Iltapäivällä pakattiin Juniori autoon ja huristeltiin tutustumaan suureen maailmaan. Autoon päästyään Hemuli istui ensimmäiseen mutkaan saakka jonka jälkeen painovoima heitti jätkän kumoon, eikä makuuasennosta sitten tehnytkään mieli nousta. Ennen Lahnusta poika veteli jo sikeitä, kotimatkalla sama juttu. Ei noussut pää vaikka jäi itsekseen autoon tankkauksen ja myöhemmin vielä kauppareissun ajaksi. Kylkeä oli vain kääntänyt, mutta uni jatkui. Ei ollut tietoakaan samasta kuolaamisesta mitä oli kasvattajan luota kotiin tultaessa. Toivottavasti ei tule myöhemminkään, niin kuin Gertsillä tuli.
Kakkoskodissa käytiin näytillä ja puolen minuutin alkukankeuden jälkeen Hemppa paineli jo menemään jopa liukkaalla laminaatilla, vaikka olin ounastellut ettei pentu varmasti eksy matoilta pois ensi erheen jälkeen. Toisin kävi ja hyvä niin.
Ulkoilut ovat Hempan mielestä täysin revasta! Ulkona on kylmä! Varpaita paleltaa ja massu jäätyy. Jähmettyminen paikalleen on Hempan mielestä oikea suhtautumistapa tähän ällöttävään kylmään maailmaan. Pissat eivät tasan tarkkaan, vahingossakaan tule vielä ulos. Omalla parkkiksella, joka on aurattu lähes asfaltille, pystyy ottamaan haparoivia askelia. Mutta siellä onkin sitten petollista jäätä, joka myöskin on aivan persiistä koiruuden mielestä.
Myös rappukäytävä on ehdottoman epäilyttävä paikka ja myös siellä on turvallisinta vain jähmettyä paikalleen. Ikävämpi juttu onkin jos on eksynyt asustamaan tylsän koiranpenturääkkääjä-naisen kanssa saman katon alle. Tämä ikävä ihminen iskee pienen surkean pennun istumaan omalle tasanteelle ulkoa tultaessa ja painelee itse sisälle jättäen oven auki. Sieltä se sitten kynnykseltä huutelee, että tulepa nyt sisälle – hopi hopi ja höpö höpö nyt loppuu kitinä – tassua toisen eteen mars mars! Eikä auta kun itkupotkuraivarin jälkeen kälppiä itse sisälle, ettei tarvitse kylmässä rapussa koko yötä itsekseen istua. Tyly meininki. Seuraavan ulkoilun jälkeen sama homma, silloin ei kyllä enää suurempia kannustus huutojakaan sisältä kuulunut, ihan itsekseen sai sisälle hiippailla.
Kohtuu mukavasti on mennyt, mitä nyt jo eilen iltana meinasi iskeä epätoivo! Eikö tuo kääpiö osaa olla hetkeäkään hiljaa??Sama “Istun keskellä lattiaa ja karjun, kun jokin ei mene mielen mukaan” jatkui koko päivän. Ajattelin ensin, että huutakoon piru, mutta kun samaa laulua sai kuunnella kymmenennen kerran mm. aiheesta “Gero ei leiki mun kaa”, “Mua ei nosteta sänkyyn” ja “En saa repiä Tupuna-pupua korvista” sekä “Hitto kun nukuttaa, mutta kun ei huvittaisi nukkua” niin riitti. Toruminen ja pedille nakkaaminen sai pennun nassulle järkyttyneen ja epäuskoisen ilmeen.
Järkytystä kesti tasan muutaman sekunnin ja herra oli jälleen taapertamassa estradille jatkamaan kesken jäänyttä mielenilmaustaan. Uusintaotos ja pentu jäi sängylleen makaamaan ja märisemään, kunnes oli hetkenpäästä umpiunessa. Tänään on märinää ollut ilmassa huomattavasti vähemmän ja yhden pedille palauttamisen jälkeen meni sana perille.
Hemuli on aivan täysin eri luontoinen kuin Gero oli pienenä, joten tässä ollaan nyt puolin ja toisin vähän ihmeissämme, mutta hyvin se tästä lähtee rullaamaan.
