sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Lomailua isomummolassa ja kotona

Gero loikkasi tiistaiaamuna autoon ja lomamatka saattoi alkaa. Geron (ja kyllä minunkin, ja etenkin Tuomon) mielestä kyse oli Lomasta Isolla L:llä sillä Hemuli jäi hoitosedän kanssa kotio. Me suuntasimme nokan kohti Keski-Suomea.
Kolme päivää kului aivan liian nopeasti ja kun torstaina olisi pitänyt suunnata kotiin, soitimme hoitosedältä lisääaikaa ja palasimme vasta perjantaina.

Vaikka Haisuli-poika on kovin kovin rakas häslääjä niin täytyy kyllä sanoa että ikävä ei ehtinyt tulla. Teki todella hyvää viettää useampi päivä Geron kanssa kahden (siis ilman Hemppaa).
Lenkkeiltiin ihanissa mäntymetsissä ja hiekkakuopalla joka löydettiin ihan mummolan naapurista. Kaupunkikävelyilläkin käytiin, joka on nykyään melkoisen harvinaista. Tosin illalla klo 21.30 vastaan tuli vilkkainpana iltana vain kaksi pyöräilijää sekä siili, joten mitenkään villkkaasta citystä ei tällä kertaa ollut kyse.
Sen verran ihmisiä kuitenkin tavattiin, että Gero ehti saada ihailijoita. Erään omakotitaloalueen pihassa oli nainen pihahommissa kun käveltiin ohi. Nainen kyttäsi meitä pitkään ja hartaasti ja jäi vielä peräänkin katsomaan. Ajattelin, että rouva ei ehkä ollut kovin iloinen lenkkivalinnastamme tai jotain ja kuvitteli ehkä että jätän kakat keräämättä tmv. Ei ollut ilo huomata että kävelemämme tie oli umpikuja ja takaisin jouduttaisiin kulkemaan saman naisen ohi.
Hieman ennen taloa huomasin, että nainen ryysäsi sisälle ja tuli ulos miehensä kanssa. Nice! Naikkonen haki apuvoimia. Mutta nainenpa huutelikin, että ihaillaan vain kun on niin komea koira :)
Siinä sitten juteltiin aikamme koirista, mustiksista, Gerosta ja kotikulmistamme, kun herra sattui olemaan kotoisin tästä naapurista.  Hyvä mieli tuli kokopäiväksi :)

Yhdellä lenkillä törmäsimme myös hevoseen. Kaksikertaa jätti sydämeni lyömättä, kun huomasin mikä tietä myöten on tulossa. Gero on viimeksi pikkuruisena pentuna nähnyt hevosia, joten ajattelin ohituksen menevän täysin pelleillyksi.  Rämmittiin sivummalle ja käskin Geron sivulle. Hevonen kopsutteli ohitse ja Gero istui kauniisti vierellä eikä jaksanut lotkauttaa korvaansakaan koko kopukalle. Jatkaessamme matkaa nuuskutteli koiruus vähän ilmaan, kun hepoisen haju leijui ilmassa. Wau, hienoa Gertsi! :)




Tuolla se auto on...


Rakas!


Tossua toisen eteen akka!

No, entäs Hemulin loma sitten?
Hoitaja ainakin oli tykästynyt Hemppaan kovasti, eikä Hempallakaan tainnut olla suuremmin valittamista palvelun laadusta. Palloa oli pelattu kovasti, frisbeetä heitelty, omppuja syöty, lenkkeilty ja karkailtu naapuriin...
Tuskin oli lenkkeilyt olleet hoitajan osalta kovinkaan miellyttäviä, sillä järkytys oli hirmuinen kun iskin paluumme jälkeen Hempan ensimmäistä kertaa hihnaan ja suuntasin lenkille. Hihnassa kulkeminen oli jotain aivan hirveää, ihan kun koko koira ei olisi ikinä hihnaa nähnytkään. Sinkoilua puolelta toisella ja vetämistä. Hemppa oli vissiin vienyt hoitajaansa kuin märkää rättiä, ihan miten haluaa ja sitä se näemmä yritti myös minulle. Ensimmäinen lenkkimme ei ollut kovin miellyttävä kenenkään osalta, mutta lähellä kotiporttia oli hihnanpäässä jo lähestulkoon entiseen malliin kulkeva Hemuli. Ehkä se vielä tästä.
Kaksi kertaa oli piski myös päässyt karkaamaan naapuriin katsomaan naapurin koiraa :(
Vielä ei Hemppa ole yrittänyt karkaamista meidän ollessa paikalla vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisi olleet, kun tarhaan kuljetaan aitaamattoman etupihan poikki ilman hihnaa, mutta uskon että se päivä tulee vielä koittamaan ja sitä odotellessa...
Hemppa oli siis pistänyt elämän risaseksi ja tehnyt kaikki mahdolliset "tuhmuudet" jotka eivät onnistu meidän läsnäollessamme.
Kurinpalautus on alkanut ja siihen osallistui heti kotiin päästyämme myös Gero joka palautti kakaran mieleen missä sen paikka on, kun Hemuli alkoi kukkoilemaan samantien kun Gee hyppäsi autosta ulos.
Arki on alkanut!


Kotona taasen




Ei kommentteja: