Haukuntaa ja tukkapöllyjä

Huh, huh! Nyt on viimein 100 metriä aitaa saatu pystyyn ja koirat voi huolettomin mielin iskeä takapihalle, ilman että tarvitsee olla vahtaamassa ettei Hemuli saa mitään typeriä ideoita ja päätä laajentaa sallittua reviiriä. Minun ei tarvinnut pistää tikkua ristiin koko projektissa, muuta kun muonittajana, mutta hiki meinasi tulla siltikin. Onneksi talo rajoittaa tarhaa yhdestä kohtaa ja tiheä kuusiaita jonka takana hirviaita toista, niin pääsi vähän helpommalla. Hemuli nimittäin ei tuosta kuusiaidasta mene läpi.
Vielä on tosin mietittävä aidataanko myös etupiha tai oikeastaan miten aidataan. Koirat ei siinä hengaile irti kuin meidän kanssamme ja muutenkin erittäin satunnaisesti, mutta pysyisivätpä ulkopuoliset poissa pihasta, tai olisivat ainakin pakotettuja kulkemaan portista...
Yhtenä päivänä Tuomo oli Geen kanssa etupihalla värkkäämässä jotakin, kun pellon suunnalta kuului Päivää (mainittakoon tässä, että virallinen kulku, eli pihatie meidän pihaan on päinvastaisessa suunnassa). Gero oli tässä tilanteessa se nopeampi ja huomasi hetkessä kuka huutelee ja missä, kun Tuomo asiaa vasta yritti sisäistää. Sinnehän se peltoon ryysäsi huutaen, Gero siis. Tulija jähmettyi paikallensa ja Tuomo sai karjaistua Geen takaisin. Oli menannut herralle kuulemma lirahtaa pissit pöksyyn Geron nähdessään. Herra kuulema pelkää koiria jouduttuaan joskus sakemannin puremaksi (jota en kyllä tippaakaan ihmettele, jos harrastaa enemmänkin tuota pihoihin hiippailua ns. takakautta.) Forttumin asioilla oli tämä herra ja kun tulivat vielä uudemman kerran asioitaan hoitamaan, saapuivat pihaan sieltä mistä kuuluukin.
Aitaaminen jää kyllä ensivuoden hommiksi ja täytyy miettiä kuinka sen oikein toteuttaa järkevimmin....
Nyt täytyy varmaan alkuunsa miinoittaa koko tontin ympäristö varoituskylteillä, niin nämä puskista pomppijatkin saavat jotakin vihiä siitä millainen vastaanotto on mahdollisesti vastassa. Pihatiellä meillä onkin suuri ja erittäin näkyvä ja hyvin yliampuva varoituskyltti jossa käsketään soittamaan kyltissä olevaan numeroon mikäli haluaa tulla/päästä ovelle ja se on kyllä toiminut täydellisesti.
Gero on toisinaan lapsenpiikana pihalla (lähinnä siis huolehtii siitä ettei kissa, joka tässä tontilla pyörii, ala tekemään nukkuvaan vauvaan ja vaunuihin lähempää tuttavuutta), kun tyttö on päikkäreillä ja se hoitaa homman kyllä 100%: sesti eikä takuuvarmasti kukaan pääse pihaan tuolloin meidän kuulematta. Siksikin tuo kyltti on hankittu, ettei kukaan ainakaan tietämättään tule pihaan Geron ollessa siellä.

Gertsi on systeriään kohtaan edelleen kovin jämy, eikä juuri jaksa tämän kanssa keskustella tai hengailla, joskus harvoin saattaa mennä oma-aloitteisesti nuuskuttamaan tyttöä ja nuuskuttelun päätteeksi nuolaisee pienesti. Selkeästi se on kuitenkin ottanut kovin suojelevan otteen tyttöön. Meillä onkin ollut Geron kanssa pieniä kommunikointi ongelmia nykyisistä toimintatavoista. Gero on saanut nimittäin synnytykseni jälkeen päähänsä, että minusta on tullut avuton ressukka jonka tehtävänä on hoitaa vauvaa, eikä muuta. Luonnollisesti sitten talon vahdin, suojelijan ja kovienjätkien jutut on siirretty muiden harteille, eli siis Tuomon. No mitäs sitten tapahtuu, kun Tuomo menee yöksi töihin?? Ainakin allekirjoittaneelta käryää hermot, se on varma. Gero nimittäin vahtii ja se vahtii tunteella. Kaikki mahdolliset rapsahdukset ja kolahdukset (ja niitähän vanhassa puutalossa riittää) täytyy ilmoittaa harppomalla ovelle raivoisan karjunnan saattelemana. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun tuo pieni ihmisenalku on tähän elämöintii herännyt. Onneksi neito on sen verran hyvällä hermorakenteella varustettu, että yleensä hää vain kurtistelee kulmiaan äkäisesti ja nukahtaa pian uudelleen.
Muutaman yön jälkeen sain tarpeekseni ja passitin Geron Tuomon matkassa töihin.
Nyttemmin on tilanne rauhoittunut, Geron ilmeisesti tajuttua että mamma on se sama hirmu mikä tähänkin asti, ja hoitaa kyllä vastuualueensa edelleen samaan tapaan kuin tähänkin saakka ja näin taloon on laskeutunut yörauha, vaikka Pikku Gee onkin yöt kotona. Meteli nostetaan enää vain sellaisista äänistä, jotka saavat kyllä minutkin miettimään, että mikähän kolahdus se oli.

Hemulinkin kanssa on saanut käydä keskustelun jos toisenkin, kun jätkä on päättänyt astua lapsuudesta aikuisuuteen. Haisuli-poika on nyt 1v 5kk vanha. Vasta muutama viikko sitten alkoi poitsu nostamaan jalkaa ja kyllä se nyt nouseekin, hyvä että pystyssä pysyy koko tyyppi. Geron kimpussa tuo on vähän väliä. Paseeraa edessä ja yrittää astua ja erehtyi kertaalleen merkkaamaan Geron makuupaikan olkkarissa. Gero sille murahtelee, mutta ottaa tilanteen muuten aika lungisti. Minä olen komentanut Haisulin helkkariin härkkimästä Geroa, kun olen sen moisista puuhista äkännyt ennen kun Gerolla palaa käpy ja se niittaa Haisulin kunnolla ketoon. Kyllähän se luikkii pois, mutta kovinkaan kauaa ei näytä muisti pelaavan kun ollaan taas samoissa puuhissa. Kertaalleen Haisuli jo saikin pienimuotoisen selkäsaunan isoveljeltään, mutta ei näemmä riittänyt vaan sama homma jatkui. Nyt kun Gero joutui toiseen kertaan sanomaan että NYT loppuu se silmille loikkiminen, enkä ehättänyt karjaisemaan peliä poikki ennen kuin Hemulia oli pyöräytetty kunnolla, niin alkoi Hemulikin uskomaan. Rauha on jälleen palannut taloon, ainakin hetkeksi.
Hemuli fanittaa systeriään edelleen ihan satasella ja tunne näyttää olevan molemmin puolinen. Viimeksi tänään tytön kasvoille levisi leveä hymy ja kädet ojentui Hemppaa kohti, kun tyttö näki tämän päikkäreiltää herättyään.

Mikä se tämä on??

Hienoa Hemppa! Seisonnan kohteena vain sattui olemaan kimalainen....
Lenkillä törmättiin tässä päivänä eräänä teeriin ja Hemulin kommentit kohtaamiseen oli evvk.
Geroa kyseiset tirpat kiinnosti huomattavasti paljon enemmän kuin meidän "lintukoiraa"

Hempan kaunista päätä ei vain kyllästy kuvaamaan.