Huh, kun oikein hengästyttää

Niin hirveästi on tapahtunut viime kirjoituksesta, että mistähän sitä aloittaisi….
Ensinnäkin meidän Hemppa-Hemuli, Tuhansien Tilanteiden Mies, itsemurhayhdistyksen kunniajäsen
On yrittänyt päästä hengestään oikein useaan otteeseen.

Pari viikkoa sitten oltiin Kaitalammella iltakävelyllä (Hemuli hihnassa). Pysähdyttiin lammenrantaan hetkeksi, ihan todella pieneksi hetkeksi, koska noin 10sekunnin kuluttua alkoi Hempan suunnalta kuulua pahaenteistä Lurpsin, Lurpsin YÖK,  Lurpsin, Lurpsin YÖK –ääntä. Arvasinhan minä heti mitä nappula on imeskelemässä, joten tiukka sakariniskaote koirasta ja vääntämään kitaa auki. Ja mikäs muu suusta putosikaan, kun erittäin kiukkuinen rupikonna joka vielä järveen hypellessään  näytteli sormimerkkejä ja manasi koiranpennun alimpaan helvettiin. Loppu kävely meni sitten yökkäillessä, mutta eihän se tietenkään tahtia haitannut kotimatkalla oli jo uutta yritystä ilmassa ja konnan metsästys mielessä. Ei siis ilmeisesti ollut riittävän paha saku, kun ei tuo elukka mitään oppinut. Tästä välikohtauksesta selvisimme siis pelästyksellä, eikä mitään yökkäilyä pahempaa ilmennyt.
No, kun ei kerta saa rupisammakoita syödä niin eikun uutta matoa koukkuun ja laajentamaan gourmee-herkkujen valikoimaa johonkin muuhun eksoottiseen, tuumi Hemppa eräänä kauniina iltapäivänä.
Samaisena päivänä lähdettiin metsään lenkkeilemään. Pojat hilluivat ja leikkivät. Yht`äkkiä sai Hemppa hajun jostakin, juoksi kiven taakse ja pois sieltä samalla mutustaen jotakin. Paskaa, ajattelin, koska Hemppalla on tuo ihanainen tapa vetää villieläinten sontaa lärviinsä aina ja heti kun siihen mahdollisuus ilmaantuu. Lähdettiin kuitenkin katsomaan, josko paikalta löytyisi jotain viitteitä tämän kertaisesta herkusta ja onneksi mentiin. Maassa napotti jämät sienestä! Voi perkeleen rakki minkä menit tekemään!!! Koirat pikavauhtia hihnaan ja juoksujalkaa kotiin, onneksi oltiin ihan talon kulmalla.
Kotona suolaa kitusiin, kun ei muutakaan ollut ja Hemppa oksensikin minuutissa herkkunsa pihalle. Korvasieni, ihan niin kuin arvasinkin! Helkkarin älykääpiö yritti vielä syödä oksentamansa sienen uudelleen.Luulisi että sieni olisi maistunut pahalle jo ensimmäisellä kerralla, mutta mitäpä sitä virheistään oppimaan. Seuraava puolituntinen menikin sitten lääkehiiltä syöttäessä.
Todellakaan tästäkään kerrasta ei Hemppa oppinut yhtään mitään, koska paripäivää sitten oli taas yksin korvasieni menossa suuhun.

Eipä sitä juuri metsään uskalla enää tuon itsetuhoisen kakaran kanssa mennä ja silloin kun mennään niin koiruus on hihnassa. Hihnassa oleminen ei kyllä takaa yhtään mitään, sillä tuo on niin nopea noissa herkkujen poimimisissaan, ettei taluttaja kerkeä edes tajuta kun imuri on jo iskenyt. Tarkoitus on hankkia Hempalle ulkoiluja varten kennelkoppa, kun niin pahasti tässä nyt leikitään hengellä enkä pysty olemaan kokoajan niin skarppina että voisin taata ettei vahinkoja enää koskaan satu. Toisekseen ilman koppaa joutuisin myös kieltämään Hemulilta haistelun aivan täysin, sekä vapaan ulkoilun.

Urbaanimmassa ympäristössä sitten yritetään syödä tupakantumppeja ja muita vastaavia ei niin terveellisiä herkkuja. Kotona sitten silputaan kaikki muovipussit mitä vain ikinä mistään löytyy, joten kuinkahan paljon penikka on muovipussejakin ehtinyt nielemään??


Tässä kevään aikana Hempan selkään ilmestyi pienen pieniä ihon värisiä näppyjä joita pentu ei raapinut tai kirputtanut laisinkaan ja näpyt olivat siis aivan ihon värisiä. Kysyin toisten rokotusten yhteydessä eläinlääkäriltä niistä, joka oli sitä mieltä että kannattaa seurata niitä ja palata asiaan mikäli näpyt lisääntyvät tai iho ärsyyntyy. Tähän asti ei ole tapahtunut mitään. Näpyt on ja pysyy, eivätkä ne ilmeisesti edelleenkään kutise. Tässä loppuviikosta huomasin kauhukseni, että selästä on alkanut lähtemään karvaa ja iho paistaa harventuneiden karvojen johdosta. Muuten turkki on todella hyvässä kunnossa, karva kiiltää ja on muutenkin hyvinvoiva. Kaljuuntuvat läikät eivät edelleenkään punota tippaakaan, mutta iho hilseilee kys. kohdista ja kutiseekin hieman. Missään muualla ei kaljuuntumista ole havaittavissa, iho ei punoita mistään. Korvat, silmän ympärykset, huulet ja varpaidenvälit ovat aivan normaalit. Mistä kummasta on kyse?? Tänään toki soitan ja varaan ajan eläinlääkäriin. Pentu on edelleen oma riehakas itsensä, joten (ainakaan vielä) se ei ole tekemässä kuolemaa.


Sitten niitä iloisempi uutisia!
Meistä tulee maalaisia!! Muutetaan heinäkuussa ihanaiseen maalaistaloon, pois pääkaupunkiseudulta. Lähin naapuri 100m päässä, ei näköyhteyttä. Pihaa, peltoa (vain pikkuisen), metsää jossa rällätä, eikä tarvitse lupia keneltäkään kysellä, että saako treenata metsässä ja juoksuttaa pellolla – saan ihan itse antaa itselleni luvan. Gero saa tontin jota vahtia sydämensä kyllyydestä, Embo rauhallisen eläkepaikan ja Hemppa paaaljon lääniä josta etsiä vaarallisia naposteltavia. Lähimmälle järvelle on matkaa 1,5km.
Työpaikat pidetään samoina ja minä pidän tämän Espoon kämpän jossa voidaan sitten nukkua päiviä jos ei jaksa matkustaa aamulla kotiin asti. Koirat luonnollisesti kulkevat mukana.


JEEE!! Parinvuoden paskanropinan jälkeen alkaa vihdoinkin aurinko paistamaan tähänkin risukasaa ja vielä on mukavia asioita edessäpäinkin, mutta niistä ei vielä hiiskuta mitään ...