Tässä yön pimeinä tunteina päätin aktivoitua ja lähteä iltalenkin yhteydessä treenaamaan juoksemista Geron kanssa.
Meidän tuleva juoksuharrastuksemmehan ei tule olemaan mitään kielivyön alla ravittamista canicross-palkinnot silmissä vilkkuen, vaan ihan lähinnä allekirjoittaneen kunnon kohottamista ja polven ehdoilla menemistä. Monen monituisen kilometrin lenkkejä en ainakaan näin alkuun pysty edes juoksemaan ja vauhti - no kyseinen vauhti tulee tuskin Geroa pahemmin rasittamaan, siksipä olenkin katsonut meille valmiiksi reittejä joissa Gero voi juosta vapaana.
Tarvittavat pelit ja vehkeet on hankittu; juoksuvyö, -liina sekä koiralle hyvin istuvat huskyvaljaat ja minulle juoksulenkkarit. Valjaiden pitämistä ja pukemista ollaan harjoiteltu sisätiloissa. Kyllä olisi ihmisten pitänyt olla näkemässä, kun sain valjaat hyppysiini. Yritin ja yritin väkertää niitä Geron päälle, mutta ei onnistunut, ei sitten millään. Epäuskoisena tuijotin valjaita ja koiraa - siis eihän näitä voi saada koiralle mitenkäänpäin päälle, kun missään ei ole mitään avattavia solkia. : ) Ei auttanut lopulta kuin mennä nettiin katsomaan kuvia, että sain valjaat väännettyä jo tuskastuneen Geron päälle.
Yksinkertaisethan ne olikin pukea kun olisi vain viitsinyt käyttää vähän järkeä.
Rensselit valmiina, tiet sulia joten eikun hommiin! Tällä lenkillä oli tarkoitus opettaa kulkemaan edellä liina kireällä. Joopa joo! Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, vaan eipä se sitä tuon meidän vieterijäniksen kanssa ollutkaan. Kävelyvauhdissa Gee ei tajunnut ollenkaan, että olisi pitänyt vetää!!?? Koko pienen koiran elämän verran on jankattu, että älä vedä! Ehdottomasti edellä olisi pitänyt mennä joku jonka perään Gero haluaisi mennä, aivan niinkuin joka paikassa opastetaan. Mutta koska mitään hommia, ei ilmeisesti pidä tehdä liian helpoiksi niin päätimme aloittaa ilman. :)
Sitten keksin kuningasajatuksen! Kun lähden juoksemaan, niin Gerokin tietenkin ampaisee liikkeelle ja kun koira on oikeissa asemissa niin palkka! Jee, näin se homma etenee!
Tai sitten ei...
Lenkkareiden kiristys ja eikun menoksi! Ensimmäiset juoksuaskeleet ja koira ampaisee liinan päähän, mutta valitettavasti vain sivusuunnassa - ojan pohjalle... Ressukka säikähti, että mitä helkkaria tapahtuu kun emäntä noin yllättäviä liikkeitä tekee! Seuraavaksi se, koira siis, repesikin nauramaan. Minua ei tässä vaiheessa paljoa naurattanut, kun olin hädintuskin saanut pidettyä itseni pystyssä ja poissa sieltä ojan pohjalta jossa oli ihan riittävästi vettä. Gero loikkii kahdella jalalla vieressä kieli suupielestä roikkuen ja aivan selvästi nauraa päin naamaa. Pöh! Minullehan ei koirat naura ;) , joten tiukka komennus koiralle käskien sen rauhoittumaan ja sitten uusi yritys.
Vahingosta viisastuneena päätin siirtyä keskemmälle tietä juoksemaan, etten ainakaan löydä itseäni naamaltani sieltä ojasta... Enää ei sitten ollutkaan pelkoa ojaan joutumisesta, mutta ei ollut kyllä liinakaan enää kireällä. Gero joko vaihtoehtoisesti loikki vieressä kahdella jalalla yrittäen kiskoa liinaa/hihnaa/IhanMitäVaanSuuhunSaa, ihan kun joku pikkupentu(!?) tai sitten juoksi tiukasti vasemman jalan vieressä silmiin tuijottaen. Ei hyvä ihme! Jos ei saa riehua kun kakarat, niin sitten seurataan... Just just.
Piiiiitkän ja hikisen lenkin päätteeksi sain kuin sainkin koiran edes jollakin tasolla tajuamaan (älkää ihmeessä kysykö miten), mitä sen tulee tehdä ja pääsin jopa pariin kertaa ruhtinaallisesti poikaa palkkaamaan.
No, jos joku tällä reissulla jotakin oppi niin ainakin nyt minä tiedän miten canicrossin treenaamista EI pidä aloittaa. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa ja Gerolla oli kyllä vissiinkin hauskin lenkki ikinä - minulla ei!
Kuvia ei toivon mukaan ole missään nähtävillä! ;)
