matkustaminen tuota Hemulille ongelmia. Välillä täytyy vähän märistä matkan aluksi, mutta se on sitä Hempalle tyypillistä “mielipiteen ilmaisu” – märinää koska se joutuu yleensä yksin sikaosastolle, eikä mitään “apua en varmaan halua matkustaa autossa”. Ollaankin kuskattu Hemppaa paljon niin, että Isot Pojat ovat jääneet kotiin, että se oppii suorittamaan hommat ensin aivan yksin, eikä Geroon tukeutumalla.
Uudet asiat Hemppa ottaa vastaan pienen alkujännityksen jälkeen todella reippaasti. Oikeastaan ainoat asiat jotka poitsua jännittää on uudet rappukäytävät ym. Kehitysvammaisten ja muidenkin ihmisten luokse Hemuli pyyhältää oikein avoimesti rapsutuksia vastaanottamaan. Yhtenä päivänä kasasin taskuun herkkuja ja kiikutin pennun tuonne tienvarteen autoihin ja bussiin tutustumaan. Ajattelin, että istuskellaan parkkiksen reunassa ja ihmetellään autoja, koska hyvä totuttaa koira pentuna siihen  että kävelyteitä ei ole ja autot ajavat välillä hyvinkin kovaa aivan vierestä. Busseista nyt puhumattakaan. Reissu oli tosin aivan turha, koska Hemuli ei korvaansa lotkauttanut liikenteelle, ei vaikka pienen kävelymatkan aikana bussi huristi ohi parin metrin päästä.
Metsäretkeilyt sujuvat jo niin, että Hemppa kirmaa hirmuista vauhtia Geron kanssa ja monesti joukkoa johtaen. Pysähtyä ei saisi Hemulin mielestä laisinkaan, silloin se aloittaa mennään jo-märinän ja useimmiten lähteekin painattamaan itsekseen eteenpäin. Jostain käsittämättömästä syystä sen täytyy vain joka ikinen kerta lähteä pois polulta umpihankeen kahlaamaan. Siellä se sitten seisoo keskellä lähes itsensä korkuista hankea kun ei pääse eteen eikä taaksepäin ja karjuu kun hänet on tällä tavalla hylätty yksin suureen maailmaan Siinä vaiheessa kun herra Hemppa saa menovaihteen päälle ja se päättää, että nyt jatkuu matka vaikka mikä olisi, niin se on aivan sama vaikka sille huutaisi, tai sitä kutsuisi mitenkä – se ilmeisesti lukitsee korvansa ja painaa vain menemään. Sitten se seisoo (vaikka siellä umpihangessa) ja karjuu koska on “eksynyt”. Minä en pentujen perässä juokse, vaan ne saavat tässä taloudessa ihan alusta saakka itse pitää huolta siitä, että pysyvät porukan matkassa. Kyllä se Hemppakin sieltä sitten korvat putkella juoksee takaisin, kun on ensin herännyt omasta maailmastaan ja pienen itkun jälkeen huomaa, että tuollahan se loppu porukka seisoo. Siihen mennessä olen tosin saanut hihkua ääneni käheäksi ja hyppiä ja loikkia kuin mielipuoli, jotta Hemppa todellakin huomaa missä suunnassa törötämme. Normaalioloissa, siis silloin kun tuo menovaihde ei ole päällä, tulee Hemuli kutsusta luokse nopeasti ja iloisesti, joten sillä kuitenkin on jonkinmoinen käsitys mitä “Hemppa Täällä” tarkoittaa. Pilliin se ei ole vielä 100% ehdollistunut, joten kutsu toimii tällä hetkellä paremmin, mutta tätä työstämme kaikenaikaa. 

