Eli tältä pohjalta lähdettiin liikkeelle.
Ensimmäisenä hommana oli koiruuden pesu. Eli omat vaatteet pois, kaikki tavarat jotka haluaa pitää kuivana kylppäristä pois, kasa pyyhkeitä kainaloon ja koira tiukalla käskyllä kylppäriin. Uskomattoman pieneen tilaan mahtuu tuollainen reilu neljäkymmenkiloinen mustis halutessaan, siinä hää istui nurkassa Embon pyykkiin menevän tyynyn 40x40cm päällä ja yritti vissii piiloutua naulakossa roikkuvein pyyhkeiden taakse. Onneksi sentään koiraa ei enää tarvitse nostaa ammeeseen vaan se hyppää käskystä sinne itse.
Peseminen oli kaikkinensa projektin helpoin osuus ja siitä selvittiin reilusti alle tunnilla sekä samalla sai kätevästi itsekkin kokovartalo pesun. :D
Litimärkä koira olisi tietenkin ehdottomasti halunnut vetää voltteja ympäri kämppää ja käydä hinkkaamassa itseään meidän sänkyyn sekä hirmuisesti halia ja pusutella, tietenkin. Minä yritin nauraa-kikatellen kieltää riehuvaa koiraa joka nauramisesta vain intoutui lisää. Tuomoa ei naurattanut laisinkaan kun Gero veti pukkihyppelyitä eteisessä kastellen kaiken kattoa myöten. Eetu oli vahingosta viisastuneena painellut Hanneksen sängyn alle jo siinä vaiheessa kun lopetimme suihkuttelun.
Saatuamme vihdoin hillittyä itsemme, minä ja koira. Alkoi projektin seuraava, epätoivoisin vaihe - kuivaus. Ei paljoa naurata katsoa trimmipöydällä seisovaa märkää turjaketta aseena vain vaivainen 15 vuotta vanha hiustenkuivain! Tunti ja toinen ja lopulta pöydällä seisoi kuiva ja erittäin pörheä koira. Taisi Gero ehtiä pienet nokkaunetkin vetää siinä pötkötellessään.
Puolituntia meni varmasti vain koiraa tuijottaen ja "kuivaharjoitellen" saksilla. Tuosta ajetaan ja tuosta leikellään... Välillä hirmuista ravia tietokoneelle katselemaan mustisten näköisten mustisten kuvia ja sitten taas tuijottamaan epätoivoisesti sitä omaa turjaketta.
Vaan ei se tuijottamalla siitä miksikään muutu. :(
Kone kouraan ja hommiin. Olkoon kuinka nurinkurista tahansa, päätin aloittaa helpoimmasta eli korvien ajelusta, sitä ei ainakaan pysty ryssimään. ;)
Reilun kolmentunnin ja muutamien taukojen jälkeen seisoi pöydällä uusi ulj... no ei ehkä uljas, mutta ihan mukiin menevä mustis nuorukainen. Olin kuitenkin onnistunut leikkelemään niin, että koiran oikeasti tunnistaa mustaterrieriksi, Jee!
Sitten kuvaamaa: Gero istuu, Gero makaa, seisoo, edestä ja takaa. Naama kuvaa ja beba kuvaa. Pitihän todistusaineistoa saada kansalle nähtäville, eihän kukaan muuten usko. Kuvat päätin kuitenkin ladata koneelle vasta vähän myöhemmin - VIRHE!
Nyt kun tässä illan pimetessä aloin purkamaan kuvia kamerasta, voin vain surkeana todeta, ettei niistä mitään selvää ota. :(
Ja nyt, kahden tunnin metsäretken ja lammessa uimisen jälkeen, ei hienosta pörheästä turkista ole enää tietoakaan!
