Viimeyönä tein poikien (niin, en minä Eetua raaskinutkaan päästää täältä vielä mihinkään) kanssa täyden kympin lenkin. Tavallisestihan pojat lenkkeilevät erikseen, koska Embon hinakäytös on - no, jokseenkin erikoista ja joukossa sitten tyhmyys tiivistyy. Harjoittelun vuoksi otan poitsut joskus harvoin yhdessä ulos, mutta ei niistä harjoitteluista ole tuntunut olevan mitään hyötyä - Embo on mikä on, vaikka voissa paistais. :)
Eilen iski laiskuus, kun tarkoitus oli tehdä Geen kanssa parin tunnin lenkki ja sen päälle olisi pitänyt lähteä vielä Embon kanssa - ei kiitos, meni syteen tai saveen niin pojat lähtee yhdessä.
Heti ulko-ovella sai Geroa muistuttaa, että vaikka pikkuruinen Eetu vetää hihnassa ja välillä lähes hyppii voltteja, niin Sinä kuljet nätisti, etkä härpi Emboa!! Hihnassa ei tehdä myöskään mitään leikkiin kutsurituaaleja.
Esitelemän jälkeen päästiin lopulta matkaan ja silmät meinasi pudota päästä kun totesin miten sujuvasti poitsut kulkivat rinta-rinnan. Eetukin kulki lähes vetämättä joka on jo melkoinen ihme. Gerokin on tainnut jo sen verran aikuistua, ettei se jaksa enää juuri riehaantua Eetun tempauksista.
En lenkeillä ole myöskään päästänyt kovinkaan usein poikia samanaikaisesti irti, koska Eetua on ärsyttänyt perässä seuraava "pikkuveli" joka tunkee viereen haistelemaan samaa ruohonkortta, änkee ja tyrkkii ja sitten on Eetulta palanut pinna. Metsässä kyllä painattavat molemmat irti ilman että vanhalta herralta menee hermo.
Nyt päätin sitten kokeilla koska hihnaosuuskin meni niin hienosti. Molemmat pojat istuivat vierekkäin kun irrotin hihnat ja kaksi karvapäätä napittivat ponnariensa lomasta silmiin ja luvan saatuaan ryntäsivät liikkeelle.
Sulassa sovussa pojat painelivat kuin majakka ja perävaunu, ihan kuin silloin Geron ollessa ihan pikkuinen! Nenät vieretysten nuuskuttivat samoja hajuja ja virittelivät jossain vaiheessa jopa leikkiä yhdessä, Eetun aloitteesta!!! Gero kyllä on tähänkin asti yrittänyt saada Eetua leikkimään, mutta mitä suuremmaksi Geen on kasvanut niin sitä nyreissään on Eetu kutsuista ollut. Onhan se toisaalta ymmärrettävää kun koko eroa on yli 40 kiloa ja isompi osapuoli on ollut teinihulttio joka ei ihan aina ole täydellisesti osannut varoa pienempäänsä.
Ei voinut kuin hymyillä katsellessaan veljesten menoa! Eetu ei selvästi ole mikään penturakastaja, mutta nyt kun Gee on kasvanut ja ehkä jopa hieman rauhoittunut niin nyt se hyväksyy Geron mukinoitta. On tätä odotettukin!
Ulkona on selvästi jo lupaus keväästä. Päälle ei tarvinnut pukea puolta vaatekaappia ja hanskat kädessä tuli kuuma. Paikoittain on lumi jo sulanut niin, että alta on paljastunut hiekkatie ja vähän heinänkorsia, mustarastaat laulavat aamuisin ja iltaisin täyttäkurkkua ja mikä ihaninta -ulkona tuoksuu kevät! Naapurimme lehto- eikä muutkaan pöllöt eivät ole vielä kevään saapumista huomanneet, koska mistään ei ole vielä kuulunut huhuilun huhuilua, vaikka normaalisti tähän aikaan on öisin melkoiset konsertit käynnissä. Ketuilla sitävastoin on kevättärinnassa niin, että raikaa. ;)
Myöskin lenkkireittimme varrella oleva joki oli paikoitellen jo sulanut ja uimamaisterimme Geehän olisi tahtonut olla rannassa heti läträämässä, vaan vielä joutuu vähän odottamaan, ainakin niin pitkään että karvat ovat kasvaneet vähän pitemmiksi. :)
Kyllä lenkiltä taas palasi kotiin hyväntuulista ja rentoutunutta porukkaa. Ihanaa oli nähdä Eetukin niin rauhallisena ja rentona, kun se monesti pimeällä säpsähtelee omaa varjoansakin.
Tarkemmin ajateltuna olen nähnyt Eetun viimeksi tuollaisena silloin kun Dylan vielä eli! Dylan oli meillä ennen Eetua ja Dee otti pikkuisen, pelokkaan Embon heti "suojelukseensa".
Eetu oli ollut meillä alta viikon, kun Dylan pyöräytti kaveriaan, naapuriemme koiraa takametsässä, kun tämä oli menossa tekemään tuttavuutta Eetuun ja Eetu pelästyi.
Eetu sai ja haki lenkeilläkin valtavasti turvaa ja tukea Deestä, ja olisi aivan todella hienoa jos se kokisi saavansa samanlaista tukea ja turvaa nyt Gerosta!
Eetu kun nyt vain selvästi tarvitsee itselleen turvallisen kaverin jonka selän taakse voi piiloutua kun pelottaa.
