keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Pikaiset kuulumiset

Eläinlääkärissä käytiin, eikä onneksi braccon poikaisen maksa- ja munuaisarvoissa ollut mitään häikkää.
Selän karvanlähtöön ei saatu mitään järkevää syytä, mutta tänään juuri huomasin, että selkä näyttää parantuvan itsekseen joten seuraamme ja katselemme.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas riittänyt omistajan v*tutuksesta, "sairasteluista" ja väsymyksestä johtuen. Kuuma ja väsyttää ja jokapaikkaa särkee, nukuttua ei kuitenkaan ole saanut kun kämpän lämpötila on huidellut pahimmillaan 35 asteessa.  Vessassa istuttu ja kasteltu ja kasteltu ja kasteltu koiria. Riehuli lenkit on jääneet tekemättä - ja sen kyllä huomaa. Gero on ihan tyytyväinen vaikka muutama päivä menee hiljaiselolla, mutta jumalavita tuo kakara juoksee pitkin seiniä. Onneksi ilmat viilenivät, minä sain nukuttua ja jaksan taas tehdä muutakin kun möllöttää, kiukutella ja hikoilla.

Pönde lähti autuaimmille porkkanamaille :(
Ei tullut pojan eläinlääkäri kierteestä loppua eikä poitsu kuntoon millään, joten parempi oli päästä nappula pois.

Tässä pikapäivitystä Espoosta. 2 viikko muuttoon (ja hirveää stressiä pukkaa!) ja sitten päästään asettumaan vihdoin aloillemme.

1 kommentti:

Kiiki kirjoitti...

Meiltä saa sitten pyytää muuttoapua, jos tarvetta esiintyy :)