Naksutin on tullut tutuksi ja penska tietää jo mitä naksun jälkeen tapahtuu ja kosketuskepinkin kanssa ollaan leikitty. Tuskin tulemme keppiä erityisesti mihinkään käyttämään, mutta se näytti olevan helppo ja hauska tapa, Hemulinkin mielestä, saada jonkinnäköinen kontakti pentuun joka muuten painaa hereilläolo aikansa sata lasissa ja häslää häseltämästä päästyään. Jonkin aikaa meni, että Hemppa sai ensimmäisillä keroilla rauhoituttua ja lopetettua sen epämääräisen häsläämisen, jotta pystyi keskittymään uuteen juttuun, mutta kun se rauhoittui, niin sitten se kyllä jaksoikin tehdä ja keskittyä.
Gero vain teki pentuna lähes kaikki asiat mitä siltä pyydettiin, Hempan kanssa jok`ikisestä asiasta saa käydä vääntöä ja keskustelua, että tehdäänkö vaiko eikö, eikä yksi vääntö per asia näytä edes riittävän vaan mm. pannan laittaminen kaulaan on aivan tyhmää ja sitä ei Hemulin mielestä pitäisi pienelle koilanpennulle tapahtua  ja kynsien leikkuu menee samaan kastiin. Geelle iskettiin panta kaulaa ja se oli siinä, kynnet vain leikattiin, eikä siitäkään tarvinnut koskaan keskustella suuremmin. Ei Hemuli pantaa tai kynsienleikkuuta näytä pelkäävän, mutta se on sen mielestä hyvin tylsää ja siksi sitä tulee boikotoida. Hemuli on erittäin puhelias koiruus ja se tuo mielipiteensä kyllä selkeästi esille ja nämä mielipiteen ilmaisut kyllä kuuluvat (todennäköisesti myös naapuriin). Tänäänkin kynsiä leikatessa se ensin yritti pullikoida sylistä pois, kunnes vissiin huomasi ettei onnistu jolloin se  tyytyi tönöttämään sylissä hervotonta märinää ja karjuntaa pitäen, mutta samalla aivan levollisin silmin ja ilmein seurasi mitä Gero puuhailee, mitä aamupalaa Tuomo syö jne.  Getsi on aina ollut todella helppo koira, pikkuveli ei näytä olevan samasta puusta veistetty, eikä tietenkään pidäkään. Tokihan täysin erilaiset rodutkin vaikuttavat “vaativuuteen”. Kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan väittää, että kunhan kaikki “tappelut” on Hemulin kanssa tapeltu ja järki on asettunut asumaan sen suloiseen kupoliin, niin siitä on tullut entistä rakkaampi.
Nyt me nautimme tämän viikonlopun Isojen Poikien kanssa laatuajasta, kun lykkäsin Hemulin Tuomolle hoitoon ja Emppu tuli meille. Nyt Embo levyttää lempipaikallaan sängyn alla ja Gero kainalossa tassut kohti kattoa ja mikä rauha talossa onkaan!

Retkuilemassa

Aamusella jäin koirien (Gero ja Hemppa) kahden ja käytinkin  pojat sitten yhtä aikaa aamupissalla ja mukavasti meni. Geron perässä Hemppa  kulkee vaikka maailman tappiin saakka. Saatuani naperon syötettyä, ulkoilutettua ja väsytettyä. Päätettiin ottaa  Gertsin kanssa yhdessä vähän laatuaikaa kahdestaan ja lähteä ihanaan keväältä maistuvaan ilmaan lenkille/treenailemaan jotain pientä.  Hemppa on ollut sen verran yksin, että olen sen nukkuessa käyttänyt Geroa ja Eetua ulkona, olen lukkiutunut kylppäriin ym. muuta lyhytaikaista poissaoloa. Olen ladannut koneelle Audacityn voidakseni varmistua siitä, että Napero todellakin relaa poissa ollessamme, eikä havahdu mölyämään. Ihan siis kaikkien “sääntöjen” mukaan ei yksinolon opetuskaan ole mennyt, mutta tähän saakka kaikki hyvin. Yhdelläkään koiristamme ei ole koskaan ollut ongelmia olla yksin vaikka aika nopeasti ollaan asiassa aina edetty.

