Nyt on lumet sulaneet lähes joka paikasta, joitakin metsäplänttejä lukuun ottamatta.
Veret on hankittu, joten tänään tai huomenna päästään tositoimiin Hempan kanssa.
Hemuli iloitsee lämpimistä ilmoista jopa niin paljon, että talviturkki tuli heitettyä tulvineessa ojassa toissapäivänä. Geroa saamme kiittää, että Hemppa näyttää olevan ihan sinut veden kanssa ja läträilee lätäköissä empimättä. Geron esimerkkiä seuraten ryntäsi Hemppa veteen ensimmäisen kerran.
Gero on jo toista viikkoa halunnut päästä uimaan, mutta en ole turjaketta päästänyt kun vähän loirimaan. Eilen tehtiin pikainen alkutrimmi IKEA:n saksilla, eli pisimmät karvat pois. Todennäköisesti vedetään kaikki karvat (ei tietenkään partaa ja otsista) koneella aivan lyhyeksi. Niin se on kaikkein käytännöllisintä, kun vietetään niin “maanläheistä” elämää metsässä, pellolla ja rannoilla päivittäin hihhuloiden sekä käydään vesien lämmettyä vähintään päivittäin uimassa.
Parran lyhentämisestä pitää huolen Hemuli joka leikkiessään roikkuu Geen parrassa kaikin voimin. Leikin jälkeen roikkuu pentusen suusta nippu partakarvoja, eikä Gee sano mitään, tunkee vain päätään uudelleen hain hampaisiin.
Geetä saamme myös kiittää siitä, että meidän duracelpentu näyttää oivaltaneen kuinka hihnassa tulee kulkea. Aikaisemmin Hemppa ulkoilun riemusta singahti täysillä eteenpäin ja sitten hihnan mitan sivulle, sitten taakse ja toiselle sivulle. Tätähän sitten jatkui, kun vain seisoin paikallani ja odotin että Hemppa palaa tähän maailmaan. Hermo meinasi mennä, kun kulkemisesta mihinkään suuntaan ei oikeasti tullut mitään. Päätin luovuttaa ja kokeilla asiaa uudelleen sitten kun järki on tullut jälkilähetyksenä perille.
Ollaan sitten ulkoiltu hihnassa vain niin, että Gee on ollut mukana, Hemppa minun ja Geron välissä vasemmalla puolella. Siinä on pentu kulkenut esimmäisestä kerrasta lähtien todella kauniisti riekkumatta ja vetämättä.
Eilen lähdettiin sitten Hemulin kanssa katselemaan maailmaa ja Gee jäi kotio, koska se oli juuri tullut ulkoilemasta.
Aluksi meinasi jatkua sama tahti kuin aikaisemminkin, eli päätön singahtelu sinne ja tänne, mutta kun hihnan otti vasempaan käteen kohtuu lyhyelle niin että Hoo kävelee vierellä kokoajan alkoi homma sujumaan
Jos annoin sen leuhottaa hihnanmitan verran alkoi taas puolelta toiselle singahtelu.
Kyllä se edelleen hajun saatuaan yrittää vetää ja välillä kulkea väärällä puolella.
Ihmisten ohittaminen on aivan mahdotonta, siis todella mahdotonta. Gerohan halusi pikkuisena mennä kaikkien luokse, mutta se oli kyllä pientä Hemppaan verrattuna. Hemuli kiskoo ja itkee ja vetää vaikka kahdella jalalla ihmisen luokse ja kun mennään vain ohi saa sitten Hemppaa vetää perässä sen märistessä ja marmattaessa kovaa kohtaloaan. Yhtään ei asiaa helpota se, että Hemuli on syötävän suloinen, eikä lainkaan pelottava jättisuurissa korvissaan, surullisessa ilmeessään ja oransseissa lehmälaikuissaan, joten tietenkin kaikki ovat tulossa sitä hellimään. Vammattomille kulkijoille pystyn sentään sanomaan, että me mennään tästä nyt vaan ohi ja vähän harjoitellaan ihmisten ohittamista, MUTTA kehitysvammaiset! Ei minulla ole lähes koskaan sydäntä sanoa silmät onnesta ja innostuksesta palavalle kehitysvammaiselle, ettei pentua saa tulla rapsuttamaan. Ja tämänhän Hemuli tietää, joten kaikki kehitysvammaiset ovat parasta mitä voi olla! Geron ollessa mukanamme saamme kulkea rauhassa, sillä noin 95% asuinalueemme ihmisistä tuntuu pelkäävän Geroa, eikä sitä juuri koskaan kukaan halua lähestyä. Koiratkin vain huutaa sille
Nyt lähdetään pikkuisten kanssa pihalle. Gee lähti eilen taas työkeikalle, mutta nyt näyttää siltä että taidan kutsua sen pikapikaa takaisin kotiin ja tehdään huomenna kunnon päiväretki eväineen kaikkineen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti