lauantai 12. syyskuuta 2009

Omistajan huono omatunto ja mitä se teettää?

Minä ja Tuomo, me olemme molemmat vakiyökköjä. Päällekkäisiä yövuoroja meille ei satu kuin kolme, 2 viikon välein. Tällöin koirat joutuvat olemaan yöt keskenään, tai siis Tuomon pojan kanssa. Eetulle tilanne onkin ihan ok. Se voi nukkua Hanskin sängyn alla ja uloskin Hanski voi sitä tarvittaessa vielä ennen nukkumaan menoa viedä.
Meidän pienelle koiranpennulle tilanne on toinen, surullisempi. Hää joutuu nukkumaan aivan yksin, hyljättynä, olohuoneessa eikä uloskaan pääse sen jälkeen kun me ollaan lähdetty töihin (klo 20 ). ;)
Aamulla sitten nappaan naperokoiran hihnaan ja samalla oven avauksella kun tulin, painelemme pihalle. Pissahätä on tietenkin kova, 11-12 tuntia on pitkä aika. Sisälle ei Gee ole kuitenkaan öisin, ei edes yövuorojemme aikaan, pissoja tehnyt sen jälkeen kun se täytti 4kk. Ulkona sitten riekutaan, treenaillaan ja lenkkeillään 1-1 1/2 tuntia, sen jälkeen sisälle odottelemaan ruokaa ja sitten taas tylsääkin tylsempää makoilua siihen asti kun nousemme ylös. Eikä siinä ennen meidän töihin lähtöämmekään niin hirvittävästi ole sitä "seurustelu aikaa".
Varmasti Gero selviytyisi näistä 2 viikon välein toistuvista "piinapäivistä" ihan suosiolla, kaikki loppuaika me ollaan kuitenkin lähes 24/7 yhdessä ja puuhataan ja puuhataan kaikkea mukavata.
Vaan minäpä en selviä! Voi jestas sitä huonon omatunnon määrää ja vähäisiä unia yövuorojen välissä, kun koitan pysyä hereillä ettei Geron tarvitse olla niin paljon yksin.
Ei tule onnistumaan pitkällä tähtäimellä! Minä en viitsi ottaa Geroa mukaan töihin, koska asukkaamme siellä ovat melko kirjavaa sakkia ja iltaisin on välillä melkoista vääntöä että saa ihmisiä nukkumaan tai edes pysymään asuntolassa. En tiedä miten Gero suhtautuisi näihin "yhteenottoihin", eikä niissä tilanteissa minulla ole edes mahdollisuutta opastaa pentua oikeaan käytökseen.
Tuomo sitten otti ohjat käsiinsä ja pirautti pomolleen ja siltä seisomalta heltisi lupa ottaa Gee yömaskotiksi Tuomon töihin pieneen vanhainkotiin.

Niin pakkasi pieni työharjoittelija reppunsa maanantai iltana: ruokakuppi, ruokaa, luu ja tietenkin maailman paras lelu - nännikumi!
Ensimmäinen yö meni tutkiessa paikkoja ja tutustuessa niihin vanhuksiin jotka olivat vielä hereillä Tuomon työvuoron alettua. Voi sitä molemminpuolista onnea, kun Gero ja vanhukset kohtasivat! Tuomo kertoi, että sellainenkin rouva joka on yleensä, varsinkin aamuisin kuin myrskyn merkki, nousi aikaisin tiistai aamuna aurinkoisena ja heti huoneen ovella alkoi kyselemään missä koira on! :)
Silloin kun Tuomo meni yöllä auttamaan jotakin vanhusta istutti hän Geron huoneen ovelle ja siinä pieni kaverikoiran alku oli sitten istuskellut kaula pitkällään ihmettelemässä hoitotoimia, mutta ei ollut liikauttanut tassuakaan ennen kuin sai luvan. (tähän väliin tulee allekirjoittaneen tuuletus!) Kaikki hoitotoimetkin olivat sujuneet mukavasti vanhusten ihastellessa koiruutta.
Tiistaista torstaihin Gero oli Tuomon mukana ja perjantai aamuna oli jo kyselty koiranpentua...
Aamuisin Tuomo käytti aamuvuoron tultua Geetä läheisessä metsässä asioilla ja vei sitten autoon odottelemaan kotiin lähtöä rapsan ajaksi. Gero kuitenkin oli kurvannut takaisin vanhainkodin ovelle, eikä olisi tahtonut vielä lähteä. Mikäs sen mukavampaa kuin hellää rapsuttelua mielinmäärin ja ehkäpä vähän herkkujakin... :)

Kaikki tuntuvat nyt olevan tyytyväisiä, minä, Tuomo, koira joka intopiukeana lähtee iltaisin autolle ja mikä ehdottomasti parasta - vanhukset.
Kävinkin muutama viikko takaperin lukemassa kaverikoiratoiminnasta ja hiukan pettyneenä huomasin siihen olevan 2vuoden ikäraja (varmasti ihan syystä), meillä olisi kuitenkin rutkasti aikaa käydä ilahduttumassa yhtä jos toista hellyyttä kaipaavaa ihmistä. Otettakoon nämä työyöt työharjoitteluina mahdollista tulevaa pestiä varten.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten reipas pikkuinen kaverikoiraharjoittelija :) Ja mikä oivallinen tapa sosiaalistaa koiraa.

T. Kiiki

Anonyymi kirjoitti...

Oletko huomannut että mustiksia on kaverikoirina.
Minulla on kerry harjoittelemassa ja kaksi mustista olen huomannut olevan turkulaisessa ryhmässä.