Eilen pojat olivat keskenään 1,5 tuntia eikä äänityksessä kuulunut pihaustakaan! Audacity siis tänäänkin nauhoittamaan ja Muruseni kanssa pihalle. Kierrettyämme ääreistylsästi vain hihnalenkkimme (typeränä laitoin lähteissämme väärät kengät jalkaan eikä hanskojakaan ollut mukana niin jäi sitten metsäretkuilut välistä ) reilun puolentunnin päästä oli kämpässä hipihiljaista. Nauhoituksessa kuului vain Hempan kitinä kun se pukiessani heräsi ja olisi tietenkin tahtonut osallistua puuhaan. Itkua ei jatkunut yhtään pidempään kuin mitä Hempan näkyvillä kekkaloin, sitten se heti painui pehkuihin ja nukkui. hienoa, hienoa!

Iltapäivällä lähdettiin koko poppoo autoajelulle. Gero sikaosastolla omalle puolelleen ja Hemuli Eetun boksiin. Matkalla käytiin vanhimmalla siskollani aivan pikaisesti ovensuussa hoitamassa asioita –> koirat odottivat autossa, ei ongelmia. Seuraava päämäärä oli kellonummen hautausmaa, mutta päädyttiinkin yllätysvisiitille keskimmäisen siskoni luokse Aina koiraa moikkaamaan ja näyttämään Hemppaa siskolleni ja tämän miehelle. Hemuli oli onnessaan uudesta neitikoira ystävästään ja Aina käyttäytyi esimerkillisesti pienen vieraansa seurassa. Gerokin pääsi tietenkin leikkimään kaverinsa kanssa, eikä Hemuli jäänyt jalkoihin tällöinkään. Täältä kyläpaikasta lähtö pisti Kääpiötä vähän kiukuttamaan, kun takaboksista kuului senpäiväinen märinä. Kehälle päästessämme oli takaboksikin jo hiljaa. Hautausmaallakin pojat odottelivat kynttilän laskunajan autossa kahdestaan ilman ongelmia. Gero on kyllä niin täydellinen reissukoira, että parempaa esimerkkiä ei voisi kukaan pienelle koiralapselle antaakaan.

Illalla käytiin vielä porukalla  iltapissalla(koirat siis kävivät)  tuossa tien ja pellon reunassa ja Hemuli kulki kuin alkuviikkoisesta jumittamisesta ei olisi tietoakaan. Jäiset ja lumiset kohdat aiheuttavat pientä mielenilmaus märinää, mutta saatuaan kerrottua mitä mieltä tällaisesta alustan muutoksesta on, herra jatkaa taaperrustaan. Gero on kyllä niin suloinen kun se heti kiepsahtaa katsomaan mikä pikkuveljellä on hätänä, kun se vähän äännähtää, tökkää kuonollaan, heiluttaa vähän häntää ihan kuin sanoakseen, että “tule vain tää on ihan turvallinen juttu, mä pidän susta huolta” Autot ja bussit, eivät hetkauta pikku-Hemulia millään tavalla.
Ensi viikolla saadaankin (joudutaan!) olemaan Hempan kanssa muutamia päiviä yksin, kun olen Gerolle luvannut, että se saa lähteä töihin vaikka minulla onkin talvilomaa. Pääsee Gertsi mielipuuhaansa ja saa vähän “lomaa” tuosta piraijasta, sekä 100% huomion täysin itselleen. Se on ehdottomasti ansainnut sen! Vaan mitenhän minä pärjään ilman omaa kainalotuppoani, kuka tulee aamuisiin kainaloon köllimään jalat kohti kattoa ja antamaan märkiä aamupusuja? Hemulista ei sijaiseksi ole, se vain puree nenästä ja korvasta..

Itse suloisuus